Klassinen pilates... Ai, siis niin kuin mikä?

Kun Rouva Sana astuu PilatesLift-studion ovesta ensimmäisen kerran sisälle, selvää on, että nyt ei olla ihan missä tahansa kunnonkohotuspaikassa.

Peräseinällä on vierekkäin yksi, kaksi, kolme... glups, neljä kuntosalilaitetta muistuttavaa vekotinta.

Keskelle salia on sijoitettu toiset kaksi, erilaisia kuin peräseinällä. Salin toisella puolella olevat laitteet muistuttavat suurta tynnyriä tikapuilla sekä voimailulaitetta.

No just. Ja Rouva Sanan kun piti tutustua klassiseen pilatekseen.

PilatesLift
Klassisessa pilateksessa käytetty ns. Reformer on monipuolinen laite. Se mahdollistaa tukun erilaisia liikkeitä.
Kuvassa on Leg Circles -liike eli vahvistusta saavat jalkojen lihakset.
(Kuva: PilatesLift)





















Klassinen pilates tai laitepilates.

Tunnustan avoimesti, että minulla ei ollut pienintäkään käsitystä tai ajatusta siitä, mitä laji voisi tarkoittaa ennen kuin kuulin siitä ensimmäisen kerran PilatesLift-studion ohjaajalta Heli Päiväniemeltä.

Mattopilatesta olin joskus takavuosina kokeillut muutaman kerran, mutta en syttynyt sille. Ymmärsin lajin idean ja sen hyvää tekevät vaikutukset - teoriassa.

Vasta-alkajana kuitenkin tuntui kuin minut olisi laitettu ensimmäisellä latinan kielen tunnilla suoraan puhumaan ilman hajuakaan sanoista tai kieliopista.

Suoraan lauteille siis, matolle vain liikkeitä puskemaan.

Toisen vatkaamiskerran jälkeen päätin, että tämä oli nyt tässä. Tajusin, että pilates on laji, joka vaatii syvällisemmän käsityksen sen taustoista ja vahvan ajatuksen tehtävien liikkeiden taustalle.

Ja se vaatii ohjaajan, joka vähintään ensimmäisillä kerroilla neuvoo vieressä kädestä pitäen, miten liikkeet oikeasti tehdään, ja miksi.

Ja no pilates kuin pilates, aivan sama, Rouva Sana tuumi, kunnes törmäsi sanaan klassinen pilates.

Klassinen pilates
Running-liike muistuttaa juoksemista ja se sopii erityisesti loppujäähdyttelyksi.
(Kuva: PilatesLift)

















Neljän käyntikerran jälkeen voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että pilates kuin pilates, se ei sitten todellakaan ole aivan sama.

Aktiivisena liikkujana, ja nyt sekä perinteistä matto- ja klassista (tai laite-) pilatesta kokeilleena, väitän, että kaikkien pilatesvasta-alkajien pitäisi aloittaa lajiin tutustuminen klassisen pilateksen kautta.

Miksi?

Siksi, koska klassisessa pilateksessa tumpelokin lajin ensiharrastaja pääsee laitteiden avulla jo ensimmäisellä kerralla liikkeillään sinne, minne niillä pitääkin päästä, oikeisiin lihaksiin.

Plussaa on, että klassisessa pilateksessa ohjaaja seisoo koko ajan kirjaimellisesti vieressä ja neuvoo kädestä pitäen, mitä pitää tehdä - jopa ryhmätunneilla.

Vaikka mieli tekisikin siis hieman huijata, tehdä liikkeet hieman sinnepäin ja päästää itsensä helpomalla, se ei onnistu. Ei, ei.

Mattopilateksesta kuulee usein kerrottavan, että lajissa ei tule koskaan kuuma. "Ehdin harrastaa pilatesta kaksi vuotta ennen kuin minulle tuli ensimmäisen kerran hiki."

No just.

Klassisessa pilateksessa ei ollut yhtään kertaan, jolloin en olisi kastellut selkääni tai pyyhkinyt hikeä otsaltani. Eli hiki tulee, ensimmäisestä kerrasta alkaen.

Lisäksi lajin vaikutukset huomaa heti, eri tavalla kuin perusjumpan (tai sen rouvan epäonnisen mattopilateksen) jälkeen.

Jo ensimmäisen kerran jälkeen bongasin kolmesta paikasta kipeytyneet lihakset, joiden olemassaolosta minulla ei ollut tähän ikään mennessä tietoakaan: pienet lihakset olkavarsien, vatsan ja reisien SISÄLTÄ.

Laitepilates
Short Box -sarjan kolmas liike eli Side-to-Side tehdään Reformer-laiteella. Lisäapuvälineenä on tanko.
(Kuva: PilatesLift)























Klassinen pilates perustuu sen keksijänsä, saksalaisen Joseph Pilateksen (1880-1967) oppeihin. Nuori Pilates oli lapsuudessaan heiveröinen ja hän sairasteli paljon. Vahvistaakseen itseään hän alkoi voimistella ja harjoittaa lihaksiaan.

Pilates loi itselleen menetelmän, jolla hän kuntoutui. Sittemmin hänet tunnettiin monipuolisena urheilijana, voimistelijana ja nyrkkeilijänä.

Koska Pilates ymmärsi dokumentoida kaiken tekemänsä, hänen tiedetään luoneen peräti noin 500 erilaista liikettä. Mattoliikkeiden osuus kokonaismäärästä on alle 10 prosenttia, ja silti ne ovat tänä päivänä yleisimmin käytössä ja ne tunnetaan parhaiten.

Jännittävää, eikö totta? Merkittävin osa Joseph Pilateksen luomasta lajista on siis jäänyt mattopilatekseksi muotoutuneen alalajin varjoon.

Joseph Pilateksen ajatusmaailmaan kuului, että kehoa hallitaan mielen kautta. Hän painotti mielen ja kehon tasapainoa, tahdonlujuutta.

Miksi mattopilates on sitten jyrännyt laiteilla tehtävän klassisen pilateksen? Siihen lienee vain yksi syy: mattopilates on kustannustehokkaampaa.

Mattopilatekseen tarvittavat välineet ovat yksinkertaisia, pieniä, vähän tilaa vieviä ja ennen kaikkea edullisia. Samaan saliin mahtuu kymmenittäin yhtä aikaa lajin harrastajia.

Klassisessa pilateksessa tyypillistä on, että tunnit vaihtelevat yksityistunneista ryhmätunteihin, joilla on salista riippuen vain noin 2-6 harrastajaa.

Vissi ero.

Mutta niin on ero myös tunnin jälkeenkin. Älä anna kuntosalilaitteita muistuttavien vekottimien hämätä. Käy kokeilemassa laitteilla tehtävää klassista pilatesta, kun sinulla on siihen mahdollisuus.

Rouva Sana on lähes varma, että yllätyt.

Positiivisesti.

Juttu on toteutettu yhteistyössä PilatesLift-studion kanssa. 

Viimeinen kuulutus Cartier-Bressonin näyttelyyn

Viimeisiä viedään! Ateneumissa nimittäin.

Taidemuseossa esillä oleva, huikean hieno Henri Cartier-Bressonin näyttely The Man, the Image & the World päättyy ensi sunnuntaina.

Olethan nähnyt sen jo?

Jos et, Rouva Sana heristää sinulle sormea. Soo, soo. 

Jos bloggaat, valokuvaat tai olet muutoin kiinnostunut valokuvataiteesta - ja ennen kaikkea, asut kohtuumatkan päässä Helsingistä -, on sinun oikeastaan lähes pakko nähdä näyttely, edes yhden kerran (Rouva Sana on nähnyt kahdesti).

Ateneumiin on tulevana viikonloppuna ennustettavissa ruuhkaa ja ahtaita käytäviä, mutta senkin uhalla. Tämän näyttelyn missaamista tulet todennäköisesti katumaan.

Ateneum
Joutilaita ihmisiä á la Cartier-Bresson.

Cartier-Bressonia pidetään 1900-luvun eräänä merkittävimpänä valokuvaajana, ja ehdottomasti aiheesta.

Mies tallensi filmilleen oikeastaan lähes kaikki maailmanhistorian merkittävimmät tapahtumat: tarkoituksella tai joskus hiukan sattumalta.

Vaikka Cartier-Bressonin valokuvat ovat huikeaa ajankuvaa, Rouva Sana katsoo niitä myös toisin silmin. Valokuvissa kiehtoo ennen kaikkea kuvattavien ihmisten läsnäolo, valokuvaajan arvostus kuvattavaa kohtaan.

Laaja inhimillisyys. Taito taltioida hetket sellaisenaan, ilman suurempaa numeroa.

Kuvissa on aina jotain enemmän kuin mitä katsoja ensimmäisellä silmäyksellä näkee.

Cartier-Bresson sanoo halunneensa jättää aina tilaa sattumalle.

Vaikka hän sommitteli kuviaan etukäteen, hän ei halunnut suunnitella niitä liian tarkkaan. Hän tyytyi katsomaan, mitä tuleman pitää.

Periaate kannatti. Yksinomaan Ateneumissa on esillä noin 300 miehen valokuvaa; osa valokuvaajan huikeasta teosten määrästä.

Huippunäyttely huippuvalokuvaajalta! Älä jätä sitä väliin.

Sisältötoimisto Rouva Sanasta hyvää päivää

Ei oman yrityksen perustaminen ollut Rouva Sanalle mitenkään itsestään selvä asia.

Jos joku olisi pari vuotta sitten kysynyt, perustaisinko joskus oman yrityksen, olisin vastannut: "no en tod. koskaan!"

(Opetus vol 99: koskaan ei kannata sanoa "'ei koskaan".)

Nyt omaa elämää taaksepäin katsellen tuntuu, että maailmankaikkeus on ehkä sittenkin kuulolla, huomasimmepa sitä sitten tai emme.

***

Tässä tarinassa on matkattava aluksi kolmisen vuotta taaksepäin.

Olin vahvasti kiinni palkkatyössä: työskentelin Keski-Uudellamaalla ilmestyneen kaupunkilehti Vartin toimitussihteerinä. Nautin työstäni, minulla sopivasti haasteita ja pidin työkavereistani. Ehdotonta plussaa oli lyhyt työmatka.

Kaikki oli hyvin siis. Silti hampaankolossani oli alkanut jyskyttää.

Olin sen astisen urani pisimmässä työsuhteessa ja tuntui, että työn mukavuudesta huolimatta kaikki oli koettu. Kirjasin kalenteriini tavoitteekseni, että kun kuopukseni täyttää 10 vuotta, minun olisi aika tehdä uusia siirtoja.

No, siirto tehtiin lopulta minun puolestani.


Ennen kuin kuopukseni 10-vuotissyntymäpäivä koitti, lehden omistanut Sanoma lakkautti kaikki Vartti-kaupunkilehtensä, ja työsuhteeni kera kollegoiden päättyi siihen.

Yhtäkkiä olin vapaa tekemään, mitä halusin.

Sain tilaisuuden miettiä, mitä elämältä oikein haluan. Ei mikään vähäpätöinen asia, kun sitä näin jälkikäteen ajattelee.

***

Kulunutta sanontaa käyttäen Rouva Sanan tie yrittäjäksi on ollut pitkä ja kyllä ehdottomasti kivinenkin.

On pitänyt oivaltaa ja nähdä elettyä hetkeä kauemmaksi. On pitänyt tehdä hartiavoimin töitä, epäonnistua ja valahtaa polvilleen.

On pitänyt nousta jaloilleen, uskaltaa ja heittäytyä tuntemattomaan, vapaapudotukseen, jonka lopullista suuntaa ei edes vieläkään näe.

Mutta jos elämässä ei koskaan ota riskejä, saattaa ehkä elää näennäisesti turvallista ja hyvää elämää, mutta unelmien kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä.

Sillä omista unelmistaan kopin ottamiseen liitty aina pieniä riskejä - tavalla tai toisella.

Ja kun nyt katson aikaa taaksepäin, kaikki asiat näyttävät johtaneen toinen toiseen ja aina samaan suuntaan. Äärimmäisen hitaasti - rouvalta jos kysytään, jopa liian hitaasti -, mutta varmasti.

(Kuva: Pixabay)

No, tässä vaiheessa sitä osaa olla jo onnellinen monesta (jälkiviisaasta) asiasta.

Oivalsin, millaisessa murroksessa journalismi ja koko viestinnän kenttä jokunen vuosi sitten oli - ja mitä se suuremmassa määrin on yhä.

Ymmärsin olla takertumatta vanhaan ja härkäpäisesti olettaa, että minut lähes 20 vuotta työllistänyt ala toisi sen ammattilaiselle, mutta samalla vuosien aikana vahvasti keski-ikäistyneelle naisihmiselle (huono yhtälö tänä päivänä työmarkkinoilla: keski-ikäistynyt naisammattilainen) enää leivän pöytään.

Innostuin sosiaalisen median mukaan tuomista mahdollisuuksista (joka oli muuten asia, jolle joskus vuosia sitten sanoin myös ei koskaan...). Näin, että vaikka oma leipäala kriiseilee, sisällöntuotannnon tarve ei pääty: vain sen kanavat ja muodot muuttuvat.

Päätin lisäkouluttautua. Hakeuduin opiskelemaan, ja täydensin ammattiosaamistani lähes parhaalla mahdollisella tavalla: markkinointiviestinnän ammattitutkinnolla.

Kurssittaudun eturivin somegurujen ja digitaalisen markkinoinnin ammattilaisten kursseilla.

Aloitin bloggaamisen, ja näin blogien merkityksen sisältömarkkinoinnin keinona. Tulin blogini myötä valituksi Suomen eturivin blogiportaaliin 40+blogeihin.

Verkostoiduin ammatillisesti uusien ihmisten kanssa.


Ja nyt, tammikuussa 2016, olen yhtäkkiä omien unelmieni äärellä.

Sillä mitä muuta se voi olla, kun minulla on yhä mahdollisuus kirjoittaa, tuottaa sisältöjä, sanailla tarinoita heille, jotka niitä mediamurroksesta huolimatta - tai juuri sen vuoksi - edelleen tarvitsevat.

Sillä "sanat ovat elantoni ja elämäntapani."

***

Jos ihan tarkkoja ollaan, oikeastihan tämä tarina alkoi vuonna 1997. Muutin silloin keskiselle Uudellemaalle. Tarinassa on jo monta lukua - täytyykin olla, sillä vuoden kuluttua sen syntymästä tulee kuluneeksi 20 vuotta.

Ja sama tarina jatkuu yhä.

Alkamassa on uusi jakso, jonka pääosassa on aarrekarttojen ja unelmien toteuttamisvaiheen jälkeen sisältötoimisto Rouva Sana: keskiuusmaalaisen sisällöntuottajan tarinatoimisto keskiuusmaalaisille.

Ja no, totta kai ihan kaikille muillekin...

Niin, että voisinko siis kuvitella perustavani joskus yrityksen?

Tänään en voisi olla asiasta yhtään varmempi:

Kyllä, ehdottomasti kyllä!


Sisältötoimisto Rouva Sana on
sisällöntuotantoon, sisältömarkkinointiin ja markkinointiviestintään 
keskittyvä palveluyritys.

Kohderyhmänä ovat pienet ja keskisuuret, 
omaan sisältömarkkinointiinsa apua tarvitsevat yritykset, 
mutta myös yhdistykset, seurat ja muut yhteisöt sekä koulutus- ja oppilaitokset.

Tarvitsitpa sitten apua sisältömarkkinoinnin suunnitteluun 
yrityksesi somekanaviin ja verkkosivuille, konkreettiseen sisällöntuotantoon, 
blogimarkkinointiin, verkkosivujen sisällölliseen uudistamiseen
tai muuhun viestintään (kuten uutiskirjeet, tiedotteet, esitteet ja muut julkaisut)
unohtamatta journalistisia tuotteita, bloggaamista 
ja sisältöyhteistyötä blogin kautta, avun saat 
sisältötoimisto Rouva Sanasta.

Mikään tarina ei ole liian pieni kerrottavaksi.

Kiinnostuitko?
Katso lisää blogin sivulta Tarvitsetko apua?

Matkakuumetta? Viisi tärppiä Matkamessuille

Perjantaiaamuna Rouva Sanan kotitalon lämpömittarissa paukkuu lähes 30 asteen pakkanen, mutta siitä viis: vuosittaiset Matkamessut ovat täydellisen varma kevään merkki.

Tänä vuonna Matkamessujen pääkohteena, partnerimaana, on suomalaisille tuttu lomamaa: Espanja. Maa avatuu pääporttinakin pidetystä, eteläisestä sisäänkäynnistä saapuville kävijöille ihkaensimmäisenä.

Espanjaan kävijöiden on mahdollisuus tutustua valtaisan, lattialle asetetun kartan ja siitä löytyvien qr-koodien avulla.
matkamessut
Matka2016-messujen päämaa on Espanja, johon kuuluvat myös Kanarian saaret kuten Fuerteventura.

Matkamessut viettävät vuoden kuluttua 30-vuotisjuhliaan. 

Voisi kuvitella, että ne olisivat vuosikymmenten aikana ehtineet esitellä jo jokaisen kolkan maailmassa, mutta toisin on. Ensimmäistä kertaa Suomessa maataan messuilla tutuksi tekee Etiopia.

matkamessut


matkamessut
Thaimaan osastolla maalataan.

Tarjonnaltaan Matkamessut ovat edellisvuosiin verrattuna vaatimattomahkot. Aikaisempien messujen kaltaista yltäkylläisyyttä ja yltiökarnevalismia ei ainakaan torstain ammattilaispäivästä löytynyt.

Suurten näytteilleasettajien kuten TallinkSiljan, Tjäreborgin tai vaikkapa Lomamatkojen puuttumisen huomaa ja aistii selvästi. Joillekin kävijöille messujen väljyys on kuitenkin taatusti ehdotonta plussaa.

matkamessut

Rouva Sanan tärpit Matkamessuille


1. Kroatia

Vaikka Matkamessujen päämaa Espanja, Kreikka ja Turkki ovat suomalaisten ikisuosikkeja, Kroatia jyrää entistä voimakkaammin suomalaisten top5-listalle - ja ihan aiheesta. Poimi parhaat vinkit kesälomallesi Matkamessuilta jo tammikuussa.

2. Ruotsi

Joskus riittää, että lähtee vain meren taakse. Ruotsi on huikaisevan monipuolinen matkailumaa, ja tänä vuonna maa esittäytyy isosti heti eteläisen sisäänkäynnin alussa. Rouva ehdottomasti suosittelee!

3. Suomen saaristo

Suomen saaristokunnat sekä Ahvenanmaa ovat tänä vuonna lyöttäytyneet yhteen, ja se kannattaa. Lopputulos on selkeä ja informatiivinen, ja mikä hienointa, osasto on myös näyttävä.

4. VisitOulu

Oulun seutu on muutakin kuin kaupunki. Käy kurkkaamassa.

5. Tuusulanjärvi

Keskinen Uusimaa esittäytyy hulppean Jean Sibeliuksen ja Pekka Halosen juhlavuoden eli SHG150:n jälkeen Tuusulanjärven kautta.

Osastolle on pystytetty järvi ja siinä pulputtaa aito vesi. Järven ympärille on koottu kaikki seudulta löytyvät kulttuurihistoriallisen kohteet - ja niitä on paljon.

Tuusulanjärvi on nimetty Uudenmaan maakuntajärveksi, ja se on ehdolla vuoden 2016 retkikohteeksi. Osastolta löytyy monta hyvää perustelua siihen, miksi.

+ Bonus: Sonera Inspiration Stage

Kiinnostavatko sinua tietoiskut ja matkailu aiheena laajemmin?

Sonera Inspiration Satgella matkakuumeiselle on tarjolla lähes tauotta todella mielenkiintoisia puheenvuoroja. Pahiten kuumetta potevat istuvat täällä koko päivän.

Ehdottomasti suosittelen!

Matkamessut

Hyvää matkaa Matkamessuille!

Rouva Sana

EDIT: Blogin puolella luvassa talven ja kevään aikana tarinaa 
muun muassa seuraavista kohteista: 
Berliini, Fuerteventura, Tom Tits Experiment - museo Tukholmassa, 
talvinen Tallinna, Fiskars sekä Oulu. 
Kiinnostuitko? 

Nyt se on totta

On luovuttava, jotta voi saada tilalle uutta.

On käytävä maassa, jotta voi nousta korkelle.

On tehtävä töitä sen eteen, että voi tehdä unelmiensa töitä...

(Kuva: Pixabay)


























Yksi tämän rouvan unelmista on nyt vahvasti matkalla toteutumistaan, sillä olen nyt virallisesti Rouva Sana: yrittäjä, oman itseni ja työni rouva. Tämä teksti on kirjoitettu sinulle


sisältötoimisto Rouva Sanasta - hyvää päivää.


Miten tähän tilanteeseen päädyttiin ja miksi, siitä lisää ensi viikolla. 
Sitä ennen loppuviikko Matkamessuillaan!
Tico tico!

Mitä unelmillesi kuuluu?

Mitä sinun unelmillesi kuuluu?

Näin luki sähköpostiviestissä, jonka Rouva Sana vastaanotti viime vuoden loppupuolella Aarrekartta-kurssin vetäjältä Merja Partilta.

Tuntui aika veret seisauttavalta vastata, että kiitos kysymästä vaan, ei oikein mitään.

Kuten aikaisemmassa jutussa omasta elämästäni totesin, paradoksaalista kyllä, aarrekartan laatimisen jälkeen lähes koko aika tähän asti on ollut yhtä epäonnistumisten jatkumoa.

Aivan kuin joku olisi halunnut osoitella minulle ja unelmilleni pitkää nenää.

Lyödä minut polvilleen ja katsoa, näenkö maassa kyykkien taivaan, tähdet ja kuun. Ja seurata, mitä sen jälkeen teen.

talvi
Siksi otin enemmän kuin suurella kiitollisuudella vastaan blogini lukijan (kiitos 60luvunnahkahousut.com!) vinkin Sonia Choquetten kirjasta Toteuta sydämesi toiveet - Opas, jonka avulla voit luoda elämästäsi sellaisen, joka on sydämesi todellinen valinta (Gummerus, 2000).

No joo, jos ihan rehellisiä ollaan: ilman saamaani vinkkiä, jos olisin nähnyt kirjan kirjastossa, hyllyynhän opus olisi jäänyt. Kirja on ulkoasultaan kaikkea muuta kuin houkutteleva.

Ja entä tuo kirjan nimi sitten... Voiko pateettisuuden määrällä olla mitään rajaa? Ei ilmeisesti. Kirjaston lainaustiskillä hiukan jo nauratti myös muuta kuin Rouva Sanaa (terkkuja kotikirjastoon!).

Mutta hei, ei kirjan nimi sisältöä pahenna! Kirjahan oli oikeasti hyvä ja mielenkiintoinen. Se tuli rouvan elämään juuri oikeaan aikaan.

talvi

Toteuta sydämesi toiveet -kirjan teesi on hyvin yksinkertainen. Se lähtee samasta ajatuksesta kuin vaikkapa unelmien aarrekartassa: on tehtävä töitä, töitä ja taas töitä omien unelmien eteen.

Unelmat eivät tipahda valmiina taivaasta, eivät toteudu, jos erehdyt odottamaan niitä kaiken muun kiireen keskellä kuin kutsua valmiiseen illallispöytään.

Unelmien toteuttamiseen Choquette on laatinut yhdeksän kohdan periaatteen. Ne menevät kiteytetysti seuraavasti:
  1. Unelmaan keskittyminen eli no... keskittyminen. Jos toivot unelmien toteutuvan, vähintä, mitä sinun tulee tehdä on ajatella niitä, keskittyä.
  2. Tuen hakeminen alitajuiselta mieleltä. Kirjailijan mukaan alitajunta on jeesjees-kone, joka vastaa sinulle aina kyllä, jos vain keskustelet sen kanssa ja kysyt. Sitä saa, mitä tilaa siis. Helpottaa kummasti unelmien toteutumista.
  3. Kuvittele sydämesi toivetta. Periaate on samankaltainen kuin arrekartan laatimisessa. Kun oma unelma on kuviteltu konkreettisesti omaan mieleen (tai vaikkapa havainnollistettu paperille kuvin ja/tai sanoin) ja ennen kaikkea niin, että näet kaiken keskellä myös itsesi, sitä on helpompi tavoitella.
  4. Esteiden poistaminen. Tämän kohdan tunnistavat ilmeisesti meistä lähes kaikki, vaikka emme olisi koskaan minkäänlaisia apukeinoja omien unelmien tavoittamiseen käyttänytkään. Kuinka monta kertaa olet törmännyt siihen, että sinä itse tai joku muu läheisestäsi on oman unelmasi este? Saanut vähättelyä: "No, ei mua kukaan kuitenkaan sinne huoli" ja "Mitä sinä tuollaisia suunnittelet? Ei siitä tule kuitenkaan koskaan mitään." Tunnistitko? Jep, tämä kohta on siis sinulle arvatenkin tuttu.
  5. Avaudu sisäiselle ohjaukselle. Kirjailijan mukaan meillä kaikilla, minulla ja sinulla, jokaisella, on sisäinen ohjaaja ja tukku erilaisia oppaita. Niiden läsnäoloa ei vain kiireen keskellä huomaa. Sisäiseen ohjaukseen valmistautuminen vaatii hiljetymistä ja keskittymistä. Jotain samankaltaista on ajatuksessa "nukkua yön yli", asioiden hauduttamisessa pakottomasti. Usein vastaus löytyy vasta, kun antaa itselleen ja asioille aikaa. Kirjailijan mukaan suurin este sisäisen ohjauksen kuuntelemiselle on, että me rakastamme räytyä, vatvoa ja roikkua vanhoissa asioissa, ja toimia niin kuin meiltä odotetaan tai niin kuin on aina ennenkin toimittu. Tästä siis pois.
  6. Unelman tukeminen rakkaudella. Choquetten mukaan vain oman unelman aito rakastaminen on tie sen toteutumiseen. Täytyy, pitää ja pakko -sanojen tilalla tulee olla haluan. Juuri tälläkin hetkellä moni laihduttaa, ja vain osa pääsee tavoitteeseensa. Miksi? Siksi, että suurimman osan mielestä on pakko laihduttaa. Kirjailija puhuu tässä kohdassa myös paljon pienin askelin toteutettavista unelmista. 
  7. Hallinnasta luopuminen. Tässä vaiheessa Choquetten mukaan pitäisi vallita pakottomuuden olosuhteet. Kun olet tehnyt määrätietoisesti töitä unelmiesi tavoittamisen eteen, jossakin kohtaa pitää uskaltaa heittäytyä vapaapudotukseen ja katsoa, mitä siitä seuraa. Kirjailija kirjoittaa, että ihme ei voi tapahtua ennen kuin luot sille täydellisen ympäristön ja että maailmankaikkeus on valmis, kun sinä olet. Ei ennen.
  8. Tuo julki unelmasi. Choquette korostaa, että unelmien pitää olla todellisia, jollakin tapaa konkreettisia, sellaisia, että ne ovat helppo lausua ääneen. Mutta toisin kuin nykysomeaikana, niitäpä ei olekaan sitten tarkoitettu Facebook-profiilissa kuulutettaviksi, eikä varsinkaan kehua retosteltaviksi. Unelmien tuominen julki tarkoittaa niiden todentamista itselle. Säännöllisesti. Aarrekartan laatiminen ja sen tasainen vilkuileminen on varmasti tähän kuuluva juttu.
  9. Pysy uskollisena unelmallesi. Kun unelmat alkavat olla lähellä toteutumistaan, Choquette uskoo, että niitä ja unelmien laatijaa testataan. Ja vaikka kukaan ei pidä sellaisesta, niin juuri se takaa halutun lopputuloksen, hän kirjoittaa. Ennen kuin unelmat ovat valmiita toimitettavaksi (ilmaisu kirjailijan), niiden laatijalla on mahdollisuus korjata ajatuksiaan. Kirjailijan mukaan tässä vaiheessa ei ole mitenkään tavatonta, että unelmoija palautetaan takaisin periaatteiden alkutaipaleelle ja pakotetaan tekemään lisää töitä. Lopussa seisoo kuitenkin kiitos.
talvi

Mitäs sanot? 

Uskoipa meistä itse kukin sitten hihhuleihin ja enkeleihin, maahisiin tai nuutti-pukkeihin, monelta osin jotain kumman tuttua Choquetten periaatteissa on. 

Nykyihmisen mieli on vain niin kärsimätön. Lapsia ja nuoria moititaan usein siitä, kuinka he elävät "kaikki mulle tänne nyt ja heti" -elämää.

Joskus tulee mieleen, että ilmeisesti moni aikuinenkin syyllistyy samaan. Omia unelmiaan kun ei kuitenkaan kai pysty toteuttamaan ihan noin vain - pikkuvaivalla.

Tänäkään päivänä.

Tämä on minun elämäni

Tähdet taivaalla ovat liikahtaneet uuteen asentoon. Siitä Rouva Sana on ihan varma.

Miksi muuten maailmankaikkeus tarjoilisi yhtäkkiä niin paljon hyvää ja merkityksellistä? Kysymättä ja pyytämättä.

Kaiken sen jälkeen, kun elämä on ollut pitkään yhtä epäonnistumisten jatkumoa, ja ainoat hyvät asiat, jotka ovat olemassa, liittyvät rakkaisiin ihmisiin.

maailmankaikkeus

Kaikki alkoi loppuvuodesta. Havahduin vaivihkaa huomaamaan, että ilmassa on jotain uutta. Liikutaan uusilla, erilaisilla leveleillä.

Kun olen heittänyt lähes lopullisesti toivoni menemään, saan tarjouksen, jota en edes mieti vaan kiljun: "kyllä, kyllä, hei ihan ehdottomasti KYLLÄ".

Puhelin soi ja tuntematon tekee ehdotuksen, joka toteutumattomanakin saa hymyn huulille, aikaan hyvän mielen ja unohtuu kokonaan tuskin koskaan.

kynttilä
Sinä iltana.
Ja sitten tulee se ilta. Taivaanranta on valkoinen koko päivän ja lumisee. Kevyt höttö tarttuu ulkona ikkunalautaan ja kinostuu niin, että sen muodot näkyvät pimeällä sisälle asti.

Kalenteri on illalla yllättäen kaikkien perheenjäsenten osalta tyhjä, iltaruoka taittuu puolessa tunnissa ja jälkikasvu kehuu ihan erikseen: "Äiti, on muuten superhyvää keittoa".

Läksyt on tehty, telkkari ei pauhaa, jälkikasvu puuhaa rauhallisesti omissa huoneissaan (toisesta kuuluu vaimeaa musiikkia ja toisesta no, ei mitään). Mies makaa takkahuoneessa sohvalla ja lukee läppäriltä lehteä.

Kello on vasta kuusi. Koko perhe on koolla, ja talo on lähes täydellisen hipihiljainen.

Istun ja kuuntelen. Tuijotan ikkunasta ulos. Lumihiutaleet pyörivät katulampun kajossa.

Katselen ympärilleni, enkä hetkeen häkeltyneenä tiedä, mitä teen. Nousen ylös, kävelen tyhjissä huoneissa ja palaan takaisin.

Sytytän pöydälle kynttilän. Sinisen, hetken kunniaksi.

Sitten vedän sohvalla jalat alleni, kaivan villasukkakutimen esille ja mietin: ehkä maailmankaikkeus se sieltä yrittää vain kertoa, että kaikki järjestyy.

Että kaikki on ihan oolrait, kunhan pysähdyn ja kuuntelen.

Että tämä on minun elämäni.

Rouva Sana

Seitsemän teesiä stressittömämpään arkeen

Hyvin vietetyn joululoman jälkeen, jos sitä yrittäisi vaikka edes talven ajan olla stressaamatta turhia, vai mitä? Ainakaan liikaa?

Ja ainakaan nyt töiden takia?

Stressin karttaminen ja sen vähentäminen on lopulta aika simppeliä hommaa. Se ei vaadi kovinkaan suuria poppaskonsteja vaan roppakaupalla maalaisjärkeä, itsensä kuuntelemista ja ripauksen tiukkaa itsekuria.

Ihan vain.

Jos arki ei tahdo sujua (ja edellisen kirjapostauksen vinkit eivät ole tuottaneet tulosta), nappaa itsellesi vinkkivitoset oheisista teeseistä.

Tuusulanjärvi


Seitsemän teesiä stressittömämpään arkeen


1. Syö hyvin, oikein ja riittävän usein

Kasvikset ja ennen kaikkea tasainen ateriarytmi on kaiken aa ja oo (no, tähän kohtaan kuuluvat tietysti myös proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat, hyvälaatuiset sellaiset, oikeassa suhteessa - you know...).

2. Liiku, liiku ja liiku

Jos et vielä liiku, aloita nyt. Säännöllisesti.

Erityisen hyvää tekee ulkona liikkuminen: stressihormonit kaikkoavat, hyvänolontunne kasvaa,     ajatukset selkiytyvät (Rouva Sana saa parhaimmat ideat niin tänne blogin puolelle kuin töihinkin lähes poikkeuksetta juoksulenkin aikana...), uni tulee helpommin ja se maistuu paremmalta. Olet liikunnan osalta vain saamapuolella jahka saat kammettua itsesi ylös sohvalta.

Älä aliarvioi pelkän kävelyn voimaa.

Ja kenellä on mahdollisuus seuraavaan: jo puoli tuntia meren tai järven äärellä ravitsee kropan lisäksi sielua ja mieltä.

3. Nuku, nuku ja nuku

Riittävä unentarve on yksilöllinen, mutta keskimäärin jokaisen tulisi nukkua noin 7 - 8 tuntia yössä. Myös unen laadulla on merkitystä. Pitkään nukutut huonot unet vastaavat lyhyitä yöunia.

Nukkumisella on merkitystä. Paljon.

4. Organisoi

Multitaskaaminen, monen asian tekeminen yhtä aikaa, on vuonna 2016 lopullisesti pois muodista. Tee aidosti vain yhtä asiaa kerrallaan.

Aseta itsellesi tavoitteita ja muista palkita itsesi, kun olet saavuttanut ne. Ole tyytyväinen jo siitä, kun asiat menevät oikeaan suuntaan, Pienetkin edistysaskeleet ovat paljon.

5. Ole läsnä

Multitaskaaminen on pois muodista, mutta mindfulness ei. Elä tässä hetkessä - älä eilisessä, äläkä tulevassa. Älä suorita vaan ole.

Hetkessä eläminen ja meditaatio antavat tilaa tuntemuksen ja reaktioiden välille. Kuuntele tätä hetkeä ja sen myötä omaa itseäsi.

6. Tunne itsesi

Itsetuntemus kasvaa parhaiten positiivisten tunteiden kautta. Keskity myönteisyyteen. Väitetään, että addiktiot syntyvät itsenä olemisen vaikeudesta.

Sitä paitsi omana itsenä on ihan mukava olla.

7. Hyväksy itsesi

Olet maailman parhain tyyppi juuri sellaisena kuin olet. Vertailu muihin ei kanna koskaan omaa nenää pitemmälle, sillä maailmasta löytyy aina ihmisiä, joiden edesottamuksia et voi saavuttaa.

Miksi edes pitäisi? Toista samanlaista sinua ei ole. Ainoa, johon itseä kannattaa verrata on oma itse.

Ja kun muistat elää oikein suhteessa läheisiin ja toisiin ihmisiin, ei arjessa voi mennä kovin pahasti pieleen.

Samoin hyvinvointiteemoin jatketaan muuten tietyllä tavalla ensi viikollakin.
Pysyhän taajuudella!

Hyvää menoa kohti uutta alkanutta vuotta
ja viikonloppua!

talvi



Vinkit antoi hyvinvointivalmentaja Antti Jokela Lifted Oy:sta 
PR-toimisto Mildh Pressin mediatilaisuudessa.

Elämänviisauksia paksukalloisille

Rouva Sana on muutamaan otteeseen aikaisemmin todennut olevansa Anna Perho -fani, ja totean sen jälleen kerran.

En aio siksi siis edes esittää, että asenne ei vaikuttaisi suhtautumiseeni Perhon Työ ja perhe = Superarkea 2 -kirjaan, josta aion tänään rouvan hyvinvointiviikon kunniaksi kirjoittaa.

Ja jotta tämä side saisi vielä lopullisen niitin, viihdytän ennen kirjan esittelemistä eräällä anekdootilla. Se sitoo rouvan entistä tiiviimmin tähän edellä mainittuun kollegaan.

Saavuin autolla loppuvuodesta joogatunnilta takaisin kotiin, kun Anna Perho ja Kimmo Vehviläinen keskustelivat Radio Aallon Dynastia tänään -ohjelmassassaan kiireestä ja siitä, mistä se heidän mielestään johtuu.

Perhon teorian mukaan kiire on arvovalinta. Hän perusteli väitteensä sillä, että meillä kaikilla on käytössämme samat 24 tuntia vuorokaudessa, ja meillä jokaisella on vapaa mahdollisuus valita, mihin ajan käytämme - myös töissä.

Keskustelu naulasi minut auton etuistuimeen. Saavuin kotiin, mutta en malttanut sammuttaa autoa vaan jäin kuuntelemaan keskustelua tyhjäkäynnillä hurisevaan kotteroon.

Kohta huomasin auton takapeilistä olohuoneen ikkunassa hermostuneesti liikehtiviä perheenjäseniä. Ei aikaakaan, kun mies asteli ulos, avasi autonoven ja kysyi: "Onko kaikki kunnossa?"

"Hiljaa! Minä kuuntelen nyt Dynastiaa", vastasin, ja löin oven kiinni.

Superarkea


Kiireestä, sen tunnusta ja ennen kaikkea sen vähentämisestä kertoo myös Perhon uusin self help -teos Työ ja perhe = Superarkea 2 (Otava, 2015).

Muun muassa.

Allekirjoitan täysin Perhon ajatuksen siitä, että kiire on valtaosin meidän itsemme luomaa, joskus jopa päämme sisäistä.

On trendikästä tavoitella kiireettömyyttä, mutta on silti epämuodikasta olla täysin kiireetön. Mikä paradoksi.

Etkö usko? Teepä testi lähipiirissäsi. Kysy tutuiltasi "Mitä kuuluu?" ja tee listaa, kuinka moni vastaa: "Ei tässä sen ihmeempiä...". 

Tuskin kukaan. Vastauksen tietää jo kysymättäkin. Siihen on yksi hyvä syy: olemme tänä päivänä olemassa vain kiireen kautta.

Perhon vinkit kiireen kitkemiseen ovat hyviksi havaittuja ja toimivia (ja lopulta niin yksinkertaisia, että ihan itkettää...). Sellaisia ovat muun muassa to do -listat, ein päättäväinen viljeleminen sekä multitaskaamisen lopettaminen (tuosta jälkimmäisestä muuten lisää vielä tällä viikolla).

Kuulostaako tutulle?

Superarkea

Mutta sisältää Superarkea 2 paljon muutakin: tarinaa työn ja perheen yhdistämisen vaikeudesta, muutaman avaimen riittävän hyvään vanhemmuuteen, ajatuksia omien pelkojen voittamisesta ja unelmien kääntämisestä todeksi, aakkosia parisuhteeseen sekä myönteisen ajattelun taitoa.

Jälleen niin yksinkertaisessa muodossa, että ihan hirvittää.

Mutta sehän ei ole lainkaan Perhon syy. Päinvastoin.

Syy on rouvan kaltaisten paksukalloisten suomalaisten, jotka eivät usko ennen kuin heille hoetaan samat asiat kymmeneen kertaan, ja senkin jälkeen jaetaan ohjeet vielä paksun teoksen muodossa.

Eli kyllä: tämä rouva tykkää Superarkea 2 -kirjasta. Tykkää kovasti.

Ehkä jopa eniten siksi, että teoksessa on vähemmän itseironiaa ja kieli poskessa kirjoittamista kuin Perholta olisi ehkä ennakkoon odottanut - ja enemmän ehtaa asiaa. Vaikka siis Perhon sarkasmista muutoin niin paljon nautinkin.

10 pistettä ja papukaijamerkki on annettava myös teoksen kielellisestä asusta. Edellistä teosta, Pientä säätöä kun hiukan moitin kieliopillisesta ilmiasusta, ja peräänkuulutin tarkempaa kustannustoimittajaa. No, nyt rouvan toiveet on kuultu, ja kirjan teksti kestää tarkemmankin tarkastelun.

Perho toteaa teoksessaan, kuinka erään väitteen mukaan ihminen aikuistuu lopullisesti vasta noin 40-vuotiaana. Väite on armolause kaikille pienten lasten ja työn kanssa painiville.

Totta varmasti toinen puoli. Rouvalta vain jos kysytään, kaikki eivät oikein aikuistu silloinkaan.

Aina vanhemmuudesta (ja töistä ja elämästä nyt puhumattakaan) ei heru tyylipisteitä, mutta ihan mukavaa se silti useimmiten kuitenkin on.

Siis koko elämä.

Sen huomaa varsinkin silloin, kun sitä katsoo taaksepäin.

Anna Perho
Kirja, joka sisältää Rouva Sana erään lempisitaatin jo vuosien takaa, ei voi olla mitenkään huono...







































Yhteistyössä Otava. Kirja on saatu lehdistökappaleena.

Jo näkee nyt keski-ikäisenkin silmä lukea

Ei sellaista uutta vuotta, että ei yhtään muutosta. Edes pientä sellaista.

En tiedä huomaatko, mutta Rouva Sanan ulkoasu täällä blogin puolella on hieman muuttunut.

Juttuotsikoiden tekstifontti uudistui jo viime vuoden lopussa lukijapalautteen myötä, ja nyt myös juttujen fontti on toisenlainen - ja samalla aavistuksen suurempi. Näkee keski-ikäisenkin silmä piirun verran paremmin lukea...

Muutosta ovat kokeneet myös hakusanat, joita joskus myös avainsanoiksi kutsutaan. Rouva Sana -blogissa hakusanojen paikka on tuossa oikean käden puolella sivupalkin alalaidassa.

Hakusanojen määrä on uudistuksen myötä vähentynyt radikaalisti, mutta samalla ne ovat selkiytyneet. Jos jokin juttu on sinulta kadoksissa, mutta haluaisit palata siihen uudestaan, löydät tarinan toivottavasti nyt entistä paremmin pelkästään ytimekkäämpien hakusanojen avulla.

Uudet hakusanat on otettu käyttöön vasta vuoden alusta. Vanhojen juttujen osalta ne eivät ole siksi aivan aukottomat. Ihan kaikki aikaisemmin julkaistut jutut eivät siis välttämättä löydy uusien hakusanojen avulla.

Jos jotakin juttua ei tahdo löytyä, sitä kannattaa etsiä myös hakusanojen alta löytyvän erillisen haku-toiminnon avulla. Ainakin Rouva Sanan käytössä se on toiminut kohtalaisen hyvin.

Ja hei viimeinen uudistus vielä: blogisivun alareunassa oikealla roikkuu nyt uusi Facebook-laatikko.

Laatikko muistuttaa sinua siitä, että kaikki tuoreet blogipäivitykset - ja tukun muita tarinoita - saat parhaiten tilaamalla ne itsellesi Facebookiin. Käytä mahdolllisuutta hyväksesi, jos et ole vielä Rouva Sanan seuraaja.

Ja jos olet, tai laatikko muuten vain kismittää sinua, saat sen pois häiritsemästä raksimalla sen oikeasta ylänurkasta löytyvästä rastista.

Rouva Sana

Jotain uutta on myös se, että tästä päivästä alkaen täällä blogin puolella alkaa eräänlainen hyvinvointiviikko. Rouva Sana puhkuu nimittäin nyt energiaa.

Ei vähiten sen vuoksi, että rouvalla on ihan älyttömän suuri ilo päästä testaamaan muutaman tunnin ajan klassista pilatesta, kaiken pilateksen todellista esi-isää.

Onko laji sinulle tuttu?

Klassisista pilatesta harjoitetaan erillisillä laitteilla, jotka tuovat lajia tuntemattoman mieleen etäisesti kuntosalin (mutta jolla ei siis todellakaan ole mitään tekemistä tämän lajin kanssa).

Rouva Sana on joskus vuosia sitten käynyt muutamalla perinteisellä mattopilatestunnilla, ja voi ystävät - voin sanoa jo yhden kokemuksen perusteella, että ne eivät ole mitääään verrattuna klassiseen pilatekseen.

Tästä pilateksen lajista blogin puolella on luvassa vielä lisää myöhemmin tammikuussa jahka Rouva Sana on saanut käytyä tuntinsa loppuun, mutta muihin, hyvinvointiteemaan liittyviin aiheisiin palataan siis jo tällä viikolla.

Näihin kuviin ja tunnelmiin - reipasta maanantaita, aurinkoa viikkoosi ja kohta kuullaan taas!

Koskaan ei kannata olla muuta kuin oma itsensä

Jos jotain elokuvaa Rouva Sana odotti koko loppuvuoden (Annelin ja Onnelin talvi -jatko-osaa lukuun ottamatta) niin ehdottomasti Tenavia.

Onnistuin näkemään Tenavat-leffan trailerin muutamaan kertaan, ja jokin elokuvassa vetosi. Pitkästä aikaa luvassa oli jotain vanhaa, tuttua, ehkä jopa turvallistakin, mutta silti jotain uutta.

Siksi laskin joululomalla lähes päiviä, jolloin odottamani H-hetki koitti.

Ja olihan elokuva hahmojensa puolesta elämys. Milloin tämä rouva on viimeksi nähnyt - tai lukenut - mitään Jaska Jokuseen, Ressuun, Telluun, Amadeukseen, Kaustiseen tai Piparminttu-Pipsaankaan liittyen?! Noooo, aika monta vuotta (lue: vuosikymmentä) taaksepäin saa kyllä laskea.

Tajusin, että olin unohtanut jopa Rapa-Ripan olemassa olon! Kääk!

En ollut lapsuudessani koskaan mikään älytön Tenavat-fani Ressu-koiraa nyt ehkä lukuun ottamatta, mutta jonkinlainen syvä huokaus tältä rouvalta elokuvan alkaessa kyllä pääsi. Tuli nii-in nostalginen olo.

Tenavat


Itse elokuvan stoori on simppeli. Jaska Jokunen on tottunut elämäänsä tumpelona takarivin poikana, jota juuri kukaan ei koskaan huomaa.

Kun luokkaan saapuu uusi tyttö, Jaska tekee ryhtiliikkeen. Hän haluaa tehdä Ressun opastuksella vaikutuksen Pieneen Punatukkaiseen Tyttöön.

Tenavat on mukavaa, sympaattista katsottavaa, vaikka kovin syvälliseksi se ei teemastaan huolimatta ehdi. Jaskan eräänlaisen elämäntapamuutoksen taustalla elokuvan kakkosjuonena kulkevat Ressun seikkailut halki synkän ja myrskyisän yön.

Moni on jo ehtinyt sanoa ääneen toivoneensa elokuvalta vähemmän Ressua ja enemmän Jaskaa. Niin olisi rouvakin.

Elokuvateatterissa istuneisiin perheen pienimpiin Jaska Jokusen sitkeät jaloilleen nousemisyritykset jaksoivat selvästi purra ja huumori naurattaa, mutta kouluikäisten mielestä elokuva kuului olevan lälly ja liian vauvamainen.

No, vauvamaiseksi rouva ei sitä ehkä kutsuisi. Pehmeäksi ja sydämelliseksi kyllä.

Miksi? Siksi, että Jaskalla on asennetta.

Siksi, että Jaska Jokunen muistuttaa Tenavissa, että epäonnistumisenkin jälkeen täytyy aina nousta uudelleen, eikä koskaan kannata olla muuta kuin oma itsensä. Se riittää.

Tenavat-elokuvaan liittyy hauska Tenavaattori; verkossa oleva ohjelma, jolla jokainen voi luoda itsestään oman Tenavat-hahmon. Se on vähintään yhtä sympaattinen ja hauska kuin itse elokuvakin. Suosittelen!

Rouva Sanan oma Tenavat - alter ego seikkailee tämän päivityksen sivuilla, joten tätä hahmoa et elokuvasta löydä. Joidenkin ehkä suureksi onneksi...

Jotain yhtäläisyyttä meissä kahdessa varmasti kuitenkin on. Vai mitä sanot?

Tenavat


Viikonloppuna on hyvää aikaa poiketa vaikka elokuviin. Rouva Sanan to see -listalla seuraavaksi on kotimainen Nuotin vierestä

Iloista tammikuun viikonloppua!


Tenavat-elokuvaa esitetään parhaillaan elokuvateattereissa ympäri Suomen. 
Keskisellä Uudellamaalla elokuva kuuluu Studio 123:n ohjelmistoon.



Juttu on toteutettu yhteistyössä elokuvateatteri Studio 123:n kanssa.

Tervetuloa arki!

Ei voi mitään. Jo toinen peräkkäinen Rouva Sanan uusi vuosi alkaa ilman sen suurempia julkisia lupauksia, koosteita tai muitakaan juhlallisuuksia. Vaan -

Onnentäyteistä alkanutta uutta vuotta sinulle! 

Toivottavasti sinulla oli levollinen ja rentouttava joululoma niiden päivien osalta, jolloin sait hengähtää.

Rouva Sana


Jo vuosia sitten tämän rouvan onnistuneen joulun reseptiksi muodostui yksi määre: mahdollisimman paksu kinos lunta auton katolla - jos ymmärrät, mitä tarkoitan.

No, viime vuosina lunta on saanut jouluksi odotella, ja tänä vuonna joulupäivänä auton kylkiä piiskoi korkeintaan kova vesisade. Sellaisina vuosina onnistuneen joulun ohjenuoraksi kelpaa lumisen auton katon lisäksi myös kolme päivää samassa asennossa seisoneet auton renkaat.

Ja se hei toteutui jälleen. Tämä rouva se on kuulkaa nyt levännyt.

Rouva Sana
Rouva Sanan #2015bestnine eli vuoden 2015 tykätyintä kuvaa Instagramissa.


Rouva Sanan joululomaan sisältyi mittaamaton määrä hyvin, pitkään ja nautinnolla nukuttuja tunteja. Miten nukkuminen ilman kelloa voikaan olla niin taivaallista! Huutomerkki! Ja huutomerkki!

Lomaan sisältyi melkein yhtä mittaamaton määrä kirjojen ja (tabletilta) lehtien parissa vietettyjä tunteja (aaah, miten nautinnollista, kun on oikeasti AIKAA lukea) sekä yhdet villasukat ja yhdet säärystimet eli paljon neulomista.

Joululomaan kuului myös musiikin luukuttamista - aluksi jouluisesti, sittemmin vähemmän jouluisesti (lepää rauhassa Lemmy Kilmister) -, useampi 10 kilometriä juoksu- ja kävelylenkkejä, valokuvaamista muutama muistikortti täyteen sekä ... venttas hool.. pikaisesti laskettuna vähintään kymmenkunta elokuvaa kotona koti- ja elokuvateatterissa katsottuna.

Sanalla sanoen siis pari viikkoa elämää ilman kalenteria ja kelloa. Luksusta, etten paremmin sanoisi.

Ai niin, ja sitten on vielä se kaikkein tärkein: rakkaat ihmiset - perhe, läheiset, sukulaiset, ystävät. Heitä kaikkia on nähty (usko tai älä - näin siitäkin huolimatta, että auton renkaat pysyivät joulunpyhät aattonaaton illasta alkaen kolme päivää samassa asennossa), ja heidän seurastaan on todellakin nautittu.

Ilman tätä joukkoa ei joululoma olisi oikeaa lomaa.

Nyt on energiaa tankattu pitkälle talveen.

Rouva Sana
Tähän näkyyn oli vuosi 2015 hyvä lopettaa.
Vuosi päättyi Järvenpään kaupungin huikaisevan hienoon ilotulitukseen Jean Sibeliuksen kunniaksi
(kuva: Jyri Rantanen).


Paluu arkeen tuntuu hyvältä. Monestakin syystä.

Jaan kuopuksen viikonloppuna sanoiksi pukeman tunteen siitä, kuinka hän sanoi odottavansa arkea ja paluutaan kouluun. On jotain järkevää tekemistä.

Niin ihana asia kuin loma onkin, ei kukaan jaksa makeaa mahan täydeltä liian pitkään. Uutta lomaa on ihana odottaa, kun välissä on tukku tavallista ja rehtiä arkea.

Minna Luoma


Paluu arkeen tuntuu hyvältä myös siksi, että te lukijat - sinä, sinä, SINÄ, ja kaikki te, jotka siellä ruutujen takana luette tälläkin hetkellä tätä tekstiä - olette olemassa.

Blogistaniassa - niin kuin tätä blogimaailmaa leikkisästi kutsutaan - ei ole lainkaan yleistä, että bloggaaja vetäytyy tuosta noin vain parin viikon lomalle lukijoidensa kanssa huilimaan. Kun blogi ei loman aikana päivity säännöllisesti, huoli lukijoista ja heidän pysyvyydestään on bloggaajien kesken ikuista.

Moneen valtakunnalliseen, suuret massat tavoittavaan blogiin verrattuna teitä Rouva Sanan lukijoita on edelleen pieni, mutta silti poikkeuksellisen innostunut, kiinnostunut ja ennen kaikkea äärimmäisen sitoutunut joukko.

Te olette näyttäneet sen monta kertaa aikaisemmin, ja te näytitte sen jälleen kerran: vaikka Rouva Sanan edellisestä päivityksestä on nyt tasan päivän yli kaksi viikkoa, joululomalla ei ole ollut päivää, jolloin rouvan tekstejä ei olisi luettu.

Osa vuodenvaihteen päivistä oli blogissa vilkkaampia kuin normiarkena.

Parempaa joululahjaa ei kukaan bloggaaja voisi omilta lukijoiltaan saada. Uskothan siis, kun sanon: iso, iso, ISO kiitos!

uusi vuosi

Sinun ansiostasi voin todeta seuraavan: tästä käynnistyy Rouva Sana vuosi 2016. Ja jo huomenna luvassa ovatkin ihan muut aiheet.

Pysyhän kuulolla. Siis huomenna.