Elämänviisauksia paksukalloisille

Rouva Sana on muutamaan otteeseen aikaisemmin todennut olevansa Anna Perho -fani, ja totean sen jälleen kerran.

En aio siksi siis edes esittää, että asenne ei vaikuttaisi suhtautumiseeni Perhon Työ ja perhe = Superarkea 2 -kirjaan, josta aion tänään rouvan hyvinvointiviikon kunniaksi kirjoittaa.

Ja jotta tämä side saisi vielä lopullisen niitin, viihdytän ennen kirjan esittelemistä eräällä anekdootilla. Se sitoo rouvan entistä tiiviimmin tähän edellä mainittuun kollegaan.

Saavuin autolla loppuvuodesta joogatunnilta takaisin kotiin, kun Anna Perho ja Kimmo Vehviläinen keskustelivat Radio Aallon Dynastia tänään -ohjelmassassaan kiireestä ja siitä, mistä se heidän mielestään johtuu.

Perhon teorian mukaan kiire on arvovalinta. Hän perusteli väitteensä sillä, että meillä kaikilla on käytössämme samat 24 tuntia vuorokaudessa, ja meillä jokaisella on vapaa mahdollisuus valita, mihin ajan käytämme - myös töissä.

Keskustelu naulasi minut auton etuistuimeen. Saavuin kotiin, mutta en malttanut sammuttaa autoa vaan jäin kuuntelemaan keskustelua tyhjäkäynnillä hurisevaan kotteroon.

Kohta huomasin auton takapeilistä olohuoneen ikkunassa hermostuneesti liikehtiviä perheenjäseniä. Ei aikaakaan, kun mies asteli ulos, avasi autonoven ja kysyi: "Onko kaikki kunnossa?"

"Hiljaa! Minä kuuntelen nyt Dynastiaa", vastasin, ja löin oven kiinni.

Superarkea


Kiireestä, sen tunnusta ja ennen kaikkea sen vähentämisestä kertoo myös Perhon uusin self help -teos Työ ja perhe = Superarkea 2 (Otava, 2015).

Muun muassa.

Allekirjoitan täysin Perhon ajatuksen siitä, että kiire on valtaosin meidän itsemme luomaa, joskus jopa päämme sisäistä.

On trendikästä tavoitella kiireettömyyttä, mutta on silti epämuodikasta olla täysin kiireetön. Mikä paradoksi.

Etkö usko? Teepä testi lähipiirissäsi. Kysy tutuiltasi "Mitä kuuluu?" ja tee listaa, kuinka moni vastaa: "Ei tässä sen ihmeempiä...". 

Tuskin kukaan. Vastauksen tietää jo kysymättäkin. Siihen on yksi hyvä syy: olemme tänä päivänä olemassa vain kiireen kautta.

Perhon vinkit kiireen kitkemiseen ovat hyviksi havaittuja ja toimivia (ja lopulta niin yksinkertaisia, että ihan itkettää...). Sellaisia ovat muun muassa to do -listat, ein päättäväinen viljeleminen sekä multitaskaamisen lopettaminen (tuosta jälkimmäisestä muuten lisää vielä tällä viikolla).

Kuulostaako tutulle?

Superarkea

Mutta sisältää Superarkea 2 paljon muutakin: tarinaa työn ja perheen yhdistämisen vaikeudesta, muutaman avaimen riittävän hyvään vanhemmuuteen, ajatuksia omien pelkojen voittamisesta ja unelmien kääntämisestä todeksi, aakkosia parisuhteeseen sekä myönteisen ajattelun taitoa.

Jälleen niin yksinkertaisessa muodossa, että ihan hirvittää.

Mutta sehän ei ole lainkaan Perhon syy. Päinvastoin.

Syy on rouvan kaltaisten paksukalloisten suomalaisten, jotka eivät usko ennen kuin heille hoetaan samat asiat kymmeneen kertaan, ja senkin jälkeen jaetaan ohjeet vielä paksun teoksen muodossa.

Eli kyllä: tämä rouva tykkää Superarkea 2 -kirjasta. Tykkää kovasti.

Ehkä jopa eniten siksi, että teoksessa on vähemmän itseironiaa ja kieli poskessa kirjoittamista kuin Perholta olisi ehkä ennakkoon odottanut - ja enemmän ehtaa asiaa. Vaikka siis Perhon sarkasmista muutoin niin paljon nautinkin.

10 pistettä ja papukaijamerkki on annettava myös teoksen kielellisestä asusta. Edellistä teosta, Pientä säätöä kun hiukan moitin kieliopillisesta ilmiasusta, ja peräänkuulutin tarkempaa kustannustoimittajaa. No, nyt rouvan toiveet on kuultu, ja kirjan teksti kestää tarkemmankin tarkastelun.

Perho toteaa teoksessaan, kuinka erään väitteen mukaan ihminen aikuistuu lopullisesti vasta noin 40-vuotiaana. Väite on armolause kaikille pienten lasten ja työn kanssa painiville.

Totta varmasti toinen puoli. Rouvalta vain jos kysytään, kaikki eivät oikein aikuistu silloinkaan.

Aina vanhemmuudesta (ja töistä ja elämästä nyt puhumattakaan) ei heru tyylipisteitä, mutta ihan mukavaa se silti useimmiten kuitenkin on.

Siis koko elämä.

Sen huomaa varsinkin silloin, kun sitä katsoo taaksepäin.

Anna Perho
Kirja, joka sisältää Rouva Sana erään lempisitaatin jo vuosien takaa, ei voi olla mitenkään huono...







































Yhteistyössä Otava. Kirja on saatu lehdistökappaleena.

22 kommenttia

  1. Olipa hyvä kirjoitus! Minulla heräsi heti suuri halu lukea kyseinen kirja, sillä tällä hetkellä etsin jonkin sortin avaimia sinne alkavaan syksyn arkeen. Jos saisin pohdittua ja mutusteltua näitä asioita jo hieman ennen sen ns. normiarjen (=vuorotteluvapaan jälkeinen aika)alkaessa. Täytyypä etsiä kirja käsiini. Ja todellakin, minä taidan kuulua tuohon paksukalloisten heimoon!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi suosittelen kirjaa, tutustu ihmeessä Satu! Minua kirjassa viehättävät konkreettiset neuvot, jotka, no joo, tuntuvat idioottimaisen yksinkertaisille ja ihan liian helpoille, jotta niillä on asiaa tällaiseen kirjaan, mutta siirräpä ne arkeen, pysyvästi. Ei mikään ihan helppo juttu. Siksi on hyvä, että niistä muistutetaan.

      Tervetuloa paksukalloisten heimoon <3!

      T. Nimimerkki "To do -listat (ja dead linet) ovat arjen parhautta"

      Poista
  2. Miten mieletön postaus, luin kuules nautinnolla ja on sinulla kynä hallussa. Kuules mitäs jos kirjoittaisit kirjan, ostaisin heti, siitä tulisi, viisas, sydämellinen, hauska ja mahtava!

    En kestä kiirettä, nollaan tilanteen, jos liikaa kiirusta pukkaa. Ennen en osannut ja eihän siitä mitään hyvää seurannut ja olo oli kireä ja sehän näkyi. Mutta kun oikein itseään kuuntelee, niin sieltä se löytyy, se hidastamisen tahti. Nykyään en ota pulttia siivoamisestakaan, ennen olin kaamea suorittaja. Juu ei jaksa. Olisi vaikka mitä kommentoitavaa tähän, mutta arvaas mitä en nyt jaksa sitäkään, pirskutin flunssaa pukkaa taas päälle ja pää on ihan tyhjä.

    Mutta kirjoita kirja, ihailen sua, tiedätkö sitä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että tuo hidastaminen ja leppoistaminen olisi elämän (ja iän...) mukanaan tuomaa viisautta, mutta ehkä se onkin aitoa oppimista.

      Niin tai näin jaan kanssasi saman tunteen tuosta kiireen karkottamisesta. Tämäkin täydelllinen suorittaja on viime vuosien aikana oppinut - kauniisti sanottuna - priorisoimaan tekemisiään ja toisaalta kanssasi samaan tapaan olemaan ottamatta pulttia vähäpätöisistä asioista.

      To do -listan ulkopuolelle vähemmän tärkeinä asioina ovat päätyneet surutta muun muassa siivoaminen, pyykinpesu (ja kaikki se show, mikä pyykkikorin ja vaatekaapin väliin liittyy) ja kaupassa ravaaminen (juu-u, usko pois, silloin syödään, mitä kaapista löytyy ja harvoin kaapit ovat koskaan kokonaan tyhjät) ja to do -listalle tiensä kärkeen ovat löytäneet muun muassa juokseminen (ja kaikki muu liikunta), lukeminen, musiikin kuunteleminen kuuntelemalla, neulominen ja seurustelu face to face ystävien kanssa.

      Ja ihan vain omien valintojeni ansiosta. Tästä otan kyllä sulan hattuuni :).

      Kiitos Tiia kirjoittamiseen (ja kirjaan) liittyvistä sanoistasi. Kätken ne sisälleni ja kannan niitä mukanani. Olet ihana. Kiitos <3.

      Poista
  3. Hyviä huomioita! Kuten monet meistä myös bloggaamista harrastavista ovat joutuneet opettelemaan, niin varmaan myös Sinäkin, että kaikkea maailmassa ei ehdi tekemään ja jos aikoo edes jotenkin selvitä - ja kokea elämän mukanavana - niin pitää valita mitä haluaa tehdä ja jättää jotain tekemättä! Vaikka välillä tuntuukin siltä, että haluaisin tehdä tätä ja tätä ja vielä tätäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Priorisointia on todellakin pitänyt harjoitella - ihan vain tämän bloggaamisenkin vuoksi -, mutta se on yksinomaan hyvä asia. Se tarkoittaa, että on aikaa itselleen merkityksellisille asioille.

      Sillä ihan niin kuin oivallisesti totesit, maailma on niin pullollaan mielenkiintoisia asioita, että kaikkeen ei kuitenkaan koskaan ehtisi. Ei, vaikka haluaisi. Näin on hyvä.

      Poista
  4. Niin totta ja lause "On trendikästä tavoitella kiireettömyyttä, mutta on silti epämuodikasta olla täysin kiireetön" näkyy jo aivan kaikkialla. Kunpa ihmiset pysähtyisivät hetkeksi ja miettisivät, minne sitä on oikeasti aina niin kiire.

    Oikein hyvää ja kiireetöntä viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On käsittämätöntä, miten helposti meistä suurin osa mieltää olemassaolonsa kiireen kautta. Kuulumiset ovat kiireitä.

      Niin ne ovat olleet minullakin. Olen yrittänyt tietoisesti päästä pois siitä, että en enää kovin usein lipsauttaisi "Ai kauhea, kun on ollut taas kiire..." -vastausta kenellekään. Ei ole muuten mikään ihan helppo juttu ;)...

      Iloista talviviikkoa ihana Peggy <3!

      Poista
  5. Täällä toinen (tai varmaan aika mones) Perho-fani ilmoittautuu.

    Itseäni jotenkin häiritsee koko "kiire"-sana. Tai ainakaan en itse koe, että mulla olisi koskaan oikeasti kiire (paitsi jos meinaan myöhästyä bussista tai jotain ja pitää pistää juoksuksi). Kyse on ennemminkin siitä, että on vaan paljon tekemistä (jotka yleensä on ihan itse itselleen haalinut).

    Muistan hyvin yhden esimieheni noin 30 vuoden takaa. Hänellä oli tapana kävellä matkatoimiston pitkää käytävää edestakaisin pinkka papereita sylissään ja hokea, kuinka on niin kiire, ettei ehdi tehdä mitään. ja minä sitten menin kysymään, että "No voisinko kenties auttaa jotenkin ja vaikka ottaa jonkun niistä kiireellisistä tehtävistä hoitaakseni, niin esimiehelle jäisi enemmän aikaa"? En vaan silloin nuoruuden tyhmyyttäni älynnyt, että eihän siitä ollut ollenkaan kysymys, että oikeasti olisi ollut niin paljon (tai edes oikeastaan yhtään mitään) tehtävää, vaan tärkeää oli olla se kiireinen päällikkö. Ollaan me ihmiset kyllä vähän kummaa porukkaa välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, että osut naulan kantaan Annukka. Minusta kiire syntyy omia arvoja vastaan tehdyistä asioista - liittyivätpä ne sitten työhön tai vapaa-aikaan (tästä samasta muuten Perhokin puhui tuossa kuuluisassa The radio-ohjelmassa ja littasin siksi entistä tiiviimmin takapuoleni auton penkkiin...).

      Saman asian voi nähdä käänteisesti: kun on kalenteri täynnä itselleen tärkeää, mukavaa ja merkityksellistä asiaa, meistä harva, tuskin juuri kukaan, kokee kiirettä, pitää sitä ahdistavana tai vastenmielisenä. En minä ainakaan.

      Kaikki kiire ei siis ole pahasta. Myönteinen kiire on hyvää ja silloin se ei olekaan enää kiirettä - se on vain "paljon mukavaa tekemistä".

      Tuo sinun esimies-esimerkkisi on oivallinen ja se kiteyttää oikeastaan kaiken kiireestä. Voisin kuvitella, että sitä samaa Perhokin on omassa kirjassaan tarkoittanut puhuessaan eräänalaisesta kiireen kunniamerkistä.

      Yhä tänä päivänä työelämässä on tärkeää olla päällikkö ja on tärkeää olla kiire. Jos sinulla ei ole (mikä kaikkein pahinta, kumpaakaan), et ole ihmisenä minkään arvoinen. So sad.

      Poista
  6. Tiian kanssa samaa mieltä. Rouva Sanan pitäisi kirjoittaa kirja arjen aforismeja ym. <3
    Ihanaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi, kiitos <3! Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Tuo kirja pitää lukea. Ihan loistava sitaattikin siinä :). Mukavuudenhaluni muistuttaa viljelemään ei-sanaa aika tarpeeksi. Kertaus arjenhallinnan perusteista ei silti ole koskaan turhaa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä viisas nainen, osaat sanoa ei. Arvokas taito. Ehdottomasti.

      Teoksesta löytyy melkein jokaiselle jotakin. Tämäkin jutun näkökulma olisi voinut olla joku muu, mutta tartuin kiireeseen, joka riivaa aika monia siellä näyttöruutujenkin takana.

      Meikäkin tykkää tuosta alimmasta sitaastista. Se muuten löytyy kirjasta, joka on niin ikään lukemisen arvoinen.

      Kiva, kun poikkesit kommentoimaan!

      Poista
  8. Kirja kuulostaa juuri sellaiselta elämän oppaalta, mikä on luettava. Kivaa päivää sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi suosittelen! Tärkeän sisältönsä lisäksi kirja on myös mukavaa ja viihdyttävää luettavaa. Taattua Perhoa siis.

      Talvista viikkoa Viltsu Mari <3!

      Poista
  9. Mulla on se yksi Anna Perhon kirja, minkä nimeä en muista, mutta oli joku vinkkikirja parempaan arkeen. Pitäisi se varmaan kaivaa esiin ja lukea loppuun. Ajattelemisen arvoisia juttuja Perho kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ajattelemisen arvoisia juttuja ehdottomasti kyllä ja mikä parasta, aina silti positiivisesti, elämänmyönteisesti ja itsensä peliin laittaen. Ei tämä elämä niin vakavaa ole - mutta sinä juuri sen kyllä tiedätkin <3.

      Poista
  10. "On trendikästä tavoitella kiireettömyyttä, mutta on silti epämuodikasta olla täysin kiireetön". Niin paikkansa pitävää. En vielä ole testiä ehtinyt tekemään, mutta aloin muistella viimeaikaisia keskusteluja ystävien / tuttujen kanssa. Kaikilla oli kiire, paitsi yhdellä. Yksi ystäväni taitaa tuon ihanan kiireettömyyden ja siitä huolimatta hän on todella aikaansaapa ja ahkera ihminen. Hän ei tietääkseni ole lukenut Perhon kirjoja :)
    Minulle itselleni tekisi tuon Perhon kirjan lukeminen hyvää. Minä olen kuulunut tuohon paksukalloisten heimoon, mutta pitkän elämän myötä kallo on vähän pehmentynyt, elämänmuutoksista johtuen. Ja olen iloinen siitä. Nyt opettelen vielä sanomaan tuon: "Ei tässä sen ihmeempää...". Ja Perhon kirjojakin olisi hyvä lukea.
    Kiitos sujuvasta pohdinnasta. To do-listat ovat käytössä. Ei ajankäytön vaan muistamisen takia :)
    Ja niinkuin tuo väki edellä, niin minäkin: "Olisit taitava kirjan kirjoittaja."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan ryhtyä jatkossa halaamaan heitä, jotka vastaavat kuulumisten kyselemiseen ensimmäiseksi ihan jotain muuta kuin, että on ollut "kauhea kiire" <3.

      Tervetuloa Tuula sinäkin tänne paksukalloisten heimoon! Siihen kuuluu, että elämänkokemus opettaa ja kallon reunat hieman pehmenevät, mutta silti tekee hyvää, kun joku hieman takoo asioita päähän ;)...

      Energistä uutta viikkoa sinulle Tuula!

      Poista
  11. Minä yleensä vastaan, että kuuluu ihan hyvää! Ja yleensä oikeesti kuulukin tasaiseen tappavan tylsään tahtiin :) Kuitenkin olen kokoajan menossa ja tekemässä ja suunnittelemassa, siis ei-enään-muodissa-olevaa multitaskingia ;) mutta en tunne itseäni kiireiseksi, kyseessä vain oma luonteenpiirteeni. Osaan myös relata ja olla tekemättä 'yhtään mitään'...eli silloin luen, kudon tai katson leffaa ( ja kudon).
    Oikeesti inhoan hötkyilyä ja näennäis kiirettä, jota työpaikkani on pullollaan.....
    Tuo kirja kuulostaa lukemisen arvoiselta ja itsekin tykkään Perhosta ja hänen nasevista kommenteistaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä jokainen kokee kiireen ja stressin yksilöllisesti. Toisen kiire on toiselle rauha. Tärkeintä onkin varmasti kuunnella omaa sisintään, olla itse itselleen rehellinen. Jos meneminen ja tekeminen ei haittaa, ongelmaa ei ole.

      Rentoutumisen, joutenolon ja relaamisen taito ei ole helppo. Tiedän sen kokemuksesta. Jotain syvällistä siinä kuitenkin on. Kun pysähtyy ja osaa olla hiljaa itsensä kanssa, syntyy jotain uutta.

      Perhon kirja on samanlainen kuin Perho itse. Lämpimästi suosittelen <3!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!