Osallistu 40+blogit-yhteisön arvontaan!

Oletko muidenkin blogien säännöllinen lukija kuin Rouva Sanan? Mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa löydät 40+blogit-portaalista. Oletko käynyt kurkkaamassa?

40+blogit-portaali kokoaa yhteen koko joukon kypsempään ikään ehtineitä bloggaajia, joilla on paitsi sana hallussa myös vahva kokemus... no, elämisestä ylipäänsä.

Ikä on kuitenkin lopulta vain sarja peräkkäin asetettuja numeroita - ei sen tarkempi määre. Siksi portaaliin kuuluvien noin 30 bloggaajan (joista huom! yksi on mies) kirjoituksia lukee säännöllisesti viikottain useita tuhansia eri-ikäisiä lukijoita parikymppisistä alkaen.

Niin kuin Rouva Sanankin.

Älä anna siis ikämääritelmän rajoittaa valintojasi vaan astu sinäkin 40+-bloggaajien lukijoiden kasvavaan joukkoon!

Niin, ja parhaiten pysyt 40+bloggaajien kuulumisista kärryillä tykkäämällä 40+blogien omista Facebook-sivuista. Ne löytyvät täältä.

Kun käyt tykkäämässä sivuista juuri nyt, olen mukana alla olevan kuvan hiustenhoitotuotteiden arvonnassa. Arvonta suoritetaan kaikkien tykkääjien kesken, kun sivuilla on kaikkiaan 600 tykkääjää. Siihen ei menee enää kauan.




Samalla voit jättää palautetta siitä, mitä suosikkiblogeiltasi toivot? Mitä haluaisit lukea ja mistä pidät? Tai mille et missään tapauksessa silmiäsi halua uhrata.

Myös Rouva Sana saa kaiken 40+-blogit-arvontakilpailuun jätetyn palautteen, ja se auttaa minua kehittämään tämän kanavan sisältöä.

Ja hei, olethan myös Rouva Sanan Facebook-seuraaja? Jos et, voit korjata kipin kapin asian täällä. Jos taas tykkäät seurata suosikkiblogejasi Google+:n kautta, se onnistuu suoraan täällä.

Oletko huomannut, että Rouvan Sanaa voi lukea nyt myös Bloglovin´n kautta? Jos taas pidät eniten siitä kanavasta, seuraaminen onnistuu täällä.

Jokaiseen sosiaalisen median kanavaan löydät suorat linkit myös tuosta blogin oikealla puolella sijaitsevasta sivupalkista.

Niihin napsautteleminen ja lukijaksi mukaan liittyminen on simppelimpää kuin... kolme hiirenpainallusta.

Iloista maanantaita!


Voihan kasvimaa!

Kaikki ei mene kasvimaalla aina ihan niin kuin suositussa Strömsössä, ei. Tänä kesänä oikeastaan mikään ei mennyt Rouva Sanan plantaasilla kuten ennen.

No, vaikka oli kasvimaalla jotain ihan pientä hyvääkin. Siitä Rouva Sana kertoi alkuviikosta ja jos missasit jutun, löydät sen yhä täältä.
Tässä istutuslaatikossa piti kasvaa yhtä kuvan kasveista (mutta vain yhtä). Arvaa mitä?
(Vastaus: porkkanaa)




No niin, täältä sitä listaa sitten tulee:

Tilli lakkasi kasvamasta. Herne pääsi palkovaiheeseen, mutta pullistui pelkästä ilmasta.

Yrtit sinnittelivät, mutta eivät kasvaneet. Retiisi teki huikaisevan varren, mutta mullan alta ei löytynyt kunnollista syötävää.

Vesikrassi meni joidenkin muiden suuhun, mutta ei tämän rouvan, ja porkkanaa oli yksi kokonainen istutuslaatikollinen, mutta siemenistä iti vain toinen sinne ja toinen tänne. Ja niiden väliin sitten ihan jotain muuta.

Tilli näyttää siltä kuin se ei olisi juuri lainkaan vettä nähnytkään.

Kohtuullisen näköisiä herneitä, mutta olisihan se mukava, jos palkojen sisälläkin olisi jotain..


Ja entä ne kuusi pussillista erilaisia kesäkukan siemeniä sitten?

Ne levisivät suloisesti sinne tänne pitkin istutuslaatikoita, mutta ei sinne minne niiden piti. Nyt porkkanat ja ruiskaunokit loistavat samassa laatikossa rintarinnan.

Kesäkukkia - ja vähän kaikkea muuta.
Tai entä kasvimaan uskollisin avomaalainen kesäkurpitsa? Se kun ei petä koskaan.

Yleensä.

Tänä vuonna sen satokausi oli noin kuukauden myöhässä ja kas, noin viiden pullean kesäkurpitsan jälkeen se päätti, että kesä saa olla sen osalta nyt tässä.

Vaikka eipä sillä, ongelma oli toisaalta vain positiivinen. Koittipahan ensimmäinen kesä, jolloin Rouva Sanan ei tarvinnut pakkosyöttää ystäviään käsivarren mittaisilla kesäkurpitsoilla.

Kasvimaan uskollisin kasvatti kesäkurpitsa.
Jo kuihtuneeksi luultu kurkku alkoi kasvaa rikkaruohojen keskellä
- ja kuihtui uudestaan.
Merkillisintä on, että kasvit saivat tänä suvena vettä taivaan täydeltä enemmän kuin koskaan.

Ja ulkoisesti ne näyttävät kuin ne eivät olisi nähneet vesikannua oikeastaan lainkaan..
No kasvaa kotipihalla jotain onnistuneestikin: marjat. Tässä niistä karviainen.
The end.


Suomen oma Maspalomas - Kalajoen Hiekkasärkät

Loputonta hiekkaa, tuulen kasaamia dyynejä, varpaiden jättämiä jalanjälkiä, siellä täällä esiin työntyviä kuivia heinätuppoja.

Rouva Sanan edellisestä Kalajoen vierailusta oli ehtinyt kulua parisenkymmentä vuotta, ja minä syntinen olin unohtanut, miten uskomattoman huikea maisema Suomen kenties kuuluisammalla hiekkarannalla on.

Oletko käynyt joskus Gran Canarian Maspalomaksessa? Sitten tiedät, millaselta Kalajoen Hiekkasärkillä suunnilleen näyttää.




Kuvat kertovat kaiken. Rouva Sanalle riittää lomallaan kaikki tämä. Muuta ei tarvita.


No, jos nyt joku sattuu kaipaamaan kuitenkin lomallaan myös muuta kuin loputonta ulapalle tuijottelua, tarjoan vinkkivitoset ensi kesää - tai miksipä ei, jos kesä sattuisikin vielä jatkumaan, vaikkapa lyhyttä syysviikonloppua - silmällä pitäen.

Erinomaiset yöunet sinulle tarjoaa Hiekkasärkkien yläpuolella sijaitseva Kylpylähotelli Sani. Linkin takaa löytyy myös muuta tietoa alueesta.

Kylpylähotelli Sani sijaitsee aivan Hiekkasärkkien päällä
ja Superior-huoneiden parvekkeilta avautuu maisema yli hiekkadyynien meren ylle.

Hotellissa ehdoton valinta Superior-huone, ei vähiten siihen kuuluvan parvekkeen ja maiseman vuoksi.

Meri-ihminen kun Rouva Sana on, jaksoin ihailla pitkälle merelle avautuvia maisemia ensimmäisenä, kun heräsin ja viimeisenä ennen kuin vedin pimennysverhot ikkunaan.

Itse on huone on lapsiperheelle pienehkö (mutta ei pieni). Silti sieltä löytyy kaikki tarpeellinen. Harva kuluttanee varsinkaan kesällä liiemmin huoneessa aikaansa.

Ehdotonta plussaa on hotellin välittömässä yhteydessä oleva iso ja ennen kaikkea monipuolinen kylpylä sekä vieressä sijaitseva, kesäaikaan avoinna oleva vesipuisto JukuPark.

Kylpylöinti sisältyy hotellin asukkaille majoituksen hintaan, ja kylpylä on myös avoinna lisämaksua vastaan muualle majoittuville.
Hiekkasärkät tarjovat erinomaiset mahdollisuudet kaikenlaiseen hyväänoloon ja liikkumiseen.
Lankkupolut helpottavat muun muassa pyöräilyä.




Rouva Sana itse ei ole kylpylätyyppiä, mutta lapsille kylpylä - ja lämpimän sään aikaan miksei vesipuistokin - on ehdoton numero ykkönen.

Vaan mikäpä sitä on tällaisenkin rouvan poreiden keskellä lasten kanssa kylpylöidessä, kun erityisesti liukumäki ja virtausallas ovat jälkikasvusta niin inspiroivia, että heidän otsalla helmeilisi hiki, jos ei oltaisi kylpylässä.

Hiekkasärkillä on erinomainen mahdollisuus myös lenkkeilyyn ja patikointiin, ja varmasti moneen muuhunkin liikunta-aktiviteettiin, joista tämä rouva ei ehtinyt ottaa lomallaan edes selvää.

Luonnosta pitävät käyvät kylpylähotellin kanssa samassa kiinteistössä sijaitsevassa Meriluontokeskuksessa (joka on muuten ilmainen - tällaisena maailman aikana aika ihmeellinen asia -, ja jossa ehdottomasti jännittävintä oli ajaa sukellusvenesimulaattorilla) ja lähtevät pitkospuita pitkin särkkien pohjoispäässä sijaitsevalle Kirkolta Kallaan -kulttuuriluontopolulle.

Luontoretki kannattaa päättää pitkospuiden läheltä löytyvään Lohilaaksoon. Symppaattinen kahvila-ravintola tarjoaa tuoreita lohiherkkuja monessa muodossa ja sammuttaa kaikki janoiset sankarit.

Oi, ihana Kalajoki, jää hyvästi. Joskus näemme taas!

Jos ei tietäisi, voisi kuvitella olevansa vaikkapa Kreetalla tai Mallorcalla tai...

Kun rouvasta kuoriutuu martta

Vaikka ei aina uskoisikaan, Rouva Sanasta löytyy tähän aikaan vuodesta aimo annos rehellistä kunnon marttaa.

Oi, tämä ihana satokauden kirkkain ja kuulain hetki.

Kotimaiset marjat ja kasvikset ovat yksinomaan silmillä nautittuna suloinen näky ja todellinen vitamiinipommi. Ja vielä parempaa, jos nämä sadonkorjuuherkut saa kannettua omasta pellosta (tai lähimetsästä).

No joo, vaikka kieltämättä jossain kohtaa lähes loputtomalta tuntuva pakastaminen, pussittaminen, hilloksi keittäminen ja tölkittäminen maistuu täydeltä puulta (papukaijamerkki rintaan sille, joka nauttii tästä työstä vielä syyskuussakin), mutta kukapa se ei uurastasi edessä olevien talven kovien pakkasten vuoksi.

Sillä siksihän sitä marja- ja kasvissatoa hillotaan, eikö?


Tänä suvena kaikki ei todellakaan mennyt kotipihalla jököttävissä kasvilaatikoissa ihan niin kuin Strömsössä, ja siitä lisää lähiaikoina.

Mutta kumma juttu, yksi on aina varmaa: ennemmin tai myöhemmin kesäkurpitsa punkeaa aina satoa ylitse tarpeiden.

Siksi otin muutama viikko sitten enemmän kuin suurella kiitollisuudella vastaan Kivi ja kakku -bloggaajakollegani  ohjeen kesäkurpitsahillosta.

Sillä kas, vaikka olen valmistanut vuosien aikana kesäkurpitsasta lähes kaikkea mahdollista, hilloa en ole koskaan kokeillut.

Tämän sitruunaisen herkkuhillon ohjeen löydät täältä. Suosittelen. Ehdottomasti!



Jääkö sinulle vielä kesäkurpitsaa yli tarpeiden? Tölkitä loppu pikkelsiksi.

Suosittelen, sitäkin.

Jopa niin suurella kokemuksen rintaäänellä, että viime kerralla oma hammaslääkärini jo vihjaisi, että tänä syksynä rouva voisi jättää pikkelsöinnin hieman vähemmälle: etikka kun kuulemma pitkään ja runsaasti nautittuna vaurioittaa hammaskiillettä.

Mutta ei tämä rouva ihan kokonaan ilman kesäkurpitsapikkelsiä voi olla. Lupasin vähentää, mutta en unohtaa kokonaan.

Tämän suosikkiohjeen resepti tulee tässä:

Kesäkurpitsapikkelssi

noin kilo kesäkurpitsaa
noin 400 g sipulia
noin 2 dl tillisilppua
(halutessasi voit lisätä muutamia avomaan kurkkuja maun mukaan)

Liemi:
2-3 tavallista etikkaa
(vettä)
2-3 dl hunajaa
2-3 tl suolaa

Pilko kesäkurpitsat ja sipulit (ja avomaan kurkut) pieniksi paloiksi. Hienonna, jos jaksat
- Rouva Sana ei jaksa koskaan, suutuntuma sopii myös pikkelssiin. 

Kuumenna liemen aineet. Halutessasi lisää joukkoon hieman vettä - vaalit hammaskiillettäsi.
Kuumenna muun liemen mukana sekin,

Lisää joukkoon pilkotut kasvikset ja keitä viitisen minuuttia. Lisää vasta lopussa tillisilppu. 

Tölkitä kuumana. Pikkelssi säilyy kylmässä pitkään avattunakin.

Kesä se jatkuu vain - satorikkaita päiviä!

Ollaan vapaita

Ei elämän lopulta tarvitse olla niin kovin monimutkaista. Maistuvin arki on aika yksinkertaista, sellaista iisiä.

Kesä jatkuu, aurinko lämmittää kasteista nurmea, viljapellot tuoksuvat, järvivesi on yhä lämmintä ja viikonloppu on alkamassa.

Simppeliä.
Jos sokeena juoksee, vaan pelaa aikaa,
unohtaa, että maailmassa on taikaa.
Istu alas ja kuuntele elämää,
se on tässä ja nyt, ei enempää.

Oletko sinä käynyt katsomassa elokuun alkupuolella ensi-iltansa saaneen kotimaisen elokuvan Ollaan vapaita?

Suosittelen.

Rouva Sana on vieläkin eilisillan tunnelmissa.

Ollaan vapaita on kaunis, herkkä ja hauska elokuva, poikkeuksellinen monella tapaa.

Mietin monta kertaa illan aikana, miten levollista on seurata niin hyväntahtoista ja -tuulista elokuvaa - elokuvaa, jossa ei sen vaikeasta aiheesta huolimatta syytetä ketään.

Ollaan vapaita: Henri (Riku Nieminen), Selja (Maria Ylipää), Iisa (Pihla Maalismaa) ja Leo (Johannes Brotherus).
(Kuva: Filmikamari)
Ollaan vapaita -elokuvan kaikki henkilöt elävät, ovat, luovivat läpi erilaisten ihmissuhteiden, rakastavat, riitelevät ja huomaavat, miten onni ja arjen ilo on ihan vieressä, elämän yksinkertaisissa asioissa.

Maailma ei tuu olemaan koskaan valmis,
katso huomista, näe se on kaunis.
Totutuus voi olla unelmaa vastaan,
mut siihen unelmaan me hullut uskotaan.

Elokuvan tarina sijoittuu kolmen noin kolmikymppisen nuoren kommuuniin Helsingissä - tai no, heistä yksi, Iisa (Pihla Maalismaa) on kyllä parikymppinen.

Kommuunin elämä menee sekaisin, kun Seljan (Maria Ylipää) 16 vuotta sitten synnyttämä ja adoptoivaksi antama poika Leo (Johannes Brotherus) saapuu ilmoittamatta biologisen äitinsä luo.

Selvää on, että Leon ilmaantuminen saa Seljan miettimään elämäänsä uudestaan, mutta yllättävä teinivieras koettelee Seljan suhdetta myös hänen poikaystäväänsä Tomiin (Peter Kanerva) ja parhaaseen ystävään Henriin (Riku Nieminen), jopa adoptiovanhempiin.

Eikä hetkeen helpolla pääse oikeastaan kukaan.

Mutta entä sitten? Kuka tässä elämässä oikeastaan pääsee.

Mitä elämä on, sitä elämä on,
elämäni tarkoitus kuoleman karkotus.
Sitä elämä on, mitä elämä on.
Tänään on kaunista, nauti siis matkasta.

(Kuva: Filmikamari)




Ollaan vapaita on klassinen esimerkki elokuvasta, joka täyttää kaikki Aristotelen katharsiksen merkit. Ainakin Rouva Sanan tunne puhdistautumisesta oli täydellinen.

Olisi yhdelle elokuvalle kyllin onnistuneessa stoorissa ja näyttelijäsuorituksissa, mutta kun ei tässä vielä kaikki.

Ollaan vapaita on ehtinyt niittää mainetta musiikistaan ja voi pojat, aivan aiheesta.

Elokuvan musiikki on kaunista, ihanaa, taivaallista... muutamassa kohtaa oikeastaan jo aika täydellistä (Kerkko Koskisen biisi on helppo tunnistaa, vink vink).

Elokuva ei ole musikaali. Se on musiikilla ryyditetty. Niissä on vissi ero.

Tässä elokuvassa repliikit puhutaan ihan normaalisti ja vasta kohtausten välissä lauletaan. Biisejä on huimat 13. Vastaavanlaisia leffapläjäyksiä on Suomessa tehty harvoin, jos koskaan.

Kun musiikin taustalta sellaisia nimiä kuin edellä mainittu Kerkko Koskinen, Paula Vesala, Lauri Ylönen, Sanni tai Olavi Uusivirta, voi jo kuulematta olla lähes varma, että ei jälki ei voi olla kovin huonoa.

Ja vaikka Rouva Sana ei Helsingissä asukaan, oli virkistävää pitkästä aikaa katsoa rehellistä, onnellista ja kaunista kesäelokuvaa omasta pääkaupungistamme.

Tämä rouva odottaa jo siis malttamattomana leffan dvd-versiota. Sen hän kipaisee ostamassa heti, kun se saapuu kauppohin ja fiilistelee suvisissa tunnelmissa läpi talven.

Sillä mitä elämä on, sitä elämä on.


Vaikka kesä jatkuu, menepä siis viikonloppuna elokuviin. Kesä jatkuu nimittäin senkin jälkeen.


Taivas on meille auki,
se, et on mahdollista kaikki.
Vaikket tietäis mitä sä etsit,
hei, älä huoli,
säkin tunnet kun sä sen löydät,
ota siit kii.

Aurinkoista oloa!

Ollaan vapaita kuuluu edelleen Finnkinon ohjelmistoon ympäri Suomen. 
Keskisellä Uudellamaalla elokuvan voit käydä katsomassa 
elokuvateatteri Studio 123:ssa Järvenpäässä.
Elokuvan soundtrack on kuunneltavissa Spotifyssa.


Kursiivilla tekstin väliin merkityt osuudet ovat Ollaan vapaita -elokuvan kappaleista
Elämän tarkoitus ja Taivas on meille auki.

Hotelli saaressa Savonlinnassa - Spahotel Casino

Hotellilla on saari, se... melkein oma saari on.

Tuttu lastenlaulu kumpuaa Rouva Sanan mieleen Spahotel Casinon edessä Savonlinnassa.

No myönnettäköön, ei Kasinonsaari nyt ihan yksinomaan hotellin hallussa ole. Sen vieressä sijaitsee Savonlinna-sali ja on saarella yksityistä asutustakin.

Spahotel Casino jää kuitenkin sillä tavalla mukavasti saaren toiseen reunaan, että tuntuu kuin se sijaitsisi omissa oloissaan.

Ja sijainti luo hotellille hulppeat puitteet. Ihan vain jos miettii yksinomaan näköalaa. Hotellin lähes jokaisesta huoneesta avatuu huikaisevan kauniit maisemat suoraan Saimaalle.

Niitä ja vuorokauden aikojen mukaan vaihtuvia tunnelmia ainakin Rouva Sana jaksoi ihastella lomansa aikana lähes tunnista tuntiin.

Savonlinna

Savonlinna on aito, mukava kesäkaupunki.

Tätä mieltä Rouva Sana on ollut ainakin viimeiset noin 20 vuotta. Annos Savonlinnaa ja sen upeita lähiseutuja on saatava mielellään vähintään muutaman vuoden välein.

Eikä kulunut kesä tehnyt poikkeusta.

Muutama viikko sitten Rouva Sanan oli mahdollisuus majoittua Savonlinnan lomallaan Best Western -hotelliketjun Spahotel Casinoon, joka tarjoaa erinomaiset puitteet miniloman viettoon näin kesän jälkeenkin vaikkapa syysviikonloppuna.

Kartalta hotellia ei kannata erehtyä tuijottamaan liikaa, sillä silloin se saattaa tuntua sijaitsevan keskustan ulkopuolella. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkansa.

Haapaveden ylittävän kätevän kävelysillan vuoksi Spahotel Casino on kiinteä osa Savonlinnan ydinkeskustaa. Kävellen se sijaitsee lähempänä toria kuin kaupungin kuuluisin maamerkki ja käyntikohde Olavinlinna.

Savonlinna

Spahotel Casino



Hyvinvointiaan ja kuntoaan vaaliville Spahotel Casino on nappivalinta muutoinkin kuin sen pienen, mutta viihtyisän kylpyläosaston vuoksi.

Kylpyläosasto on oivasti suunniteltu. Ehdotonta plussaa on, että pienuudestaan huolimatta se soveltuu hyvin niin vasta uimaan opetteleville lapsille kuin kuntoaan vaaliville uimareille.

Spahotel Casinoa ympäröi tukku pienempiä saaria, joista ainakin kahteen on mahdollisuus tutustua (kunto)polkuja pitkin kävellen tai lenkkeillen.

Savonlinna


Spahotel Casino

Tämän loman suosikkikohde Rouva Sanan ja koko perheen mieleen oli ehdottomasti Spahotel Casinon takaa kävelymatkan päästä löytyvä kaunis Sulosaari sekä siellä sijaitseva Kalliolinna.

Vanhaa pittoreskiä taloa ja sen kesäkahvilaa voi hyvällä syyllä kutsua lettutaloksi, sillä vastapyöräytetyt räiskäleet tuntuivat olevan se juttu muillekin kuin Rouva Sanan jälkikasvulle.

Vai mitä sinä sanoisit letuista vadelmahillolla, turkinpippurirouheella ja kermavaahdolla höystettynä?

Rouva Sanan oli pakko nöyränä kuunnella, kun jälkikasvu sanoi, että ne olivat maailman parhaimpia. Hakkasivat siis mennen tullen äidin kotona paistetut.

Nyt Lettukahvila Kalliolinnan kesäkausi on päättynyt, mutta se avannee ovensa jälleen ensi suvena.

Savonlinna
Lettukahvila Kalliolinna sijaitsee omassa rauhassaan pienellä saarella kallion päällä.
Kesäkahvila on sulkenut ikkunansa ja ovensa tältä kesältä, mutta se avautunee jälleen ensi suvena.



Erilaisia käyntikohteita Savonlinnassa on rehellisesti sanoen lopulta aika vähän. Syysaikaan vielä vähemmän. Ne ovat laskettavissa yhden käden sormin.

Käyntikohteet eivät kuitenkaan ole Rouva Sanan mielestä Savonlinnan SE juttu. Parasta Savonlinnassa on itse kaupunki.

Savonlinnan omaleimainen ja rento tunnelma, joka ei pääty Oopperajuhliin, huikaisevan kauniit ja puhtaat järvimaisemat sekä iloiset ihmiset.

Niitä löytää kaupungista kesän jälkeenkin.

Saimaa




Toteutettu yhteistyössä Best Western -ketjuun kuuluvan Spahotel Casinon kanssa.
Lisää kuvia hotellista ja Savonlinnasta löydät Rouva Sanan Instagram-tililtä elokuun alusta.

Kiitos Janne - sinulla oli hienot syntymäpäiväjuhlat

Säveltäjämestari Jean Sibelius kääntyi kuluneen viikonlopun aikana Ainolassa haudassaan. Monta kertaa.

Yksinomaan silkasta ilosta ja onnesta.

Näin sen täytyi Rouva Sanan mielestä mennä.

Harvoin pääsee aistimaan jotain niin kollektiivisen ainutlaatuista, iloista, positiivista ja hyvässä hengessä toteutettua ja juhlittua kaupunkijuhlaa kuin säveltäjämestarin kotikaupungissa Järvenpäässä viime viikonloppuna koettiin. 

Ja kaikki tämä säveltäjämestarin 150-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Aino Sibelius (Marika Sampio-Utriainen) kertoo elämästään miehensä Jannen rinnalla. 



Virallisesti Jean Sibeliuksen syntymäpäivää vietetään vasta vuoden lopussa. Hän syntyi 8. joulukuuta vuonna 1865.

Suomalaisittain vuodenaika on kuitenkin sellainen, että se ei juuri houkuttele ulkoilmajuhlien pitämiseen. Siksi suuren kaupunkijuhlan ajankohta elokuussa kesälomien jälkeen, nelisen kuukautta etuajassa, oli enemmän kuin oivallinen.

Viikonlopusta otettiinkin sitten Sibeliuksen kotikaupungissa Järvenpäässä koko ilo irti. 

Kirjaimellisesti. Kutsun suureen, kaikille avoimeen kaupunkijuhlaan olivat saaneet kaikki alueen asukkaat (musiikin)ystävineen.

Jean (Sakari Aaltonen) ja Aino (Elina Mustonen) Sibelius viime lauantaina.

Todennäköisesti  yhden viikonlopun ajan Suomen kuvatuin metsä.

Hyvä kasvoi myös Jannen piknikillä lauantaina.

Kämp ja Symposium kuuluisine kaveruksineen muutti päiväksi Järvenpäähän.

Basisti ja säveltäjä Lauri Porra on Sibeliuksen jälkeläinen neljännessä polvessa. Toisin kuin sukulaismiehensä,
Porra tunnetaan paremmin raskaammasta musiikista muun muassa Stratovarius-kokoonpanossa.
Jannen synttäreillä Porra esiintyi Varusmiessoittokunnan viihdekokoonpanon kanssa,
ja he esittivät pääosin miehen omia kappaleita.

































Ja mikäpä sitä oli juhliessa, kun myös ilmojen herrat olivat kerrankin sitä mieltä, että juhlikaahan te Sibeliuksen ystävät vain. Koko rahan edestä. 

Kyllä Janne ja Aino ansaitsevat sen.

The End. Aino Sibelius (Marika Sampio-Utriainen). 

Jotain niin vanhaa, että se on jo uutta

Rouva Sana käy harvoin syömässä ulkona.

Syy on hyvin yksinkertainen. Yhden lapsiperheen illallinen (tai viikonloppulounaskin) kustantaa ravintolassa keskimäärin saman verran kuin vajaan viikon ruokakassilliset. 

Ja kun siellä ruokakaupassa on ravintolaillallisen jälkeen kuitenkin aina pakko käydä. Ja no joo, kun ne ystävien kanssa vietetyt koti-illalliset ovat myös vain niin pop.

Sen verran olen julkista ravintolakeskustelua silti seurannut, että alalla lienee jatkuva paine uudistumiseen. On osattava haistella trendejä, jotta asiakkaita riittää jatkossakin.

Siksi oli mielenkiintoista viikko sitten vierailla 40+blogit-yhteisön kanssa ravintolassa, jonka liikeideaan kuului monellakin tapaa niin paljon vanhaa, että se oli oikeastaan jo täysin uutta.

Tältä näyttää ravintolan pöytä, kun joukko bloggaajia valtaa sen: paperia, vihkoja, kyniä - ja aina kamera.


Vai mitäpä sanot näistä?
  • Uutukainen sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa vanhan, perinteikkään ja nimekkään ravintolan paikalla.
  • Sen ruokalista koostuu meksikolaisista aterioista aasialaisilla vivahteilla.
  • Aterioista kaikki ovat laktoosittomia ja gluteenittomia.
  • Ravintolan astiat ja aterimet ovat paitsi keskenään erilaisia myös vanhoja ja kierrätettyjä.
  • Ravintolan henkilökunta pukeutuu ikiomiin vaatteisiin. Ravintolavaatteita ei ole.
  • Ja mottona on "Social & Fun Eating".



Vanhan, perinteikkään König-ravintolan paikalla Helsingissä sijaitsee nyt HOK-Elannon omistama Shanghai Cowboy -ravintola. 

Ravintolan teeseihin ravintolapäällikön Janne Juutilaisen mukaan kuuluu, että jokainen saa olla oma itsensä - ihan henkilökuntaa myöten - ja että syöminen on sosiaalinen tapahtuma, jonka on lupa olla mukavaa ja tuottaa mielihyvää.

Uutta konseptissa on, että sen menut on suunniteltu pitkälti kaverin kanssa jaettavaksi. Jaa ja maistele. Se on se pointti.

Jakaa saa, mutta ei ole pakko, jos ei tahdo.

Keliaakikot vuorostaan arvostavat ravintolaa, joka ymmärtää, miten gluteenittomat ateriat valmistetaan.

Tädit tubettaa.
Näinhän se aina menee, kun joukko bloggaajia kokoontuu yhteen: kuvataan kuvaajaa, joka kuvaa kuvaajia.
Video löytyy YouTubesta. Käypä kurkkaamassa.




Shanghai Cowboy yhdisti yhden illan ajan joukkoa 40+blogit-yhteisön jäseniä, jotka kokontuivat historiansa ensimmäisen kerran yhteiseen kick-off-tapaamiseen. 

Ainakin tämän joukon kesken ravintolan motto toteutui erinomaisesti. 

Ilta oli ihan pelkkää Social & Fun Eatingiä.


Bloggaus on toteutettu yhteistyössä HOK-Elannon ja Shanghai Cowboy -ravintolan kanssa, 
jotka mahdollistivat 40+blogit-yhteisön syksyn kick-off-tapaamisen.

Osimoilleen itsetuntoa pönkittävä some

Joku viisaampi on joskus sanonut jotenkin tähän tapaan: kaukaa näkee paremmin lähelle.

Hän lienee tarkoittanut sitä, mitä esimerkiksi taidemaalari tekee: ottaa muutaman askeleen taaksepäin arvioidakseen uudella silmällä omaa maalaustaan.

Viisaus kumpusi Rouva Sanan mieleen kesäloman aikana, kun otin etäisyyttä kaikkiin somekanaviin etukäteen mainostamaani Instagramia lukuunottamatta.

Instagram kun vain on somekanava tämän rouvan mieleen. Siellä notkuminen tuntuu parhaimmillaan samanlaiselta kuin selaisi hyvin tehtyä aikakauslehteä. Miten sieltä pois osaisi olla - kesälomalla nyt varsinkaan.

Jäin siis ensimmäistä kertaa tietoisesti no, ainakin hyvin puolisomettomalle lomalle. Se teki terää.

Tai heti perään on pakko tunnustaa: rehellisyyden nimissä en onnistunut olemaan somesta ihan sataprosenttisesti pois.

Huomasin, että Facebook on nykyään aika henkilökohtainen viestintäväline. Sen kautta tulee paljon sellaisia viestejä, joiden avulla joku tavoittelee henkilökohtaisesti juuri minua.

Siksi annoin somettomuudelleni sen verran periksi, että vastasin, reagoin tai ainakin jossakin vaiheessa luin kaikki minulle Facebookiin tulleet henkilökohtaiset viestit: siis Messengerin ja Fb:n ilmoitukset-laatikon.

No, siinä samalla tuli silmäiltyä hetken ajan myös Facen päivitysvirtaa. Ihan vaan pakosta. Mihin sitä silmänsä pois kääntänyt...

Perinteinen postikortti tai kirje ilahduttaa aina.
Vajaan kuukauden mittainen sometauko - tai puolisometauko - oli monella tapaa tervehdyttävä.

Se asetti asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Se osoitti, että jos Rouva Sana onkin erehtynyt joskus jotain kuvittelemaan, on maailmassa sittenkin aidosti tärkeämpiä ihmisiä kuin minä.

Sellaiseen johtopäätöksen oli pakko lomani jälkeen päätyä. Kukaan ei kaivannut, eikä soittanut perääni, vaikka en kuukauteen Facebookissa kuulumisiani omalla henkilökohtaisella seinälläni jakanutkaan.

Kukaan, yksikään, ei kysynyt, missä minä olen. Ketään ei oikeasti kiinnostanut.

Niin, että se siitä sitten. Maan pinnalla ollaan taas - ja vahvasti.

Onko Facebook ja sosiaalinen media hiukan liiankin näppärä yhteydenpitoväline?


Mutta Facebookin päivitysvirtaa satunnaisesti silmäillessä Rouva Sana huomasi myös jotain muuta. Havahduin pohtimaan, onko somesta, ja erityisesti Facebookista, tullut meidän suomalaisten itsetuntomme pönkittämisen jatkokappale?

Mittaammeko omaa ihmisenä olemisemme arvoa Facebookissa saamiemme tykkäämisten, kommenttien ja kehujen määrällä?

Ja saako näitä itsetunnon pönkittäjiä kerätä Fb-kavereilta keinolla millä hyvänsä?

Kuten Rouva Sana alussa sanoi, jonkun viisaan mukaan kaukaa näkee usein paremmin lähelle. Huomasin lomani aikana, että moni tuttu ihminen käyttäytyi Facebookissa, siis sillä henkilökohtaisen seinän puolella, varsin erikoisesti (jännittävää, miksi en ollut havahtunut siihen koskaan aikaisemmin).

Tajusin, että osa ihmisistä on somessa erilaisia kuin he oikeasti ovat. No, siinä ei liene mitään uutta, tämän tietää moni muukin, mutta keinot hiukan kyllä ihmetyttivät.

Nämä tutut ihmiset värittivät sattuneita tapahtumia uusin sävyin, rajasivat ja poistivat, jonka jälkeen tarinoista tule heille myönteisempiä.

Miksi? Ehkä siksi, että sosiaalinen media ja Facebook antaa tähän kaikki mahdollisuudet.

Facebookissa riittää muutama sukkela sana ja joskus ehkä kuva. Kukaan näyttöruudun toisella puolella ei tiedä lopullista totuutta - varsinkaan, jos he ovat vain someystäviä. Näyttöruutu etäännyttää.

Mutta sitten tulee tämän tarinan kaikkein kummallisin puoli.

Tätä muokattua totuutta aletaan peukuttaa, kehua ja vielä kehua kehumisen antajia. Ja kaikki ovat hetken aikaa silmin nähden tyytyväisiä.

Aito kohtaaminen. (Kuva: Pixabay)


















No, entä sitten?

Ei kai mitään. Varsinkaan, jos henkilökohtaiset konktatit ja ystävyys eivät perustu yksinomaan sosiaalisen median varaan.

Itseään ja muita saa somessa kehua. Meille ujoille, vaatimattomille ja perin nöyrille suomalaisille, jotka edelleen piilottavat vakkansa kannen alle, on se Rouva Sanan mielestä jopa lähes kansalaisvelvollisuus.

Mutta olisihan se kiva, että Fb-kuulumiset olisivat edes noin niin kuin osimoilleen totta.

Sillä miksi sitä muuten ollaan kavereita?

Edes Facebookissa.


Ei sää kesää pahenna, jos ei rouva kesää

Kesän hyvyys - tai oikeastaan sen puuttumattomuus - on ollut kuluneiden kuukausien puheenaihe numero yksi. Hymyilyttää, miten homogeenista kansaa me suomalaiset ainakin yhdessä asiassa olemme: kesäsään kohdalla.

Ja kyllä menneen suven sää rehellisyyden nimissä Rouva Sanaakin rassasi. Valehtelisin, jos väittäisin, että en ollut suutuksissa poikkeukselliseen ilmanalaamme kertaakaan.

Kesään liittyy koulujen päättymisen jälkeen aina jonkinlainen lausumaton lupaus onnellisuudesta, hyvästä olosta, auringosta. Ainakin Rouva Sanan mielessä.

Ja miksi ei liittyisi, kun on ensin parhaimmillaan (tai pahimmillaan, ihan miten vain) kulkenut noin 10 kuukautta (kevyt)toppatakissa ja maihareissa.

Toukokuun lopussa sitä tekee väkisinkin mieli tuulettaa muutakin kuin pääkopppaa.





Ja sitten tulee kesä, jolloin mikään ei ole niin kuin muina kesinä.

Rouva Sana pukee uskollisesti ylleen shortsit ja topin - vain koska on kesä -, ja liittää niihin myöhemmin päivän aikana vaivihkaa sukat ja hupparin. Uuh, mikä fashionyhdistelmä!

Hän kuljettaa kassissaan varvastossuja mukanaan vain siltä varalta, että jos edes yhtenä kesäpäivänä olisi mahdollisuus kävellä koko päivän ilman sukkia.

Kuluneen kesän luottovaatteet olivat lopulta siis: T-paita, villatakki ja tennarit. Tylsää ja mielikuvituksetonta, mutta todellista totta.

Muutenhan sitä olisi lähes tulkoon paleltunut.




Ja ihan vain koska puhdas pyykki on paras tuoksu maailmassa, Rouva Sana kiikuttaa pyykit sitkeästi kerta toisensa jälkeen ulos narulle kuivumaan vain todetakseen, että ne kastuvat muutaman tunnin kuluttua - vaikka juuri sinä päivänä säätiedotuksen mukaan ei pitänytkään sataa.

Sateettomiakin päiviä piti siis joskus olla vaan satoipa aina kuitenkin.




Mikään ei tänä kesänä todellakaan ollut niin kuin muina suvenseutuina, mutta eipä kaikki ole ollut täsmälleen samoin edellisvuosinakaan. Ei, vaikka aurinko on paistanut ja paahtanut suomalaisia kuivumiseen asti

Oli siksi jotenkin tervehdyttävää huomata, että kulunut kesä oli monella tapaa hyvä kesä. Ei sää kesää pahenna, jos ei rouva itse kesää.

Vai miten sen nyt meni?

Nooh, vaikka muutamaa paahteista rantapäivää lisää jäi kyllä ihan pienen pieni ikävä...

Tämä on sinulle: iso kiitos!

Rouva Sana tuli tänne blogin puolelle viikonlopun kunniaksi pikaiseen sanomaan vain, että:

KIITOS!!! Iso, iso kiitos!



 Olen nimittäin ällikällä lyöty.
Sanaton. 
Nöyrä. 
Suunnattoman onnellinen kesälomalta palava kirjoittamisen ammattilainen,
bloggaaja.


Kun jäin kesälomalle, päätin, että se on osaltani paitsi someton (tai ainakin osapuilleen someton Instagramia lukuun ottamatta - miten sen kanssa sitten kävi, siitä lisää lähiaikoina enemmän), mutta myös blogiton. 

Kun työ ja harrastukset, koko oma arkinen elämä, on kirjoittamista, valokuvaamista ja somettamista, kaikelle itselleen tärkeään on otettava hetki etäisyyttä, jotta se myös jatkossa säilyy tärkeänä. Ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan.

Monen kollegan mielestä olin hullu. Pilasin heidän mukaansa kaiken sen, jonka olin vajaan kahden vuoden aikana rakentanut. Somesta ja blogista kun ei tänä päivänä vain olla pois. Usko tai älä, parikin päivää on jo paljon.

No, rehellisyyden nimissä, oli heitäkin, jotka kannustivat ja ymmärsivät. Luottivatkin (kiitos siitä!).

Voit siis arvata, kuinka pelonsekaisin tuntein jäin lopulta kesälomalle, mutta pysyin päätöksessäni.

Ja kun lomani ollessa lopuillaan avasin ensimmäisen kerran tietokoneeni, olin tipahtaa tuoliltani. Blogissa ei ole ollut heinäkuussa, eikä elokuun alkupäivinäkään, päivää, jolloin Rouva Sanan tekstejä ei olisi luettu. 

Aktiivisimpina päivinä blogissa oli vierailtu kuin kiivaimpina päivityspäivinä ikään.

Olen sanaton ja nöyrä. 

Sinä teit sen. Näytit epäilijöille pitkää nenää. Jaksoit odottaa.

Ja toimit niin kuin minkä tahansa median tai julkaisukanavan kanssa kuuluukin toimia: poimit siitä itsellesi parhaat palat silloin, kun sille on eniten aikaa - lomalla.

Iso kiitos! Tästä jatketaan.

Tämä kesä, eikä mikään muu












Vaikka Rouva Sana taisteli vastaan, jälkikasvu huomasi sen heti.

Hetkeä ennen hyppäämistämme autoon lomareissun päätteeksi vanhempi loi minuun "Äiti, ei kai TAAS... Miksi?" -ilmeensä, ja nuorimmainen kysyi suoraan: "Äiti, miksi sinä itket?"

Yritä siinä sitten täyteen pakatun menopelin edessä sanoa, että no, en miksikään ja tapailla silmillä taivasta (se on konsti, jolla Rouva Sana yrittää saada alkavan itkun tyrehtymään: katse sinnikkäästi taivaalle tai seinään - tehoaa usein, mutta ikävä kyllä, ei läheskään aina sataprosenttisesti).

Kulunut suvi on järjestyksessä toinen, jolloin ilmassa on jollakin kummallisella tavalla lähdön tunnelmaa. Siis sellaisen lähdön, jolta lähtijä ei palaa enää koskaan takaisin.

Pihalla varotaan puhujien kesken lausumasta liian suoria sanoja ja liikoja lupauksia. Kukaan ei halua ajatella, saati sitten lausua ääneen, että saatamme olla samalla joukolla koolla mahdollisesti viimeisen kerran.

Halataan vain hyvästiksi ja puhutaan epämääräisillä kielikuvilla. Että jos saisi olla vielä vain terve niin...

Ja kaikki läsnäolevat tietävät, että mahdollisuus on 50/60, kuten Nykänen sanoisi. Hyvin epämääräinen. Nähdään tai ei nähdä.

Kesäloman aikana Rouva Sana huomasi moneen kertaan pohtivansa, miksi kaiken hyvän ja kauniin ymmärtää yleensä vasta sitten, kun sen menettää.

Arkisesta yhdessäolemisesta tulee yhtäkkiä antoisaa ja merkityksellistä usein vasta, kun tietää, että yksi, tai ehkä jopa kaksikin, voi seuraavalla kerralla olla joukosta poissa. Sen ei saisi olla niin, mutta niin se kuitenkin menee.

Voi elämä, miten kaksikymppisenä tämä elon taival tuntuukin aina niin ikuiselle. Läheiset ovat kuin ikävä, mutta pakollinen paha, joita on siedettävä, koska heitä ei ole voinut valita.

Ja silti he ovat jo tuolloin yhtä tärkeitä kuin nyt. Silloin (eikä vielä kovin paljon myöhemminkään ) sitä ei vain tule ajatelleeksi. Ei arvosta, vaikka syvällä sydämessään tietysti arvostaakin.

Kunnes vuosikymmenet vaihtuvat ja ne painavat yksiä jos toisia - ja vanhempia muita enemmän. Ja yhtäkkiä käy niin kuin Rouva Sanalle edellä. Kaikki arkinen on niin merkityksellistä, että siitä ei haluaisi päästää irti.

Luopua. Sanoa lopullisia hyvästejä sen sijaan, että moikkaisi vain ja toteaisi, että ensi kesänä sitten taas...




Rouva Sana bongasi lomansa aikana Instagramista erään mietelauseen. Harmi kyllä, en enää muista mistä tai kenen se oli. Puhumattakaan edes siitä, miten lause meni sanasta sanaan.

Mietteen ajatuksena kuitenkin oli, että jossain vaiheessa kiinnitämme kaiken huomiomme luopumiseen ja menetyksiin. Kun sitä on koettu riittävästi, tulevat muistot. Huomaamme kaiken kauniin, joka on joskus ollut.

Ehkä siksi tuli tänä kesänä kuljettua hieman etukenossa.

Eipä se juuri olemista loman aikana helpottanut, mutta auttoi ainakin elämään täydestä sydämestä juuri tätä kesää - eikä mitään muuta.