Satujen kaltainen loppu - The End

Todellisuus on usein taruja ja satuja ihmeellisempää. Se, jos jokin, huomattiin järvenpääläisessä alakoulussa viimeisen viikon aikana. Rouva Sanan päivityksen samasta aiheesta voit lukea täältä.

Onneksi todellisuudessa tarinoilla voi kuitenkin olla joskus satujen kaltainen loppu. Tiedäthän, siis sellainen "ja he elivät onnellisina elämänsä loppun asti".

Tai ainakin melkein.

Perjantaina pävittämäni tarinan alakoulun vanhemmille valkeni yllättäen viime maanantaina, että koulussa oltiin viemässä eteenpäin sellaisia aikeita, joita ei ollut vielä edes käsitelty - saati virallisella nuijan kopautuksella päätetty.

Alkoi ennennäkemätön alakoulun ja pienten oppilaiden puolesta puhuminen. Vaikka aikaa ennen eilistä, keskiviikkoiltaista kokousta oli vähän, kantaa luokkien puolesta ehtivät ottaa niin vanhemmat, koulun vanhempainyhdistys kuin opettajatkin.

Lautakunta sai palvelualuejohtajan myötävaikutuksella eilen eteensä uuden esityksen, ja lautakunnan viisaiden luottamusmiesten johdolla tarinan alakoulun arki saa jatkua ensi lukuvuonna kuten tähänkin asti.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

The End <3.




EDIT

Jos olet kiinnostunut enemmän kunnallisesta päätöksenteosta lapsiperheiden näkökulmasta, suosittelen ehdottomasti lukemaan M&M - Markkinointi & Mainonta -verkkosivuilla viikko sitten julkaistun Enni Salovaaran blogikirjoituksen.

Siinä mainonnan ammattilainen yhdistää oivallisesti kunnan osaksi brändiajattelua ja vetää johtopäätöksiä, mitä markkinoinnista voi seurata - parhaimmillaan tai pahimmillaan.

PS. Blogikirjoituksen kunta on lähempänä sinua kuin osaat ehkä aavistaakaan.




Ei kommentteja

Lämmin kiitos kommentistasi!