Harmaat pantterit on katsojan juhlaa

Mistä tietää, että näytelmän roolitus on onnistunut?

Siitä, että katsojalle ei tule missään vaiheessa näytelmää katsoessa tunnetta, että näyttelijöiden paikkaa pitäisi vaihtaa. Tai mikä pahempaa - heistä joku tulisi korvata työryhmän ulkopuolisella näyttelijällä.

Keski-Uudenmaan teatterin KUT:n viime perjantaina ensi-iltansa saanut Harmaat pantterit on täydellistä näyttelijöiden juhlaa, joka koituu katsojan iloksi, onneksi - ja tässä tapauksessa sanoisin, suunnattomaksi hauskuudeksi ja juhlaksi.

Harmaat pantterit marssittaa näyttämölle 10 näyttelijää (joista muuten kahdella on kaksois- ja kahdella peräti kolmoisrooli!). Heistä jokaista on suunnaton ilo ja nautinto seurata ja katsella.

Harmaat pantterit on täydellinen napakymppi - eikä vain näytelmän ja sen roolituksen vuoksi vaan ehdottomasti myös teemansa vuoksi. Näytelmä on äärimmäisen hauska, mutta myös samalla koskettava komedia.

Käpyhovissa pelataan korttia, mutta vasta kun uusi vt. johtaja Ilona on saapunut taloon (kuva: KUT/Heli Tiensuu).

Harmaat pantterit on hätähuuto suomalaisten vanhustenhoidon puolesta. Näytelmän käsikirjoittajan, KUT:n teatterinjohtajan, tuusulalaisen Heikki Lundin mielestä jokainen eläkeläinen on oikeutettu ihmisarvoiseen elämään myös silloin, kun he eivät kykene itse huolehtimaan itsestään.

Miten ajankohtainen teema!

Stop valjuilta maistuville keitoille, aikaisille nukuumaanmenoille, lääkkeillä turrutetuille ajatuksille, vain kerran päivässä vaihdettaville vaipoille, auringolle, jonka vanhukset saavat aistia yksinomaan ikkunan läpi sekä virikkeettömille ja tappavan tylsille päiville.

Stop sellaiselle vanhusten elämälle, joka ei ole ihannearkea kenellekään.

Harmaat pantterit sijoittuu Käpyhovin vanhainkotiin. Sen johtaja jää ennenaikaiselle eläkkeelle, ja taloon saapuu uusi sirpsakka vt. johtajar Ilona (Meri Nenonen).

Ei aikaakaan, kun Ilona kyseenalaistaa henkilökunnan toiminnan ja ryhtyy, jos nyt ei suoranaiseen kapinaan niin ainakin kurssinmuutokseen vanhainkodin asukkaiden puolesta.

Ja kuinkas sitten käykään: vanhuksista tulee virkeitä ja energisiä.

Ulla-Sisko Tamminen on herkkä Hilja-Auroora (kuva: KUT/Heli Tiensuu).



















Näytelmässä on monta juhlan paikkaa. Paitsi, että alueen ammattiteatteri kantaesittää oman teatterinjohtajansa käsikirjoittaman, teemaltaan ajankohtaisen näytelmän, näyttämöllä tehdään myös muutoin historiaa.

Suuren kansan rakastama Esko Roine nähdään nyt ensimmäistä kertaa KUT:n riveissä. Ja vielä yhtä aikaa tyttärensä Susanna Roineen kanssa.

Harvoin Rouva Sana huomaa olevansa sellaisessa tilanteessa, että pienintäkin roolia myöten jokainen näyttelijä ansaitsee tulla erikseen mainituksi. Nyt on sellainen hetki.

Käpyhovin pitkäaikaisin miesasukas Valtti on Esko Roineen käsittelyssä yllätyksellinen - ja hauska. Eikä omena ole pudonnut kauas: samoin on tytär Susanna kolmoisroolissaan.

Ulla-Sisko Tammisen esittämä Hilja-Auroora on herkkä ja liikuttava itse itselleen sepittämässään identiteetissään, joka kokee näytelmän lopussa kovan kolauksen.

Mainioita ovat myös Meri Nenosen lapsenomaisen huoleton Ilona, stressin partaalle joutunut hoitajatar Kurre (Metsälintu Pahkin), kahta sivuroolia esittävä Simo Tamminen sekä hienon roolityön kaksoisroolissaan tekevä Eeva-Maija Haukinen.

Jari Pahkin-Hämäläinen ui iranilaisen Masan roolissa näyttämölle toisen näytöksen alussa ja on varastaa melkein koko shown. Niin valoittava hän on suomea murtaen puhuvana, vanhuksille yrttejä ja makuja sisältävää murkinaa pyöräyttelevänä tukityöllistettynä.

Sille ei voi kuitenkaan mitään, kaksi näyttelijää on Rouva Sana mielestä kuitenkin ylitse muiden: Seppo Halttunen paikoin lähes sekopäistä vauhtia vaihtavassa kolmoisroolissaan sekä iki-ihana pyörätuoliin sidottu Nora Raikamo rääväsuisena, mutta rakastettavana Laimina.

Heidän seurassaan katsoja saa nauraa, itkeä - ja vihata. Ja heitä molempia tulee esityksen jälkeen ikävä.

Bonuksena on Heikki Lundin näytelmässä pyörittämä verbaliikka, joka vanhusten dialogiin kätkettynä räjäyttää lopullisesti pankin.

Oleko Rouva Sana kehunut jo kaiken? Valoista ja äänestä en ole sanonut vielä mitään, ja suo anteeksi, mutta nyt nekin on mainittava.

Nimittäin yksinomaan Seppo Halttusen esittämän papin monologin aikana heijastetun ääni- ja valomaiseman vuoksi. Kohtaus jättää tuskin kylmäksi ketään heidän vakaumuksestaan riippumatta. Se on Jussi Kaatrasalon ja Mika Hakkaraisen ansiota.

Puvustuksesta sitten muuten vielä vastaa Heini Maaranen.

Niin, ja näytelmän on ohjannut paremmin näyttelijänä tunnettu Jussi Lampi. Käsiohjelmassa Lampi kertoo jännittäneensä, mitä esityksestä lopulta oikein tulee.

Turhaan Jussi jännitit. Kuten huomaat, lopputulos on pelkää juhlaa!

Elegantit harmaat pantterit: Esko Roine ja Eeva-Maija Haukinen (kuva: KUT/Heli Tiensuu).






















KUT:n Harmaat pantterit Kerava-salissa 22.3. asti. Lisätiedot www.kut.fi.

3 kommenttia

  1. Tämä oli tosiaan hyvän tuulen näytelmä ja teema tärkeä ja ajankohtainen. Keski-Uusimaa -klubilaiset nauttivat eilisestä esityksestä suuresti, ainakin naurunremakasta päätellen. Vakavaa aihetta käsiteltiin kepeästi ja viihdyttävästi.
    Itse en voi jakaa Rouva Sanan ihastusta aivan sataprosenttisesti. Kriittisyyteni johtuu osittain siitä, että viime syksynä näin Anna Krogeruksen näytelmän "Kuin ensimmäistä päivää". Harmaissa panttereissa oli turhan paljon vaikutteita Krogeruksen näytelmästä: maahanmuuttajataustainen apulainen, nykynuori, vanhusten tanssit, tiukkapipo-hoitajat... Tuli tunne, että tämähän on jo nähty. Hieman tökki myös käsikirjoitus ja ohjaus. Kun huumori perustuu liiaksi kaksimielisyyksiin ja lapselliseen kakkavitsailuun, lakkaa naurattamasta. Ensimmäisessä näytöksessä vähemmän olisi ollut enemmän. Näyttelijäsuorituksissa minua hieman ärsytti juuri se, mikä Rouva Sanaa eniten ihastutti: kohkaaminen ja ylinäytteleminen erityisesti saarnaajan roolissa. Tuli Putous mieleen. Mielestäni Laimin esittäjä oli rooliinsa hieman liian nuori, hän ei ollut oikein uskottava vanhus, vaikka väänteli naamaansa. Eipä silti, kyllä hän sinänsä näytteli roolinsa hyvin. Ja muutoinkin pääosin juuri näyttelijöiden suoritukset olivat esityksen parasta antia. Ohjaaja kertoo jännittäneensä esityksen onnistumista, onneksi aivan turhaan. Hyvin kaikki sujui. Ehkä ohjauksessa oli havaittavissa hieman vanhaa turkkalaista hapatusta, minusta se on niiin eilistä. Mutta kaiken kaikkiaan kannatti katsoa, KUT ansaitsee suuret kiitokset tästä produktiosta, kuin myös miellyttävät puitteet tarjoava Keuda-talo. Tulen varmaan toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä, hyvin perustellusta kommentistasi. Sitä oli ilo lukea.

      Teatteriarviot (kuten myös taide-, elokuva- yms. muut arviot) ovat aina subjektiivisia, yhden ihmisen näkemyksiä. Yhtä oikeaa vastausta ei ole. Tai toisinpäin: vastauksia on yhtä monta kuin on mielipiteitä. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

      Kaikilla mielipiteillä on kuitenkin aina voimaa, kun ne osataan (ja uskalletaankin) perustella.

      Poikkeahan kommentoimaan vastakin :)! Aurinkoista kevättä!

      Poista
    2. Niinpä. Vierustoverini kertoi olevansa alan ihmisiä, hän eläytyikin näytelmään aivan täysillä, nauroi aivan katketakseen. Se oli oikeastaan hauskinta koko tapahtumassa.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!