Pienin elementein toteutettua tarinankerrontaa - ja kas se toimii

Muistatko, kun Rouva Sana sanoi reilu viikko sitten ihailevansa kaiholla dekkarityyppejä: niitä, joille jännitys, kauhu ja salaperäisyyksien ratkominen on peruskauraa ja hyvää viihdettä?

Nyt voin hyvällä syyllä sanoa ylittäneeni jonkin kynnyksen: olen nähnyt Järvenpään teatterin Mustapukuisen naisen  säntäämättä ulos katsomosta - siitäkin huolimatta, että samalla penkkirivillä kiljahdeltiin. Useampaankin kertaan.

Ja sitten vielä se suurin yllätys. Tällaisena jänishousuna voin vilpittömästi sanoa, että näytelmä on HYVÄ!

Mustapukuinen nainen on sekoitus kiehtovaa käsikirjoitusta, onnistuneita roolisuorituksia ja ennen kaikkea pienin elein ja elementein toteutettua tarinankerrontaa.

Rouva Sana jäi näytelmän nähtyään miettimään, että vau - ihan mieletöntä! Onnea kokea tällainenkin elämys.

Näytelmä menee suunnilleen näin:

Asianajaja, vanha asianajaja, Arthur Kipps (Jarmo Holttinen) tarvitsee apua. Hänellä on pakottava tarve tarinan kertomiseen. Omakohtaisen tarinan,

Hän on kantanut tarinaa sisällään jo kauan ja hän oivaltaa, että päästäkseen elämässään eteenpäin, tarina on saatava ulos. Se ei kuitenkaan onnistu ilman näyttelijän (Kalle Tahkolahti) apua.

Tarinassa nuori asianajaja Arthur Kipps saa esimieheltään käskyn matkustaa toimiston asiakkaana olleen vanhan rouvan hautajaisiin keskelle Englannin syrjäisintä kolkkaa.

Samalla Kippsin tulee vierailla erakkorouvan hetteisen ankeriasrämeikön takana sijainneessa talossa, ja käydä läpi kaikki hänen asiakirjansa ja paperinsa.

Työ kuulostaa helpommalta kuin se onkaan. Selviää, että talolla on pitkä historia ja tarina. Ja Kippsistä tulee tahtomattaan osa tätä tarinaa.

Näytelmän yksi sen monista viehätyksistä on näyttelijöiden vähyys. Juu-u, luit oikein.

Susan Hillin alkuperäisteksti sisältää toistakymmentä henkilöä, mutta näytelmän ensi kertaa ohjannut Robin Herford pudotti näyttelijöiden määrän kahteen - taloudellisista syistä.

Tämä on näytelmän yksi oivaltavia puolia. Miten kaksi näyttelijää voi esittää kaikki tarvittavat roolit?

Erinomaisen hyvin, koska kuten näytelmässäkin sanotaan: ei pidä aliarvioida katsojan mielikuvitusta.

Katsojan mielikuvitus on avainasemassa myös näytelmän toisessa oivaltavassa asiassa: tehokeinoissa, ääni- ja valomaailmassa. Niistä tässä näytelmässä vastaavat Olli Tamminen ja Kalle Tahkolahti, ja hyvin vastaavatkin.

Toden totta, ei kaikkea tarvitse aina nähdä fyysisesti.

Hautajaiset syntyvät näyttämölle näyttelijöiden oikeilla ilmeillä, eleillä ja liikkeillä sekä taustaäänillä. Liejuun uppoavat hevosrattaat ja sen synnyttämän kauhun tunteen voi nähdä pelkän äänen avulla.

Tai sen mustapukuisen naisen.

Mielikuvitus - todellakin. Näytelmä on hyvä osoitus siitä, että katsojan mielikuvitus hoitaa loput.

Ei näytelmä kuitenkaan syntyisi kokonaan ilman näyttelijöitä. Rouva Sana nauttii aina, kun roolitus on osuva. Niin se on nytkin.

Tahkolahti ja Holttinen tekevät todella taidokasta työtä. Tahkolahti on multilahjakkuus: ohjaaja ja näyttelijä.

On muuten pakko mainita yksi triviahuomio. Rouva Sana on hurmioitunut Holttisen äänestä, muun työn ohessa siis. Hänen äänessään on jotain samanlaista taianomaisuutta kuin Lasse Pöystissä aikanaan.

Näytelmäksi tämän rouvan mieleen kuitenkin tekee esityksen teema - tai oikeastaan kaksi teemaa.

Teema numero 1: Meistä jokainen voi joskus, tahtomattaankin, joutua tilanteisiin, jotka kulkevat raskaana pallona mukanamme. Viisaammat puhuvat tunnemöykyistä. Ne tulisi saada purkaa, jotta elämä voisi jatkua.

Ja sitten se toinen, teema numero 2: Nautitaan piskuisesta arjestamme ja rakkaista läheisistämme nyt, kun voimme. Elämä on raadollinen.

Huomenna voi olla liian myöhäistä.


Kalle Tahkolahdelta ja Jarmo Holttiselta taittuu Mustapukuisessa naisessa monta roolia yhtä aikaa.
(Kuva: Olli Tamminen)




















Mustapukuisen naisen esitykset Järvenpään teatterissa 28.3. asti. 
Huom! K-12.

2 kommenttia

Lämmin kiitos kommentistasi!