Melkein-melkein-maalla

Tänään on muistelojen aika.

Sen viikon aikana talvi oli luovuttamassa otettaan. Hanget loistivat yhä massiivisina ja yöpakkaset paukuttelivat talon kylkiä. Huurtuneiden puiden takaa saapui kuitenkin aurinko, joka enteili voimallaan kevättä.

Pensaiden reunustama pihatie oli sulanut ja kevätauringon lämpö muutti sen päivän aikana lätäköiksi ja ruskeaksi hiekaksi.

Aamut muistan erityisesti. Takapihaa asuttava fasaaniukko eli auringon tahtiin ja heräsi, kun aamu vasta ilmoitteli tulostaan. Uljaasti mekastaen ja kalkattaen se piti huolen reviirinsä rajoista ja vartioi sitä tuntemattomilta hyökkääjiltä.

Nyt tuosta viikosta on lähes päivälleen 10 vuotta. Perheestämme tuli monien Tuusula-vuosien jälkeen järvenpääläinen.

Vuodenajat eivät ole veljeksiä, mutta joskus ne muistuttavat toisiaan. Erityisesti tällaisina aurinkoisina maaliskuun loppupuolen päivinä - niin kuin viime päivät ovat olleet - saavutan vuosien takaisen tunteen uudesta kodista ja uudesta kotikaupungista. Maalla asuneena ja siellä kasvaneena oloni oli poikkeuksellinen: tuntui kuin olisin saapunut "melkein-melkein-maalle" pienen kaupungin kylkeen.

Helsingin Sanomat kirjoitti tiistaina 17.3. uutisessaan radanvarsikaupunkien suosiosta. Keskinen Uusimaa on ollut, ja on edelleen, suosittua asuinseutua erityisesti lapsiperheiden keskuudessa. Yhdistelmä maalla asumisen väljyyttä ja kaupungin palveluja houkuttaa. Vaikka monen muuttajan työmatka kasvaa, kummallista kyllä, siihen käytetty matka usein ei.

Vetovoimaisia kuntia uutisen mukaan ovat erityisesti Kerava ja Järvenpää, Mäntsälän lisäksi. Minä lisäisin listaan myös Hyvinkään ja Tuusulan, vaikka niistä jälkimmäinen ei kokonaan radan varrella sijaitsekaan. Kunnan pohjoisiin osiin eli käytännössä Jokelaan on kuitenkin yhtä hyvä junayhteys kuin Järvenpäähän. Etelään eli Hyrylään taas linja-auto kuljettaa asukkaita lähes samaan malliin kuin juna Järvenpäähän.

Kymmenessä vuodessa Järvenpäässä – kuten koko keskisellä Uudellamaalla -  on muuttunut moni asia, eikä kaikki ole kehittynyt yksinomaan hyvään suuntaan. Niistä yksi on asukkaiden ja heidän myötään myös liikennemäärien huima kasvu; seurausta uutisessa kuvatusta muuttoinnostuksesta. Vielä vuosikymmen sitten Hyrylästä Järvenpäähän ei ruuhka-aikaan ajettu yhdessä jonossa 50 kilometrin tuntivauhtia – tänään ajetaan.

Samaa muutosta on myös se, kuinka vuosikymmen sitten junan ovien auetessa Järvenpään rautatieasemalla tuli tunne, että keuhkoilla on tilaa hengittää. Nyt samaisen tunteen tavoittaa vasta kotiterassilla. Onneksi sen kuitenkin vielä tavoittaa.

Yhtä hyvin kuin muistan maaliskuun 10 vuoden takaa, muistan myös lapsuudenkotini. Sen räystäitä asutti joukko varpusia. Kun kuulen sen äänen, saavutan yhä tunteen, kuinka maailma on mallillaan.

Koti "melkein-melkein-maalla" on koti: ainakin niin kauan kuin varpunen sirkuttaa.



"Melkein-melkein-maalla" (kuva: Imagepark).



Ei kommentteja

Lämmin kiitos kommentistasi!