Klassinen pilates... Ai, siis niin kuin mikä?

Kun Rouva Sana astuu PilatesLift-studion ovesta ensimmäisen kerran sisälle, selvää on, että nyt ei olla ihan missä tahansa kunnonkohotuspaikassa.

Peräseinällä on vierekkäin yksi, kaksi, kolme... glups, neljä kuntosalilaitetta muistuttavaa vekotinta.

Keskelle salia on sijoitettu toiset kaksi, erilaisia kuin peräseinällä. Salin toisella puolella olevat laitteet muistuttavat suurta tynnyriä tikapuilla sekä voimailulaitetta.

No just. Ja Rouva Sanan kun piti tutustua klassiseen pilatekseen.

PilatesLift
Klassisessa pilateksessa käytetty ns. Reformer on monipuolinen laite. Se mahdollistaa tukun erilaisia liikkeitä.
Kuvassa on Leg Circles -liike eli vahvistusta saavat jalkojen lihakset.
(Kuva: PilatesLift)





















Klassinen pilates tai laitepilates.

Tunnustan avoimesti, että minulla ei ollut pienintäkään käsitystä tai ajatusta siitä, mitä laji voisi tarkoittaa ennen kuin kuulin siitä ensimmäisen kerran PilatesLift-studion ohjaajalta Heli Päiväniemeltä.

Mattopilatesta olin joskus takavuosina kokeillut muutaman kerran, mutta en syttynyt sille. Ymmärsin lajin idean ja sen hyvää tekevät vaikutukset - teoriassa.

Vasta-alkajana kuitenkin tuntui kuin minut olisi laitettu ensimmäisellä latinan kielen tunnilla suoraan puhumaan ilman hajuakaan sanoista tai kieliopista.

Suoraan lauteille siis, matolle vain liikkeitä puskemaan.

Toisen vatkaamiskerran jälkeen päätin, että tämä oli nyt tässä. Tajusin, että pilates on laji, joka vaatii syvällisemmän käsityksen sen taustoista ja vahvan ajatuksen tehtävien liikkeiden taustalle.

Ja se vaatii ohjaajan, joka vähintään ensimmäisillä kerroilla neuvoo vieressä kädestä pitäen, miten liikkeet oikeasti tehdään, ja miksi.

Ja no pilates kuin pilates, aivan sama, Rouva Sana tuumi, kunnes törmäsi sanaan klassinen pilates.

Klassinen pilates
Running-liike muistuttaa juoksemista ja se sopii erityisesti loppujäähdyttelyksi.
(Kuva: PilatesLift)

















Neljän käyntikerran jälkeen voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että pilates kuin pilates, se ei sitten todellakaan ole aivan sama.

Aktiivisena liikkujana, ja nyt sekä perinteistä matto- ja klassista (tai laite-) pilatesta kokeilleena, väitän, että kaikkien pilatesvasta-alkajien pitäisi aloittaa lajiin tutustuminen klassisen pilateksen kautta.

Miksi?

Siksi, koska klassisessa pilateksessa tumpelokin lajin ensiharrastaja pääsee laitteiden avulla jo ensimmäisellä kerralla liikkeillään sinne, minne niillä pitääkin päästä, oikeisiin lihaksiin.

Plussaa on, että klassisessa pilateksessa ohjaaja seisoo koko ajan kirjaimellisesti vieressä ja neuvoo kädestä pitäen, mitä pitää tehdä - jopa ryhmätunneilla.

Vaikka mieli tekisikin siis hieman huijata, tehdä liikkeet hieman sinnepäin ja päästää itsensä helpomalla, se ei onnistu. Ei, ei.

Mattopilateksesta kuulee usein kerrottavan, että lajissa ei tule koskaan kuuma. "Ehdin harrastaa pilatesta kaksi vuotta ennen kuin minulle tuli ensimmäisen kerran hiki."

No just.

Klassisessa pilateksessa ei ollut yhtään kertaan, jolloin en olisi kastellut selkääni tai pyyhkinyt hikeä otsaltani. Eli hiki tulee, ensimmäisestä kerrasta alkaen.

Lisäksi lajin vaikutukset huomaa heti, eri tavalla kuin perusjumpan (tai sen rouvan epäonnisen mattopilateksen) jälkeen.

Jo ensimmäisen kerran jälkeen bongasin kolmesta paikasta kipeytyneet lihakset, joiden olemassaolosta minulla ei ollut tähän ikään mennessä tietoakaan: pienet lihakset olkavarsien, vatsan ja reisien SISÄLTÄ.

Laitepilates
Short Box -sarjan kolmas liike eli Side-to-Side tehdään Reformer-laiteella. Lisäapuvälineenä on tanko.
(Kuva: PilatesLift)























Klassinen pilates perustuu sen keksijänsä, saksalaisen Joseph Pilateksen (1880-1967) oppeihin. Nuori Pilates oli lapsuudessaan heiveröinen ja hän sairasteli paljon. Vahvistaakseen itseään hän alkoi voimistella ja harjoittaa lihaksiaan.

Pilates loi itselleen menetelmän, jolla hän kuntoutui. Sittemmin hänet tunnettiin monipuolisena urheilijana, voimistelijana ja nyrkkeilijänä.

Koska Pilates ymmärsi dokumentoida kaiken tekemänsä, hänen tiedetään luoneen peräti noin 500 erilaista liikettä. Mattoliikkeiden osuus kokonaismäärästä on alle 10 prosenttia, ja silti ne ovat tänä päivänä yleisimmin käytössä ja ne tunnetaan parhaiten.

Jännittävää, eikö totta? Merkittävin osa Joseph Pilateksen luomasta lajista on siis jäänyt mattopilatekseksi muotoutuneen alalajin varjoon.

Joseph Pilateksen ajatusmaailmaan kuului, että kehoa hallitaan mielen kautta. Hän painotti mielen ja kehon tasapainoa, tahdonlujuutta.

Miksi mattopilates on sitten jyrännyt laiteilla tehtävän klassisen pilateksen? Siihen lienee vain yksi syy: mattopilates on kustannustehokkaampaa.

Mattopilatekseen tarvittavat välineet ovat yksinkertaisia, pieniä, vähän tilaa vieviä ja ennen kaikkea edullisia. Samaan saliin mahtuu kymmenittäin yhtä aikaa lajin harrastajia.

Klassisessa pilateksessa tyypillistä on, että tunnit vaihtelevat yksityistunneista ryhmätunteihin, joilla on salista riippuen vain noin 2-6 harrastajaa.

Vissi ero.

Mutta niin on ero myös tunnin jälkeenkin. Älä anna kuntosalilaitteita muistuttavien vekottimien hämätä. Käy kokeilemassa laitteilla tehtävää klassista pilatesta, kun sinulla on siihen mahdollisuus.

Rouva Sana on lähes varma, että yllätyt.

Positiivisesti.

Juttu on toteutettu yhteistyössä PilatesLift-studion kanssa. 

14 kommenttia

  1. Kiitos vinkistä - itse olen tutustunut lähinnä Method Putkisto -pilatekseen - ja siihenkin vain pintapuolisesti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Lady!

      Klassista pilatesta tarjoavia studioita on huuoooomattavasti vähemmän kuin perinteistä mattopilatesta tarjoavia (kts. jutusta syyt), mutta jos bongaat jostain sopivan paikan, käy joskus ihmeessä testaamassa. Tunnit eivät ole yhtään sen arvokkaampia kuin normipilateksessakaan.

      Poista
  2. Kieltämättä alkoi tämäkin laji nyt kiinnostaa. Vuosia sitten harrastin (lenkkeilyn ja jumpan lisäksi) mattopilatesta ja siitä siirryin joogaan (jolloin muut kuntoilut jäivät). Istumatyöläisenä huomaan, että nyt on pakko alkaa pitää huolta myös lihaskunnosta ja aerobisesta liikunnasta. Tuntuu että surkastun tähän koneen ääreen. Toki personal trainerini Vilma (suomenlapinkoira) voisi myös patistaa minua pidemmille lenkeille päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinä onnekas, jolla on oma henkilökohtainen, nelijalkainen pt. Meilläkin sellainen olisi taatusti, jos astmani sallisi sen.

      Puhut todellakin asiaa: istumatyöläisenä, pahimmillaan 10-12 tuntia tietokoneen ääressä istuvana ja noh, ihan silla lailla rempseästi vuosi vuodelta ikääntyvänä todellakin huomaa, että omasta kunnosta pitää pitää huolta. Viimeistään nyt. Vuosia on paljon takana, mutta niitä on hyvällä onnella vielä jonniin verran myös edessä. Kiva, jos niistä saisi nauttia leppoisalla mielellä loppuu asti.

      Käy testaamassa klassista pilatesta. Saatat jäädä koukkuun ;).

      Poista
  3. Klassinen pilates/laitepilates...mielenkiintoista! Mielelläni kokeilisin, kiitos kuvauksesi! Minäkin kävin muutaman kerran mattopilateksessa, mutta olisin tarvinnut henkilökohtaisempaa ohjausta, että olisin saanut siitä pilatesjajista kaiken hyödyn irti. Mukavaa viikonvaihdetta! Ensi viikolla on jo helmikuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on täsmälleen samanlaiset kokemukset mattopilateksesta kuin minullakin :).

      Todellakin valoa kohti mennään, tervetuloa helmikuu, täällä odotetaan jo! Ihanaa viikonloppua Mindy!

      Poista
  4. Toi pilates on tuntunut musta aina kiinnostavalta, siinä ei ilmeisesti koeta äkillistä hengästymistä. Se kun ei sovi tällaiselle astmakeuhkolle ollenkaan :)
    Kuulostaa hyvältä liikunnalta.
    Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilatekseen kuuluu olennaisena (joogan tapaan) oikea hengitys. Sen oppii aikaa myöten. Varsinaisesti tässä laijissa ei pääse hengästymään niin kuin minä pointtisi ymmärrän; hien saa pintaan muulla keinoin ;). Pilates sopii siis erinomaisesti astmaatikoille, joihin itsekin kuulun (tosin suurin osa astmaatikoista saa kyllä hengästyäkin, kun kunto sallii sen - itselleni juoksulenkit tekevät vain nykyään terää).

      Ei muuta kuin testamaan pilatesta Outi! Reipasta viikonloppua!

      Poista
  5. Huh, näyttävät melkein keskiaikaisilta kidutusvälineistöiltä :D. Olen joskus vuosia sitten yrittänyt itse opiskella Pilatestä kirjan avulla, mutta siitä ei tullut kerrassaan mitään. Liikkeiden ja hengitystekniikan yhdistäminen oli ihan ufoa meikäläiselle. Pilates olisi varmaan hyvä harrastus ja ehkä joskus vielä innostun. Tämä
    klassinen versio vaikutti todella mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Kiitos taas tästä vinkkauksesta. Ja oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hyvä Satu kun sinä sanoit tuon keskiaikaisen kidutusvälineistön, niin pääsen kumoaamaan väitteesi tältä seisomalta ;) ;).

      Kaikki ei aina ole miltä se näyttää - sitä paitsi minusta välineistö on livenä pikemminkin modernin kuntosalilaitteiston näköinen :).

      Sen kokemuksen perusteella, mikä minulla pilateksesta on, väitän, että siihen ei todellakaan kannata perehtyä vasta-alkajana itseopiskellen. Ymmärrys lajista ei avaudu pelkkiä kirjan sivuja ja ohjeita lukien. Minulle se avautui vasta (!) klassisessa pilateksessa...

      Kiva, jos tykkäsit vinkkauksesta. Reipasta viikonloppua Satu!

      Poista
  6. Klassista Pilatesta vajaa vuoden harrastaneena voin vakuuttaa, että laji on palkitseva. Laitevalikoima on laaja (blogin kuvastossa on esitelty vain yksi laitteista - Reformer) eikä kyllästymisestä ole tietoakaan. Pidän vaihtelusta ja itsensä haastamisesta ja olenkin harrastanut useita eri urheilulajeja (pallopelejä, sukellusta, tanssia, kuntosalia jne). Laitepilates on vastannut kaikkiin odotuksiini. Lisäksi aikaisemmin vaivana olleista selkä- ja niskakivuista ei ole tietoakaan, vaikka nyhjään tietokoneen äärellä pitkää päivää. Voin suositella lämpimästi lajin saloihin syventymistä osaavan ohjaajan kanssa!
    ps. Vaikka vempeleet ovat hurjan näköisiä, niin kyse ei ole mistään henkitieteestä, vaan rehdistä liikunnasta ja sen tuomasta ilosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua, huippua: kiitos kun kävit kommentoimassa tänne <3! Sieltä tuli konkarin mielipide klassisesta/laitepilateksesta ja sen hyödyistä. Uskon joka sanan!

      Kuten totesit, laitevalikoima klassisessa pilateksessa on oikeasti laaja. Tässä blogissa kuvissa on nyt vain tuo mainitsemasi Reformer.

      Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi siitä, että klassisesta pilateksesta on kaikenlainen hihhulius kyllä poissa. Ken on joskus käynyt kuntosalilla, suoriutuu näistäkin laitteista, ja kokee taatusti liikkumisen iloa.

      Mahtia, kun poikkesit tänne kylään <3. Kiitos!

      Poista
  7. Oon ollut siinä vehkeettömässä pilateksessa, kuoliaaksivaietun jumppabuumin aikana. Tykkäsin kovasti, kun auttoi tähän ryhtiinkin. Mä oon niin hopo, että jännittäis kauheesti viritellä itteensä noihin vekottimiin. Laukaisisin itteni salin katon läpi tai muuta legendaarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samastun Taru kanssasi ajatuksiisi, sillä minä jos joku onnistuisin singauttamaan itseni maata kiertävälle radalle millä tahansa laitteella milloin vain, jos siihen annettaisiin mahdollisuus.


      Onneksi - sanon siis Taru, että kaikkien kaltaistemme onneksi - emme todellakaan kuitenkaan edes saa vasta-alkajina heittäytyä klassisessa pilateksessa laitteiden syliin yksin (vaikka joskus ehkä salaa haluaisimmekin...).

      Ensimmäisillä kerroilla ohjaaja on vahvasti kädestä pitäen mukana ohjaamassa ja neuvomassa, ja se lajin yksi hyvä puoli laitteiden itsensä lisäksi juuri onkin.

      Ja voin omakohtaisesti vakuuttaa, että siinä vaiheessa kun sinun odotetaan jo osaavan jotain hiukan yksin, et todennäköisesti kuitenkaan muista miten piti toimia ja huudat: "heiiiiii opeeeee, tuuksä neuvoon...." ;).

      Onneksi tunnilla on aina ohjaaja sinua varten. Pilatekseen vain Taru.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!