Absolutely fabulous VAPPU

vappu

Niin on tullut vähitellen aika laittaa läppärin kansi kiinni, kääriytyä serpentiiniin ja toivottaa kevään juhla tervetulleeksi. Sillä satoi tai paistoi, meillä on seuraavat pari päivää VAPPU hei.

Juhlatunnelmaan verryttelee Todella upeeta -klassikkosarjan Edina ja Patsy: ammattibilettäjät ja kapinalliset ikinelikymppiset, joille skumppaa - ja no, joskus oluttakin - ei ole koskaan liikaa.


"Täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö,
viis päivää ihan luokatont' ryystöö,
mä lupaan et ei ikinä, ei ikinä enää,
---
Mä vihaan tätä madafakin' darraa,
tasottaa, viel koitan huijata karmaa,
mä lupasin, ei ikinä, ei ikinä enää,
ei ikinä, ei ikinä."

Roope Salminen & Koirat: Madafakin darra




PS. Absolutely fabulous - Todella upeeta -elokuva saa ensi-iltansa Jenkeissä ensi kesällä.
Leffaa on toivottavasti viimeistään talvella lupa odottaa Suomeen.

Reipasta kevään juhlaa Suomen kansa!

vappu

Missä tarinat yhdistyvät - Solo Sokos Hotel Estoria

Etsitkö kesälomamatkasi ajaksi Tallinnaan uutta majoitusvaihtoehtoa? Oletko kolunnut tutut hotellit jo moneen kertaan ja kaipaat jotain uutta, ehkä hieman ekstraakin?

Solo Sokos Hotel Estoria on jäänyt suomalaismatkustajien keskuudessa käsittämättömän vähälle huomiolle, osin myös klassisen Viru-hotellin varjoon.

Täysin aiheetta, murisee Rouva Sana, sillä nyt puhutaan kahdesta tyystin eri hotellista niin hengeltään kuin miljööltään.

Estoria


Estoria
Lomamatkan luksusta.
Eräs syy Estoria-hotellin pimentoon ehkä on, että tietämättömän on vaikea sitä hahmottaa. Solo Sokos Hotel Estoria sijaisee fyysisesti Virun kyljessä, vastaanottotiloiltaan kirjaimellisesti saman katon alla.

Juu, Rouva Sana tietää kyllä.

Enpä minäkään ollut aikaisemmin Virussa majoittuessani ja sen suuren aulan läpi Viru-keskukseen marssiessani tullut ajatelleeksi, että valtavan tilan vasemmalla puolella on toisen hotellin vastaanottotiski.

Solo Sokos Hotel Estoria on rakennettu Viru-keskuksen päälle Viru-hotellin välittömään yhteyteen. Vastaanottotilojen lisäksi myös hissit huonekerroksiin ovat Virun kanssa yhteiset.

Mutta mitään muuta yhteistä hotelleilla ei sitten olekaan. Hissikäytävästä avautuu avainkortilla Estorian puolelle täysin erilainen maailma: tarinoiden maailma (ja siitäkös tämä rouva tykkää!).

Estoria
Huone... eiku.. stoori ysikolmeneljä.

Vajaat parisen vuotta sitten avautuneen Estorian lähtökohtana ovat virolaiset tarinat. Hotelli noudattaa omassa filosofiassaan Rouva Sanan teesiä: mikään tarina ei ole liian pieni kerrottavaksi.

Mahtavaa! (Ihan kuin rouvan oma hotelli...)

Jokainen Estorian hotellihuone valottaa yhden virolaisen, paikallisen tarinan. Tarina liittyy historialliseen tapahtumaan, paikkaan, kuuluisuuteen tai vaikkapa luontoon kuten Viron vanhimpaan kahvilaan, monille suomalaisillekin tuttuun Maiasmokkiin, suoalueisiin tai Kalev-suklaaseen.

Kun lomamatkasi aikana tutustut tarinoista yhteen, jää sinulle tulevilla reissuilla tutustuttavaksi vielä 92 muuta.

Voiko ideaa ylistää liikaa?!

Voi tai ei, tämä rouva kyllä nyt vielä kerran hehkuttaa: uuh, miten upea, mielenkiintoinen ja ennen kaikkea ennakkoluuloton missio.

Pois standardiajattelusta kohti yksilöllisempää majoituspalvelua yhdistettynä arvokkaaseen ylpeyteen omasta kotiseudusta.

Ja jos tarinat jäävät kiehtomaan ja mieli janoaa niitä ennen seuraavaa lomamatkaa lisää, kaikki stoorit on koottu samojen kansien väliin. Jokaisesta hotellihuoneesta löytyy yksi tarinakirja.

(Tarina kertoo, että Estoria-hotellin tarinakirjaa on myytävänä paikallisissa kirjakaupoissa. Kirjasta on vaivihkaa tullut hyvin suosittu. Mistä kirjasta voi tavoitella tänä päivänä enää 10 000 kappaleen painosta?)

Estoria
Tämän huoneen seinällä on tarinaa suoalueista.

Estoria

Mutta tarinat eivät ole ainoa se jokin -juttu hotellissa. Solo Sokos Hotel Estoriassa valitaan myös virolaista designia. Hotellissa tehdään jatkuvaa yhteistyötä paikallisten suunnittelijoiden kanssa.

Designin vaaliminen ei rajoitu vain muutaman huonekalun esittelemiseen vaan valtaosa huoneiden peruskäytössä olevista valaisimista, hyllyistä ja istuimista on virolaisten suunnittelijoiden valmistamia.

Hotellin ehdotonta plussaa kaiken edellä mainitun lisäksi on ennakkoluulottomasti ja rohkeasti käytetty yleisväritys sekä muhkeat tekstiilit niin tyynyissä, peitoissa kuin kylpytakeissakin.

Missä muualla hotellihuoneessa olet nähnyt käytettävän päävärityksenä oranssia ja limen vihreää sekä kukkakuoseja? Tuskin missään.

Vaan toimii - ja hyvin vasta toimiikin. Huoneessa tulee jotenkin... iloinen olo.

Estoria

Estoria
Solo Sokos Hotel Estoriassa viihtyvät myös lapset.

Tästä kaikesta syntyy Estoria-hotellin oma henki. Sen aistii jo hotellikäytävällä ennen huoneeseen astumista.

Aulat on sisustettu kotoisiksi olohuoneiksi, joita kehystävät kirjahyllyt, sohva- ja nojatuolirykelmät sekä (ilmaiset) kahvinkeittomahdollisuudet. Jo käytävillä on lupa vain olla ja nautiskella.

Estoria

Kulinaristit arvostavat myös Solo Sokos Hotel Estorian keittiöosaamista.  Erityisesti hotellin aamiainen on kovin kiitelty.

Hotellin makunautinnoista vastaa yksi Viron 12 huippukokista Margus Tammpere. Hän sai viime helmikuussa kunnian toimia eräänä pääkokeista Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen isännöimällä itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

aamiainen
Aamiaisella.

Tuliko hehkutettua liikaa? Rouva Sana ole ylistyksine ainoa.

Solo Sokos Hotel Estoria valittiin Tripadvisorin matkailijoiden keskuudessa talvella Viron viiden parhaimman hotellin joukkoon.

Saavutus on aikamoinen - semminkin, kun hotelli oli tunnustuksen saadessaan ehtinyt toimia vain reilun vuoden.

Estoria
Riippukeinut kutsuvat aulassa joutilaisuuteen.


Solo Sokos Hotel Estoria kuuluu suomalaisille tuttuun Sokos Hotels -ketjuun. 
Majoitusvarauksen Estoriaan voi tehdä suoraan ketjun varausjärjestelmästä Suomessa.

Solo Sokos Hotel Estoria

Terveisiä Solo Sokos Hotel Estoriasta! T. Rouva Sana
Selfie-kuvauspaikka hotellin jokaisessa kerroksessa pitää huolen,
että kenellekään ei jää epäselväksi, missä ollaan: markkinointiviestintää parhaimmillaan.

































Juttu on toteutettu yhteistyössä Solo Sokos Hotel Estorian kanssa.

Kon Mari - järjestyksen luomisen taika

No nyt voi olla, että Rouva Sana ei todellakaan ihan kestä. Olen ollut lähes koko elämäni rahasammon (miljoonabisneksen?) äärellä, enkä ole älynnyt sitä.

Sellainen tunne väistämättä kumpuaa, kun olen lukenut japanilaisen Marie Kondon huikaisevan suuren, maailmanlaajuisen suosion saaneen Kon Mari - siivouksen elämänmullistava taika -teoksen (Bazar, 7. painos, 2016).

Onko kirja sinulle entuudestaan tuttu? Jos on, millaisia tuntemuksia se sinussa herätti?

Rouva Sana sai ensimmäisen kerran vihiä kirjasta, kun bloggaajakollegani Eeva Kolu joskus kauan aikaa sitten kertoi lukeneensa teoksen. Hän nautti Kondon ohjeita pieninä paloina ja järjesteli siinä samalla paitsi kaappejaan myös koko elämäänsä uuteen kuosiin.

Pian sen jälkeen huomasin, kuinka puoli-Suomea puhui Kon Marista. Kaikki halusivat konmarittaa.

Ja todellakin.

Kun yritin saada kirjan paikallisesta kirjastosta, jonossa oli noin 40 innokasta lainaajaa. Jos jokainen lukija olisi pitänyt kirjaa lainassa kuukauden, olisin saanut omani.. öö.. vuosien kuluttua.

Just. Tiesin, että tässä oli ilmiö, josta todellakin haluan ottaa vielä joskus selvää.

Tutustumiseni konmaritukseen mahdollisti lopulta tuttavani, johon törmäsin Ekopaastoon liittyvän kaappien tyhjennysoperaation aikana - kas, kirpputorilla.

Tuttavani oli alkanut konmarittaa ja oli sen seurauksena myymässä pois tarpeettomia tavaroitaan. Hän lupautui ystävällisesti lainaamaan oman kirjansa minulle.

konmarittaminen

Kon Mari on sanalla sanoen siivous- ja järjestelykirja. Siinä pelkän tekstin voimin kirjan kirjoittaut Kondo kertoo, miten kaikesta turhasta roinasta pääsee näppärimmin eroon ja ennen kaikkea, miksi.

En päässyt kirjaa tuskin edes puoleen väliin, kun minulle tuli tunne, että nyt minua on huijattu. Vahvasti.

Kirjassa ei ollut mitään uutta.

Sitten kirja alkoi herättää ärtymystä: kuka ihme rullaa sukkahousunsa ja asettelee ne pystyyn sukkahousulaatikkoon, kun arjessa on päivittäin sata muutakin asiaa rullattavana?

Lopulta kirja alkoi jo huvittaa.

Jaahans, mietin. Näin sitä on siis omistettu miljoonabisneksen taito ilman minkäänlaista viisautta tai ymmärrystä tuotteistaa sitä. (Sillä yksi luuranko rouvan kaapissa on: siivoaminen. Olen aika hyvä siinä.)

Kondon teesejä kon mari -siivousfilosofiassa on, että jokaisen - siis ihan jokaisen - tavaran pitää tuottaa sen omistajalleen iloa. Jos se ei tuota, pois jätesäkkiin vain.

Samalle jätesäkkilistalle automaattisesti kuuluvat myös muun muassa:

  • kirjat, jotka olet ostanut viisi vuotta sitten odottamaan "joskus" aikaa lukea ja ne odottavat sitä edelleen
  • paperit - siis ihan kaikki paperit vakuutuskirjoja ja vuokrasoppareita ja muutamia muita lukuun ottamatta
  • jopa vanhat opiskelumateriaalit (sillä et perehdy niihin enää koskaan kuitenkaan).

Kondo on vienyt ajatuksena jopa niin pitkälle, että tavaroita ei edes juuri sen kummemmin säilytellä: on vain yksi-kaksi japanilaista kaappia (ken lopulta tietää, minkä kokoisia ne ovat) ja jokunen hylly. Ja niihin pitää mahtua kaikki.

Siis kaikki: suomalaisista kausivaatteista lähtien.

Just.

Jätesäkkiin siis vain kaikki käyttämättömät jakkupuvut, jotka odottavat sitku-elämää, repaleiset lapsuusmuistot sekä 1-, 18- ja 40-vuotissyntymäpäivälahjat, anopilta saatu häälahja ja se nostalginen ukinkumminkaiman nostalginen muistoesine, jotka kaikki ovat hautautuneet kaappien pohjalle.

Ja tottahan Kondo virkaa. Me länsimaalaiset ihmiset omistamme ihan liikaa tavaraa. Mistään emme halua luopua, mutta uutta tavaraa pitää saada ja hankkia.

Ei ihme, että monissa kodeissa on tavarapinojen takana vaikea hengittää.

Kon Mari


Rouva Sana on ehdottomasti konmarittamisen perusteesin kannattaja, mutta muutoin kirjasta kyllä välittyy hiukan hurlumhei-tunnelma.

Kondon mukaan tavarat pitäisi karsia ja siivota "mikä minulle tuottaa iloa" -periaatteella kokoamalla sama tavaralaji - esimerkiksi vaatteet - yhteen kekoon ja karsimalla siitä.

Iskepä omat koti-, työ-, juhla-, yö-, alus-, kesä-, talvi-, ulko-, liikunta- ja välikausivaatteet, ja mitä niitä kaikkia yhdellä ihmisellä onkaan, yhteen kekoon ja ryhdy järjestelemään.

Ei ihan helppo juttu Suomessa se.

Tai että kaikki tavarat pitää säilyttää pystyasennossa: sukkahousut, kirjat, kynät, jopa paperit ja lehdet. Niitä ei siis saa niputtaa vaakatasoon vaan ne pitää pitää pystyssä. Piste.

Tai vielä tämä: käsilaukku pitää tyhjentää (siis suomeksi: tyhjäksi!) tavaroista niille kuuluville paikoilleen jokikinen ilta, sillä käsilaukun pitää saada levätä.

(Tosin tässä kohdin rouvan omatunto soimaa hieman sen jälkeen, kun luin bloggaaja Kolun hiljan toteuttamasta matkasta Japaniin ja hänen kuvauksistaan japanilaisten kunnioituksesta tavaroita kohtaan. Me suomalaiset tuotantotalouden mallioppilaat voisimme varmasti monessa ottaa esimerkkiä japanilaisista ja heidän suhteestaan tavaraan.)

Lisäksi Kondon kirja olisi ehdottomasti vaatinut parempaa kustannustoimittajaa. Teos sisältää niin paljon toistoa ja taas toistoa, että karsimalla puolet siitä olisi todennäköisesti paljon miellyttävämmän lukea.

Mutta koska Kondo on ymmärtänyt siivoamiseen liittyvän bisnesraon ja julistautunut eräänlaiseksi järjestelijän ylipappittareksi tämän rouvan sijaan, nöyrryn omaan asemaani. Kondoa on kyllä monessa kompattava.

Kondo sanoo kirjoittaneensa kirjansa, koska hän halusi kertoa järjestyksen luomisen taiasta. 

Olipa itse kirjasta sitten mitä mieltä tahansa, taikaa siivoamisessa joka tapauksessa on. Siitä kiittävät muutkin kuin puhtauttaan hohtavat huonekalut ja siistit vaatekaapit.


Iloista viikonloppua Suomen kansa!

Rouva Sanan viikonloppuvieras: migreeni

Viikonloppuna se puski jälleen. Rouva Sanan päähän iski jyskyttävä, lamaannuttava ja tainnuttava päänsärky ja migreeni.

Olen kärsinyt erityyppisistä päänsärky- ja migreenioireista koko aikuisikäni. Lapsena ja nuorena pääkoppa ei oireillut yhtään. Raskausaikana oireet muuttivat muotoaan - ja onneksi hetkellisesti myös vähenivät.

Kärsin hyvin harvoin perinteisestä, aurallisesta migreenistä.

Ja paradoksaalista kyllä, aurallinen migreeni on vaivoista kaikkein helpoimmin hoidettavissa. Muutama nappi huuleen ja parin tunnin kuluttua olen kohtalaisessa kunnossa. Pahoinvointia on tuolloin harvoin, ei juuri koskaan.

Oma migreenini on totaalista, kokonaisvaltaista päänsärkyä: lekalla päähän -jomoa kahden sormen mentävässä kohdassa ylhäällä keskellä otsalohkoa.

Pää on silloin kuin iso, painava sinitarrapallo horjuvan ja hoippuvan piippurassin päässä. Tuntuu kuin pää keikkuisi ja keinuisi heiveröisen niskan ja kaulan päällä, ja on jysähtää hetkenä minä hyvänsä maahan.

Hei hei pääkoppa, siellä se pyörii nyt, sohvan alle piiloon, pimeään.

Päänsärky
(Kuva: Pixabay)



Vuosien aikana en ole löytänyt migreenilleni yhtä selkeää syytä. Olen epäillyt vaihdellen muun muassa valvomista, punaviiniä, veden juomisen vähyyttä, liian suuria ruokailuvälejä, naisten vaivoja ja (ulko-)liikunnan puutetta, mutta yhtä selkeää migreenin aiheuttajaa ei ole.

Paitsi, että on yksi. Stressi ja kiire.

Niin kävi myös viime viikolla. Oli pääsiäisloman jälkeen hektisin viikko naismuistiin ja sutasin paikasta toiseen; aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Kaikki oli ihan superkivaa tekemistä ja nautin siitä. Mutta kieltää en voi, että kiire ja ehkä pieni stressikin oli.

Yhtä aikaa oli yksinkertaisesti hieman liikaa kaikkea. Tuttu viikkoliikunta ja syöminenkin jäivät taas kerran retuperälle. Kun ei ehdi, ei ehdi.

Ja niin Rouva Sanan vauhtiviikko palkittiin kuten aina: heräsin lauantaiaamuna auralliseen migreeniin, joka muuttui hakkaavaksi päänsäryksi, ja kesti enemmän ja vähemmän yhtäjaksoisesti... nooo, eiliseen maanantaiaamuun saakka.

No, eipä sillä. Olihan se mukava lähteä jälleen maanantaiaamuna uuden viikon alkajaisiksi reippaana töihin.

Kävin nelisen vuotta sitten päänsärkyjeni vuoksi taas kerran lääkärissä. Silloisella työpaikallani on kiirettä ja töiden vuoksi stressiä, ja oireilin viikko toisensa jälkeen saman kaavan mukaan: torstaina tai perjantana pää alkoi muistuttaa olemassaolostaan ja viimeistään lauantaiaamuna jysähti. Aina.

Makasin kaikki viikonloput sohvalla tuskissani. Kun koitti maanantaiaamu, päänsärky oli ohi. Aina.

En ollut migreenin vuoksi koskaan yhtään työpäivää sairauslomalla.

Lääkäri sanoi, että kroppani se toimii vain kuin suoraan fysiologian oppikirjasta. Mieli antaa luvan sairastaa vasta, kun kiire hellittää. Päätä särkee ja migreeni puskee, kun stressi laukeaa.

Näin kroppani on toiminut viimeiset neljä vuotta: sairastan migreeniä aina, aina ja aina vain viikonloppuina. (Ja voin sanoa, että ei lohduta muuten yhtään olla kuin malliesimerkki lääkärioppaista.)

Siksi ei ole mikään ihme, että tartuin kuin hukkuva oljenkorteen Pharma Nordin tarjoamaan mahdollisuuteen testata ubikinonivalmistetta migreenin ja päänsäryn ehkäisyyn.

Ubikinoni on entsyymi, eräänlainen vitamiinin kaltainen aine, jota löytyy normaalisti meidän jokaisen kropasta, meidän jokaisesta solustamme.

Ubikinonipitoisuudet ovat normaalisti korkeimmillaan parikymppisenä, jonka jälkeen määrä laskee ikävuosien kuluessa. Parikymppisen nuoren neidin ajoista on ehtinyt vierähtää tältä rouvalta kaunis tovi.

Ubikinonista sanotaan olevan hyötyä yleiseen energian tarpeeseen, mutta ihme-entsyymistä hyötyvät tutkitusti myös muun muassa kolesterolilääkityksellä olevat, sydänvaivoista kärsivät ja - kas, migreeniä potevat.

Muutamat ensimmäiset ubikinoninapit on heitetty nyt huuleen. Jos kärsit kovista pääsäryistä - tai sinulla on vetämätön olo ahkerasta liikkumisesta ja hyvistä elintavoista huolimatta - pysy hengessä mukana.

Rouva Sana raportoi ubikinonin vaikutuksista ja sen herättämistä olotilan muutoksista lisää toukokuun aikana.

Henkilökohtainen some-trainer palveluksessasi

Rouva Sanalla on tänään uutinen: olen aloittanut tästä viikosta alkaen henkilökohtaisen some-trainerin palvelut.

Täh, hieraiset varmasti nyt silmiäsi ja muriset epämääräisesti partaasi.

Mutta hei ihan totta, kyllä! Tältä rouvalta saa sisältötoimiston puolelta nyt myös some-trainerin palveluja.

Henkilökohtainen some-trainer on helppo tapa löytää oma tie sosiaalisen median kanaviin ja verkkoon, ja ottaa ne haltuun.

Some-trainer on kuin kuntosalien personal trainer, mutta somen ja verkon puolella. 

Some-trainer auttaa, neuvoo, kannustaa ja toimii olkapäänä - joskus tarpeen mukaan jopa puuttuvina käsinä - , kun kiire tai epätoivo uhkaavat ottaa sisältömarkkinoinnin toteuttamisesta ylivallan.

Lisää tarinaa Sisältötoimisto Rouva Sanan some-trainerista ja siihen liittyvistä palveluista löydät täältä.

some trainer
(Kuva: Pixabay)
Henkilökohtaisesta personal trainer -ajatuksesta muokattu some-trainerpalvelu syntyi yritysten tarpeeseen.

Sisältötoimistourani aikana olen huomannut, kuinka sosiaalista mediaa - joka on muuten jännittävällä tavalla yleinen synonyymi Facebookille - ja verkkoa omaan markkinointiinsa ja viestintäänsä käyttävät yritykset ovat yhä edelleen aika hukassa.

Ai miten niin? No, esimerkkejä olisi liuta, mutta luettelen ohessa niistä vain muutamia:

  • Eletään 70-lukua: Onhan minulla omat verkkosivut, mutta en pääse päivittämään niitä. Uudet kesäaukioloajatkin on niin vaikea päivittää (= päivitys tilataan lisämaksua vastaan yrityksen ulkopuolelta, joka päivittää, kun muilta töiltään ehtii), että en minä koske omiin verkkosivuihin enää lainkaan. Ja miksi pitäisi, onhan siellä meidän osoite - ja ne talviaukioloajat.
  • Eletään sitku-elämää: Sitku saan niin ja noin paljon rahaa, sitku ne ja nuo kaupat syntyvät, laitan rysäyksellä koko some-ja verkkomarkkinoinnin kuntoon. Mutta en todellakaan yhtään aikaisemmin vaan siis sitku. 
  • Eletään kiire-elämää: On kuule nyt niin kiire, kiire, kiire, kiire, kiire... Hyvä juttu se some ja verkko olisi, mutta ei tässä ole yhtään aikaa miettiä koko markkinointia niissä.
  • Eletään 50-lukua: Siis, että mikä some- tai sisältömarkkinointi? Nevö höörd, enkä kiitos halua enempää tietääkään.
  • Eletään aitoa jalat maassa/nostalgia -elämää: No, nuo nyt ovat todellakin niitä nykymaailman hössätyksiä. Eivät koske minua, koska myyn vain kukkahattuja eläkeläisille. Pistän kerran viikossa pienen silmäkulmailmoituksen paikallislehteen. Se kyllä riittää markkinoinniksi minulle - ja niille eläkeläisille myös, vaikka eivät koko lehteä enää luekaan, kun se on niin kallis.
  • Eletään ihmettelyelämää: No, mitä siellä Facessa oikein pitäisi sitten tehdä? Kyllä mä olen vähän yrittänyt, mutta kun mikään ei oikein toimi. Aika omituista.

No, tämän jälkeen toimii. 

Jos tavallisella Matti ja Maija Meikeläisellä on intoa, mielenkiintoa ja mahdollisuus laittaa oma kroppansa kuntoon, oman sisältömarkkinointinsa kuntoon laittaminen on nyt yhtä mahdollista myös yrityksille.

Rahankaan ei pitäisi olla este. Some-trainerin palvelut ovat samanhintaisia kuin kunto- ja liikuntasalien personal trainerien.

Miltä kuulostaa?

Ainakin siltä, että selitysten aika on nyt ohi.

some trainer
Näppäimet sekaisin? Some-trainerin avulla ei ole kauan.
(Kuva: Pixabay)


Sisältöstrategi Katri Tanni perustelee huhtikuussa julkaisemassaan blogikirjoituksessaan monin esimerkein, miksi vähät markkinointieurot kannattaa kohdentaa huolella, ja kuinka pienelläkin markkinointibudjetilla saa aikaan paljon. 

Käytännössä hän puhuu digi- ja sisältömarkkinoinnista. Löydät kirjoituksen edelleen täältä. 

Eikö uppoa? Kaipaatko ehkä vielä lisää perusteluja? 

Allerin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä totesi Helsingissä järjestetyssä Digitalist Techonopol Pop-Up: Työn toisinajattelijat -tapahtumassa, kuinka sisältömarkkinointi on uusi mainonta.

Aalto-Setälän mukaan jatkossa ei ole enää mainontaa ilman sisältömarkkinointia.

Viimeistään nyt kannattaa siis kääriä hihat, ja ottaa tulevaisuus kirjaimellisesti omiin käsiin. Vaikka oman henkilökohtaisen some-trainerin avulla.

Nopeat syövät hitaat.

Niin kuin aina.


Ei menestystä ilman hyvinvointia

Rouva Sanan perheessä asuu yksi formulafani. Henkeen ja vereen.

Ja hän ei ole Rouva Sana.

En ole minkään urheilulajin fanaattinen kannattaja, en edes sunnuntaipenkkiurheilija. Henkilökohtaiset liikuntaharrastukset riittävät tyydyttämään kaiken mielenkiinnon urheilua ja muuta liikuntaa kohtaan.

Voit siksi arvata, että kun keittiön pöydällemme ilmestyi talven aikana F1-selostajan Oskari Saaren kirjoittama teos Aki Hintsa - voittamisen anatomia (WSOY, 2015) formulafani pyöritti kirjaa hetken aikaa hämmästyneenä käsissään ja kysyi sitten:

"Tiedätkö, mitä olet oikein lukemassa?"

"Tiedän", vastasin. Totta maar, tiedän erittäin hyvin.

Aki Hintsa - voittamisen anatomia kertoo formulalääkärinäkin elämäntyönsä tehneestä urheilijoiden hyvinvointivalmentajasta.

Kirja sisältää, no juu, todellakin tarinaa formulamaailman varikoilta, F1-kuljettajien takaa ja hiukan muualtakin - ei Hintsa pelkästään urheilijoiden kanssa töitä ole tehnyt.

Mutta vaikka kirjan nimessä ja hiukan sen sisällössäkin puhutaan urheilusta ja voittamisesta, teoksen ansiot ovat kyllä ihan kaikessa muussa.

Aki Hintsa - voittamisen anatomia on kirja kokonaisvaltaisen henkisen hyvinvoinnin merkityksen korostamisesta.

Se perustelee erittäin vakuuttavalla tavalla, että vaikka kroppa olisi kuinka timmissä kunnossa, reistaava pää ei vie toivottuihin tuloksiin. Oikeastaan koskaan.

Vain hyvinvoiva mieli voi saavuttaa asetetut tavoitteet.

Tai kuten Hintsa itse kirjassa totetaa: menestys on hyvinvoinnin sivutuote (tai toisinpäin: hyvinvointi on menestyksen perusta ja edellytys).

Formula 1

Hintsan värikkäät elämänvaiheet sinänsä ovat jo tarinan arvoisia. Mielenkiintoiseksi kirjan kuitenkin tekee se, kuinka tämä sydämeltään suuri ja viisas mies omassa lääkärityössään ymmärsi jo varhain, kuinka ihminen on kirjaimellisesti kokonaisuus.

Hoitoa vaativat sairaudet hoidetaan kerralla kuntoon juu, mutta sen jälkeen on satsattava ennaltaehkäisevään työhön ja elintapojen muuttamiseen pieni askel kerrallaan.

Hintsan teeseihin kuuluu, että yksi pieneltäkin tuntuva muutos on avain kohti parempaa.

Nyt teistä moni huokaa ja ihmettelee: boring, sataan kertaan kerrottua tuttua huttua.

Sinänsä Hintsan teeseissä ei ole todellakaan mitään uutta. Hän vie kuitenkin havaintonsa kollegoitaan monin verroin syvemmälle.

Hintsa loi työssään jo varhain ajatusmallin, jonka keskiöön hän asetti kuusi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin perustuvaa osa-aluetta: niiden joukossa muun muassa yleisen terveyden, ravinnon, palautumisen (!) ja henkisen energian.

Osa-alueet luovat Hintsan mukaan menestymisen perustan.

pilvet

Kaiken keskiössä on core, ydin, arvot.

Tehdessään töitä maailmankulun juoksijan Haile Gebrselassien kanssa Hintsa huomasi, että toisin kuin aika moni ajattelee, minuus ja oma identiteetti eivät voi perustua menestykseen, työhön, asemaan, fyysiseen kuntoon, pärjäämiseen eikä mihin tahansa muuhunkaan ulkoiseen ja mitattavaan hyvään, joka voidaan napata meiltä sormia napsauttamalla hetkessä pois.

Minuuden ja vahvan identiteetin tulee perustua arvoihin.

Kun ne ovat terveellä pohjalla, maailma ei romahda suurtenkaan vastoinkäymisten kohdalla, ja tie menestykseen on auki.

Arvojen pitää olla kuitenkin totta, osa meidän jokapäiväistä arkea. Sellaista, joka saa meidät toimimaan omien arvojemme eteen ja niiden hyväksi.

Ja sehän se ei sitten olekaan enää helppoa se.

Kuten Hintsa itsekin kirjassa toteaa: omien arvojen noudattaminen vaatii uhrauksia. Arvot tulevat todeksi vasta teoissa.

Ja kuten yrittäjä Jari Sarasvuo jatkaa: "Jos arvosi eivät maksa sinulle mitään, ne eivät ole arvoja vaan mielipiteitä."

Aika laittamattomasti sanottu, vai mitä?

henkinen hyvinvointi

Ei ole tämän jälkeen enää ihme, että teos rakentuu lopulta hyvin pitkälle arvojen pohjalle.

Kirja antaa tukun esimerkkejä (myös yritysmaailmasta) siitä, kuinka omilla arvoillamme ja niiden mukaan toimimisella on totta vie merkitystä meidän hyvinvointimme kannalta.

Kirja kertoo muun muassa kansainvälisen suuryrityksen johtajasta Eric Tveteristä. Tullessaan Hintsan puheille hän oli kuin kuka tahansa suomalainen: rapakuntoinen, huonot ruokatottumukset omaava, väsynyt, kiukkuinen, stressaantunut ja lopulta, kyllä, ylipainoinenkin esimies.

Aikaa oman elämänsä kuntoon laittamiseen Tveterillä meni vuosi. Muutos oli hänen mielestään kuitenkin selkeä: hän on nyt jaksavampi, aikaansaavampi ja vitaalisempi mies.

Tärkeimpänä oppinaan Tveter pitää, ehei, ei liikuntaharrastusten lisäämistä, ei nukkumista eikä edes syömistä hyvin ja oikein vaan omien arvojen ja tavoitteiden kirkastamista.

Jos olet hukassa omassa elämässäsi, on aivan sama kuinka hyvin ulkoisesti voit. Vain elämällä omaa elämää ja antautumalla sille, voi hyvin.

Ja siinä sivussa hiukan kuin vaivihkaa menestyy.

Siinäpä meistä monelle tukusti ajateltavaa. Jos on iltalukemisesta puutetta, tiedät, mihin kannattaa tarttua seuraavaksi.

Työttömän kruunu - vierasbloggaus

"Montako hakemusta olet jo lähettänyt? 

Tätä minulta kysytään varsin usein, kun kerron olevani työnhakuun ajoittain todella tuskastunut työtön työnhakija. 

Jos osaisin vastata, voisi tuo tarkka luku olla säihkyvä jalokivi marttyyrinkruunuun, joka päässä voisi vakuuttavasti paasata työmarkkinoiden tilanteesta. 

Esimerkiksi 45 tuloksetonta hakemusta oikeuttaisi jo kultakruunuun isoilla timangeilla, toisin kuin alle 10 hakemusta, joilla saisi tyytyä pahvista askarreltuun kruunuun. 

Mitä painavampi kruunu, sitä syvempiin kurttuihin on lupa otsa vetää, eikö niin?

Työtön
Työttömän kruunu?
(Kuva: Pixabay)


En tiedä montako hakemusta olen lähettänyt, enkä oikeastaan haluakaan tietää.

Pahoin pelkään, että tarkan määrän tietäminen syöksisi minut murheen alhoon. Sen verran monta hakemusta olen jo korkein toivein lähettänyt ja yhtä monta kertaa jäänyt pistesijoille. 

Vaikka tässä pätkätöitten ja työttömyysjaksojen myötä olenkin jo jonkin verran kyynistynyt, satsaan silti joka ikiseen hakemukseen aikaa, vaivaa ja tulevaisuudentoivoa.

Syvä hiljaisuus tai ei kiitos -viesti vetää joka kerta mielen matalaksi.

Myönnän, että olen useampaan otteeseen harkinnut hakemusten listaamista exceliin. En lukumäärän seuraamiseksi, vaan siksi, että sieltä olisi helppo seurata, mitä on hakenut ja mitkä paikat voi unohtaa ei-kiitoksen myötä.  

Olen kuitenkin todennut, että elän mieluummin numeraalisessa epävarmuudessa kuin kohtaan karun todellisuuden siitä, moneenko paikkaan en hyvästä yrityksestäni huolimatta ole kelvannut. 

Enkä taida haluta sitä marttyyrinkruunuakaan."

ErikaErika Weckström


Erika Weckström on vajaa nelikymppinen yhteiskuntatieteilijä, joka etsii uutta työpaikkaa. Hän on työskennellyt projektinjohtajana Natur och Miljö -järjestössä, järjestövastaavana Suomen luonnonsuojeluliitossa, toimitussihteerinä Suomen Naistutkimuksen Seurassa, ja hän kirjoittaa avustajana eri julkaisuihin.

Erikan sydäntä lähellä ovat sanankäyttö, luonto, musiikki ja käsityöt. Erikan omille verkkosivuille pääset klikkaamalla tästä.

Löydät Erikan myös LinkdeInista. Suora linkki on sinulle tässä.

***

Rouva Sanan historian ensimmäisen vierasbloggauksen käynnisti järvenpääläinen Erika Weckström. Vierasbloggaus on osa Rouva Sanan saamaa #nostanainenpäivässä-haastetta, josta voit lukea enemmän täältä. 

Nosta nainen päivässä -kampanjan, jonka tavoitteena on haastaa kaikki yhdessä jakamaan parhaat käytänteet naisten urien tukemiseen. Rouva Sanan kautta  kampanjaan mukaan haastetut löydät rouvan Facebook-sivuilta.

Rouva Sana julkaisee jatkossa vierasbloggauksia aina, kun se on mahdollista. Tänään aiheena oli keski-ikäisen naisen työllistyminen. Seuraavalla kerralla aihe voi olla ihan jotain muuta.

Haluatko sinä avata sanaisen arkkusi Rouva Sanan sivuilla?
Olet enemmän kuin tervetullut mukaan kirjoittamaan. 
Ota yhteyttä!




EDIT 5.5. Aika usein tarinoilla on onnellinen loppu. Niin myös tällä tarinalla. Erika on työllistynyt. Hän on saanut koulutustaan sekä kiinnostustaan ja arvojaan vastaavaa työtä, ja hän allekirjoittanut tällä viikolla työsopimuksen. 

Erika on työskentelee Pyöräliiton pyöräilykasvattajana. Työ on tällä hetkellä osa-aikainen, mutta Erika on työsopimukseensa erittäin tyytyväinen. Erika hei; isosti onnea! 

#nostanainenpäivässä

Huippunainen tuntee itsensä: kuka hän on, missä hän on hyvä, missä hän haluaa kehittyä, ja pyrkii eteenpäin.

Huippunainen ei sano ei haasteille, mutta ei rynni eteenpäin kyynärpäätaktiikalla vaan auttaa matkallaan kanssasisariaan.

Jotenkin tähän tapaan voi kiteyttää Huippunaiset. Menestystarinoita -kirjan ympärille syntyneen yhteisön teeman.

Maaretta Tukiainen ja Jaana Villanen paneutuivat kirjaansa varten naisjohtajuuteen ja etsivät asioita, mikä tekee naisesta menestyvän.

Kirjaa kirjoittaessaan kaksikko teki kuitenkin yhden huomion: keski-ikäisten asiantuntijanaisten pontentiaali hukkuu miesvaltaisen yrityselämän virtaan.

Hmm, miettii Rouva Sana. Sehän on kaikessa omituisuudessaan aidosti mielenkiintoista - ja valitettavasti niin totta.

Miksi keski-ikäisten naisten on tänä päivänä niin samperin vaikea edetä omassa työssään?

Miksi he jurnuttavat samoissa työtehtävissä samalla palkalla vuodesta toiseen, kun mieskollega harjoittelee vuoden ja tulee nimetyksi suoraan johtotehtäviin?

Miksi keski-ikäisten naisten - työurien kannalta työntekijöiden parhaassa iässä - on ylipäätään niin vaikea tänä päivänä työllistyä? Töitähän kuitenkin on.

Miksi äijät porskuttavat, ja naiset jäävät kotiin vilkuttamaan niin töihin lähteville miehilleen kuin kouluun kiiruhtavalle jälkikasvulleenkin?

Menestystarinoita
Joskus haasteiden vastaanottaminen voi tuntua hypyltä kylmään veteen, mutta riskit kuuluvat elämään.
(Kuva: Pixabay)






























Rouva Sanaan viimeisen kuukauden aikana eniten on kolahtanut Jussi-palkinnon pokanneen näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittajan Mari Rantasilan kommentit sinänsä ihan tutusta aiheesta: keski-ikäisten naisnäyttelijöiden roolien vähenemisestä. Kaksilahkeisuus rulettaa muuallakin kuin johtajanpöytien takana.

Samaan teemaan istuu tuore, viime lauantaina julkaistu Hesarin haastattelu, jonka aiheena on keski-ikäisten naisten kelpaamattomuus näytelmä- ja elokuvarooleihin.

Jutun toimittaja Jouni K. Kemppainen törmäsi juttua tehdessään ongelmaan: kaikki haastatteluun kysytyt keski-ikäiset naisnäyttelijät kieltäytyivät ruikuttajaksi leimautumisen pelossa. Äänensä heidän puolesta lopulta antoi näyttelijä, professori Elina Knihtilä.

Knihtilä toteaa Hesarin haastattelussa, että keskeistä on keiden tarinoita me kerromme.

"Hyvin pitkälti se on ollut keski-ikäisen valkoisen heteromiehen fantasiamaailma. - Siinä fantasiamaailmassa ei näytä juurikaan löytyvän tilaa keski-ikäisille naisille. Lähinnä naisten tehtävänä on vain tukea ja peilata miespäähenkilön itsensä etsimistä. - Se nyppii minua.”

Erinomainen juttu. Rouva Sana suosittelee!


Menestystarinoita
Naisten johtamat työpaikat tekevät monienkin tutkimusten mukaan usein parempaa tulosta.
(Kuva: Pixabay)



























Mutta palataan takaisin Huippunaisiin.

Kun tilanne on mikä on, ei ihme, että Huippunaiset. Menestystarinoita -yhteisön naiset tempaisivat maaliskuussa ja loivat kirjan julkistamisensa yhteydessä #nostanainenpäivässä-kampanjan. Sen tarkoituksena on nostaa naisia työelämän valokiilaan, tsempata heitä omilla työurillaan ja ennen kaikkea auttaa toinen toista onnistumaan.

Rouva Sana vastaanotti #nostanainenpäivässä-kampanjan haasteen Äiti yrittää -blogin bloggaajalta Heidi Ekholm-Talakselta.

Heidi itse on yrittäjä, poliitikko, järjestöaktiivi ja ennen kaikkea kahden pienen lapsen äiti. Hän on onnistunut esimerkillisellä tavalla yhdistämään oman työn, mielenkiinnon kohteet sekä äitiyden.

Tänään Rouva Sana ottaa Heidin haasteesta konkreettisen kopin. Olen jo blogin syntyvaiheista asti haaveillut mahdollisuudesta saada vierailijoita blogiini.

Miksi?

Siksi, että en usko yhteen ainoaan totuuteen enkä yhteen tarinaan. Maailma on aina kauniimpi moniäänisenä.

#nostanainenpäivässä-haasteen myötä haave toteutuu vihdoin tällä viikolla. Hyvää on kannattanut odottaa: Rouva Sana saa ensimmäisen - toivottavasti ei ainoan - vieraskynäbloggaajan.

Huippunaiset. Menestystarinoita -yhteisön ja #nostanainenpäivässä-kampanjan hengessä Rouva Sanan vieraskynäbloggausten sarjan käynnistää akateemisesti koulutettu, työtön nainen. Hän avaa kirjoituksessaan omia ajatuksiaan työn hakemisesta koulutettuna, osaavana ihmisenä.

Miltä loputtomat työnhakuprosessit tuntuvat tai se, kun ei tule koskaan valituksi?

Pysy taajuudella! Loppuviikosta kuullaan!

EDIT 5.5. Miten kampanjassa lopulta kävi? Kurkkaa seuraava linkki JA erityisesti sen lopussa tänään täydennetty kohta. Aika usein tarinoilla on onnellinen loppu, vink vink...

Ekopaaston loppu

Se on jälleen todistettu: kuutisen viikkoa on erittäin, erittäin lyhyt aika. Sen verran kesti Rouva Sanan tämän vuotinen Ekopaasto (jonka siis aloitin hieman virallista starttia myöhemmin).

Jos missasit ensikertalaisen ekopaastoajan alkutunnelmat, voi lukea niistä edelleen täältä. 

Postauksen lukeneet muistavat, että tänä vuonna Ekopaaston pääteemana oli ruoka: muun muassa lähi- ja luomuruoan suosiminen, lihan vähentäminen, ympäristöystävällisemmät kauppareissut ja kaikenlainen muu ekoilu.

Rouva Sana laati Ekopaaston alussa seitsemän henkilökohtaista tavoitetta. Kun paasto on nyt ohi, on aika tehdä tiliä, miten tavoitteet onnistuivat.

kevät


1. Kasvisruokien valmistaminen aina, kun se on mahdollista

Glups, haasteellisin tavoite tuli ensimmäisenä. 


Rouva Sana sanoo suoraan, että tavoite ei onnistunut, mutta eivät sen oletuksetkaan olleet korkealla - johtuen perheen miesjoukon lihapainotteisista toiveruuista.

Kasviksia oli kuuden viikon ajan rouvan ja perheen lautasella kyllä juu, päivittäin, ihan samaan malliin kuin normaaliarjessakin, mutta kokonaisia kasvisruokia oli ihan liian vähän, jotta niillä pääsisi elvistelemään tai kehumaan.

Lopputulos: ei hyvä

2. Ruokajätteiden vähentäminen erityisesti jämäruokien kautta 

Napakymppi!

Tosin arvoitukseksi jää, kenen ja minkä ansiosta. Ajoittuiko jälkikasvun jokin henkinen kasvukehityksen paikka kuin sattuman oikusta juuri Ekopaaston aikaan?

Paras muutos näkyi nimittäin jälkikasvun ruokailutottumuksissa, vaikka jämäruokien valmistuskin sai ihan uutta pontta.

Ehkä kun sitä hokee kymmenen vuotta lähes päivittäin, että ota lautaselle vain sen verran kuin jaksat syödä - ja hae lisää, jos jää nälkä, alkaa hokeminen todennäköisesti tuottaa pikkuhiljaa tulosta.

Onnekkainta oli talvilomamatkallamme huomata hotelliaamiaisella, kuinka aamiaispöytään jäi vain tukku likaisia astioita, kananmunan kuoria ja rullattuja serviettejä.

Ei yhtään ainutta syömätöntä leivänkannikkaa tai tomaattiviipaletta. Jes!

Lopputulos: kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, erityisesti jälkikasvulle

3. Ruokaostosten keskittäminen 

Kun perheen viikottainen ruoankulutus on tätä nykyä lähes maksimissaan, on kohtalaisen suurta toiveajattelua odottaa, että yksi kunnon kauppapäivä viikossa riittäisi (vaikka niin tämä rouva toiveikkaana kuusi viikkoa sitten ajatteli).

Teini-ikäisten perheessä jääkaappi lähes aina tyhjä ja jokin on lopussa: useimmiten maito, leipä tai vessapaperi.

Ekopaaston aikana pyrin yhteen kauppapäivään viikossa, ja saavutin sen vain kaksi kertaa. No, ei kai huono tulos sekään.

Samasta alun syystä ympäristöystävälliset keinotkaan eivät ole aina ihan mahdollisia. Pyörän sarvissa tai pulkassa ei saata yhtä ostoskärryllistä (ja julmetun kallista) ruokaa. Onneksi kauppaan on sentään vain muutama kilometri matkaa.

Lopputulos: +/- 0

4. Kotimaisten ruokatuotteiden sekä luomun ja lähiruoan vaaliminen 

Tämä kohta oli tuttua juttua arjesta, ja tavoite toteutui toivotulla tavalla.

Kotimainen ruoka menee Rouva Sanan perheessä poikkeuksetta ulkomailla tuotetun edelle (se on vähintä, mitä suomalaisten ruoantuottajien ja maanviljelijöiden eteen voi tehdä), ja lähellä ja luomuna tuotettua tulee valittua mahdollisimman paljon.

Esimerkiksi luomukananmunat ovat asia, josta ei tingitä. Koskaan.

Plussaa on annettava päivittäistavaraketjuille viime vuosina kasvaneesta lähiruokatuotteiden valikoimasta. Kuluttajan on aidosti mahdollisuus tehdä valintoja.

Lopputulos: normiarkimeninikiä


kevät

5. Kulutushyödykkeiden ostamisen vähentäminen 

Kuutisen viikkoa sitten tein pitkää listaa siitä, mitä en osta - ja mille annan itselleni luvan ostaa, jos sopiva tulee vastaan.

Listan toteuttaminen oli Rouva Sanalle ehkä hieman liiankin helppoa huttua. Tosin myönnän, että en ole pro-ostaja, kauppakeskuksissa viihtyjä tai lohtushoppaaja. Aika poikkeava rouva siis.

En nauti shoppailusta yhtään. Menen mieluummin museoon kuin hengaan kaupassa.

Ekopaaston viides tavoite oli täydellinen napakymppi. Se onnistui yli odotusten.

En ostanut vaatteita, en kenkiä, en kosmetiikkaa - en edes työtuoliakaan, jonka aioin ostaa kierrätettynä (ja vain koska en vain jaksanut etsiä sitä).

Ostin koko kuuden viikon aikana ruoan lisäksi vain kahdet jumppatrikoot, joille oli huutava tarve (ja joiden ostamiseen annoin siis itselleni luvan sopivien osuessa kohdalle) sekä kirpputorilta (kohdan kuusi saattelemana...) yhden kirjan (Thaimaa-oppaan  a´1,50 e).

Lopputulos: napakymppi

6. Muu ekoilu

Kirjahyllyn konmarittamiseen ei ollut aikaa, eikä oikein viitseläisyyttäkään, mutta lasten pieneksi jääneiden ulkoiluvälineiden, vaatteiden, lelujen ja muiden tavaroiden karsimiseen Ekopaaston kuusi viikkoa riittivät lopulta hyvin.

Osan tavaroista myin erinomaisin lopputuloksin Facebookissa olevan kirpputorin kautta, ja osan laitoin myyntiin fyysiselle kirpputorille. Lasten pieneksi ja tarpeettomiksi jääneet vaatteet ja tavarat kiinnostavat ostajia.

Lopputulos: jes! Täydellinen napakymppi!

7. Hiljentyminen, telkkarin dissaaminen ja kalenterin tyhjentäminen

Asetin viimeisiksi Ekopaaston tavoitteiksi kaikenlaisen hiljentymisen ja rauhallisen olemisen. Ja kas, onnistuin siinä aika hyvin monista, kohtalaisen hektisistä ja pitkään iltaan venyneistä työpäivistä huolimatta.

Telkkaria en katsonut yhtään enempää kuin aikaisemminkaan, ja satsasin Ekopaaston aikana elokuviin elokuvateatterissa. Ihanaa arjen luksusta.

Liikunta jäi helmikuussa normaalia vähemmälle venähtäneen flunssajakson vuoksi, ja hektiset työviikot muistuttivat migreenin kautta olemassaolostaan ja veivät useina päivinä pakkolepoon sohvalle, halusinpa sitä tai en.

Kuuden viikon aikana syntyi melkein kaksi kokonaista sukkaparia.

Lopputulos: olosuhteet huomioon ottaen ihan ookoo


juoksulenkki



Summa summarum: Rouva Sanan historian ensimmäinen Ekopaasto oli kuin harjoituskierros tulevaa varten. Selvää on, että tämä ei jää tähän.

Ensi vuonna Rouva Sana ottaa Ekopaaston uusiksi. Ja ensimmäisestä virallisesta starttipäivästä alkaen.

kevät


Ensi viikolla täällä blogin puolella viivähdetään tärkeässä aiheessa. 

Rouva Sanaa Facebookissa seuraavat tietävätkin, että sain Äiti yrittää -blogin takaa löytyvältä yrittäjä Heidi Ekholm-Talakselta hiljan haasteen. 

Rouva Sana on haastettu mukaan Huippunaiset. Menestystarinoita -yhteisön #nostanainenpäivässä-kampanjaan. 

Mitä haaste tarkoittaa Rouva Sanan osalta käytännössä, se selviää ensi viikolla.

Mukavaa viikonloppua!