Keskiuusmaalaisuus on mielentila

Rouva Sanan blogi käynnistyy ylevillä ajatuksilla: keskiuusmaalainen arki on mielentila. Vai onko?

Otan bloggaajan vapauden heti kärkeen käyttöön, ja listaan 10 hyvää syytä olla keskiuusmaalainen. Miltä kuulostaa?

1. Pieni, suuri Keski-Uusimaa: kompaktin kokoinen ja helposti hallittavissa - riippuu toki hiukan siitä, miltä suunnalta arkeaan katselee.

2. Tarpeeksi kaukana, mutta kuitenkin riittävän lähellä kaikkea – ainakin pääkaupungin sykettä.

3. Pääsääntöisesti edelleen hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan. Paikallisliikenteestä ei toki voi edes puhua ja juna- sekä linja-autoyhteydet eivät vastaa HSL:n tuotantoa.

Jos kuitenkin Keski-Uudeltamaalta haluaa päiväksi pääkaupunkiin töihin tai illaksi metropolin sykkeeseen, se onnistuu. Tosin paluukyydistä yön myöhäisinä tunteina ei ole takeita

4. Ihana, rakas Tuusulanjärvi. Se ihastuttaa ja kesäisin muutaman viikon ajan aika usein myös vihastuttaa asukkaita. 

Järvi on kuitenkin valtaosalle keskiuusmaalaisia keidas ja loputon virkistyksen lähde – niin kesällä kuin talvellakin. Samaa mieltä lienevät myös ne lukuisat luistelijat, jotka vielä tänään (!) kiersivät järveä luistellen säätä - ja jäätä - uhmaten.

5. Monipuolinen kulttuurin mekka. Vaikka monet keskiuusmaalaiset ovat kyllästyneet kultakauden taiteilijoiden nostamiseen 2000-luvulla edelleen esiin, ei paikallisesta kulttuurista voida puhua ilman heitä: Ahoa ja hänen puolisoaan Soldan-Brofeldtia, Järnefeltiä, Halosta, Erkkoa ja Sibeliusta.

Silti keskiuusmaalainen kulttuuri sykkii myös tätä päivää. Siitä pitää huolen muun muassa koko joukko museoita niin Järvenpäässä, Keravalla kuin Tuusulassakin, kaksi ammatti- tai lähes ammattivetoista teatteria, yhtä monta laadukasta konserttitaloa sekä alueen taiteen perusopetusta tarjoavat opinahjot – unohtamatta kaikkia niitä taiteilijoita, kulttuuriammattilaisia ja kättentaitajia, jotka jatkavat edeltäjiensä hengenperintöä seudulla.

6. Pieni, mutta toimiva elokuvateatteri. Järvenpään elokuvateatteri ansaitsee ehdottomasti tulla nostetuksi kulttuuritarjonnasta erikseen omana mainintanaan, vaikka en elokuvien suurkuluttaja olekaan. 

En koskaan lakkaa hämmästelemästä, miten laadukasta elokuvatarjontaa keskiuusmaalaisille asukkaille on tarjolla aivan pääkaupunkiseudun kainalossa – paikallista elokuvakerhoa unohtamatta.

7. (Lähes) vertaansa vaille olevat palvelut. Harvaa kaupallista palvelua on enää etsittävä keskiuusmaalaisten rajojen ulkopuolelta.

8. Lyhyesti ja ytimekkäästi: luonto. Sitä seudulta löytää, jos haluaa – ja monet haluavat, Tuusulanjärven lisäksi.

9. Sopiva sekoitus kaupunkia ja maaseutumaista kuntaa; kuin jättiläismäinen kylä pääkaupungin kupeessa.

10. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisempänä: alueen asukkaat, ihmiset. Keski-Uusimaa on sopivasti sisäänpäin lämpiävä yhteisö, jonka piiriin kuuluvista erikoisen moni tuntee toinen toisensa. 

Henki tuottaa yhteisöllisyyttä, jonka varassa seutu lepää, ainakin osin.

Nyt tuli kehuttua, mutta ihan aiheesta. Keskiuusmaalaisuus lienee siis ainakin osittain mielentila.

Mutta puuttuuko listasta vielä jotain?


2 kommenttia

  1. Kiva kirjoitus - samoilla ajatuksilla ajelen itsekin Jäke-Kerava-Tuusula-akselilla. Tyhjentävä lista :-D Löysin blogisi ruokapiirin FB-ryhmästä. Kiitos kun seuraat Tulevaisuuden viestinnän blogia http://tulevaisuudenviestintaa.blogspot.fi/

    Marja

    PS. Kiinnostaisiko bloggaaminen Hyvä Kasvaa Järvenpäässä - uusien nettisivujen blogissa?

    VastaaPoista
  2. Hei Marja! Kiitos mukavasta palautteestasi, ja siitä, että olet löytänyt tiesi uunituoreeseen blogiini ja lukenut ensimmäiset postaukseni.

    Meitä yhdistää muukin kuin samankaltaiset ajatukset ihanista kotikulmistamme ;): Tulevaisuuden viestintää -blogiasi, sen paikallisia asioita ja viestinnän aihekirjoa koko sen laajuudessaan on ollut ilo lukea ja seurata.

    Hyvä kasvaa Järvenpäässä on minulle tuttu ja sydämen asia. Upeaa, että liike elää ja on voimissaan - ja on esillä monella foorumilla. Sen(kin) puitteissa palataan aivan varmasti vielä :)!

    Aurinkoista maaliskuun viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!