Hyvässä johtajuudessa on kyse kommunikaatiosta

Luin samana päivänä bloggaajaystäväni Tuulannelin henkilöstöjohtamisen opinnoista (tsemppiä mielenkiintoisiin opintoihin!) sekä pitkään päätoimittajanakin aikaisemmin työskennelleen ystäväni Facebook-seinältä Suomessa olevasta henkilöjohtamisen vajeesta.

Aihe on ajankohtainen.

Viime viikolla johtamiskulttuuriin pureutui ainakin Helsingin Sanomat. Se kertoi, kuinka yritysvalmentaja Paavo Martikaisen mukaan talouden suurin ongelma Suomessa on johtaminen.

Touché, sanoo Rouva Sana.

Ystäväni Fb-seinälle vastasin, että hyvä työntekijyys, duunarius, ja hyvä pomous eivät automaattisesti asu samassa persoonassa. Se, että on hyvä omassa työssään, ei tee hänestä automaattisesti hyvää esimiestä.

Silti on käsittämätöntä, kuinka usein ja yleisesti Suomessa yhä edelleen ajatellaan, että hyvän työntekijän paras palkinto on pomon paikka - viis, vaikka hänestä ei olisi koskaan siihen.

Aivan kuten ystävänikin ihmetteli, eikö vaikkapa vain pieni palkankorotus riittäisi palkinnoksi ihan hyvin. 

(Pomon paikalla palkitseminen on muuten yhtä absurdia kuin se, että paheksutaan heitä, jotka eivät koskaan edes halua esimieheksi. Edelleen ajatellaan, että vasta pomous on työuran päätepiste.) 

Ja kenestä esimieheksi lopulta on, hänenkin on osattava kommunikoida.

Olin lukion jälkeen parikymppisenä töissä kohtalaisen pitkäänkin asiakaspalvelun puhelinmyynnissä. Isoa, usean kymmenen hengen eri-ikäistä osastoa hallitsi esimies pelota ja hallitse -meiningillä.

Kun yksikkö ei päässyt toivottuihin tuloksiin (jotka näin sivumennen olivat edes mahdottomia saavuttaa - eräs yritysmaailman ongelma sekin), hänen keinonsa olivat monet.

Aamunsa pomo aloitti istumalla osaston käytävän päässä tekemällä tilastoa työntekijöiden töihintuloajoista. Tänään saman asian ajavat kellokortit ja työajanseurantajärjestelmät.

Hieman haparopäisempikin voi kuitenkin kuvitella, mitä moinen valvontakeino sai osastolla aikaan. Semminkin, kun esimies toi epäkohdat esiin huutamalla ja työntekijän työyhteisön edessä nolaamalla.

Paradoksaalista sinänsä, sillä asiassa kävi juuri niin kuin ei pitänyt käydä. Työmotivaatio ei noussut, ja toivotut tulokset karkasivat entistä kauemmaksi.

Vaihdoin sittemmin työpaikkaa, ja vastassani oli lähes identtinen esimies. Vuosien kuluttua törmäsin samanlaiseen kaksoisolentoon journalistisessa työyhteisössäni. Mietin, mitä hiivattia?

pomo
(Kuva: Pixabay)



Itsekriittisyys on johtamisen eräs avainsanoista. Sitä tarvitaan, koska valta ei sovi kaikille.

Valta myös kihahtaa hattuun. Tänä päivänä Suomessa on tukuttain yrityspomoja, esimiehiä ja hallituksen puheenjohtajia, jotka nauttivat omasta pestistään ihan vain pestin itsensä ja vallan vuoksi, eivät siksi, että he ovat sopivia siihen.

Aina valtapestin ei tarvitse olla edes rahakas. Yksinomaan vapaaehtoisuuteen perustuvista yhdistyksen hallituksista löytyy tälläkin hetkellä puheenjohtajia ja rivijäseniä, joiden olisi aika päiviä sitten pitänyt tajuta väistyä kyvykkäämpien ja taidokkaampien alta.

Silti he istuvat vuosi toisensa jälkeen hallituksessa kuin täi tervassa. Miksi? Koska pestiä ei palkita rahalla vaan vallalla.

Hyvässä johtajuudessa ei ole kyse yhtään sen kummallisemmista asioista kuin kommunikaatiotaidoista, sosiaalisesta kyvykkyydestä ottaa toiset ihmiset ja heidän mielipitensä huomioon. Olla rehellinen ja välittää.

On osattava kuunnella, keskustella ja antaa palautetta. On tunnettava itsensä, ja on osattava tunnistaa alaisten vahvuudet ja heikkoudet. On osattava valjastaa ne parhaalla mahdollisella tavalla työyhteisön käyttöön.

Kun työntekijä kokee, että häntä kuunnellaan, hänelle ollaan rehellisiä ja hänellä on mahdollisuus vaikuttaa, on oikeastaan aika jännittävääkin, miten hän tekee lopulta melkein mitä tahansa.

Ohjenuoraksi johtajuuden ensitaipaleelle sopivat myös nämä aikaisemmin kirjoittamani viisi vinkkiä hyvään arkeen. Miksi?

Siksi, että samat vinkit ovat pohjana elämäntaidonvalmennukselle, jonka läpikäyneet esimiehet ovat omien sanojensa mukaan tehneet sittemmin tuloksellista yhteistyötä omassa työyhteisössään.

Ja pelkästään sen jälkeen, kun heidän kommunikaatiotaitonsa ovat kohentuneet.

Vaikeaako? Varmasti. Ja jatkuvaa harjoitusta vaativaa.

Mutta ei silti lainkaan mahdotonta.

PS. Namaste Oy:n lokakuun alussa käynnistyvään elämäntaidonvalmennukseen on vielä muutama paikka vapaana. Lisää tietoa löydät Namaste Oy:n verkkosivuilta

Vaikka et itse koulutuksesta kiinnostuisikaan, kurkkaa silti sivuille. Sieltä löydät myös tietoa koulutuksen jo läpikäyneiden kommetteja muun muassa siitä, miten lisääntyneet vuorovaikutustaidot auttoivat heitä työssään ja myynnin parantamisessa.

Terveisiä sairastuvalta - ja sananen vanhenemisesta

Näin Rouva Sanan kohdalla lähes poikkeuksetta aina käy.

Ensin punkeaa pieni paniikki ja on stressintynkää ilmassa. Sitten stressin tuomalla energialla tekemättömät tehtävät saavat kohtuuhyvän lopputuloksen, jonka kuitenkin kruunaa ja kuorruttaa flunssa ja monipäiväinen pakkolepo sohvan pohjalla.

Jos nyt ei satu tulemaan sitten migreeniä. Tänä viikonloppuna tulivat molemmat.

Niin, että terveisiä vaan sairastuvalta. Kaunis syysviikonloppu kului sairastaessa. Eikä tässä täystehoisia edelleenkään olla.

Alla oleva kuva kopioitu rouvan Instagram-tililtä viikonlopulta. Se kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Arsenaali sohvalla oli aikamoinen, mutta ei mitenkään tavanomainen.


No, olipahan ainakin aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä en normaalisti tee: katsoin läjäpäin elokuvia ja kulttuuridokkareita, jotka ovat jääneet näkemättä, ja luin tuntitolkulla tabletilta Hesaria ja blogeja.

Toisaalta ei kai tässä voi siis valittaakaan.

The Second Best Exotic Marigold Hotel -elokuvan näkemistä odotin paljon, sillä sen ensimmäinen osa muutama vuosi sitten oli todella nautittavaa katsottavaa.

Tiedäthän elokuvan? Sen, jossa neljä brittieläkeläistä päättää karistaa tympeän elämänsä ja muuttaa asumaan edullisemman ja muutoinkin kiehtovamman arjen toivossa Intiaan eläkeläisille suunnattuun täyshoitolaan, eräänlaiseen luksusvanhainkotiin (joka osoittautuu ensimmäisessä osassa alussa ihan muuksi).

Kakkososa vahvistaa, että arki Exotic Marigold hotellissa on löytänyt oikeat uomansa, koska hotellin omistaja Sonny halajaa sille sisartäyshoitolaa.

Vaikka uutukainen ei tavoittanut enää ensimmäisen osan valloittavuutta, sai se jälleen ajattelemaan.

Muriel (Maggie Smith) ja Evelyn (Judi Dench) ovat rock. Sanon tässä nyt ihan suoraan, että fanitan heitä.

Heissä on sellaista iän tuomaa viisautta ja voimaa (Murielin kärttyisyydestä huolimatta - tai oikeastaan sen vuoksi) sekä ennen kaikkea uskallusta ja taitoa heittäytyä, että siitä edes pienen ripauksen toivoisi joskus myös omalle kohdalleen.

Sitä paitsi, jos ykkösosa oli iloinen ja hauska, kakkososa on myönteinen ja ennen kaikkea lohdullinen.

Me kaikki viivähdämme täällä sellaisen ajan kuin se on tähtiin, tai jonnekin, kirjoitettu. Yksi tekee lähtöä ja toinen alkaa samanikäisenä luoda toista tai kolmatta työuraansa. Tasan eivät käy siis onnenlahjat, ja niin se vain menee.

"Aika on paras lahja" Muriel toteaa elokuvan lopussa viisaasti. Mitä muuta me lopulta tarvitsemme kuin aikaa - ja ken sitä (ja terveyttä) saa, on onnekas. Maailma jatkaa kulkuaan radallaan, tapahtuupa meille mitä tahansa.

Suurimman vaikutuksen Rouva Sanaan tekivät Murielin seuraavat sanat: "Loppua ei ole. On ainoastaan paikka, jossa lähtee tarinasta."

Tarinasta, joka jatkuu lähdön jälkeenkin.

Aika laittamattomasti sanottu, vai mitä.






Syksyllä

Romantikkopuoli - tai mikä sen nyt ikinä onkaan - kaivaa Rouva Sanasta aika ajoin väkevän kaipuun runouden pariin.

Eräänlaisia vuodenaikarunoilijoita, parhaimpia heistä, ovat Saima Harmaja ja Edith Södergran, joista jälkimmäinen kuuluu rouvasta ehdottomasti syksyyn.

Södergranin runot ovat niin monella tasolla luopumisen tuskaa täynnä, että kevät, tai puhumattakaan kesä, on ihan väärä hetki niiden lukemiseen.

Mutta nyt, nyt on Edith Södergranin aika parhaimmillaan.

viljapelto

 metsä

 Syksyllä

Nyt on syksy ja kultaiset linnut 
lentävät kaikki kotiin syvänsinisen veden yli;
istun rannalla ja tuijotan koreaa kimallusta
ja jäähyväiset humisevat oksistossa.
Hyvästijättö on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma. -

- Edith Södergran

puolukka

omena

Hyvää syyskuun viimeistä viikonloppua!
Ensi viikolla tavataan taas.

metsä

Totuus bloggaajan tietokonearjesta: 5 + 1 vinkkiä

Ei tämä bloggaajan ja ammattiviestijän elämä ole aina helppoa.

Sillä:

ensimmäiset kansainväliset matkustajat ovat saaneet mahdollisuuden ostaa matkalipun lomamatkalle kuuhun,

merkillinen luotain lähettää luoksemme kaunista kuvamaisemaa kaukaisimmasta taivaankappaleestamme Plutosta (jonne matkaa suihkulentokoneella on muuten noin 700 vuotta),

ja maassamme tehdään mittavia terveydellisiä operaatioita mikroskooppisen pienen reiän kautta sen sijaan, että ihminen puolitettaisiin leikkauksen ajaksi kahtia,

mutta yksi asia se on vain ylitse pääsemättömän vaikeaa: tavallisen tietokoneen ostaminen.

On suorastaan hämmentävää, miten joissakin asioissa arvioiden asumme edelleen hyvin arkaaisessa yhteiskunnassa. Suorastaan takapajulassa, ettei tämä rouva sanoisi.

Tarkoitan siis, että miten tänä maailman aikana syyskuussa vuonna 2015 Nokia-Suomen raunioilla voi yhden kannettavan tietokoneen hankkiminen kestää mihinkään syyhyn vedottuna melkein kaksi viikkoa? Oikeasti.

Semminkin, kun sitä ei ole ostettu postimyynnistä verkkokaupasta eikä edes Kiinasta, eikä kyse ei ole mistään kuuraketin ohjelmointiin tarkoitetusta hypertietokoneesta vaan ihan tuikitavallisesta läppäristä: tuikitavallisen ihmisen työkäyttöön tarkoitetusta tuikitavallisesta tietokoneesta yhtä tuikitavallisilla ja -vaatimattomilla ohjelmilla varustettuna.

Tiedätkö sinä, miksi? Rouva Sana ainakaan ei.

Merkillistä, miten paljon tätä näkyä tajuaa rakastavansa silloin, kun se ei ole mahdollista...




























Jos nyt jotain kuitenkin opin reilun kahden viikon mittaisesta (!!!!) tietokoneettomasta arkielämästä niin ne teesit tulevat tässä.

Rouva Sanan 5 + 1 vinkkiä bloggaajan tietokonearkeen, ole hyvä.

1. Työskentele varastoon

Vaikka työ sujuukin juuri nyt kuin leikki, usko pois, se ei välttämättä suju niin huomenna. Vahinko tapahtuu juuri silloin, kun odotat - tai ainakin toivot - sitä kohdallesi kaikkein vähiten.

Ja kun kyse on teknisistä ongelmista, niillä on taipumus paisua juuri silloin, kun varastosi jutuista, kuvista tai ylipäätänsä yhtään mistään, mitä normaalisti teet, on tyhjä.

Työskentele siis vimmatusti varastoon - siitäkin huolimatta, että pelkäät pääkoppasi menettämistä ja uhmaat läheisiäsi.

2. Ennakoi vaaranmerkit

Kun huomaat ajattelevasi ensimmäisen kerran, että pitäisiköhän minun pian ostaa uusi tietsikka vanhan hiipuvan tilalle, mitä todennäköisemmin sinun pitää, vieläpä hyvin nopeasti.

Tiiraa kaikki hyvät tarjoukset, osta se, vaihda se - pääasia, että luotat intuitioosi, ja hankit uuden tietokoneen silloin, kun intuitiosi siitä varoittaa. Eräänä päivänä kiität itseäsi.

Ja jos SITÄ päivää ei tule, kiität silti. Harvoin kai ketään kaduttaa, että kas, meninpä ostamaan uuden tietokoneen. Olipa idioottimainen päätös.

3. Varmuuskopioi, varmuuskopioi - ja varmuuskopioi

Polta tiedostosi cd:lle, imaise tikulle, tallenna pilveen ja hanki puoli vuotta ostoslistalla ollut ulkoinen kovalevy - ihan sama, kunhan varmuuskopioit tietokoneeltasi kaiken mahdollisen. Säännöllisesti.

Myös mieluusti kaiken sen, josta et ole ihan varma, tarvitsetko sitä puolen vuoden päästä. Todennäköisesti nimittäin tarvitset.

On aivan sama, mihin tiedostosi tallennat ja kuinka moneen kertaan, kunhan tallennat. Ihan kaikki tärkeät tiedostosi. Yhtenä aamuna se on liian myöhäistä.

Ja kun huomaat menettäneesi noin 18 000 valokuvaa (joukossa lasten vauvakuvia ja viimeisiä ikuistuksia läheisestäsi) sekä yhden kappaleen viikko sitten kirjoitettuja 40-sivuisia näyttötutkintoja, tiedät, ketä voit syyttää.

Ja syytöksen kohde ei ole vanhuuttaan paukahtanut tietokone.

4. Vaali verkostojasi

Vaikka tietokone-elämä veisi sinut mukanaan, vaali ystävyyssuhteitasi ja ammattiverkostojasi - erityisesti, jos heillä on jotain sellaista osaamista, jota sinulla ei ole. Eräänä kauniina aamuna verkostojesi arvo on kultaakin kalliimpaa.

Ja samaisena aamuna ymmärrät, mitä tarkoitan.

5. Nauti, kun voit

Kun työsi sujuu kuin leikki, ja uskollinen palvelijasi kehrää sormiesi alla, nauti. Arvosta hetkeäsi. Kaikki hyvä on tässä ja juuri nyt.

Kuten kohdassa 3 ja 4 todetaan, karu totuus on, että huomenna tilanteesi voi olla ihan toinen.

+1 Varaa aikaa - maailma on valmis muutoin paitsi tietokoneiden osalta

Ja kun pahin on tapahtunut, varaa aikaa: säätämiseen ja sähläämiseen, uuden tietokoneen hankkimiseen (sillä kuten edellä totesin, tänä maailman aikana lennetään kyllä kuuhun, mutta läppäriä ei noudeta kaupasta noin vain) ja hermojesi paikkaamiseen.

Ja muista: huomenna on aina päivä uus.

PS. Rouva Sana puhuu muuten sitten kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Hyvää syntymäpäivää Pekka!

"Suomen talvi on kaunis, se on komeinta, suuremmoisinta mitä meillä on", tiedetään sinun Pekka todenneen helmikuussa vuonna 1912 ystävällesi taidekriitikko Edvard Richterille.

Kun kulkee sinun ja aikalaistesi jalanjäljillä Tuusulan Sarvikalliolla, pystyy ymmärtämään, miksi maisemat kiehtoivat sinua kaikkina vuodenaikoina - ja miksi sinä, Eero ja ilmeisesti monet muut taiteilijaystäväsi nimittivät seutua Pikku-Koliksi.

Usko tai älä, Koliksi minikoossa minäkin kutsuin Sarvikalliota viimeksi viime viikonloppuna.

Halosenniemi

Tuusulanjärvi

Kallioilta maisemia katsellessa tuntui hullulta ajatella, että hiihdit talvisin järven yli, kiipesit ylös ja asetuit moneksi tunniksi maalaamaan. Sitä ei moni enää tekisi.

Samoissa maisemissa olit palelluttaa itsesi maalausmatkoilla useaan otteeseen. Sillä sinun aikanasi talvet eivät olleet leutoja ja kesyjä niin kuin nykyään. Maalasit Sarvikalliolla peräti 30 asteen pakkasessa.

"Innostuin niin, että siinä lystissä olin menettää molemmat jalkani. - Siihen kaaduin ja vain kontaten saatoin siitä tien viereen tulla, mistä sattumoisin pääsin kelkalla kotiin - monikuukautiseksi potilaaksi."

Halosenniemi

Mutta kyllä, kyllä sinun uhrautumisesi oli sen kaiken vaivan arvoista. Kiitos, että maalasit.

Ja muuten vielä tiedätkö, olit jo reilut sata vuotta sitten kaukonäköinen Sarvikallion suhteen. Se on nykyään seutusi asukkaille suunnattu retkeilykohde, jonka jylhiltä kallioilta näkee edelleen kotitalosi. Sarvikallio on siis oikeasti upea paikka.

Ja hei hyvää syntymäpäivää Pekka, Halosenniemen isäntä! 
Sinä olet tänään 150-vuotias.

Sarvikallio
vietetään tänään keskiviikkona 23.9. Halosenniemessä klo 12-17.

 
(Kursiivit lainaukset Riitta Konttisen kirjasta 
Onnellista asua maalla - Tuusulanjärven taiteilijayhteisö,
Siltala, 2013)

Enkeleitä, onko heitä?

"Onko siis ihme, waikka en jumalaa nähdä saata. Enhän woi nähdä edes omaa minääni, joka sisikunnassani asustaa", tiedetään Carolus Linnaeuksen, sittemmin tuttavallisemmin Carl von Linnén joskus sanoneen.

(1700-luvulla elänyt ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné ja hänen kasvioppinsa vaikuttivat voimakkaasti muun muassa suomalaiseen luonnontutkimukseen aina 1970-luvulle asti.)

Von Linnén lausahdus koristaa Keski-Uudenmaan teatterin KUT:n Tositarinoita enkeleistä -tanssiteatteriesityksen käsiohjelmaa.

Enkelikirjailijanakin pidetty Lorna Byrne on vuorostaan todennut lukuisissa haastatteluissa, että me kaikki olemme enkeleiden ympäröimiä: meillä kaikilla on omat suojelusenkelimme. Ne pitää osata vain nähdä.

Byrne omien sanojensa mukaan osaa, hän on osannut aina, niin kauan kuin hän muistaa. Mutta meistä suurin osa ei sitä hommaa hallitse.

Ja ihmekös tuo, jos paremmin ajattelee.

Aivan kuten von Linné jo 1700-luvulla tiesi, jos emme näe omaa minäämme - emme pysty pysähtymään oman itsemme ääreen -, miten voimme edes toivoa nähdä mitään muuta ympärillämme.

Tästä dilemmasta käynnistyy myös tanssitaiteilija-koreografi-näyttelijä Metsälintu Pahkinin monologiesitys suojelusenkelistä. Tarinan tekstiosuudet on ohjannut näyttelijä-ohjaaja Seppo Halttunen.

Esityksessä ei liihoteta edestakaisin valkoiset siivet lepattaen ripotellen ympärille kaikkea hyvää vaan pureudutaan suojelusenkelin arkeen.

Sillä miten pirun raadollista onkaan olla suojelusenkeli ihmiselle, joka ei piittaa itsestään pätkän vertaa. Jonka takaraivossa jyskyttää vain arkinen aherrus, kiire, stressi, surut ja huolenaiheet.

Ja mitä se enkeliys sitten lopulta oikein on? Kuka onkaan kenenkin enkeli?

Enkeleitä, onko heitä? Kuvassa tanssitaiteilija Metsälintu Pahkin.
(Kuva: KUT)


Tositarinoita enkeleistä jatkaa KUT:n tanssiteatteriesitysten perinnettä. Alkuvuodesta näyttämöllä nähtiin tanssiteatteriesitys Vomma.

Yksinomaan pienen ammattiteatterin halu rikkoa taiteen raja-aitoja ja laajentaa esitysrepertuaariaan muuhunkin kuin draamaan esittävän taiteen keinoin on ehdottomasti hatunnoston arvoinen paikka.

Ja aivan kuten Vomma myös Tositarinoita enkeleistä ei ole vain tanssiesitys. Se on tanssikomedia, jota rytmittää huikaisevan hieno ääni- ja videomaailma. Siitä vastaa Vommasta tuttu Severi Haapala.

Tositarinoita enkeleistä -esityksessä yhdistyy
ennakkoluulottomalla tavalla ääni- ja videomaailma.
(Kuva: KUT)

Tositarinoita enkeleistä seuraavat ja viimeiset esitykset 
Keski-Uudenmaan teatterissa KUT:ssa (Kerava-sali, Keskikatu 3, Kerava) 
pe 25.9. klo 19, la 26.9. klo 17 ja su 27.9. klo 15. 
Liput www.kut.fi.
Sunnuntain esityksen jälkeen klo 16 enkeliaiheinen keskustelutilaisuus. 
Keskustelutilaisuuteen on vapaa pääsy.

Korkkarit kattoon - ja ajatuksia ystävyydestä


"Taas me kohdataan kuin päiviä ois mennyt vaan.

Elämälle kiitos, jatketaan siitä, 
mihin jäätiin viimeksi, kun tavattiin.
Meikit naamoilta me naurettiin."

Pling.

Kännykkä kilahtaa maanantaina aamupäivällä WhatsApp-viestin merkiksi.

Ystävä lähettää valokuvan, josta muodostui viime viikonlopun aikana neljän nelikymppisen naisen joukossa klassikko jo syntyessään.

Sillä ei se selfieiden ottaminen aina niin kovin helppoa ole. Kuvalle on ehditty nauraa kolme päivää.

"Että tämä kuva vaan jaksaa naurattaa. Ja työkaverit pitävät mua ihan hulluna, kun hihitän täällä itsekseni...", ystävä viestittää.

No, maanantaina juuri mikään muu ei sitten jaksa hihityttääkään...

Kuvassa neljä naisihmistä seisoo rivissä naama virneessä. Yhteisiä vuosia heillä on takanaan 23. Niihin mahtuu roppakaupalla iloja, mutta myös suruja.

On jaettu yhteisiä opiskeluhetkiä - ja harvinaista kyllä, myös tukku yhteisiä työvuosia.

On heitetty korkkarit kattoon ensimmäisen kerran jo silloin, kun lapset ovat olleet vain etäinen sumupilvi jokaisen naisen takaraivossa.

On avioiduttu, yksi on eronnut ja avioitunut onnellisesti uudestaan. On jaettu sydänsurut ja käyty häissä. On perustettu perheet ja tehty eri tahdissa lapsia: kaikkiaan 10 kappaletta.

On koettu ensimmäiset lasten rippi- ja ylioppilasjuhlat, on oltu myötätuntoinen tuki teini-ikäisten lasten vanhemmuushaasteissa. On juteltu vanhemmista ja vanhemisesta.

Ja on saatettu hautaan yksi äiti ja yksi veli.

Ja on tavattu ja nähty. Jokakinen vuosi.

Jokainen (pikku)lapsiperheellinen tietää, että se ei tänä maailmanaikana ole neljän äidin kesken aina ihan kaikkein helpoin juttu.

ystävä
(Kuva: Pixabay)




Iltalehden julkaisemassa artikkelissa keski-ikäisten naisten ystävyydestä todetaan, kuinka iän ja elämänkokemusten myötä ystävyyden merkitys vain korostuu.  

Sen tietävät myös kuvan neljä naista.

Viikonloppuna otettu "hieman sinne päin onnistunut selfie" on hauska, mutta todellinen muistutus siitä, kuinka yhteiset 23 vuotta näkyvät kuvan jokaisessa keski-ikäisessä naisessa.

Mutta yhteiset hetket ovat ollet retkiä, joilla keneltäkään ei ole vaadittu mitään. On ollut neljä samankaltaista aivan kuten Kaija Koon Supernaiset-biisissä.

Ja juuri siksi kuva on jokaiselle niin tärkeä.

Tietokoneiden viheliäinen sielunelämä

On ollut sellainen viikko. Päässä on kilahtanut sen sata kertaa, ja takaraivosta on kuulunut yhtä useasti naps.

Olen miettinyt, miten ihminen voi tuntea jotakin asiaa kohtaan yhtä aikaa niin paljon raivoa JA riittämättömyyden tunnetta?

Alkuviikosta tuli todistettua nimittäin jälleen kerran oikeaksi se, kuinka pienet - usein aika häpeällisen pienet - asiat saavat tämän rouvan hermoista jäljellä olevat riekaleet lopullisesti kappaleiksi.

Puolustukseksi on tosin todettava, että tällä kertaa pieniksi osoittautuneet asiat paisuivat niin problemaattisen suuriksi, että rouvan raivolla oli oikeutuksensa.

Jokainen Rouva Sanan kanssa töitä tehnyt kollega nimittäin tietää, että en kestä oikuttelevaa tietotekniikkaa. Yhtään.

En kestä, koska en ymmärrä tietokoneista mitään, enkä saa minkäänlaisia kicksejä niiden sielunelämän selvittämisestä.

Tällaisten viikkojen aikana samalla ymmärrän, miksi minusta ei ole tullut koodinpätkien ja verkkokoodien parissa askartelijaa vaan sanat ja kirjaimet vievät edelleen mennessään.

Ehkä tätä kiinnostusteni aihevalikoimaa olisi tosin syytä joskus laajentaa. Maanantaiaamuna hävisi nimittäin tietokoneeltani ensimmäisenä nettiyhteys.

Sen jälkeen selvitin tovin ajan tätä:


No, nyt vuorostani pähkäilen, miten saisin lopullisesti pimenneen läppärini uumenista pelastettua edes sen, minkä pikkupakosta tarvitsisin: monta megallista valokuvia ja muun muassa yhden kappaleen markkinointiviestinnän näyttötutkintoja.

Niin, että sitä minä vaan, että jos tästä rouvasta ei vähään aikaan kuulu mitään, älä ole huolissasi. Seikkailen vain vasten tahtoani tietokoneeni sielunsyövereissä - ja voi perskutarallaa, en ole lainkaan iloinen. Toivottavasti palaan sieltä mahdollisimman pian takaisin.

Toivota minulle tsemppiä. Nyt tarvitsen sitä enemmän kuin koskaan!

Kuka taitaa sisällön paremmin kuin toimittaja?

Tänään puhutaan pitkästä aikaa ammatillisesta lempiaiheestani, media-alan murroksesta. Jee!

(Vai mahtaakohan koko termi olla jo niin puhkihangattu, että harmaa pöly leijailee sen ylle ja keskustelijat lähtevät mieluummin oluelle kuin osallistuvat mihinkään, missä lausutaan sanat media ja varsinkaan murros..?)

Jos siis tämä... muutos.. ja sisällöntuottaminen kiinnostavat sinua tavalla tai toisella, tervetuloa seuraavien rivien ajaksi mukaan.

Kirjaimien ja sanojen ääreen Rouva Sanan kirvoittivat viimeviikkoiset keskustelut ja uutiset. Erityisesti jälkimmäiset ovat kaikessa kurjuudessaan edelleen oikeasti aika lohdutonta kuultavaa.

Muun muassa Olivia-lehti on lakkautettu, ja toimittajia palvellut, hyvämaineinen viestintätoimisto Deski ajautui viime kuussa konkurssiin. Toimitusjohtajan tiedetään jossain uutisotsikossa todenneen, kuinka alalla tapahtui raju käänne.

Just.

No, tämän saman rajun käänteen seurauksia paikkaillaan jälleen kerran myös Sanomilla, jossa on käynnistynyt näillä näppäimillä ties kuinka monennet yt-neuvottelut kolmen viime vuoden aikana.

Trust me, I know what I´m saying.

Erään alkuvaiheen yt-kierroksen seurauksena myös tämä rouva sai aikanaan kengän kuvan ahteriinsa samasta talosta monivuotisen työuransa päätteeksi, kun uurastamalleni lehdelle kävi kuten Olivialle.

Tällä kierroksella irtisanomisuhan alla on vajaat 300 Sanomien työntekijää.

***

Edellisen kerran Rouva Sana kirjoitti journalismin ja media-alan murroksesta, sisällöntuotannosta ja, kyllä, myös sisältömarkkinonnista, viime keväänä.

So sorry, journalismi muutttuu - myös sisällöntuottamiseksi -tarina on Rouva Sanan blogihistorian yksi suosituimmista teksteistä. Löydät sen edelleen täältä.

Kirjoitus aiheutti aikanaan tukun henkilökohtaista palautetta: valtaosa puolesta, mutta myös vastaan. Se oli aika... jännittävää.

Jännittävää siksi, että (kaupallinen) sisällöntuottaminen (journalistisen) media-alan sisällä tuntuu olleen näihin päiviin asti jonkinlainen kirosana. Rouva Sana ihmetteli silloin ja ihmettelee edelleen, miksi?

Ei Rouva Sana silti aivan yksin ole ajatuksiensa kanssa.

Kirjoittamisen ja viestinnän ammattilainen, Tarinakoneen toimitusjohtaja Anne Kalliomäki toteaa viime vuonna julkaisemassaan kirjassaan Tarinallistaminen - palvelukokemuksen punainen lanka seuraavasti:

"Näenkin, että tulevaisuudessa kysyntä ammattikuntani palveluksista kasvaa. Erilaisia sisältöosaajia tarvitaan. 

Tarinankerronnan syvällinen hyödyntäminen liiketoiminnassa suorastaan vaatii ammattiosaamista. 

Kuka tahansa ei voi heittäytyä tähän työhön ilman asianmukaista koulutusta tai käytännössä opittuja taitoja."

Nonni. Siinä se tuli.

"Vaatii ammattiosaamista". "Kuka tahansa ei voi heittäytyä". 

Ja toisen ammattilaisen suulla sanottuna.

(Kuva: Pixabay)



























Kuten jo keväällä lausuin, ei sisältöosaamisen tarve maailmasta mihinkään katoa. Tekemisen (ja rahan ansaitsemisen) muodot vain muuttuvat.

Törmäsin viime viikon lopussa somessa Kauppalehden uutiseen median iloisesta uudistajasta. Hänen ajatuksiaan muun muassa mediatalojen johtamiskulttuurin kriisistä ei voi muuta kuin kompata (I know what I´m saying - vol 2...).

Mutta törmäsin myös Työterveyslaitoksen blogiin, jonka kirjoituksessa Työn vaatimukset ja voimavarat -tiimin päällikkö Krista Pahkin vertasi työtä, sen tekemistä ja eritoten sen muuttumista vaatekaappiin.

Juu-u, luit ihan oikein. Alkuperäisen tekstin löydät klikkaamalla itsesi tänne.

"Aloin leikkiä ajatuksella, että työpaikka tai oma työtehtävä on kuin vaatekaappi, jonka sisältö (työt) pitäisi uudistaa vastaamaan nykytrendiä. Onko oikea ratkaisu heittää kaikki ”turha” pois ja ostaa uutta tilalle?"

Hyvä kysymys. No, eipä tietenkään.

***

Nyt oman työn tuunaamiselle onkin melkein alalla kuin alalla, mutta erityisesti sisällöntuotannon puolella tuhannen taalan paikka.

No, mediatalojen kohdalla se paikka on ollut jo vuosia, mutta sitä ei ole taidettu tehdä vieläkään oikein, kun tulokset ovat tällaiset (vrt. median iloisen uudistajan ajatukset).

Tuhannen taalan paikka oman ammatillisen vaatekaapin uudistamisessa on kuitenkin edelleen myös kaikilla sisältötyön tekijöillä - olivatpa he palkkasuhteessa ja erityisesti, jos eivät.

Sillä ketkä lopulta hallitsevat sujuvan kirjoittamisen taidot, tarinat, draaman kaaren, kieliopin, viestinnän lainalaisuudet? Ketkä osaavat ottaa jo näkökulmien valinnassa lukijansa huomioon?

Ketkä ovat Kallionmäenkin peräänkuuluttamia ammattimaisia sisällöntuottajia?

Jatkanko?

Ketkä ovat valokuvanneet otona oman työnsä ohessa jo silloin, kun sanoja sisällöntuotanto tai vaikkapa bloggaaminen ei ollut vielä edes keksitty?

Ketkä muut ovat kaivattuja sisältöosaajia verkkoon, someen ja muuhunkin sisällöntuotantoon kuin ammattitoimittajat?

Kysypä samaa asiaa kaupunkilehden toimittajalta. Hän, joka on laatinut lukijoilleen journalistisesti hyvää, laadukasta ja objektiivista tarinankerrontaa markkinoiden - eli ilmoittajien ja ilmoitustulojen - ehdoilla, tietää kyllä ainakin vastauksen.

Lopulta kaikki on kiinni siitä, millaisin silmin tätä maailmaa katsotaan. Silloin tämä viestintäkentän(kään) muutos ei ole ihan kovin uusi tai mullistavakaan asia.

Kaikki riippuu mittakaavasta. Jos epäilet, kurkkaa vaikkapa Vapa Median tekstiä Sisältömarkkinointia á la Shakespeare.

Siispä vielä kerran: tarinoita on kerrottu ja sisältöjä tuotettu aina. Niiden muoto vain muuttuu.

Ja siinä muutoksessa ammattilaisia kannattaa käyttää hyödyksi. Ja siinä muutoksessa kannattaa olla mukana.

Tai tämä sisällöntuottaja-rouva ainakin on jo.


Uutta viikkoa kohti: työn tuunaamisen intoa ja iloa hei!

Kiitos kesä!



Se oli sitten kai siinä. 
Kiitos kesä!

Viisi vinkkiä hyvään arkeen

Syksy on monelle kuin uusi vuosi.

Syksy tuo kesän jälkeen mukanaan uutta virtaa, energiaa ja ideoita. Joillekin se mahdollistaa uuden aloittamisen.

Entä jos tänä vuonna syksy aloitettaisiinkin yhdessä satsaamalla omaan itseen: omaan hyvinvointiin, arkiseen tyytyväisyyteen, ehkä tällä kertaa omaan onnellisuuteenkin? 

Siis ihan omaanomaan, ei lasten, perheenjäsenten eikä muidenkaan. Ja katsotaan, mitä siitä seuraa. 

Siispä ohessa sinulle viisi vinkkiä hyvään arkeen, ole hyvä.

1. Kiinnitä huomiosi hyvään

Oletko miettinyt, miten helppoa on uida negatiivisuuden virrassa? Miten usein silmäsi ja mielesi tarttuvat arjessa ja työssä oleviin epäkohtiin, rempaallaan oleviin asioihin, ihmissuhteisiin ja jopa ihmisiin?

Oletko huomannut, miten vaikea tästä virrasta on päästä rannalle? 

Meillä kaikilla on arjessamme jotain hyvää. Meissä kaikissa on jotain hyvää. Kiinnitä huomiosi niihin. 

Etsi päivästäsi ja arjestasi hyviä asioita ja keskity niihin. Anna huonojen asioiden olla - tai älä ainakaan käytä energiaasi niihin enempää kuin ne ansaitsevat.

Narinatarinasi eivät vie elämääsi eteenpäin, hyvät asiat vievät. Älä valita vaan poista ääkirjaimen pisteet ja ala valita.

Ja jaa valintasi lähipiirillesi, perheellesi ja ystävillesi. Kerro ja kommunikoi hyvistä asioistasi.

2. Löydä itsestäsi hyvää

Jos emme arvosta ja rakasta itseämme niin kuka sitten?

Ole sellainen kuin aidosti olet. Ole sinut itsesi kanssa. Löydä itsestäsi hyvät ja aidot puolet. Arvosta, vaali ja rakasta niitä. Kannusta itseäsi.

Kun olet itse itsellesi tärkein ihminen, se loistaa ulospäin. Olet kuin valo huoneessa, ja muut näkevät sinut.

Erota kuitenkin itsesi rakastaminen itsekkyydestä. Emme ole täällä yksin. Hyvän löytämisen tiellä muista neljän koon sääntö: kunnioita, kuuntele, kannusta ja kysy.

3. Ajattele ja puhu siitä, mitä haluat

Mitä sinä haluat, mitä sinä toivot elämältäsi? Ajattele ja puhu siitä.

On usein helpompi puhua kaikesta siitä, mikä on pielessä, rempallaan tai muutoin vain huonosti, mutta se ei vie eteenpäin.

Keskitä ajatuksesi, tekosi ja puheesi siihen, mitä haluat rempallaan olevien asioiden tilalle. Keskity myönteiseen.

Muista: se, mihin keskityt, lisääntyy. Olisihan se mukava, jos ne olisivat silloin myönteisiä asioita vai mitä?

4. Päästä irti menneestä

Meillä jokaisella on oman historiaamme, joka kulkee mukanamme. Se kasvattaa, opettaa ja jopa muokkaa meitä.

Menneisyyden ei tarvitse kuitenkaan olla painolasti - varsinkaan, jos se ei ole sisältänyt pelkkää hyvää. Viivähdä hetki historiasi parissa, anna anteeksi ja päästä irti.

Ja tarpeen vaatiessa palaa takaisin kohtaan kolme.

5. Tunne kiitollisuutta

Ihminen on kummallinen olento. Huomaamme hyvät asiat yleensä vasta, kun olemme menettäneet ne (uuh, tästä ei voi Rouva Sana olla mitään muuta kuin samaa mieltä; miksi: lue enemmän tämän linkin takaa). 

Etsi päivästäsi kiitollisuuden aiheita. Niitä on tukuttain, kun keskityt miettimään. 

Tunne kaikesta hyvästä kiitollisuutta ja onnellisuutta, kun ne ovat arjessasi ja elämässäsi juuri nyt. Ole niistä onnellinen tänään - älä vasta silloin, kun olet menettänyt ne.

Kiitollisuus lisää lukuisten tutkimustenkin mukaan positiivisuutta, ja kiitollisuus on onnellisuuden paras potenssilääke.

Itseensä tyytyväinen ja onnellinen ihminen on... no, ihan vain onnellinen ihminen - ja hänet myös huomataan.

Onnellinen ihminen huomataan.
(Kuva: Pixabay)






Viisi vinkkiä hyvään arkeen on osa elämäntaidonvalmentajan Sari Hämäläisen luentoa, 
joka tiivistetty Namaste Oy:n lokakuun alussa käynnistyvän 
elämäntaidonvalmennuskoulutuksen sisällöstä. 

Koulutus sopii kaikille, ja se on mahdollista suorittaa työn ohessa.
Koulutus on paitsi elämän-, mutta myös kommunikointitaitoja lisäävä ja rikastuttava, 
ja sen aikana jokainen voi halutessaan suorittaa 
ammatillisen MB Elämäntaidon valmentaja -diplomin.

Katso lisää tietoja koulutuksesta, sen sisällöstä ja ajankohdasta Namaste Oy:n verkkosivuilta
Sivuilta löydät myös koulutuksen käyneiden kommetteja muun muassa siitä, 
miten lisääntyneet vuorovaikutustaidot auttoivat heitä työssään ja myynnin parantamisessa.