Yhden rikkaruoho on toisen gourmet

Omat sanat tulevat Vanhankylänniemessä Järvenpäässä todistettua oikeiksi: kauniimpaa vuodenaikaa Suomessa ei ole kuin kesään heräävä toukokuu.

Hiljan täyteen lehtiloistoonsa puhjenneet koivut, tuomet, pajut ja vähitellen kukkaloistonsa päättäneet vaahterat suhisevat vaimeasti Tuusulanjärven rannassa.

Korkealla männynlatvassa mustarastas laulaa niin, että korviin sattuu. Kauempana vastaa satakieli. Kallion kupeesta erottuu juuri ja juuri lampaiden määkiminen.

Pienen metsän kainalossa, vuohenputkien ja päätään nostavien kielopeltojen keskellä, olotila on syystä epätodellinen. Keskelle tätä kaikkea luonnon näytelmää voisi vain jäädä.

Istumaan. Olemaan. Kuuntelemaan. Hengittämään.

Ja keräämään vaikkapa villiyrttejä.
Top chef Jouni Toivanen vetää Järvenpäässä villiruokakursseja ja opastaa luonnosta löytyvien yrttien saloihin.































Yhden romu on toisen aarre, sanotaan. Samaa ajatusta voi soveltaa myös villiyrtteihin. Yhden rikkaruoho on toisen gourmetherkku.

Sillä siitähän hortoilusta on lopulta kyse.

Edes Rouva Sana ei osannut aavistaa, miten lähes joka toinen kasvi, joka jää metsäretkellä (tai kotipihalla) jalan alle, on lopulta hyvää arkiruokaa, usein ihan sitä gurmeeta. Ympäristöään pitää osata katsoa vain oikein silmin.

Ja nyt Rouva Sana ainakin hetken osaa, sillä olen saanut kutsun Järvenpäässä asuvan top chef Jouni Toivasen villiruokakurssille.

































Se alkaa villiyrttien keräämisellä. Sillä on sääntö numero yksi: villiyrteistä tehtävän ruoan tulee olla tuoretta, joten se kerätään itse.

Mutta vielä ei ole lupa aloittaa. On myös sääntö numero kaksi: tunne jokamiehenoikeudet.

Suomessa oikeudet ovat poikkeukselliset ja villiyrttien keräämiseen on kaikilla mahdollisuus. Sen sijaan puita ja pensaita eivät oikeudet koske, eivät edes pieniä silmuja tai kerkkiä. Siihen tarvitaan maanomistajan lupa.

Sääntö numero kolme: tunne alue, josta keräät. Tienvarsilta ruoanvalmistukseen käytettäviä yrttejä ei ole järkevä poimia. Ei edes koirien ulkoiluttajien suosiossa olevilta kävelyreiteiltä.

Sääntö numero neljä: kerää vain sen verran kuin tarvitset, ja säästä luontoa.

Ja vielä sääntö numero viisi: tunne kasvit, joita keräät.

Siinä Toivanen on nyt apuna, ja siksi aloitetaan. Toivanen neuvoo, mitä etsitään.
























Yrteistä kaikki ovat olleet Rouva Sana silmissä aikaisemmin rikkaruohoja. Kerron muutamia esimerkkejä:

  • maahumala (kaunis, mutta rikkaruoho)
  • voikukka (kaunis juuri nyt, mutta RIKKARUOHO)
  • takiainen (hauska rikkaruoho)
  • horsma (rikkaruoho, josta on tehty klassikkolaulu)
  • mesiangervo (kaunis metsässä kasvava, no, rikkaruoho)
  • nokkonen (viheliäinen rikkaruoho)
  • poimulehti (perennaa muistuttava suurilehtinen rikkaruoho)
  • maksaruoho (rikkaruoho, johon ei ole ehtinyt syntyä minkäänlaista suhdetta)
  • peltokanankaali (rikkaruoho, jota tuli parisen viikkoa sitten syydettyä maalla kompostiin ainakin kottikärryllisen verran)
  • osmankäämi (vesistöissä kasvava rikkaruoho)
  • keto-orvokki (kukkamainen, mutta ehdottomasti rikkaruoho)
  • ja vuohenputki (ehtymätön rikkaruoho, joka tekee kotipihalla minut kohta hulluksi). 

Ihan siis vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Maahumalaa (ja voikukkaa...). Sano hep, jos tiesit maahumalan sopivan pataan.

Poimulehtiä ja voikukkia suloisesti sekaisin.

Maksaruohon serkkuja on monen kivikkopuutarhassa.

Nokkonen ei kai esittelyä kaipaa.

Peltokanankaali - hetkeä ennen kuin se joutuu kattilaan.

Kaunis keto-orvokki. Sopii koristeeksi ja suuhun.































Pian käy kuin sienimetsässä. Ensin tuntuu, että silmät eivät paljouden keskellä erota mitään. Toukokuinen luonto tarjoaa parastaan ja sekoittaa pään.

Sitten silmä harjaantuu, ja kroppa muuttuu ylösalaisin käännetyn v-kirjaimen muotoiseksi. Löytämisen ja tunnistamisen ilo on suunnaton.

Top chef Jouni Toivanen selostaa ja Lea Alanko tuoksuttelee. Mesiangervosta on kyse.
Hortoilijan kori.







































Hortoilu ja villiyrittien valmistaminen ruoaksi on trendikkäämpää nyt kuin koskaan, ja silti se ei ole nähnyt vielä edes suosionsa aallonharjaa.

Ja mikäs sen mukavampaa kuin poimia aterian ainekset omalta pihalta tai lähimetsästä - semminkin, jos ne ovat vaarassa päätyä muutoin kompostiin.

Villiyrttireseptejä on netti pullollaan, ja niitä löytyy myös lukuisista teoksista. Ohjeita on saatavilla myös osallistumalla Toivasen villiruokakurssille. Niitä on tarjolla ainakin juhannukseen asti Järvenpäässä joka keskiviikkoilta.
Vuohenputkia - ja joku muu.

































Vaan vielä yksi huomio tähän loppuun. Olkoon se sääntö viimeinen:

Erityisen allergisten ja astmaatikkojen on syytä olla hortoillessaan varovainen, ja maistella yrttejä pieni annos kerrallaan. Jotkin yrtit saattavat aiheuttaa yksilöllisesti allergisia reaktioita.

10 kommenttia

  1. Hortoilu on mukavaa, rentouttavaa luonnossa liikkumista. Samalla saa aistia kesän tulon. Mutta koko kesän ajan voi hortoilla, kasvit vain vaihtuu. Olen sitä "harrastanut" jo pitkään ja taidan myös mainita siitä blogissani ;) Maahumalaa ja maksaruohoa en ole käyttänyt vielä enkä löytänytkään. Ja totta niin, melkein joka toinen kasvi on syötävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentteihisi en voi muuta kuin yhtyä. Ihanaa puuhaa sanan varsinaisessa merkityksessä tuo "hortoilu". Tosin itse pahemman luokan allergikkona mieluusti keskityn vain kasvien etsimiseen, katselemiseen ja niiden keräämiseen muiden koriin.

      Voipi muuten olla, että maahumalaa ja maksaruohoa ei enää ihan niillä sinun leveyksilläsi kasva. En ole ihan varma.

      Kauniita kuvia muuten sinulla blogissasi: hortoilusta ja muustakin. Ja oi, samanlaisen kurkipeltonäkymän toivon vielä joskus kokevani. Pääsen näkemään noita uljaita lintuja kyllä maalla joka vuosi, mutta vastaavanlaista massanäkyä en ole koskaan kokenut.

      Hyviä hortoiluja sinulle ;). Kesä onneksi alkaa vasta nyt.

      Poista
  2. Kiitos eilisestä, oli mahtavan mielenkiintoinen ekskursio! Ja minähän sanoin: Vielä sä osallistut siihen Krapin villiruokakilpailuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PauMau, kiitos itsellesi <3. Oli suunnaton ilo nähdä, vaikka vain pikaisesti singahtelujeni vuoksi.

      Hmmm... Meikeläisen hortoilu on, sanotaanko vielä kirjaimellisesti hortoiluasteella. Olen pikemminkin kunnostautunut yrttien kuvaamiseen ja tunnistamiseen - ja lintujen laulun kuuntelemiseen. Ennen kuin tästä sopasta syntyy gurmeeta, tarvitaan vielä aikamoinen tovi. Olisihan se tosin meikeläinen varmasti näilläkin eväillä jo aikamoinen näky ruokakilpailuissa ;)..

      Poista
  3. Vitsi miten mahtavat "hortoilut". Aivan totta, sitä on jo niin kaukana luonnosta tälläinen nykyihminen, ettei ole tietoa eikä ymmärrystä minkä kaikkien hyötykasvien ohi päivittäin kävelee.

    Aurinkoa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, tulee melkein huono omatunto, millaista määrää herkkukasveja sitä tuomitsee tylysti vain rikkaruohoksi. Siis RIKKARUOHOKSI ja kompostin arvoiseksi tavaraksi. Uuh, paljon on vielä tosiaan oppimista ja opettelemista, vaikka en ole koskaan itseäni kaupunkilaisena pitänytkään. Kaupasta saa kai liikaa kaikkea, ja mitä sieltä ei saa, ei muka kai tarvitsekaan? Tässä hortoiluasiassa meikeläinen ainakin nyt hiukan ryhdistäytyy.

      Aurinkoa Tiia <3!

      Poista
  4. Eilisen kitkemisen perusteella osaan sanoa, etä ihan tosta pihalta löytysisi mukavat määrät maahumalaa, vuohenputkea, nokkosta ja voikukkaa. Kumpa vielä saisi Jounin kokaamaan, niin minä voisin kyllä tarjota hortat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei sanopa muuta - tuo kokkauspuoli vaatii meikeläiseltäkin nooh, sanotaanko hiukkasen, treenaamista. Hortoilu metsässä sujuu jo paremmin ;).

      Poista
  5. Kerään Helsingistä parilta joutomaatontilta ja lähimetsästä omat villiyrttini, eilen ketunleipää leivän päälle ja litulaukkaa pestoon. Orvokkeja en vakiopaikaltani vielä löytänyt. Myöhemmin haen ruoholaukkaa läheiseltä merenrantakalliolta ja kurtturuusun terälehtiä meillä on mm. salaateissa läpi kesän. Viime kesä oli loistava villivadelma- ja metsämansikkavuosi Lauttasaaressa.

    Monessa gourmetravintolassa tarjotaan nykyisin -kalliilla, totta kai- villiyrttejä, niitä samoja, joita löytyy helposti luonnosta kotikeittiöönkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinä olet todellinen yrtteilijä Lumo <3. Ja loistava esimerkki siitä, että helsinkiläistenkin on mahdollisuus hortoilla. Jes!

      Villiyrtteily tuntuu olevan tosiaan pop - lieveilmiöineen kaikkineen. Jännittävintä on, että suurin osa kompostikamasta on keittiöön kelpaavaa, kun sen vain tietää.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!