Kannat nostettiin kattoon Puistobluesissa

Nyt oiotaan mielikuvia.

Puistobluesko on alamäessä ja rämpii viimeisillä voimillaan eteenpäin? Kattia kanssa.

Katsopa seuraavia kuvia. Näyttääkö siltä, että meno Vanhankylänniemessä on jotenkin hyytynyt, tunnelma latistunut tai olotila muuten vain alakuloinen?

No ei tod.

Huikea Laurence Jones Band sai koko Vanhankylänniemen pistämään Puistobluesissa jalalla koreasti.
Festarikävijöitä ilahdutti, että bändillä itselläänkin tuntui olevan hauskaa.

Hoedown & Judge Bone laittoi parastaan.

Meitäkö olisi ollut muka vähän? Kattia kanssa.


























Rouva Sana oli mukana tunnelmoimassa muutaman vuoden tauon jälkeen viime lauantaina Puistobluesissa. Onneksi olin.

Sain tuhansien muiden festarikävijöiden kanssa olla mukana todistamassa, kuinka Puistoblues on ja voi hyvin.

Silmämääräisten arvioiden mukaan väkeä oli edellisvuotta, noin 4000 maksanutta katsojaa enemmän, mutta toki parhaimpia vuosia vähemmän.

Monille tämän vuotisille festarivieraille tuntui olevan tärkeää omalla käynnillään osoittaa, että Puistoblues on heille läheinen tapahtuma, ja kaupungille ja koko seudulle merkittävä matkailullinen vetonaula. Alueelle jäisi suuri suvinen kuoppa, jos Puistoblues loppuisi.

Lukuisat suomalaiset ovat pitäneet alkoholilainsäädännön muutosta (jonka mukaan siis omia prosenttijuomia ei festarialueelle saa enää tuoda) lopullisena surmaniskuna kotimaisille kesätapahtumille.

No, kieltämättä ihan älytön kielto todellisuudessa onkin. Vain silmäilemällä Vanhankylänniemen karsinointia anniskelu- ja ei-anniskelualueeseen ymmärtää, että lainsäätäjän aivoituksissa ei aina ole oikein maalaisjärki mukana.

Vaan minkäpä meistä asialle kukaan mattimeikeläinen voi.

Säädösten kanssa, olivatpa ne kuinka pöljiä tahansa, on elettävä hiukan samaan tapaan kuin sään. Säätä ja lakeja kun meistä harva voi muuttaa sormia napsauttamalla tai suuta louskuttamalla.

On helpompi hyväksyä faktat ja elää niiden mukaan.

Ja hyvin on Puistobluesissa tänä vuonna elettykin. Jos vuosi sitten tapahtuma hakikin vielä uusien säädösten myötä hiukan paikkaansa, nyt se oli enää haalea muisto.

Kaikki Rouva Sanan jututtamat blueskävijät olivat yhtä mieltä siitä, että lauantaina järjestelyt Vanhankylänniemessä olivat toimivat, eikä huom! mikään loppunut Rouva Sanan tietojen mukaan kesken.

Korjaa, jos olen väärässä.

Ilmiömäisen svengaava The Northern Governors nostatti blueskansan hyvään tunnelmaan.



Ugh!


Rouva Sanan mieltä lämmitti tämä näky: bluesista voi nauttia näinkin.
Kutimia Vanhankylänniemessä kilkuttivat sisarukset Anna-Riikka Lumila (vas.), Itti Hanhela ja Anne Koret-Mäntylä.
Heistä jokainen oli saapunut Järvenpäähän Jyväskylän pohjoispuolelta.






































































Suurimman haasteen edessä Puistoblues jatkossa on, mistä löytää tarpeeksi vetovoimaisia nimiä ja mukaansa tempaavia esiintyjiä.

Rouva Sanan mielestä tapahtuma kaipaa iloista sykettä ja kuplivan innostuksen pintaan nostattavaa tunnetta.

Siitä hyviä makupaloja lauantaina tarjoili nappivalinnaksi Puistobluesiin osoittautunut The Northern Governors -kokoonpano, joka omalla svengillään karkotti lopullisesti jopa taivaalle saapuneet muutamat sadepilvet.

Varsinaisen potin taisi räjäyttää päivän toisena artistina esiintynyt vasta 23-vuotias Laurence Jones bändinsä kera, joka tuntui saavan ylistävää palautetta muiltakin kuin Rouva Sanalta.

Samanlaista svengiä lisää bluesväki, ja se on still got the blues.

Kannat nousevat Vanhankylänniemessä kattoon jatkossakin!


Lauantaina Puistoblues-pomon oli jo helppo hymyillä.
Vanhankylänniemessä kuvassa Rouva Sanan lisäksi ovat someguru Marja Nousiainen (vas.),
festivaalijohtaja Miikka Porkka ja ympäristökouluttaja Erja Mähönen (kuva: Marja Nousiainen).

Juttu on toteutettu yhteistyössä Puistobluesin kanssa.

Teatterinautinto, jota ei kaada edes vesisade

Jos rillumareikesäteatteri ei ole sinua varten, usko tai älä, huutosi on vastattu. Järvenpään kesäteatteri esittää tänä suvena Hella Wuolijoen klassikkonäytelmän Niskavuoren Heta.

Rouva Sana pääsi seuraamaan näytelmää kuluneella viikolla ja nautti. Näytelmä kun on ehtaa draamaa: jykevää ja perinteistä tarinankerrontaa, jolta on turha odottaa kovin iloluontoista loppua, vaikka kesäteatterissa ollaankin.

Virkistävä poikkeus siis.

Niskavuoren Heta (Anu Uhlenius) ei kyntteliköistään luovu (kuva: Järvenpään kesäteatteri).


























Niskavuori kuuluu olleen jo pitkään Järvenpään teatterin to do -listalla, ja tänä suvena palaset loksahtelivat heillä oikein kohdalleen.

Valmistelutyö ei ole ollut vähäinen. Yksinomaan 23 harrastajanäyttelijän saaminen näyttämölle yhtä aikaa ei ole mikään pikkujuttu.

Niskavuoren Heta on yksi osa Hella Wuolijoen viisiosaisesta Niskavuori-klassikkosarjasta. Se kaipaa tuskin juuri esittelyjä, mutta kerronpa siitä silti muutaman sanasen.

Wuolijoki kirjoitti suomalaisen kirjallisuuden perusteoksina pidetyn Niskavuori-sarjansa kahden vuosikymmenen aikana 1930-1950-luvuilla. Sarjan keskiöön päätyivät naiset - vahvat ja itsenäiset naiset - ja heidän ei ehkä ihan niin vahvat puolisonsa ja/tai miehensä.

Vaikka Niskavuori-sarjassa on kyse eritoten riippumattomien naisten puolesta puhumisesta, taustalla kulkee monta muuta teemaa: taistelu rahasta, vallasta ja kunniasta sekä itsenäistyvän (erityisesti Niskavuoren Hetassa) sekä kaupungistuvan Suomen kuvaaminen.

Jos mikään ei ole nyt niin kuin ennen, ei sitä ollut 1900-luvun alkupuolellakaan.

Järvenpään kesäteatterin Niskavuoren Hetassa loistaa pääroolikolmikko: Hetaa esittävä Anu Uhlenius, Akustin roolissa näyttelevä maskuliininen Tommi Kolehmainen ja Siipirikkoa esittävä ihana ja herkkä Pauliina Naala.

Uhlenius on Hetan rooliin täydellinen napakymppi. Rooli on kuin tehty hänelle, ja hänen suoritustaan ei voi kuin ihailla. Heta kun ei ole kuitenkaan mikään pikkuruinen tyyristyllerö vaan lujatahtoinen persoona (jolle voisi olla käyttöä ihan nykypäivänäkin..).

Suurinta mannaa Rouva Sanan silmille ja korville olivat kuitenkin näytelmän valtaisat joukkokohtaukset, joka soljuivat eteenpäin kuin soliseva vesi, mutta olivat jykeviä kuin kivi.

Ne tekivät näytelmästä dramaturgisesti mielenkiintoisia ja kuljettivat tarinaa taidokkaasti eteenpäin.

Ammattiohjaaja Tiina Brännare ja koreografi, Keski-Uudenmaan tanssiopistosta tuttu Virpi Maisala olivat tehneet käsittämättömän taitavaa työtä hioessaan työryhmän liikkeitä yksiin lähes sekunnin tarkkuudella.

Yksi oli kuitenkin Järvenpään kesäteatterin Niskavuoren Hetassa Rouva Sanan mielestä ylitse muiden: Altti Uhlenius ja yhtä virttä lukuun ottamatta hänen näytelmää varta vasten säveltämä musiikkinsa.

Se oli ni-in kaunista, ponnekasta, mahtipontista ja herkkää - kaikkea tätä yhtä aikaa -, ja samalla kuin piste joukkokohtausten päälle.

Jos olisin sulkenut silmäni, olisin voinut kuvitella katsovani maailmanluokan draamaelokuvaa tai kovalla rahalla toteutettua kotimaista tv-sarjaa.

No, nyt Rouva Sana istui suvisessa kaatosateessa katsomassa Niskavuoren Hetaa, eikä harmittanut yhtään.

Järvenpään kesäteatterin katsomo on saanut ylleen jykevän katoksen ja teatterinautinto oli taattu.

Akustin salainen aarrearkku (Kuva: Järvenpään kesäteatteri).


























Niskavuoren Heta Järvenpään kesäteatterissa (Stålhanentie, Vanhankylänniemi) 16.8. asti. Seuraava esitys ensi sunnuntaina 28.6. klo 15. Lisätiedot ja liput www.jarvenpaanteatteri.fi.

Olipa kerran juhannusvieras nimeltä Kissa

Olipa kerran perhe, joka vietti juhannusaattoa poikkeuksellisesti kotonaan. Vaikka oli kylmä, terassin ovi oli auki, koska olihan kuitenkin kesä.

Yllättäen avonaisesta ovesta sisään käveli vieras. Se oli kissa. Kutsutaan sitä tässä tarinassa ihan vain Kissaksi.

Oli saman perheen pihalla kissoja ennenkin nähty. Jokunen oli käynyt joskus autotallissakin. Kaikki tähän astiset olivat kuitenkin saaneet jalat alleen aina, kun ne olivat nähneet ihmisen, siis vieraan ihmisen.

Tämä Kissa oli erilainen. Se käveli taloon sisälle, mittaili jaloillaan paikat, sanoi "kurnau" ja käveli keittiöön. Sen katse kertoi, että sitä ruokaa esille vähän ja äkkiä.

Ruokaa Kissa perheen mielestä tarvisikin. Kissa oli laiha, luut törröttivät vatsan seudulta ja reissun rasitukset näkyivät muutoinkin sen turkissa. Kissa oli saanut joskus köniinsä ja ilmeisesti kovaa.

Näin jälkikäteen arvioiden ruoan antaminen oli ilmeisesti virhe. Kohtuullisen kovasydäminen lienee kuitenkin se perhe, joka ei tuollaisessa tilanteessa huomioisi vierasta.

Kissa oli tyytyväinen. Se söi suurella, mielipuolisella ruokahalulla kaikki, mitä perhe kaapistaan löysi, kehräsi palkinnoksi ja hyppäsi sohvalle nukkumaan.

Perheeltä ei kyselty, sopisiko tai kävisikö. Juhannusvieras päätti itse - ja niin tehtiin.


Perheen äiti aloitti valtaisan selvitystyön. Oli selvää, että niin ihmisrakas ja kiltti kissa oli jonkun, mutta kenen. Missä sen oikea koti oli?

Kissa alkoi viettää omaa elämäänsä. Se karkasi ulos ja perhe luuli sen hävinneen omille reissuilleen. Turhaan. Kissa ilmestyi jo samana iltana takaisin. Se sanoi vain kur ja käveli taloon sisälle kuin kotiinsa.

Seuraavana päivänä perhe lähti juhannuksen viettoon ja oli varma, että ne olivat hyvästit Kissan kanssa. Vielä mitä. Kissa makasi terassin tuolilla perheen saavuttua seuraavan iltana kotiin.

Kissan katse kertoi, että kiva, kun tulitte. Että johan tässä ehtikin olla jo tylsää, ja vatsa huutaa.

Viimeistään silloin perhe ymmärsi, että ystävyysuhde oli vaarassa muodostua pitempiaikaiseksi.

Pian perheen äiti sai tietää, että Kissa on todellinen karkulainen - syystä tai toisesta.

Selvisi, että Kissa oli löydetty edellisen kerran saman viikon keskiviikkona ja palautettu omistajalleen. Vain kaksi päivää myöhemmin se käveli nälkiintyneenä perheen ovesta sisään.

Tarina kertoi, että talo sijaitsi vain puolisen kilometrin päässä oikeasta kodista.

Perheen äiti soitti paikalliseen löytäeläintaloon. Sieltä todettiin, että koska äiti ei voinut olla varma Kissan tarkasta kodista, sen oikea paikka olisi heillä. Heidän velvollisuuksiinsa kuului selvittää, missä Kissa asui.

Mahtavaa, mietti perheen äiti. Vihdoin löytyi joku, joka ottaisi vastuun juhannusvieraasta.

Perheen äiti lainasi Kissalle kuljetuskopan ja ajoi jälkikasvun kanssa vajaan tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalle löytöeläintalolle.

Matka ei ollut helppo. Kissa koki itsensä petetyksi, ja jälkikasvun sydäntä riipoi Kissan hylkääminen. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä, että tarina sai nyt onnellisen lopun.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Vuorokausi Kissan löytäeläintaloon kiikuttamisen jälkeen perheen talon ikkunan alta kuului tuttu naunta. Kissa oli palannut takaisin.

Tätä kirjoitettaessa Kissa nukkuu perheen terassin tuolilla ja perheen äiti miettii, mikä asiassa meni lopulta pieleen?

Miksi Kissa ei viihdy omassa kodissaan, ja miksi perhe tuntuu olevan ainoa, joka välittää siitä?

Eikö kukaan oikeasti kaipaa ihmisrakasta, suloista Kissaa?


PS. Tämä tarina on tosi.

Ei elämän nelikymppisillä tarvitse olla niin vakavaa

Monta kertaa, kun arki potkii päähän, hyvä elokuva on paras pelastus.

Viime viikolla Rouva Sanan oli pakko tarttua tähän pelastusrenkaaseen. Jos mietit miksi, löydät syyn yhä täältä.

Eikä While we´re young mikään huono valinta ollut. Elokuvan ohjaajan Noah Baumbachin kehutaan kulkevan Woody Allenin jalanjäljissä ja olevan hänen manttelinperijänsä. Leffafriikimpien toteamukset eivät varmasti osu kauas.

Silti sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, miksi Rouva Sana piti elokuvasta. Allen kun ei kuulu hänen Midnight in Paris -elokuvaansa lukuun ottamatta suosikkeihini.

Tarinassa reilu nelikymppinen pariskunta Josh (Ben Stiller) ja Cornelia (Naomi Watts) hehkuvat avioliiton ja arjen onnea, mutta ystäväpariskunnan perheellistyttyä he huomaavat yhden elämänvaiheen menneen heiltä tyystin ohi. He eivät ole saaneet lapsia, eikä se ole enää mahdollista.

Tavattuaan nuoren kaksikymppisen pariskunnan Jamien (Adam Driver) ja Darbyn (Amanda Seyfried), he huomaavat ehkä itselleen hieman yllätykseksikin eläneensä hyvin suorituskeskeistä elämää.

Heidän aikansa ja elämänsä oli mennyt töiden tekemiseen, haaveiluun ja odottamiseen, todelliseen sitku-elämään. Ei elämästä nauttimiseen tässä ja nyt.

Kuulostaako tutulle?

Teema oli mannaa Rouva Sanan korville ja silmille.

Nelikymppiset Josh (Ben Stiller) ja Cornelia (Naomi Waitts) pohtivat elämäänsä.
(Kuva: IMDb, Jon Pack)



























Vaikka kyllä: tavattuaan nuoret Josh ja Cornelia heittäytyvät alkuunsa täysillä Jamien ja Darbyn hiukan kischmäiseenkin elämään (jossa muuten kultainen 80-luku onkin yhtäkkiä hotimpaakin hottista..) ja palaavat hetkeksi tunnelmiin, jolloin he olivat itse nuoria.

Mutta mitä sitten.

Kyllä minä pystyn samastumaan lapsiperheen äitinä oikein hyvin Cornelian vallattomiin ja iloisiin hiphop-tanssitunteihin tai Joshin haluun ostaa coolinnäköinen lierihattu.

Miksi en pystyisi?

Eivät nuo piirteet heistä vielä kovin kaksikymppisiä tee - korkeintaan kuin ehkä mieleltään (eikä sekään mikään huono asia ole).

Ja tunnen Joshin ja Cornelian puolesta paheksuntaa, kun heidän ystävänsä Fletcher, juuri isäksi tullut, suomii heitä kovin sanoin ja käskee ystäviensä kasvaa aikuisiksi.

Siis kasvaa aikuisiksi! Voi hyvä isä!

Pointtina kuitenkin on, että todennäköisesti ilman nuorten parissa viettämäänsä seikkailua Josh ja Cornelia eläisivät yhä edelleen työ- ja urakeskeistä elämää, jossa vain tuloksilla ja arvostuksella on jokin merkitys.

He olisivat tuskin havahtuneet, että heidän elämänsä on tässä ja nyt, ja aika tiimalasissa käy päivä päivältä vähiin.

Jos se vaatii muutaman tanssiaskeleen, koripallo-ottelun ja yöllisen vaelluksen metrotunnelissa niin mitä sitten.

Kai elämä saa olla kuitenkin hauskaa? Neli- (tai viisi)kymppisilläkin.

Ei se ole vain kaksikymppisten etuoikeus.




Kurkkaa While we´re young -elokuvan traileri yllä. 
Elokuvaa esitetään edelleen ainakin pääkaupunkiseudulla Finnkinon leffateattereissa.


Epilogi:


"Let´s go crazy, crazy, crazy, ´til we see the sun.
I know we only met but let´s pretend it´s love.
And never, never, never stop for anyone.
Tonight let´s get some and live while we´re young."

Maailma on kaunis

Juu, juu. Viime viikolla tuli räydyttyä hieman matalapaineen varjossa, mutta paistoi se päivä lopulta juhannuksena Rouva Sanankin risukasaan.

Jälleen kerran tuli todistettua todeksi se, että onni koostuu lopulta varsin yksinkertaisista asioista: läheisistä ihmisistä ympärillä ja kiireettömyyden tunteesta.

































Juhannusaattona Rouva Sana perheineen sai odottamattoman vieraan, joka kutsui kirjaimellisesti itsensä kylään yllättäen ja lupaa kysymättä - ja lopulta päätti jäädä.

Se siis näytti vain kissanviikset, vaikka Rouva Sana pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti maalle juhannuksen viettoon. Morjenstimme terassilla viimeksi vieraan kanssa tänä aamuna.

Kutsumattomasta, ja kuitenkin kieltämättä niin mukavasta kulkijasta löydät hiukan lisää Facebookin puolelta tai tuosta blogista oikealta löytyvästä Facebook-palkista.

Tämä hyvin omapäinen ja päättäväinen vieras nukkuu vasemmalla olevassa kuvassa.



Juhannuksena Rouva Sana sai kokea myös palasen lapsuusajan juhannusmuistoja. Olen kasvanut ja elänyt meren äärellä, ja kultaisella 70-luvulla vietin perheeni kanssa jokaikisen juhannuksen Suomenlahdella saaressa.






















No, aika kyllä kultaa muistot. Todellisuudessa merivesi oli tuolloin yhtä kylmää kuten nytkin, teltta oli usein kosteannihkeä ja siellä paleli, ja nukkumaan pääsi vain itikoidentappotunnin jälkeen.

Mutta oli se kuitenkin niin ihanaa aikaa.

Yhtä ihanaa kuin männä juhannuksena. Ja ihan samoista syistä.



















Tiesihän sen jo Vexi Salmikin Rouva Sanan juhannusaattona lainaamissa sanoissa:

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus."

"On vapautta valvoa kesäisiä öitä.."




Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän huminoita,
kun aamuinen aurinko kultaa kallioita.
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

On vapautta valvoa kesäisiä öitä,
ja katsella hiljaisen haavan värinöitä.
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

On vapautta istua iltaa yksinänsä,
ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä.
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

On vapautta vaistota viesti suuremmasta.
Ja olla kuin kaikuna aina jatkuvasta.
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

- Vexi Salmi




Hyvää juhannusta sinulle!



Pää narikassa ja muita onnen tunteita

Mitä vanhemmaksi Rouva Sana on tullut, sitä vaikeammaksi on muodostunut päästäminen irti.

Siis onnellisista hetkistä. Siitä tunteesta, kun mieli palaa toistuvasti koettuihin hyviin tuokioihin.

Ei tee mieli asettaa jalkojaan arkeen, ei sitten millään, vaikka pitäisi. Vaikka olisi ihan pakko.

Vaikka eipä sillä, ei onnellisista hetkistä luopuminen ole ollut kai koskaan helppoa eikä mukavaa, mutta näin vanhemmiten ne tuntuvat saaneen uusia, erilaisia sävyjä, ja pitävät siksi vahvemmin otteessaan.

Tuntuu kuin lyhytaikaistakin onnea osaisi arvostaa enemmän.

Vai osaako? Tuntuuko sinusta koskaan samanlaiselta?

Tjaa. Tai tiedä sitä sitten.

Mutta nyt tekee silti mieli roikkua kiinni onnellisissa lomamuistoissa. Jonkin sortin masennus tässä on kai punkeamassa siis päälle lyhyen lomapyrähdyksen jälkeen.


Melkein mustavalkoisia muistoja.

Sillä kyllä minä paljon mieluummin näkisin itseni edelleen istumassa lähes 30 asteen helteessä jokipurjehduksella perheen ja ihanien ystävien kanssa.

Nauraa. Hikoilla kuumuudesta. Lepuuttaa jalkoja tuolin käsinojan päällä. Roikottaa päätä narikassa.

Elää hetkeä, jossa tärkeimpiä ajatuksia on vain miettiä, missä syödään illalla tai mitä seuraavana päivänä tehdään. Olla, ja se ihan olisi tarpeeksi. Ja sitten nauraa taas.

Ja tämä hyvin perinteistä juhannus- ja kesäsäätä ennustava ilmanala ei helpota nykyistä olotilaa yhtään.

Villasukat ovat esillä jo. Taidan sytyttää illalla kynttilöitä, kaivaa viltin esiin ja räytyä sen alla.

Ehkä sen jälkeen helpottaa.

Pientä säätöä ja itselleen nauramisen taito

Kyllä tämä rouva nyt niin mielensä ilahdutti, kun lomani jälkeen palasin eilen somekanavien äärelle ja huomasin, että kas, siellähän on ollut vauhtia ja liikennettä.

Kiitos hei sinulle, sinulle ja sinulle, ja kaikille teille, jotka olette olleet aktiivisia ja osallistuneet myös kirjapaketin arvontaan.

Koska arvonta on vielä käynnissä ja ehdit siihen mukaan, startataan juhannusviikko Anna Perhon Pientä säätöä -kirjaan liityvällä bloggauksella, jota tiedän ainakin teidän muutamien odottaneen jo.

Rouva Sana myöntää heti tämän päivityksen alkuun: ehkä olen nyt sitten Anna Perho -fani. Tässä rouvassa ja Perhon Annassa on meinaan toimittajuuden ja maalaisten sukujuurien lisäksi jotain muutakin yhteistä: se kuuluisa sähläävä elämäntyyli.

Pidän ihmisistä, jotka laittavat itsensä (julkisesti) likoon ja osaavat nauraa omille virheilleen. Itseironiassa on aina suurta taikaa.

Perhon lisäksi Rouva Sana jaksaa ihailla muun muassa viestintä- ja someguru Katleena Kortesuon arkista verbaalitaiturointia. Hänen tarinoitaan voit lukea hänen Ei oo totta -blogistaan.

Parhaat naurut kun saa hekottamalla itselleen.

Ja silti, vaikka Kortesuo naurattaa itsensä lisäksi suurta häntä ja hänen edesottamuksiaan seuraavaa kansanosaa päivittäin hajalle rasahtevilla sukkahousuilla tai väärinpäin olevilla pikkareilla, itse asiasisältö ei koskaan notkahda.

Sitä voi olla siis yhtä aikaa hauska ja asiallinen: oman osaamisalansa tunteva - ainakin jos on tätä naiskaksikkoa uskominen.






























Siksi Anna Perhon tuorein kirja Pientä säätöä (Otava, 2015) pääsi heti ilmestyttään Rouva Sanan ostoslistalle.

Sillä kirjaa, joka luokitellaan selfhelp-kategoriaan ja jota mainostetaan henkilöille, joka on tehnyt joskus jotain tyhmää ja haluaa ehkä unohtaa sen, ei yksinkertaisesti voi jättää kirjakaupan hyllylle.

Pientä säätöä on hyvä ja vähemmän hyvä kirja. Hyvää kirjassa ovat Perhon muistelot oman elämänsä varrelta. Ne hän tekee radioaalloilta tuttuun, varmaan tyyliinsä.

Kirjassa Perho muistelee:
  • au pair -vuottaan News Yorkissa (Rouva Sana ei ole ollut koskaan au pairina, mutta jotain kovin tuttua kappaleessa on silti)
  • raskausvuosiaan, joita hän pitää kaikkea muuta kuin innostavina (Rouva Sanakaan ei ymmärrä lasten valokuvista teetätettyjä joulukortteja muille kuin lähisukulaisille - ihan samasta syystä kuin Perho)
  • kertaa äitinä olemisen ihanuuksia (kyllä: myös Rouva Sanan vakiolause kotona on NO NIIN - nykyään tosin riittää jo tietty katse - se tarkoittaa ihan samaa kuin se no niin)
  • sitä, kuinka poikien maailmassa kasvanut tyttö tuntee ulkopuolisuuden tunnetta Sinkkuelämää-tv-sarjaa katsoessa (tyttökirjojen ystäviä, onko heitä olemassakaan? pohtii Rouva Sana)
  • asioita, jotka täyttävät naisen kodin (Tuppeware-asiat ovat Rouva Sanastakin ihan ookoo niin kauan, kun koko koti ei täyty niistä)
  • toimittajan ammatin mukanaan tuomia positiivisia ja vähemmän positiivisia yllätyksiä (no, niistä ei tämän rouvan 20-vuotisen uran osalta sen enempää) ja 
  • palautteen saamisen ja erityisesti sen antamisen ihanuutta - ja tässä lauseessa on nyt ironiaa.

Eli siis Perhon Pientä säätöä on aidosti hauskaa luettavaa.

Mistä sitten ne negatiiviset huomiot? 

En ole koskaan pitänyt itseäni tarkkana pilkunviilaajana (ainakaan, jos sillä tarkoitetaan henkisempää puolta), vaikka työni puolesta minun pitäisi sitä ollakin.

Mutta kyllä minua toimittajana kuitenkin risoo, jos kirjoitettu kieli ei ole hyvää. Kun kollegan kirjassa on pilkku- ja muitakin kieliopillisia virheitä. Kustannustoimittajalta vähintään olisi siis toivonut hieman tiukempaa otetta.

Pientä säätöä on kuitenkin itseironinen ja hyvällä tavalla pöljä kirja. 

Täydellinen helmi on kappale "Asioita, joita mieheni ei voi sietää minussa". Se saa ymmärtämään, että me kaikki olemme sittenkin ihan vain... no, ihmisiä.

Anna: tässä kohdassa on sinulle nyt ISO sydän.






























PS. 1 Annasta enemmän kiinnostuneiden kannattaa kurkata vielä tämän linkin taakse, kliks. Ehkä olet lukenut sen helmikuussa jo - tai sitten et.

PS. 2 Oman kappaleesi kirjasta voit saada osallistumalla Rouva Sanan Facebook-arvontaan. Tarkemmat ohjeet löydät joko rouvan Fb-sivuilta tai täältä, kliks.  Pakettiin on muuten luvassa vähintään yksi kirja vielä lisää, joten osallistuhan.


Päivät, jolloin ei tapahdu oikein mitään




"Tärkeimmät päivät ovat niitä, 
joina ei tapahdu oikein mitään."

- Bo Carpelan



Aurinkoa viikonloppuusi!



Tuttu ja silti aina erilainen - Halosenniemi

No joo, myönnettäköön, tämä seuraava on varmasti vähintään paatoksellista, mutta en voi sille mitään. Rouva Sanan rinnassa läikähtää lämpimästi aina, kun on kyse Halosenniemestä.

Ensimmäiset muistikuvani 150-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna viettävän taiteilijan Pekka Halosen ateljeekodista ovat ajalta, jolloin en osannut aavistaakaan asuvani vielä joskus keskisellä Uudellamaalla.

Siis kirjaimellisesti jostain hyvin kaukaa.

Halosenniemestä tutun julkisivun sijaan tässä vain palanen siitä ja ateljeen  ikkunasta.

Merkitykselliseksi paikan on tehnyt muun muassa se, että Halosenniemi on avoinna, saavutettavissa aina, ympäri vuoden. Se on upea kulttuuriteko Tuusulan kunnalta, joka vaalii taiteilijan perintöä taloudellisen kurjimuksen paineessa edelleen kunnianhimoisesti ja pieteetillä. Semminkin, kun talo sisältä päin on vielä lähes joka käyntikerralla erilainen.

Vuosien varrella, seudulle juurtuneelle keskiuusmaalaiselle Halosenniemi on muodostunut merkitykselliseksi yhä vahvemmin myös luontonsa - ja takavuosina entistetyn, Tuusulanjärven rannassa sijaitsevan Maija Halosen keittiöpuutarhan - vuoksi.

Se on samanlainen kuin talo itse: joka käynnillä eri näköinen. Ei siis ihme, että Halonen maalasi siellä suuren (ja ehkä jopa tärkeimmänkin) osan teoksistaan.

Jos kaipaat loppukesästä perinteistä ja oikeasti vanhaa kurkkujen säilöntäohjetta,
kipaise Halosenniemen puutarhaan ja katso, millä ohjeella emäntä Maija säilöi kurkkunsa.

Näistä samoista aiheista kertoo myös viime viikolla Halosenniemessä avautunut taiteilijan juhlavuotta kunnioittava vuoden päänäyttely Luonnonlyyrikko, jonka avajaisissa Rouva Sana sai kunnian olla paikalla.

Halonenhan tunnetaan ennen kaikkea luontoaiheisista kuvauksistaan, ja nyt jos joskus niitä toden totta on esillä. Ja juu kyllä, Halosfanit löytävät seiniltä tuttuja, moneen kertaa näyttelyissä koettuja ja nähtyjä teoksia.

Halosenniemi ei olisi kuitenkaan Halosenniemi, jos ei tekisi tutkijansa Johanna Rinta-ahon johdolla suurena merkkivuonna ihmeitä. Yhä 150 vuoden jälkeen ateljeehen on löydetty yksityisistä kokoelmista teoksia, joita ei ole nähty julkisesti esillä vielä koskaan.

Mikä täydellinen syy saapua vaikka hieman kauempaakin kesäksi Halosenniemeen ja Tuusulaan.

Löytyy Halosenniemestä tänä kesänä hieman muutakin. Maijan puutarhaa koristaa kuvataiteilijan Tero Annanollin yhteisötaideteos Sateenvarjojen leikki, joka julkistettiin avajaisjuhlassa.

Annanolli sanoo saaneensa idean teokseen jokunen vuosi sitten sateisessa Venetsian biennaalissa, jossa sateenvarjot olivat turisteille kertakäyttötavaraa.

Kuvataiteilija piti sitä täydellisenä luonnonvarojen tuhlaamisena. Halosenniemeen yhteisötaideteos, joka elää ja kasvaa kesän aikana, on saanut alkunsa kierrätetyistä sateenvarjoista.

Tero Annanolli,
kuvataiteilija.
Sateenvarjojen leikki, yhteisötaideteos.





















Nuotteja pihapuussa. Huom! Oli vain avajaisissa.






























Eikä tässäkään vielä ihan kaikki.

Avajaisissa juhlayleisö sai kokea ja aistia säveltäjä Mikko Kervisen Tuusulan kunnalta tilaaman teoksen Kirjoitin sinulle muutaman sanan, joka juhlistaa Pekka Halosen ja hänen aikalaistensa Jean Sibeliuksen ja Akseli Gallen-Kallelan yhteistä 150-vuotisjuhlaaa eli SHG150-teemavuotta.

Luonnon helmassa, missäs muuallakaan, kun Halosenniemessä kerran ollaan keskellä kukkeinta kesää.





























Luonnonlyyrikko - Pekka Halonen 150 vuotta -juhlanäyttely on avoinna Halosenniemessä Tuusulassa 30.8. asti. Lisätiedot www.halosenniemi.fi.

Maailma matkaa radallaan

Tunnistatko tunteen, kun toimitat pitkän aikaa monta asiaa yhtä aikaa?

Ei siis sillä, että asioissa mitään vikaa olisi, mutta että tunteja tehtävien tekemiseen päivässä tai viikossa on yksinkertaisesti välillä vain aivan liian vähän.

Rehkit ja uurastat, hajoitat itsesi moniin palasiin ja jaksat ehkä lopussa vain sen voimalla, että tiedät päivän, jolloin kaikki helpottaa? Silmäilet kalenteria ja tiedät: tuossa on SE päivä.

Hyvä. Sitten tiedät, miltä Rouva Sanasta tuntuu juuri nyt: samaan aikaan on suunnattoman hyvä ja silti niin tyhjä olo.





























Ja ympärillä maailma jatkaa menoaan. Elämä on hetken kuin hidastetussa elokuvassa - tai Anssi Kelan kappaleessa Puistossa:

"Maailma matkaa radallaan, päivä nousee uudestaan.
Ei mikään muutu milloinkaan, kaikki säilyy ennallaan.
Samat tuulet puhaltaa, samat sateet laukeaa.
Kaikki kaunis katoaa, kaikki kuolee aikanaan."










Viime viikonvaihde oli joka tapauksessa eräänlainen kulminaatiopiste koko kevään uurastukselleni. Sinä, joka seuraat rouvaa Facebookin puolella, tiedät, mistä on kysymys.

Ja vaikka tekeminen ei todellakaan loppunut tähän, arki on tämän jälkeen ehkä, no, hieman normaalimpaa.

Parempaa hetkeä kuin kesän alku ei ajankohdalle voisi olla. Sen verran takki on nyt kuitenkin yhä tyhjä, että tänään laitan pisteen tähän.


Aurinkoista kesäkuun viikkoa sinulle! Pian kuullaan taas!

Käyhän sillä aikaa tykkäämässä Rouva Sanan Facebook-sivuista. 
Osallistut samalla hienoon kirja-arvontaan. Katso ohjeet Fb:n puolelta tai täältä kliks.
Arvonta suoritetaan, kun rouvan sivuilla on kaikkiaan 200 tykkääjää.
Kommentoimalla (kesän) suosikkikirjasi Fb-sivuille tuplaat arpamahdollisuutesi. 
Osallistuhan! Onnea!

Jiihaa, sanoi rouva ja juoksemaan lähti

No ei Rouva Sanan syntymäpäivälahjatoive mennyt aikanaan ihan täysin harakoille. Rouva Sana kirjoitti aikanaan toiveestaan ja sen toteutumisesta, muistatko? Voit lukaista päivityksen edelleen täältä.

Toki huomasin, että pian sykemittarin ilmaantumisen jälkeen Rouva Sanan elämään, juoksulenkit saivat vaivihkaa ihan uuden ulottuvuuden ja kunto alkoi nousta kohisten.

Sitä ei silti olisi kai suomalainen, jos ei olisi epäileväinen. Vaikka on hyvä olo, sen täytyy johtua jostain muusta kuin hyvästä kunnosta.

Siksi tuntui lohdulliselle - ja no joo, sanotaan tässä ihan suoraan: itsetuntoa kohottavalle -, kun pääsin keskiviikkona käymään Akvamariini  Porter Novellin järjestämän Open House -tapahtuman yhteydessä Polar-kuntotestissä.

Polar-kuntotesti tehdään noin viidessä minuutissa ja se toteutetaan levossa. Sen väitetään olevan yhtä luotettava kuin muut epäsuorat kuntotestit. Ja aivan taatusti se on ainakin suuntaa antava.

Siksi Rouva Sana oli enemmän kuin hämmästynyt, kun Polar-kuntotesti antoi kuntotasokseni erittäin hyvän, vain piirun alle erinomaisen.

Vajausta erinomaiseen testitulokseen oli lopulta niin vähän, että jos hetkeä ennen kuntotestiä kulauttamani kahvikupillinen olisi jäänyt testin jälkeen, tulos olisi todennäköisesti ollut täysi kymppi.

Jiihaa, sanoi rouva ja riemumielin kohti kesää lähti.

Polar-kuntotesti antaa lukeman, joka mittaa aerobista kuntoa ja arvioi maksimaalisen hapenottokyvyn. Samantyyppisiä testejä lienee liuta muitakin.

Aerobinen kunto on taas yksi tärkeimmistä fyysisen kunnon mittareista, vaikka se koostuu toki muustakin kuten lihasvoimasta. Aerobinen kunto kertoo sydämen pumppaaman ja lihaksiin kuljettaman hapen määrästä ja siitä, miten lihakset käyttävät saamansa hapen hyväkseen.

Hyvä aerobinen kunto taas vaalii terveyttä. Se laskee riskiä sairastua muun muassa sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin, korkeaan verenpaineeseen tai diabetekseen.

Ei mikään vähäpätöinen juttu siis.

Kokonaan eri asia ovat sitten itse sykelukemat. Niistäkin Rouva Sanalla oli mahdollisuus käydä mielenkiintoinen keskustelu Polarin edustajien kanssa.

Mutta tästä aiheesta lisää joskus ihan toisella kertaa, sillä nyt tämä rouva toivottaa sinulle -


aurinkoista kesäkuun ensimmäistä viikonloppua!















Vinkki vitoset somenoviiseille ja -konkareille

Rouva Sana on ehtinyt jo ainakin Twitterissä kuuluttaa kirjoittavansa yhteisömanageri Marja Nousiaisen maaliskuussa julkistetusta Menesty somessa -kirjasta. Huikaisevan hektisen kevään ja ennen kaikkea opiskelukiireiden vuoksi bloggaus aiheesta tulee vasta nyt tässä.

Kun Viestintä Oy Tulevaisuuden Nousiainen suunnitteli Menesty somessa -kirjansa ensiaskelia vuosi sitten, Rouva Sana sai mahdollisuuden kommentoida aikeita.

Nousiainen oli kiinnostunut, onko kirjan aiheelle tarvetta ja mitä lukijat siitä ennakkoon ajattelivat.

Kuten arvata saattaa, olin aiheesta enemmän kuin innostunut. Nousiainen oli lukenut ajatukseni, joiden kanssa olin pähkinyt koko edeltävän vuoden. Suomessa oli tuolloin todellinen some-oppaiden vaje.

No, nyt tuosta hetkestä on kulunut aikaa, olen kerännyt someoppeja yhdeltä jos toiseltakin suunnalta vinon pinon, ja jokunen aiheeseen liittyvä teoskin lienee jo ilmestynyt.

Innostukseni Nousiaisen Menesty somessa -kirjasta on kuitenkin yhtä aitoa.

Innostaminen onkin juuri kirjan juju: se on erinomainen lähtölaukaus sosiaaliseen median juuri astuneelle - mutta se tarjoaa myös ajateltavaa ja pohtimisen aihetta jo kohtuullisen somekonkarina itseään pitäville.

Järvenpääläinen Nousiainen lähestyy some-aihettaan hiukan erilaisesta näkökulmasta. Kirjasta puolet on varattu käytännön esimerkeille yrittäjähaastatteluiden kautta. Ja se jos jokin onkin antoisaa.




Kirjassa ajatuksiaan sosiaalisen median hyödyntämisestä kertovat muun muassa Lentävän Lapasen Taina Schildt, Hellapoliisi eli Kati Jaakonen, Vaatepuun Soile-Maria Linnemäki ja Elvari Korujen Sanna Leinonen.

Jokainen avautuu rehellisesti paitsi onnistumisistaan sosiaalisessa mediassa, mutta myös vaikeuksistaan, haasteistaan ja siitä, mitä he olisivat tehneet jälkiviisaasti pohtien ehkä toisin.

Toisten tekemisistä on jokaisen hyvä ottaa oppia, vaikka ei yrittäjä olisikaan.

Jos someperusteet ovat yhä hakusessa, kirjan ensimmäinen puolikas sisältää tiukkaa faktaa sosiaalisen median kanavista ja niiden haltuunotosta.

Tätä kirjaa Rouva Sana olisi eehdottomasti kaivannut jo vuosi sitten! Nyt se on kaikkien ilona.

On hyvä muistaa, että Nousiainen on kirjoittanut kirjansa alun perin e-kirjaksi. Teoksesta on otettu yleisön pyynnöstä pieni painos fyysisiä oppaita. Vanhanaikaisena rouvana nautin oman sometietouteni konkreettisesta kirjasta.

Fyysisessä teoksessa on toki omat kompastuskivensä. Kirja perustuu linkkeihin, joiden annista (tai niiden ajantasaisuudesta) jään nyt luonnollisesti ilman.

Lisäksi on selvää, että e-kirjasta muokattu teos kärsii hieman epätasaisesta ulkoasusta. Se, mikä toimii verkossa ei ole ulkoasullisesti ehkä ihan yhtä fiiniä paperilehdellä. Näiden seikkojen ei pidä antaa kuitenkaan hämätä.

Ja edellistykselliset somefanithan valitsevat siis tietysti sen e-kirjan.































Jälkikirjoitus:
Kyllä: Marja Nousiainen on myös Rouva Sanan ystävä.
Ei: tämä ei ole blogiyhteistyö vaan Rouva Sana on maksanut kirjan omasta kukkarostaan.


Osallistu Fb-arvontaan ja voita kirjoja kesäksi!

Mikä muu on paras ajankohta polkaista käyntiin kirja-arvonta kuin kesäkuu ja lomakauden alku? Ei mikään.

Rouva Sana järjestää arvonnan, mutta tällä kertaa poikkeuksellisesti vain ja ainoastaan Rouva Sanan Facebook-sivujen puolella. Kuitenkin muutama sananen arvonnasta myös täällä blogin puolella.

Voit osallistua kirja-arvontaan tykkäämällä Rouva Sanan Facebook-sivuista. Kommentoimalla suosikkikirjasi nimen arvontaa koskevaan Facebook-päivitykseen tuplaat voittomahdollisuutesi.

Kaikki Rouva Sanan Fb-sivujen tykkääjät - jotka koskevat siis myös jo teitä kaikkia nykyisiä tykkääjiä - ja suosikkikirjaansa kommentoivat ovat mukana arvonnassa, jonka palkintoina on kaksi teosta:

huikaisevan kaunis ja visuaalinen, elämän eri osa-alueita pohdiskeleva Sara Karlssonin ja Pia Sievisen Hyvän elämän anatomia sekä Anna Perhon lennokas ja lystikäs Pientä säätöä.

Arvonta suoritetaan, kun Rouva Sanan Fb-sivuilla on kaikkiaan 200 tykkääjää - siis jo kohta tai vasta myöhemmin kesällä.




Mitä mieltä olet? Ainakin Rouva Sana itse tykkää arvottavista kirjoista.

Jos arvonta innostaa nopeasti, palkintojen määrä saattanee kasvaa vielä muutamalla ajankohtaisella kirjalla.

Siispä kipin kapin Facebookin puolelle.


Kuvitusta Sara Karlssonin ja Pia Sievisen Hyvän elämän anatomia -kirjasta.

Hyvän elämän anatomia on visuaalisesti kaunis ja teksteiltään oivaltava - hyvää kesälukemista siis.