Kämpin riehakkaat juhlat

Rouva Sanan askeltaessa kultakauden taiteilijoiden jalanjäljillä (joita ei voi muuten välttää asuessa niiden keskellä), ajatukset harhautuvat usein miettimään, miten aikalaiset ovat reilut sata vuotta sitten eläneet (saman tunteen koen myös Kolilla - jostain kumman syystä -, mutta siitä ei tässä tänään sen enempää).

Mietin, miten Sibelius on keppiinsä nojaten ja silinterihattua nostaen kulkenut hiekkatien reunaa, joka kulkee nyt suunnilleen nykyisen kävelytien kohdalla.

Miten Halosen Pekka on huiskutellut Tuusulanjärven yli öljylampullaan Järnefeltin Eerolle, Sibbelle ja Ahon Juhanille, että "ohoi, sauna on lämmin - sopii tulla kylpemään"

Ja että mitä saunanlauteilla on oikein lopulta raatattu.

Siksi en voi kuin ihastella Keski-Uudenmaan teatterin kultakauden taiteilijoiden elämää valottavaa näytelmäsarjaa, joka jatkuu nyt Symposion-esityksellä. Se on todellinen kulttuuriteko - semminkin, kun:

a) teatterilla on taitoa ja osaamista, vaikka muille jakaa ja

b) SHG150 eli Sibeliuksen, Halosen ja Akseli Gallen-Kallelan yhteinen vuoden mittainen 150-vuotisjuhlavuosi huipentuu joulukuussa Sibeliuksen syntymäpäivään.

KUT
Axel Gallen (Jari Pahkin-Hämäläinen, vas.), Pekka Halonen (Seppo Halttunen) ja Jean Sibelius (Heikki Lund)
kokoontuvat juhlimaan Symposion-taulun 10-vuotisjuhlaa, kun Tekla Hultin (Anna-Leena Sipilä) keskeyttää juhlat.
(Kuva: KUT)
Symposion-näytelmässä eletään keskellä kuohuvaa vuonna 1904. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov on juuri murhattu senaatin portaikkoon ja Venäjä on tiukentanut otteittaan Suomesta.

Monille suomalaisille tärkeistä erityisvapauksista on luovuttu tai niitä on kiristetty. Niiden mukana kyytiä on saanut Päivälehti, joka on lakkautettu.

Pekka Halonen (Seppo Halttunen), Jean Sibelius (Heikki Lund) ja Axel Gallen (Jari Pahkin-Hämäläinen) kokoontuvat Kämppiin viettämään riehakkaita juhlia Symposion-taulun 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Vaan kuinkas käykään, kun Tekla Hultin (Anna-Leena Sipilä), toimittaja ja Suomen ensimmäinen naistohtori - muun muassa -, saa vihiä, että herrat ovat koolla. Hän änkeää itsensä naisilta... no, jos nyt ei ihan tyystin kiellettyyn niin ainakin ei-sallittuun tilaisuuteen.

Näytelmän käsikirjoituksesta vastaa Sibbeä näyttelevä Heikki Lund, jonka sormien kautta on kulkenut myös teatterin ikisuosikki, jo reilut 10 vuotta teatterin ohjemistossa ollut, Tuusulanjärven taiteilijayhteisön elämään paneutunut Yksi laulu ylitse muiden. 

Jotenkin se tämä rouva aina vain nauttii näistä esityksistä. Oman lisän Symposionin tunnelmaan tuo Yksi laulu ylitse muiden -näytelmästä tuttu esitysestradi, Halosenniemen valtaisa, tunnelmallinen ateljee. 

Nyt ei ole Kämpissä vaan keskellä ihka aitoa ateljeekotia, ja uskotko, kun sanon, että siellä sielu lepää.

No, ainakin rouvaa uskovat ne uskolliset KUT:n teatterinkävijät, jotka varasivat edelliset esitykset loppuun. 

Symposionin lisäesitysten paikat myydään juuri nyt!

KUT
(Kuva: KUT)

Symposion Keski-Uudenmaan teatterissa KUT:ssa
Halosenniemessa (Tuusulan Rantatie) ti 8.12. sekä su 24.1. alkaen. 
pe 23.9. ja su 25.9. klo 18 sekä ke 7.12. ja  su 11.12. klo 18.

Lisätiedot ja lippuvaraukset www.kut.fi.


Rouva Sana näki Symposionin kutsuvieraslipulla.

Aloha Suomen kansa, joka pimeässä vaeltaa

Kun keski-ikäiset bloggaajat kutsutaan pikkujoulun viettoon, siitä ei voi syntyä muuta kuin räiskyviä keskusteluja herkkuruoan äärellä, hersyvää naurua ja loputon määrä lämpimiä halauksia.

Ja uskotko jos Rouva Sana paljastaa, että pääosin alkoholittomien juomien turvin?

Kokomo Tikibar

40+blogit

Kokomo Tikibar

40+blogit
Kokomo TikiBar & Roomin ravintolapäällikkö Sari Hämäläinen ja keittiömestari Juhani Hietala kertoivat, että
ravintolan Zombie-drinkille on haettu poikkeuslupa. Drinkissä on alkoholia neljän senttilitran sijaan kuusi senttilitraa.

Tiesitkö muuten, että yllä olevan kuvan tiki-ruoka on alkuperältään havajilaista ja polynesialaista ruokaa, jossa voi olla myös aasialaisia vivahteita?

No ei Rouva Sanakaan tiennyt ennen kuin bloggaajakollega Lumo Lifestyle valotti ruoan taustaa.

Lumo Lifestylen mukaan maailman ensimmänen tiki-ravintola avautui vuonna 1934 Yhdysvaltoihin. Ravintoloiden suosio kasvoi, kun Tyynellämerellä palvelleet sotilaat verestivät niissä muistojaan ja eksotiikan kaipuutaan.

Niin tai näin, tiki-ruoasta joka tapauksessa povaillaan ensi vuoden ruokahittiä.

Kokomo Tikibar


bloggaajatapahtuma

Olen kehunut  Helsingissä sijaisevan Kokomo TikiBar & Roomin drinkkejä (vaikka en millään muotoa mikään dinkkihai olekaan, kaikkea muuta) jo moneen otteeseen, ja kehunpa nyt vielä toisen kerran. Aiheesta nimittäin.

Jos löydät maamme rajojen sisäpuolelta hintalaatusuhteeltaan hulppeamman drinkin (alkoholillisen tai alkoholittoman, ihan sama), laitapa minullekin tiedoksi.

Ei taida meinaan ihan heti löytyä. Tämän ravintolan drinksulistan tuotteet ovat vain aavistuksen oluttuopposta tyyriimmät, mutta niiden maku ja näkö...

Mutta hei, nyt tää rouva lähtis niinku pikkujoulujen viettoon ja palais takas taajuudelle taas ensi viikolla.

Aloha!
Rouva Sana
Bloggaajakaimat: Kristallikimara ja Rouva Sana.
(Kuva: Beach House Kitchen)

Kuvat ovat 40+blogit-portaalin bloggaajilleen järjestämästä pikkujoulusta 
Kokomo TikiBar & Roomissa Helsingissä.

Voita itsesi risteilylle

Olethan huomannut, että Rouva Sanan Facebook-sivuilla on nyt upea arvonta? Käy kipin kapin kurkkaamassa ja osallistu.

Rouva Sana arpoo 2-4 hengen Tukholman risteilyn Viking Linelle, kun rouvan Facebook-sivuilla on tasan 300 tykkääjää.

Tarkemmat ohjeet löydät Facebook-sivuilta.

Jos haluat vauhdittaa risteilyn arpomisajankohtaa ja mahdollista pääsyäsi matkaan vaikka jo ennen joulua, jaa viestiä eteenpäin henkilökohtaisella Fb-aikajanallasi.

Pakko se ei kuitenkaan ole: jakaminen ole arvonnassa mukana olemisen edellytys.

Rouva Sana


Rouva Sanan verkkosivut ovat uudistuneet hiukan jälleen tällä viikolla. Jokaisen postauksen alalaidasta löydät nyt uudet selkeämmät sosiaalisen median jakopainikkeet.

Jos jokin juttu miellyttää sinua, saat sen jakoon entistä näppärämmin Facebook- ja Google+-sivuillesi tai vaikkapa LinkedIniin. Voit myös twiitata suoraan rouvan postauksista.

Tuttuun tapaan löydät Rouva Sanan edelleen myös Instagramissa.

Valoisaa torstaita - ja onnea arvontaan!

Koti on siellä, missä sydän on

Mistä olemme kotoisin? Vai olemmeko kotoisin tässä globaalissa maailmassa enää mistään? Ja onko kotiseudulla lopulta mitään merkitystä?

Näihin - ja moniin muihin - kysymyksiin Rouva Sana peräänkuulutti parisen viikkoa sitten teiltä vastauksia ja sai niitä vinon pinon. Suuren suuri kiitos niistä!

Kotiseudun ja paikallisidentiteetin pohtiminen on jälleen ajankohtaista, kun Keski-Uudenmaan kuuden kunnan museoiden nykydokumentointihanke Karvanopat ja Kaukametsä - elämää Kehä III tällä puolen saa jatkoa.

Ensi tiistaina Hyvinkään Villan Voimalassa avattavassa Paikallistu! Get Local! - näyttelyssä paikallisuuden ja paikallisidentiteettien tutkimista jatketaan muun muassa uuden lautapelin avulla.

Rouva Sana on mukana avajaistilaisuuden paneelikeskustelussa Järvenpään ja Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeen edustajana.

Järvenpää


Se, mistä meistä jokainen tuntee olevansa kotoisin, ja mikä määrittää meidän kotiseutumme, taitaa - ainakin vastausten perusteella - olla kovin henkilösidonnaista.

Mielipiteisiimme vaikuttavat lapsuuden muistot, perhesidonnaisuudet sekä kiinnittyminen aikuisiän paikkakunnalle.

Muun muassa.

Karvanopat ja Kaukametsä -hankkeen raportissa todetaan, että paikallisuuksilla on historiallinen juuri.

Teitä Rouva Sanan lukijat maailma on heitellyt aikuisikään mennessä paikasta toiseen. Osa on käynyt kääntymässä jossain ja palannut onnekseen jo nyt takaisin lapsuusajan maisemiin.

Suuri osa teistä, jotka ette ole sitä vielä tehneet, kaavailette sitä jossain elämänne vaiheessa.

Vähemmistössä olemme me, ainakin Marika, Shaninordic ja Rouva Sana, jotka tunnemme olevamme kotona juuri nyt; siellä, missä perheemme ovat (vaikka Marika haaveileekin vielä omien sanojensa mukaan joskus paluumuutosta takaisin, ei lapsuusajan maisemiin vaan pääkaupunkiin, jonne hänellä on pieni kaipuu...).

Entistä kiinnostavampaa oikeastaan onkin se, miksi me, jotka tunnemme olevamme kotona juuri nyt, emmekä edes kaipaakaan muualle, tunnemme olomme kotoisaksi vieraalla maaperällä, kilometrien päässä lapsuusmaisemista.

Parhaiten kysymykseen ehkä vastaa Shaninordic, Taiwanista Suomeen kotiutunut ja maatamme ja uutta kotiseutuaan maailmalle markkinoiva freelancekirjoittaja.

Shaninordicin mukaan kotiutumisessa auttaa seudulla jo asuvien asukkaiden lämmin ja avoin suhtautuminen uusiin tulokkaisiin sekä heidän toivottaminen tervetulleeksi kunnassa järjestettäviin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Nykyisessä kotikunnassaan Järvenpäässä, tuhansien kilometrien päässä lapsuudenmaisemistaan, Shaninordic arvostaa luontoa ja kulttuuria.

Erityismaininnan häneltä kotiseutuun kiinnittymisessä ja arjen rikastuttamisessa saavat oma kotijärvi, keskisen Uudenmaan rikas kulttuuriperimä, ja kyllä, paikallinen neulekahvila Lentävä Lapanen (joka sai taiwanilaislähtöisen naisihmisen neulomaan... hurraa!).

Tärkeimpänä kaikesta Shaninordic pitää kuitenkin vuorovaikutusta: mahdollisuutta tulla nähdyksi ja kuulluksi, asuipa hän missä tahansa.

Kuten Shaninordic itse sanoo, nyt hän ymmärtää, mitä "koti on siellä, missä sydämesi on", tarkoittaa: "I finally realized what does it mean by saying "home is where your heart is".

"It´s never about city, it´s always about people. Without people there wouldn´t be a city. We create the city together, along the way we become who we are."

Niinpä.

Kyse ei lopulta ole ehkä sittenkään kotiseudusta ja paikasta itsestään vaan kyse on sen ihmisistä.

Ilman ihmisiä ei ole kotiseutuakaan.

Uutta tai vanhaa.

Kotiseutu

Paikallistu! - Get Local! - Keski-Uudenmaan kuuden kunnan museoiden yhteisnäyttelyn avajaiset Hyvinkäällä tiistaina 1.12.2015 Villan Voimalassa (Kankurinkatu 4-6). 
Avajaispaneeli Hyvinkään kaupungintalon aulassa klo 18-19.30. 
Näyttely on avoinna 30.1.2016 asti. Vapaa pääsy.
Yhteisnäyttely kiertää ensi vuoden aikana kaikkien kuuden kunnan alueella. 

Speleologiaa Sibeliuksen kunniaksi

On jotenkin huimaa, että erään historiansa menestyneimmän näyttelynsä, Aino Sibeliuksen, jälkeen, Järvenpään taidemuseo vaihtaa loppuvuoden ajaksi tyystin suuntaa, tyyliä ja tunnelmaa.

Taidemuseo on täyttänyt massiiviset tilansa Ainon jälkeen ihan uudenlaisella taiteella ja vieläpä arkkitehtonisesti hyvin raikkaalla tavalla: Juhana Blomstedtin (nyky)taiteella. Museo näyttää vieraan silmään uudistuneelta.

Ainon jälkeen käännös kohti uutta ja erilaista on hyvin perusteltu. Semminkin kun Blomstedtin Speleologiaa-näyttely jatkaa Jean Sibeliuksen 150-juhlavuoden teemaa.

Ihan kaikki eivät varmasti muista, että Juhana Blomstedt (1937 - 2010) oli Jean Sibeliuksen tyttären Heidin poika eli säveltäjämestarin lapsenlapsi: näkökulma yksi.

Ja että näyttelyn teemana on tietyllä tavalla, yllätys yllätys, kyllä, musiikki: näkökulma kaksi.

Järvenpään taidemuseo
Kuraattori Timo Valjakka tutkii Juhana Blomstedtin Speleologiaa-näyttelyn nimikkoteosta.

Näyttelyn keskiössä kirjaimellisesti on Blomstedtin teos Speleologia. Se on teoksista ensimmäinen, joka avautuu taidemuseoon saapuville katsojille ja jakaa näyttelyn eri alateemoihin: näkymiin eteen- ja taaksepäin.

Speleologia on Blomstedtin sekatekniikalla vuonna 1992 toteuttama teos. Innoituksensa se sai alun perin luolien tutkimisesta ja luolakiipelyistä.

Musiikillinen ote teokseen muodostui, kun Toimii-musiikkiyhtye tilasi siitä sävellyksen partituurin. Kyllä, lasisissa kehyksissä olevan taideteoksen voidaan sanoa siis sävelletyn ja olevan myös musiikillinen teos.

Speleologia kantaesitettiin Tukholmassa taideteoksen valmistumisvuonna 1992.

Näyttelyn kuratoinut Timo Valjakka kertoo näyttelyjulkaisussa, että Toimii-yhtyeen mielestä Speleologia on "... erinomainen soitettava. Se sisältää valtavasti musiikiksi muunneltavia aiheita sekä monikerroksisia viittauksia."

Jännittävää, eikö totta.

Järvenpään taidemuseo
Juhana Blomstedtin Dialogi (öljy kankaalle, 1967)

Valjakan mukaan pitkän taiteilijauran aikana Blomstedt kävi läpi teemoja, jotka ilmestyivät hänen teoksiinsa, häipyivät ja palasivat vuosien jälkeen uudestaan. Taiteilija pohti ja kävi uudestaan läpi omia ajatelmiaan.

Työssään Blomstedtille tärkeää oli paitsi itse työprosessi myös väripinnat ja viivat. Kaksi jälkimmäistä ymmärtää hyvin näyttelyyn tutustumalla. Teoksia hallitsevat värit ja viivojen muodostamat muodot.

Hienoa näyttelyssä on, että sen arkkitehtuuri kunnioittaa teosten henkeä. Samalla se antaa taidemuseon tilan tunteville jotain uutta.

Kaikkein abstrakteimmissakin teoksissa Valjakka näkee figuratiivisia elementtejä. Sellainen on esimerkiksi teos Valaistu yhdistelmä.

Valjakan mielestä teos esittää tahtipuikkoja ja niiden heilutuksesta syntyviä kaaria - no, kuinkas ollakaan..

Juhana Blomstedt
Vasemmalla olevassa Valaistu yhdistelmä -teoksessa kuraattori Timo Valjakka näkee tahtipuikon heiluvan.

















Speleologiaa-näyttely on esillä Järvenpään taidemuseossa 31.1.2016 asti. 
Näyttelyyn liittyy runsaasti oheisohjelmaa kuten muuassa taidejoogaa ja lasten taidepajoja.
Älä osta mitään -päivänä ensi perjantaina 27.11. kaikille ilmainen sisäänpääsy.
Lisätiedot löydät museon verkkosivuilta.

Terapian tarpeessa? No sitten käsi ylös!

Herra mun vereni, miten Keski-Uudenmaan teatterissa nyt irrotellaankaan. Välillä ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa räkä roiskuen edessä olevan katsojan niskaan.

Jotain merkillisen sytyttävää ja ainakin keski-ikäisen naiskatsojan mielestä ajankohtaista KUT:n vierailuesityksessä Terapian tarpeessa kuitenkin on. Se on samaan aikaan törkyisen härski, räävitön, suorapuheinen ja hauska, mutta myös koskettava ja herkkä.

On kaksi naista.

Naisten tiet kohtaavat yllättäen, kun Kaisa Alahämärä (Pauliina Hukkanen) - kouluikäisten lasten äiti, keski-ikäinen nainen ja omaan elämäänsä ja parisuhteeseensa eksynyt - astuu terapeutti Aila Sydänvalon (Sari Havas) vastaanotolle.

Vahingossa tai ei; sen saa katsoja mielessään päättää.

Loikasta kehkeytyy kuitenkin merkillinen parituntinen, jonka aikana saavat kyytiä niin naisena olemisen vaikeus, ihmissuhteet, parisuhde, synnytykseen liittyvät muistot, rakkaus ja ihastuminen, kaipuun kokeminen, työn orjuutus, oman ajan ja seksielämän puute, terapian tarve, ja no, mitä kaikkea sitä naisen elämään nyt liittyykään.

Niin, että ei sitten mikään sen vähäpätöisempi pläjäys tuo Terapian tarpeessa. Ironiaa ei tästä erityksestä ainakaan puutu, ja sekös se tätä rouvaa viehättää.

Keski-Uudenmaan teatteri
Ei Kaisa Alahämärän (Pauliina Hukkanen, vas.) Aila Sydänvalon (Sari Havas)
vastaanotolle pitänyt mennä, mutta sieltä hän kuitenkin löysi itsensä.
(Kuva: KUT)
Terapian tarpeessa sai alkunsa Hukkasen ja Havaksen välisestä työkumppanuudesta ja ystävyydestä. Monien yhteistyöprojektien jälkeen he päättivät luoda yhdessä jotain uutta.

Syntyi Havaksen käsikirjoittama ja Hukkasen vahvasti taustalla komppaama komedia naisena olemisen arjesta. Näytelmän on ohjannut Samuli Reunanen.

Niin, sillä mitä se sitten lopulta on, kun yksi kaipaa vuosienkin jälkeen yhä toisen ihmisen kosketusta ja toinen haluaisi edes yhtenä yönä saada nukkua kunnon yöunet?

Selvää on, että terapian tarpeessa saattaa olla aika moni muukin kuin Sydänvalon vastaanotolle saapuvat asiakkaat.

Tai sitten ei.

Terapian tarpeessa kantaesitettiin kesällä 2015 Kuninkaankartanon kesäteatterissa Juvalla, ja se sai siellä suorastaan ylistävän vastaanoton. Naiskaksikko kiertää KUT:n lisäksi vierailuilla myös muissa teattereissa ja paikkakunnilla.

Pauliina Hukkaselle on myönnetty Juvan kunnan tämän vuotinen kulttuuripalkinto.


Terapian tarpeessa on mitä oivallisin pikkujoulunäytelmä. 
Seuraavat ja viimeiset esitykset ovat Keravan teatteritalolla
ensi sunnuntaina 22.11. klo 14, su 29.11. klo 14, pe 11.12. klo 19 
ja su 13.12. klo 14 ja 18. 
Lisätiedot ja lippuvaraukset www. kut.fi.


Rouva Sana näki esityksen kutsuvieraslipulla.

Rouva Sana on nyt oikeasti Rouva Sana

Terveisiä tietokoneelta!

Tämän viikon lähes täydelliseen somehiljaisuuteen on yksi selkeä syy: Rouva Sana on istunut viime päivät aamusta iltaan tiivisti tietokoneella. Osa siitä on koitunut myös sinun ilokseksi.

Tarkkasilmäisimmät huomaavat blogin puolella hienovaraisia ja pieniä, mutta blogille (ja ainakin bloggajalle) hyvin merkittäviä muutoksia.

Eilisestä päivästä alkaen Rouva Sanan on löytänyt virallisesti osoitteesta ..tsa daa... www.rouvasana.fi. Aika mahtavaa, eikö totta?

Blogspot.fi-pääte joutaa siis nyt lopullisesti romukoppaan.

Verkko-osoitteen muutos on osa Rouva Sanan laajempaa profiloitumista bloggaajana, mutta myös sisällöntuottajana ja markkinointiviestinnän ammattilaisena. Siihen kuuluu ehdottomasti omaa nimeä kantava verkko-osoite eli domain.

Verkko-osoitteen muuttumisen ei pitäisi vaikuttaa sinuun seuraajana vaan vanhaa osoitetta lukevien seuraajien pitäisi siirtyä automaattisesti tänne uuden domainin puolelle. luetpa siis blogia minkä syötteenlukijan kautta tahansa.

Ainoastaan Bloglovinin kautta seuraavat saattavat törmätä vielä hetken ajan ongelmiin ennen kuin saan uuden osoitetteen päivitettyä sinne asianmukaisesti (ei ole muuten ihan maailman yksinkertaisin juttu...).  EDIT: Nyt Rouva Sanan seuraaminen onnistuu myös Bloglovinin kautta.

Jos törmäät kuitenkin ongelmiin, vinkkaathan!

Hiukan muutakin muutosta näillä sivuilla on. Rouva Sanan Instagram-kuvat siirtyivät blogin oikealle puolelle sivupalkkiin - sinne, missä ne suurimmalla osalla bloggaajia ovat.

Kaksi blogin alasivua on päivitetty ja kolmas on ihan uusi.

Kuka on Rouva Sana? -sivun takaa löydät toivottavasti selkeämmin, kuka blogia sinulle kirjoittaa ja mistä.

Kaksi muuta sivua ovat lähinnä yhteistyökumppaneille, blogiyhteistyötä harkitseville sekä ammatistani muutoin kiinnostuneille.

Blogiyhteistyössä tehtyä -sivulta löydät esimerkkejä, kenen kanssa Rouva Sana on yhteistyötä vuosien varrella tehnyt, ja millaisia blogiyhteistyön muodot voivat olla.

Jos sinun omat kätesi eivät riitä työssäsi kaikkeen, kurkkaa Tarvitseko apua? -sivulle. Se valottaa missä kaikessa muussa kuin blogiyhteistyössä voin sinua auttaa.

Tai oletko joskus tulossa Keski-Uudellemaalle? Vinkit Keski-Uudellemaalle -sivulta löydät Rouva Sanan suositukset, joita ei Järvenpäässä, Keravalla tai Tuusulassa kannata missään tapauksessa missata.




Tähän marraskuun pimeyteen lohtua tuo tämä Eva Dahlgrenin iki-ihana. levollinen ja nostalginen Film om oss. Laulajar on kuvannut ja koostanut sen isänsä aikoinaan kuvaamista filminpätkistä ihan itse. Jos sinulla on yhtään aikaa, nauti.

Tästä se lähtee: entistä ehompi ja uudistunut Rouva Sana.


PS. Tekniikkatumpelo Rouva Sana ei olisi ikinä onnistunut teknisissä uudistuksissaan 
ilman hyvän bloggaajaystävänsä Lady of The Messin etätukea 
eikä Ladyn vinkkaaman Beauty of Lifen teknistä apua. 
Hyvät ohjeet domanin muuttamiseen löydät siis linkkien takaa. 
Validit ohjeet edelleen, tietää Rouva Sana.

Arkeen voimaa Jutan voimakirjasta

Kun marraskuu työntää niskaamme kurjuutta veden olomuodossa (ainakin täällä etelä-Suomessa), nyt tarvitaan voimaa ja energiaa. Vai mitä?

Rouva Sanaa lähes huvitti katsoa taannoin Maria Veitolan Yökylässä-tv-ohjelmaa (tunnustan, asetuin katsomaan sitä vain ja ainoastaan illan kohteensa vuoksi).

Veitola oli kirjaimellisesti samanlaisten mielikuvien ja ennakkoluulojen vanki fitness-asiantuntija Jutta Gustafsbergin osalta kuin minä: kenelle ulkoinen kauneus on tärkeää, ei voi olla kaunis sisäisesti.

Kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla.

Seuraa tunnustus numero kaksi: olen jäänyt tietyllä tavalla koukkuun Jutta ja puolen vuoden superdieetit -tv-ohjelmaan.

Ei, dieetit eivät kiinnosta tätä rouvaa pätkän vertaa, ja yhtä vähän kiinnostaa myös laihduttaminen.

Silloin, kun seuraan Jutan tv-sarjaa, en katso sitä sen sisällön vuoksi vaan olen viehättynyt Gustafsbergin tapaan innostaa ja motivoida tavallisia ihmisiä heidän matkallaan kaipaamaansa tavoitteeseen.

Se ei ole ihan helppo tehtävä, ja siihen tarvitaan muitakin avuja kuin kauneus ja isot habat.

Hiljan ilmestynyt Jutan voimakirja (WSOY, 2015) on samanlainen kuin sen kohde itse.

Kirja on innostava, motivoiva, houkutteleva, hiukan painostavakin tai paremmin sanottuna pakottava, mutta perustellusti - sekä ihan aidosti yllättävä.

hyvinvointi

Teos koostuu kolmesta eri osasta, jotka ovat hyvin erilaisia kaikki. Hyvinvointi on sitä Gustafsbergin tuntuinta puolta: terveyttä, ruokavaliota, liikuntaa ja treeniohjeita.

Asiallista ja hyvää tietoa kaikki. Osiossa on jopa ruokaohjeita.

Yllättävämpiä ovat kakkos- ja kolmososat, joista kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostuneena nautin myös eniten.

Gustafsberg uhraa omasta kirjastaan puolet henkiseen hyvinvointiin; unelmointiin, omiin kykyihin uskomiseen, estetiikkaan (!), läsnäoloon ja vuorovaikutussuhteisiin. Juu-u, luit ihan oikein.

Ja uuh, miten paljon tästä osuudesta tykkäänkään!

hyvinvointi

Ajatusten ja vinkkien takaa huokuu nainen, joka on kokenut elämää, selättänyt tukun vaikeuksia ja uskoo silti huomiseen, ihmiseen ja ihmisten väliseen hyvyyteen.

Ja mikä hienointa; kirja on tyylikkäästi toteutettu, upein kuvin kuvitettu sekä kielellisesti sujuvaa ja mukavaa luettavaa - elämänmyönteinen ja positiivinen hyvänolonkirja siis.

henkinen hyvinvointi

Jo nyt on selvää: Jutan voimakirja ei jää ainakaan tämän rouvan hyllyyn pölyttymään.

Ja on muuten täydellinen joululahjakirja, vink vink..

henkinen hyvinvointi

Yhteistyössä WSOY. Kirja on saatu näytekappaleena.
Kuvat kirjasta.

Onko kotiseudullasi sinulle merkitystä?

Mitä kotiseutu merkitsee ihmiselle, joka on muuttanut sitten lapsuusvuosien kauaksi kotoa?

Onko uudella kotiseudulla merkitystä, ja jos on, miten uutta paikallisidentiteettiä voisi vahvistaa?

Niin, että ei sitten yhtään sen henkevämpiä olleet Rouva Sanan ja bloggaajakollega Kivi & Kakun Marikan keskustelut ja ajatukset, kun tapasimme jokin aika sitten (no joo, juttelimme kyllä paljon muustakin, ja huom! paino on sanalla "muustakin"...).

Meitä molempia yhdistää kuitenkin yksi seikka: olemme perheinemme keskiselle Uudellemaalle lähes samaan aikaan muualta muuttaneita. Junan tuomia, kuten täällä ruukataan sanoa.

Bloggaajakollegani Marika saapui Järvenpäähän suoraan Helsingistä, minä samasta kaupungista Tuusulassa vietetyn seitsemän vuoden mutkan kautta.

Pääkaupunkiseudun tuntumassa junaradan - ja sittemmin myös moottoriteiden varsilla - sijaitsevia kaupunkeja ja asuintaajamia on kutsuttu jo kauan junanvarsikaupungeiksi ja nukkumalähiöiksi.

Yhteistä näille nimityksille on se, että niillä pääkaupunkiseudun kehyskuntia on kuvattu nukkuvina, uinuvina tienoina, missä asukkaat käyvät vain kotona nukkumassa, kun muu elämä on jossain muualla, yleensä Helsingissä.

Totta varmasti toinen puoli.

Kukapa tuota kieltäisi, varsinkaan kaksi-kolmikymppisten kohdalla, aikana ennen perhettä. Silloin uudella kotipaikkakunnalla ei liene juuri muuta merkitystä kuin alhaiset asumiskustannukset ja nopea ja sujuva yhteys Helsinkiin.

Tuusulanjärvi



Suhde kotiseutuun kuitenkin muuttuu viimeistään silloin, kun perhekoko kasvaa yhden ja kahden hengen kotitaloudesta vähintään kolmen hengen kokoiseksi.

Kun jälkikasvu varttuu, elämä seisahtuu: uudesta, joskus väliaikaiseksikin suunnitellusta kotikaupungista tulee vaivihkaa pysyvä. Viimeistään lasten mennessä kouluun muuttaminen ei ole enää yhtä yksinkertaista.

Ja kun lasten myötä vanhempien uusi elinpiiri pakosta laajenee, ei enää olekaan ihan se ja sama, millaisena kotiseutu asukkaalleen näyttäytyy.

Yhtä mieltä olemme Kivi & Kakku -bloggaajan Marikan kanssa siinä, että tärkeässä asemassa kotipaikkakunnalle kiinnittäytymisessä ovat päiväkodit ja peruskoulut, varsinkin alakoulut.

Uusi sosiaalinen viitekehys syntyy lasten kavereiden ja heidän perheidensä ympärille. Ken tai kenen lapset harrastavat aktiivisesti, toinen lähiyhteisö syntyy harrastusten keskelle.

Rouva Sana ei olisi Rouva Sana, jos hän ei korostaisi myös kulttuurin merkitystä.

Tieto siitä, mitä kotiseudulla on tehty ennen ja mitä siellä on ajateltu, miten kulttuurinen miljöö on rakentunut ja muovautunut vuosikymmenten ja -satojen saatossa ja mitä se on merkinnyt paikallisille asukkaille, ja miten henkistä pääomaa seudulla arvostetaan nyt, on arvo, jolla ei ole hintalappua.

Se on alueen asukkaille arvo itsessään.

Järvenpää


Vaan mitä mieltä sinä olet?

Kerro, kommentoi, anna alla palautetta! Nyt luen sitä erityisen suurella mielenkiinnolla.

Rouva Sanalla on ilo ja kunnia toimia joulukuun alussa Hyvinkään kaupunginmuseossa avattavaan Paikallistu! -Get Local! -näyttelyyn liittyvän avajaispaneelin Järvenpään ja Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeen edustajana.

Lisää tietoa tulevasta kuuden keskisen Uudenmaan kunnan yhteisnäyttelystä löydät täältä.

Käytän luvallenne kertynyttä kommenttimateriaalia paneelikeskustelussa, jonne on muuten, vink vink, kaikilla vapaa pääsy.

Jos aihe siis hiukankaan kiinnostaa ennemmän, pistä siis kalenteriisi muistiin jo nyt ti 1.12. klo 18-19.30 ja paikaksi Hyvinkään kaupungintalon aula.

Tuusulanjärvi


Oletko paljasjalkainen kotipaikkakuntasi asukas vai oletko junan (tai moottoritien) uudelle asuinseudulle kuljettama?

Mistä tunnet olevasi kotoisin: syntymäpaikkakunnaltasi, lapsuuspaikkakunnaltasi vai sieltä, missä asut juuri nyt?

Mitä asioita arvostat, jotta tunnet itsesi kotipaikkakunnallasi kotoisaksi?

Tai täytyykö globaalissa maailmassa enää kenenkään olla mistään kotoisin? Oletko maailmankansalainen, jonka koti rakentuu aina sinne, missä tärkeimmät ihmiset ja tavarat ovat?

Kerro, avaudu! Vastaa sinulle mieluisella tavalla: tämän postauksen kommenttikenttään, Rouvan Facebook-sivuille tai Google+:aan. Minne vain.

Tärkeää ei ole missä asut vaan mitä se, missä asut, sinulle merkitsee. Myös se, että se ei merkitse yhtään mitään, on merkittävää.

Ehkäpä juuri sinun ajatuksesi päätyvät osaksi tulevaa näyttelyä ja sen avajaispaneelia.

Lämmin kiitos sinulle etukäteen!

EDIT: Löydät nyt myös bloggauksen muokattuna Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeen verkkosivuilta. Pääset sinne tästä. Käy kurkkaamassa!

Seis, kuka loukuttikaan hiiret?

Järvenpään teatterin vuosi on ollut jännityssävytteinen.

Sattumaa tai ei, ensin keväällä - ja vielä hetken aikaa tänä syksynäkin - teatterin näyttämöllä nähtiin huikea klassikkostoori Mustapukuinen nainen

Nyt estradin on vallannut ei sen enempää eikä vähempää kuin edellistäkin klassikompana tunnettu Agatha Christien Hiirenloukku.

Ja yhtäkkiä Rouva Sana huomaa ilmassa tapahtuvan kummallisia asioita. Ihminen, joka ei ole koskaan oikein piitannut dekkareista, missään muodossa, nauttii jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä näkemästään.

Hiirenloukun sanotaan olevan pisimpään Lontoossa yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä. Sen 60. esitysvuosi tuli täyteen vuonna 2012, ja näytelmää esitetään kaupungissa tiettävästi edelleen.

Järvenpään teatteri
Ylikonstaapeli Trotterilla (Kalle Tahkolahti) on käsitys, kuka murhaaja on.
(Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)



























Kuten kaikissa klassikoiksi taipuvissa tarinoissa, myös Hiirenloukussa oli aineksia ajattomuuteen jo syntyessään. Näytelmän taustalla on tositapahtumiin perustuva tarina kasvattiperheeseen annetusta lapsesta ja hänen hyväksikäytöstään 1940-luvulla.

Itse näytelmässä ei kuitenkaan käytetä lasta hyväksi vaan avataan majatalo, ja nuoripari (Sanna Laine ja Mikko Korhonen) odottaa ensimmäisiä vieraita saapuvaksi.

Keskeltä lumipyryä sisään astuva vierasjoukko ei olekaan ryhmä tavallisia matti ja maija meikeläisiä vaan tuntuu, että heistä jokainen on paossa jotain.

Katsojan kannalta epäilyttäväksi tilanteen näytelmässä tekee se, että:

a) edellisenä päivänä majatalon lähistöllä on murhattu nainen
b) poliisi vihjaa murhaajan löytyvän majatalosta ja
c) "kolmea hiirtä" etsivän murhaajan toinen loukku napsahtaa yllättäen majatalossa.

Jännittävintä Hiirenloukussa on Christien tyylille uskollinen tapa punoa näytelmän henkilöiden ylle sellainen joukko sekalaisia juonia ja tarinoita, että lopulta kenellä tahansa heistä on syy toimia murhaajana.

Hiirenloukku
Kun majatalo on omituisia vieraita täynnä, kuka tahansa voi olla syyllinen:
herra Paravicini (Ari Toropainen) tai jopa majatalon emäntä (Sanna Laine) itse.
(Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)


Elokuvan Annelin ja Onnelin talvi -huumassa tuntuu hyvältä päästä seuraamaan näytelmää, jonka lavastukseen, puvustukseen ja - kyllä, sanon sen taas kerran - esteettisyyteen on silmin nähden satsattu.

Ei näyttelijäsuorituksissa mitään vikaa ole.

Seppo Halttusen ohjauksessa muun muassa Kalle Tahkolahti on topakkana ylikonstaapeli Trotterina, Olli Tamminen ilmiömäisen hysteerinen ja omalaatuinen Christopher Wren ja Paula Peltola kuin eteerinen Marlene Dietdrich neiti Casewellinä.

Silti tällä kertaa kuitenkin oikeastaan eniten nautin Mikko Rantasen huikean hienosta lavastuksesta, Sinikka Zannonin istuvasta pvustuksesta sekä Maiju Tuovilan osuvasta maskeerauksesta ja kampauksista.

Että pieni ja piskuinen, harrastajavoimin pyörivä teatteri saa näyttämönsä näyttämään kuin Kansallisteatterin Saiturin joulussa.

Se on kuulkaa paljon se. Erittäin paljon!

Huikeaa sanoo Rouva Sana.

Järvenpään teatteri
(Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)


Hiirenloukku-näytelmä Järvenpään teatterissa 13.12. asti. 
Syksyn esitykset ovat loppuunmyyty. 
Esitykset jatkuvat ensi keväänä. 

Rouva Sana näki Hiirenloukun kutsuvieraslipulla.

Ensi joulu on musta ja harmaa

Kun Rouva Sana pääsee kauniiseen, sisustettuun kotiin tai sisustuskauppaan, joka on sen pitäjälleen enemmän kuin pelkkä työ, olo on kuin Liisalla Ihmemaassa.

Tämä rouva on nimittäin esteetikko henkeen ja vereen, ja nautin kaikesta kauniista - joskus jopa niin, että sydän on pakahtua rinnassa.

Välillä tähän tunteeseen riittää yksi esine.

 sisustaminen 

Sellainen on ei kuitenkaan ole tuo yllä oleva musta pääkallo (niitä näkee tulevana jouluna kotien koristeina, aika rock etten sanoisi...) vaan muun muassa vuosia sitten ystäviemme kanssa Puumalasta lomamatkalta ostamani puinen kivi (tai no, muna...), jonka kosketteleminen saa aikaan aina suunnattoman hyvänolontunteen aikaan - varmasti monesta syystä.

Tai ruokailutilan ikkunassamme vuosia päivästä toiseen lennellyt enkeli, joka on taidokkaan kättentaitajan ja huovuttajan Riia Saaren käsialaa (ja jonka muuten tavoittaa joulumyyjäisistä Helsingistä tänäkin vuonna).

sisustaminen

sisustaminen



Ennen olin hieman kiinnostunutkin sisustamisesta. Muka.

Sitten huomasin, että en pysy lainkaan trendien perässä.

Keittiö oli puunvärinen silloin, kun sen piti olla mustavalkoinen ja kun olohuoneen sohvaa piti koristaa hirvenpäätyynyt, meikeläisen sohvalla oli (ja on edelleen....) isoäidinneliöistä virkattu tyyny.

Homma meni siis tämän rouvan stailiin ja tahtiin hiukan liian vaativaksi.

sisustaminen

sisustaminen

Mutta mitäpä siitä.

Edelleen nautin kaikesta kauniista, katselen tyytyväisenä, kuinka tulevanakin jouluna on lupa kääriytyä jouluvaloihin - tai koristevaloihin niin kuin Rouva Sana niitä nimittää.

Ja ihailen niitä rohkeita sisustusesteetikkoja, jotka verhoavat kotinsa jouluksi trendikkääseen mustaan, valkoiseen ja harmaaseen.

joulu

joulu

Kuvat ovat Tammer-Tukun bloggaajatapahtumasta.

Sä mistä tunnet kellosi hidastuneen

Olen yhä voimakkaammin aistinut sisäisen kelloni hidastuneen  (uuh, miten proosallisesti lausuttu).

Siis sen, että Rouva Sana ei ole enää samanlainen ikinuori kuin vielä jokin tovi sitten.

Ehkä siihen vaikuttaa moni asia.

Se, että kroppa ei ole hyvästä fitistäkään huolimatta ihan enää samaa paria mielen kanssa. Vaikka mieli jaksaisi, kroppa samaan tapaan enää ei. Ja monen asian osalta toipuminen kestää pitempään kuin kaksikymppisenä.

Se, että puolison kanssa elettyjä yhteisiä vuosia on rutkasti enemmän kuin vuosia ilman häntä.

Se, että joutunut kokemaan luopumisen.

Ja se, että vaikka luopumisesta on tovi aikaa, jälkikasvun kanssa yhä edelleen säännöllisesti pohdimme, miksi toiset saavat jäädä tänne ja miksi toiset joutuvat lähtemään.

Sitä, mitä rakkaalle ihmiselle tapahtuu, kun hän kuolee, voiko hän siirtyä maan alta tähdeksi taivaalle tai hengeksi olkapäällemme, keitä kaikki muut tähdet taivaalla sitten ovat - ja vain muistelemme yhteistä aikaamme.

keski-ikä

Juttelimme kesälomalla lankomiehen kanssa eräänä aamuna hiljaisena vanhenemisesta. Ja juu-u, levollinen ja pitkä keskustelutuokio alkoi raadollista kyllä, sairauksien läpikäymisellä (niin, että mistä sitä siis tietää tulleensa elämänsä ehtoopuolelle...?).

Keskustelun lomassa lankoni muistutti, että enpä se minäkään ole sitten enää nuori, ja kysyi, huomaanko sen jo jostain? Oli pakko vastata: huomaan.

Huomaan vanhenemisen parhaiten siitä, että yhtäkkiä tajuan tulleeni paljon aikaisempaa hitaammaksi.

Älä ymmärrä väärin. En pidä hitautta lainkaan huonona asiana. Päinvastoin.

Semminkin, kun fyysisesti (ja varmasti myös henkisesti) olen vahvasti keski-ikäisenä rouvana paremmassa kunnossa kuin koskaan elämäni aikana. Ja se lienee paljon se.

Hitaus näkyy kropan ja pään eriparisuutta lukuun ottamatta paremminkin liikkeen ja mielen hitautena, paikoin jopa suoranaisena hyvällä tavalla ilmenevänä välinpitämättömyytenä pikkuasioita kohtaan, kuin fyysisinä seikkoina.

Kun kaksikymppisenä asiat tapahtuivat - ja niiden ehdottomasti mielellään piti tapahtua - heti, enää se ei ole lainkaan välttämätöntä, ei oikeastaan edes toivottavaakaan.

Olo on kuin ihanan joogaohjaajani sloganissa, eräässä niistä lukuisista: on hyvä vain olla. Mitä sitä kouhkaamaan ja stressaamaan - valmiissa maailmassa.

Ja samaan aikaan, kun tahti on hidastunut, mieli on muuttunut joustavammaksi ja paljon rennommaksi.

Se pienikin itsekriittisyys tai pikkutarkkuus on joutanut tasaiseen tahtiin romukoppaan. Yhtäkkiä oikeastaan sillä, mitä muut ajattelevat tai miltä jokin ulkoisesti näyttää, on niin valtavan vähän merkitystä.

Eli että niin kauan kun arjessa kyse ei ole kuolemasta, oikeastaan mikään ei ole lopulta kovinkaan vakavaa.

vanheneminen


Tjaa, ehkä vanhenemista tulee pohdittua juuri nyt myös senkin vuoksi, että tämä marraskuun alku on Rouva Sanan huushollissa perinteisesti lähes yhtä juhlaa.

Mutta caramba kaverit, rouvan tie käykin tästä seuraavaksi kohti viikonloppua ja perheen teinin synttärihuumaa.

keski-ikä
Se on moro nyt!

Ja hei kaikille iseille ja vaareille oikein hyvää isänpäivää!

Tulevaisuus riippuu siitä, miten pienimpien käy

Miltä sinusta tuntuisi olla pienimmistä pienin?

Perustella omaa olemassaolon tärkeyttä. Väistellä suurempien liikeitä. Ottaa vastaan se, joka isompien osalta armollisesti annetaan. Juosta karkuun tai piilotella, jos tilanne niin vaatii.

Olla sanalla sanoen erilainen.

lastenelokuva
(Kuva: Nordisk Film)

Näistä aineksista käynnistyy Annelin ja Onnelin aika jännittäväkin ja mielenkiintoisella tavalla erilainen jatko-osa Annelin ja Onnelin talvi.

Tyttökaksikko asuttaa edelleen ykkösosasta tuttua, rouva Ruusupuulta ostamaansa taloa. Kesä on vaihtunut talvipakkasiin.

Naapurissa asuvat tuttuun tapaan rouva Ruusupuun serkut, iki-ihanat Tingelstiina ja Tangelstiina sekä rakastunut rouva Rosina konstaapeli Urho Ulpukan kanssa.

Eräänä joulukuisena iltana Annelin ja Onnelin arki muuttuu, kun pienistäkin pienimmälle Vaaksanheimon perheelle ja heidän autolleen käy huonosti tyttöjen talon edustalla. Vaaksanheimot muuttavat tyttöjen nukkekotiin asumaan, kunnes auto saadaan korjattua.

Pian Annelille ja Onnelille selviää, että ympäröivä todellisuus ei ole ihan sitä, miltä se näyttää: olemassa on myös paljon ilkeyttä ja oman edun tavoittelua.

Tytöt tietävät kuitenkin sen, minkä moni aikuinen on jo unohtanut: ei ole yhdentekevää, miten suhtaudumme pienimmistä pienimpiin.

Maailma on juuri sellainen, miten me kohtelemme lähimmäisistämme kaikkein pienimpiä.

lastenelokuva
(Kuva:Nordisk Film)

Oih ja aah. Ja no justiinsa niin.

Tämä rouva se on jälleen kerran ihan myyty.

Rouva Sanan mielestä Anneli ja Onneli -elokuvat ovat parasta, mitä suomalaiselle lastenkulttuurille on tapahtunut pitkään aikaan.

Isosti ehkä sanottu, mutta aiheesta.

Aikuiskatsojan mielestä parasta elokuvissa on tarinan kerroksellisuus, jonka parissa viihtyy myös hiukan vanhempikin, laadukkuus, josta lastenelokuvien kohdalla halutaan usein tinkiä sekä (nais)katsojan silmää hivelevä, suorastaan päälle tulviva, huikaisevan runsas esteettisyys.

Eikä ole yhtään hassumpaa, että elokuvan nähtyään tulee aika jouluinen mieli...

Tuliko ylisanoja nyt hiukan liikaa? Ei, sillä tällaisia lastenelokuvia näkee vain harvoin.

Ei ihme, että Annelin ja Onnelin ykkösosa nappasi pukusuunnittelijansa Auli Turtiaisen johdolla vuoden 2014 parhaan pukusuunnittelun Jussin.

Mutta ei elokuva saa moitteita varsinaiselta kohderyhmältäkään - ainakaan, jos on usein nauruun hörähtäviä lapsikatsojia uskominen.

Tämä rouva on kyllä ehdoton Anneli ja Onneli -fani. Jos maailma olisi Annelin ja Onnelin elokuvien kaltainen, ollapa vielä hetken ajan 11-vuotias...

lastenelokuva
(Kuva: Nordisk Film)

Annelin ja Onnelin talvi -elokuvaa esitetään elokuvateattereissa ympäri Suomen. 
Keskisellä Uudellamaalla elokuvan voit käydä katsomassa 
Studio 123:ssa Järvenpäässä. 

PS. Jos sinulla ei ole perheessäsi ketään elokuvan kohderyhmään kuuluvaa, 
lainaa sellainen.
Nyt jos koskaan kannattaa viedä 
lasten ystävät, naapurien lapset, sukulaislapset tai lastenlapset elokuviin.
Rouva suosittelee!

PS. Keskiuusmaalaiset: rouva Vaaksanheimona elokuvassa näyttelee
iki-ihana keravalainen Anna-Leena Sipilä...


Juttu on toteutettu yhteistyössä Studio 123:n kanssa.

Blogi mahdollistaa oman osaamisen esiintuomisen

Jos olet lukenut Rouva Sanan eilisen postauksen, tiedät, että olen tuulettanut keski-ikäisyyden tulemisen puolesta.

Tänään kirjoitan muutaman sanasen itse bloggaamisesta. On nimittäin pakko.

Keski-ikäisten naisbloggaajien myötä myös bloggaaminen nousi viime viikolla uudelleen valokeilaan. Ihan ansaitusti.

Mutta muutoin niin mainiossa Ylen uutisessa vedettiin yhtäläisyysmerkit bloggaamisen ja JULKISEN NETTIPÄIVÄKIRJAN välille.

"Nyt nettipäiväkirjaan eli bloggaamiseen ovat hurahtaneen keski-ikäiset, ja buumi on vasta alussa", todetaan Ylen uutisessa.

Auts! Nyt tekisi mieli hiukan HUUTAA.

Mitä lausahduksesta mahtavat tuumia vaikkapa Keskon ruokabloggaajat? Tietävätkö he ylläpitävänsä palkkiota vastaan julkista päiväkirjaa? Tuskin.

Vaikka ymmärrän, että jutun laatinut toimittaja oli halunnut käsitellä aihettaan yhdestä, etukäteen valitsemastaan näkökulmasta, Rouva Sana ei kykene nielemään väitettä sitä pureskelematta.

Sillä jos bloggaamista pidetään keski-ikäisyydestä puhuttaessa yksinomaan julkisen nettipäiväkirjan pitämisenä, antaa se tästä luovan työn muodosta kovin yksioikoisen sekä häpeällisen helpon ja yksinkertaisen kuvan.

Erityisesti, jos samalla halutaan antaa ymmärtää, että blogissa bloggaaja paljastaa aina henkilökohtaisen päiväkirjan väliin suunnittelemiaan vaaleanpunaisia ja salaisia ajatuksiaan itsestään ja elämästään.

Stop siis nyt tykkänään. Tämä ajatus ei sovi kuin korkeintaan häviävän pieneen osaan nykyblogeja.

Oikeasti bloggaaminen on oman henkilökohtaisen tiedon ja taidon sekä osaamisen esiintuomista.

Käyttöliittymänä ja mediakanavana blogi on tässä erinomainen. Bloggaamisen voi aloittaa kuka tahansa ja sitä voi lukea kuka tahansa, kunhan on verkkoyhteyden ulottuvissa.

Se, miten ja missä muodossa bloggaaja tuo osaamistaan esiin, vaihtelee.

Osa perustaa henkilökohtaisen blogin, jossa yhdistyvät oma osaaminen ja elämä. Tämän genren alle lukeutuu suuri osa erityisesti lifestyle-, muoti- ja kauneusblogeista.

Olisi silti kovin rohkeaa ja yksioikoista väittää, että näiden bloggaajien blogit olisivat julkisia päiväkirjoja (Rouva Sana ei ainakaan ole).

On myös bloggaajia, jotka keskittyvät blogissaan vain ja ainoastaan harrastukseensa ja sen kautta kertyneen tietotaitonsa esiintuomiseen. Tällaisia ovat muun muassa suuri osa ruoka-, askartelu-, käsityö- tai puutarhablogeista.

Osa perustaa henkilökohtaisen blogin, mutta keskittyy puhtaasti pelkään ammattiosaamiseen. Tällaisia blogeja löydät vaikkapa someosaajilta.

Ja osa bloggaamisesta toteutetaan yritysblogeina suuren tai hiukan pienemmän brändin alla. Edellä mainitsemani Keskon yhteistyö ruokabloggaajien kanssa on yksi esimerkki tästä.


Rouva Sana


Se, millaista sitoutuneisuutta ja aikaa bloggaaminen parhaimmillaan (ja pahimmillaan) vaatii, voit lukaista vaikkapa Pinkit korkokengät -blogin Maijun viime viikolla julkaisemasta mainiosta postauksesta ja siihen tulleista kommenteista.

Vaikka Maiju onkin bloggaajana kone ja lajissaan täysin omaa vertaansa, bloggaaminen vaatii jokaiselta paljon.

Kunnianhimoista ja määrätietoista blogia ei julkaista kirjoittelemalla vaaleanpunaisia ajatuksia tai muutoin vain kevyitä ja mukavia viikosta toiseen. Siinäkin pitää olla silloin jokin juju, pointti.

Rouva Sana on sanoista elävän ja ammatikseen kirjoittavan eräänlainen kolumnikanava. Kirjoitan itseäni kiinnostavista asioista tai mielessäni heränneistä ajatuksista, toki, ja valotan samalla jotakin itsestäni. Kerron kuitenkin vain juuri sen verran, kun asiayhteys vaatii.

Valtaosa bloggauksistani on sellaisia, että voisin julkaista ne sisällöltään missä tahansa muussa mediakanavassa.

Siksi Rouva Sana ei ole julkinen päiväkirja. Eikä siitä tule koskaan sellaista.

Rouva Sana on blogi.

Rouva Sana on blogi, joka toivottavasti jakaa tietoa, tunteita, viihdyttää, ilahduttaa, antaa samastumisenkokemuksia ja onnistuu ainakin joskus osoittamaan, että tätä kaikkea sinulle jakaa rouva, jolle kirjoittaminen, ei henkilökohtaisten salaisuuksien paljastaminen, on enemmän kuin leipätyö.

Se on intohimo.

Hurraa, keski-ikäiset bloggaajat tulevat nyt!

Keski-ikä ja bloggaaminen.

Jos olet Rouva Sanan Facebook-seuraaja, olet päässyt viime viikolla kahden edellä mainitsemani aiheen makuun.

Lähes hurmoksellisen mediaviikon keski-ikäisten (naisten) bloggaamisesta nostattivat Ylen julkaisemat uutiset niin verkossa kuin radiotaajuudellakin. Löydät muutaman uutisista edelleen klikkaamalla tästä ja tästä.

Koska sanapari on niin herkullinen, aihetta on pakko jatkaa vielä muutaman postauksen verran.

Miksi?

Kuten Facebookissa ja muutamissa blogikommenteissani totesin, ei vähiten siksi, että aiheita on lähestytty kahden upean naisbloggaajan, Minäkö keski-ikäinen? -bloggaajan Tiian ja Pinkit korkokengät -bloggaajan Maijun kautta.

Mutta ehdottomasti myös siksi, että... no, miten sen nyt kauniisti sanoisi... oli aiheilla jo aikakin nousta julkisuuteen.

Sillä jokainen 40 vuotta täyttänyt tietää saman, jonka Sus Ki kiteytti oivallisesti viime viikolla Rouva Sanan Facebook-sivuilla: "Neljänkympin jälkeen elämä alkaa uudelleen!".

Niin alkaa - ja hyvin vahvasti alkaakin.

Sen tiedämme myös totta vie kaikki me, tänä vuonna perustetun  40+blogit-portaalin bloggaajat, jotka olemme kokoontuneet yhteen juuri saman seikan vuoksi: elämää on neljänkymmenen ikävuoden jälkeenkin.

blogi




































On lopulta oikeastaan aika hämmästyttävää, että vasta nyt, loppuvuodesta 2015, keski-ikäisistä naisista on tullut Suomessa vähitellen hyväksytty ja kaupallisesti mielenkiintoinen kohderyhmä (no, kaikkialla muualla paitsi työmarkkinoilla... hiukan on siis vielä asenteissa rukkaamista...).

Ylen uutisessa haastatellun trendianalyytikko Susanna Björklundin mukaan keski-ikäisyys on vahva megatrendi maailmalla, ja sen ympärille on luotu suuri joukko erilaista liiketoimintaa. Silti Suomessa tätä samaa ikäryhmää on pidetty tähän asti hautaan valmistautuvana.

Syy keski-ikäisyyden arvostamiselle on hyvin yksinkertainen: olemme keskimääräisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Se myös näkyy ulospäin.

Ruuhkavuosien jälkeen meillä on mielenkiintoa, aikaa ja aika usein myös rahaa kaksi-kolmikymppisiä enemmän huolehtia itsestämme ja se, mikä usein keskusteluissa unohtuu, perheestämme ja läheisistämme.

Mielipidevaikuttajina ja rahankäyttäjinä keski-ikäiset eivät ole siis mikään ihan vähäpätöinen joukko. Ihan heti en blogiyhteistyötä tekevänä uskaltaisi tätä massaa enää sivuuttaa.

No, huomenna Rouva Sana kirjoittaa muutaman sanasen vielä bloggaamisesta yleensä. Ylen uutisessa vedetään nimittäin yhtäläisyysmerkki bloggaamisen ja julkisen päiväkirjan välille.

Onko se sitä?

Huomenna jatketaan.