Aika olla rehellinen - totuus juoksemisesta

Rouva Sana on avatunut sinulle omasta juoksuharrastuksestaan. Tänään on aika olla rehellinen.

Vaikka ehkä olet ehkä saattanut kuvitella, en ole harrastuksessani kolmenkaan vuoden juoksemisen jälkeen pro.

Vai täytyykö siinä edes olla pro?

Kun pääsin juoksemisessani mukavaan vauhtiin, asetin itselleni paitsi kilometritavoitteet myös viikkotavoitteet.

Alussa minun piti löytää aikaa juoksemiseen kerran viikossa. Toista juoksukertaa viikossa pidin hyvänä bonuksena.

Sillä niin kuin kaikissa harrastuksissa myös juoksemisessa ehkä suurin synti, haaste ja kompastuskivi on raivata kalenterista itselleen aikaa.

Oma kalenterini oli aina kumman täynnä. Hyvä, jos ehdin juoksemaan edes kerran viikossa.

Kuulostaako tutulle?

Itsekuri on oiva lääke moneen asiaan, ja niin myös juoksemiseen. Vähitellen huomasin, että bonuslenkistänikin alkoi tulla rutiini.


Tuusulanjärvi toukokuussa.































Pari ensimmäistä vuotta juoksin parisen kertaa viikossa ja lenkkieni pituudet olivat noin 5 - 6 kilometriä. Nautin uudesta liikuntalajistani. Se toi mukanaan enemmän hyvää kuin huonoa mieltä ja motivoi siksi lähtemään ulos lähes säässä kuin säässä.

Sitten tuli ensimmäinen ryppy minun ja liikuntalajini väliseen rakkauteen. Olin jo ihan mukavassa kunnossa, astman oireet olivat kadonneet käytännössä lähes kokonaan, löysin lajille aikaa, pidin siitä ja nautin ulkoilmasta.

Mikä oli pielessä?

Kuntoni oli jämähtänyt paikalleen. Jaksoin juosta juuri ja juuri kuusi kilometriä - mutta en yhtään enempää.

Oi sitä onnen päivää, kun sain vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi sykemittarin.

En ole koskaan perustanut teknisistä vempaimista oikeastaan missään asiassa (ullakolla on aikamoinen pino vempaimia "hyvässä säästössä" - anteeksi joulupukki), mutta nyt sykemittari on ollut yksi elämäni - tai ainakin harrastukseni - parhammista asioista.

Sykemittarin avulla huomasin, että olin juossut lenkkini totaalisen väärin. 180-190 keskisykkeellä vain harva juoksee toistuvasti pitkää matkaa.

Kai? Vai juokseeko?

Minulla stoppi tuli tuolloin viiden kilometrin kohdalla.


Joskus lenkin aikana menee otsakin kurttuun. Ei voi mitään.






























Tällä hetkellä juoksen kalenteristani riippuen 1 - 3 kertaa viikossa sekä harrastan viikottain ryhmäliikuntaa. Suomeksi sanottuna rehellistä hikijumppaa ja joogaa siis.

Syketasot olen löytänyt kohtalaisiksi sykemittarin avulla. Juoksen vaihdellen lyhyempää ja kovasykkeisempää lenkkiä sekä pitempää lenkkiä matalalla reilun satasen keskisykkeellä. Lenkkieni pituudet vaihtelevat keskimäärin viiden ja kahdeksan kilometrin välillä.

Nyt olen juoksemisessani jälleen siinä tilanteessa, että kaipaan uusia haasteita. 10 kilometriä olen rehellisesti sanoen juossut vain muutamia kertoja.

Rouvan on tullut aika haastaa itse itsensä. Lauantaina 23. toukokuuta järjestettävä Tuusulanjärven maraton ja sen ohjelmaan kuuluva 10 kilometrin lenkki tulee siksi kuin kreivin aikaan.

Mutta kuinka rouvan lopulta käy?

Se selviää seuraavan parin viikon aikana. Kääks.

Ei kommentteja

Lämmin kiitos kommentistasi!