Oulu on kiva kesäkaupunki

Mietitkö, mitä tehdä kesälomalla?

Nappaa allesi juna (tai auto tietysti) - tai kyttää edullinen lento ja lähde Ouluun.

Oulu on kiva kesäkaupunki.
























Oulu on leppoisa pohjoisen kaupunki - ja Rouva Sanalle tuttu viimeisen hippusen vajaan 30 vuoden ajalta.

Juhannus on suven joutilainta aikaa (sekä erään smoothiekirjan voittaja)

Laiska hei ja tervehdys joutilaan ja rentouttavan juhannuksen jälkeen!

Fagervik


Rouva Sanan aivonystyrät ovat viimeisen reilun 12 tunnin aikana raksuttaneet ja miettineet, mistä stressittömyys ja joutilaisuuden tunne lopulta syntyy.

Hyvää juhannusta!



Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.


Supersmoothiesta virtaa arkeen

Jos huushollin rouva sattuu olemaan lähtökohtaisesti keittiörakkinevastainen, jokainen ruoanlaiton valmistamista helpottava laite on iso ja merkittävä asia.

Jo pelkkä vedenkeitin jokunen vuosi sitten oli pitkällisen harkinnan ja suuren myönnytyksen tulos. Sitä ei olisi tullut ilman Rouva Sanan jälkikasvua.

Pitkällistä harkintaa vaati myös tehosekoittimen hankinta.

Mutta voi elämä, millainen maailma yhden blenderin ja sen inspiroimana testatun Supersmoothiet - mangosta mustikkaan -teoksen takaa lopulta avautui.

smoothie


Sydäntä lämmittävä Peppi Pitkätossu

Rouva Sana aina niin mielensä ilahduttaa, kun taidelaitokset satsaavat lastenkulttuuriin siinä missä mihin tahansa muuhun taiteen tekemiseen. Tämän tarinan lopussa kerron, miksi.

Järvenpään kesäteatterin suven satsaus on ikiklassikko Peppi Pitkätossu: jokaisen lapsen (huom! myös pojan) ystävä, voimanpesä ja puolestapuhuja.

Ja jokaisen aikuisen sisäinen peikkolapsi.

Järvenpään kesäteatteri
Kun elämä ihmetyttää Peppiä (Vilma Kärkkäinen), simpukkakin voi kuiskia vastauksia.
(Kuva: Järvenpään kesäteatteri/Sami Lamberg)


Peppi Pitkätossu on pohjoismaalaisten lasten ikoni. Astrid Lindgrenin luoma Peppi täytti vuosi sitten huimat 60 vuotta.

Sieluni hymyt -haaste

Tovi on mennyt aikaa siitä, kun Rouva Sana vastaanotti Satuelämää-blogin kollegalta Sadulta ihanan Sieluni hymyt -haasteen.

Mutta ei siksi, että haasteeseen olisi vaikea vastata. Päinvastoin. Rouva Sanan sielun hymyistä arjessa on lähes runsauden pula.

Iisalmi

Mikä saa sinun sydämesi sykkimäään nopeammin? Mikä saa sielusi hymyilemään?

Näitä asioita sai miettimään Satuelämää-blogin Sieluni hymyt -haaste.

Vatasen ja jäniksen vuosi - ylistys downshiftingille

Yksi kunnon road movie kesässä pitää kesäteatterin ystävät sopivassa vireessä.

Tällä kertaa road movieta ei nähdäkään suvisena rillumarei-toteutuksena vaan Krapin kesäteatterin Jäniksen vuosi -klassikko on saanut ihan kokonaan uudenlaisen sävyn.

Rouva Sana voisi sanoa Jäniksen vuoden olevan filosofinen. Hauska, mutta filosofinen.

KUT
Nitropurkki on datanomi Vatasen (Juha Veijonen) uskollisin ystävä ja läheinen.
(Kuva: KUT/Sami Lamberg)

Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuva elokuva Jäniksen vuosi oli klassikko jo syntyessään vuonna 1977. Kukapa ei muistaisi (ainakaan neljänkymmenen ikävuoden ohittaneista) viljapeltoon eksynyttä Antti Litjaa ja jänistä.

Nyt Jäniksen vuosi tekee paluun Keski-Uudenmaan teatterin Krapin kesäteatterin näyttämölle Tuusulaan, mutta kovin uudenlaisen sovituksen voimin.

Reseptejä hyvään elämään

Vuodessa on aika vähän asioita, joita Rouva Sana odottaa kuin kuuta nousevaa.

Kun Sanna Wikströmin kirja Hyvän elämän reseptit - oivalluksia arjen keskelle keväällä ilmestyi, Rouva Sana on lukenut sitä hiljaa ja hartaasti, ja toivonut, että kuu ei laske mailleen pitkään aikaan.

Sanna Wikström

En oikeastaan osaa edes sanoa, mistä voimakas odotuksen tunteeni Hyvän elämän reseptejä kohtaan lopulta kumpusi.

Ehkä siitä, että teos käsittelee aihepiirejä, joita olen itsekin viime aikoina paljon miettinyt.

Ehkä siitä, että halusin nähdä, onko resepteissä mitään tuttua - ja jotain sellaista uutta, jonka voisin poimia omaan työkalupakkiini.

Ja olihan siellä, molempia.

Heureka, aarrekartta toimii!

Rouva Sana on alkanut huolestua yhdestä asiasta.

Maailmankaikkeudessa tapahtuu todistetusti ihmeellisiä asioita (jos siis rouvan sanaset ja alla olevat vakuuttelut riittävät tieteelliseksi todisteeksi - esimerkkejä olisi enemmänkin, mutta niistä lisää toisella kertaa)

Mutta kuinka moni ihmeellisyyksistä menee meiltä ohi, kun emme malta pysähtyä oman elämämme äärelle? 

Kuuntelemaan sitä, mitä meille itsellemme kuuluu, miten meillä menee, ja mitä me tulevaisuudelta odotamme? Kääntämään kelkkaamme omaa hyvää kohti?

No joo, myönnän; tämä tarina vaatii ehkä hieman lisäperusteluja. 

aarrekartta


Muistatko Rouva Sanan viime vuoden puolella tekemän aarrekartan? Kirjoitin siitä joulukuussa enemmän täällä.

Todellisuudessa tein aarrekartan ja kirjoitin sen sivutuotteena syntyneen kirjeen itselleni (kun aarrekartta syntyikin yllättäen aika suitsait ja minulle jäi aikaa) viime elokuussa, siis hiukan vajaa vuosi sitten.

Markkinointiviestinnän opintoni olivat aarrekarttaa tehdessäni loppusuoralla, mutta ne olivat yhä hiukan kesken. 

Tiesin, että olin vedenjakajalla: minun piti loppuvuoden aikana päättää, mitä elämältäni haluan, mitä teen.

No, aarrekartta kulki koko ajan kalenterini välissä, ja katselin sitä aika ajoin ja hain siitä voimaakin. Tein kai sille juuri niin kuin yleisesti ottaen pitääkin. 

Silti elämä näytti sitä tuijottaessani minulle nenää, ilkkui ja päristeli huuliaan. Ähäkutti. Tässä sinulle. Ja tässä! 

Olin aika tavalla polvillani.

Kunnes kaikki muuttui. Enemmän aiheesta voit lukea blogipostauksistani täältä ja erityisesti täältä.

aarrekartta

Mutta mitä kirjeelle kävi? Sen työnsin jo viime elokuussa kalenterin takakannen välissä olevaan taskuun, ja unohdin sen sinne. Totaalisesti.

Koitti uusi vuosi ja uudet kujeet, ja vasta huhtikuussa muistin, että ai niin, minullahan oli jossain kirje itselleni.

Kirje oli päivätty 13. helmikuuta 2016. Olin kirjoittanut sen tasan puoli vuotta aikaisemmin, ja tarkoituksena oli, että saisin lukea viestini helmikuun pakkasilla. 

Minun oli ollut määrä kirjoittaa, miten talvella voin, kertoa, mitä minulle kuuluu; kuvailla, miltä elämäni näyttää.

Ja sitten seuraakin aarrekarttaan liittyvän kirjeen jännittävin, ja kyllä, tämän rouvan itsensä ihan kyyneliin nostattava kohta.

Olin elokuun helteellä kirjoittanut lähes täydellisen kuvauksen itsestäni ja omasta elämästäni tulevilla talvipakkasilla. En vain sitä vielä silloin tiennyt. 

Vain maailmankaikkeus taisi tietää.

aarrekartta


Kirje alkoi:

"Hei minä! Lopulta oli kai jo puoli vuotta sitten kaikki selvää; se, mitä tulevaisuudelta odotan ja mitä toivon - se, mistä unelmoin. - Kaikkihan oli siinä ympärilläni, valmiina. Ne piti vain huomata" (no just, muutama sananen tästä tuli lausuttua muun muassa täällä).

Ja jatkoin:

"Olen onnistunut tavoitteessani yksinkertaistaa elämää rojujen karsimista ja elämäntapojen oikomista myöten" (glups, ihan pelottavan totta - voit lukea lisää näistä karsimisista ja oikomisista muun muassa täältä ja täältä).

"Alkukankeudesta huolimatta työasiatkin ovat sujuneet kohtuumallikkaasti" (vielä pelottavampaa, viime elokuussa minulla ei ollut mitään, siis painotan sanaa MITÄÄN, tietoa tulevasta loppuvuoden alkukankeudesta tai siitä, mitä teen juuri nyt, tänään - puhumattakaan, miten minulla työssäni menee...).

"Olen onnellinen nyt", päätin kirjeen allekirjoituksen kera.

aarrekartta


Hei maailmankaikkeus, mistä tiesit: niin tämä rouva onkin! Tämä rouva on onnellinen.

PS. Heureka, aarrekarttahan toimii!

kippis
Skål på den saken - ja skål kaikille valmistuville, juhliville, koulunsa päättäville ja kesälomalaisille.
Se kuulkaa alkaa kesä nyt!