Arjen onni on nyt ja tässä

Kaikkea se kesä teetättää: Rouva Sanan olo on kuin parikymppisellä opiskelijanuorella.

Yyteri



















Kun suvinen breikki blogista ja kaikesta muustakin pakollisesta onnistuu ja pää saa levätä, ei haittaa, vaikka tauko olisi lyhyt.
Olen viettänyt kuluneena suvena vuosiin... öö, siis vuosikymmeniin... poikkeuksellisen lyhyen kesäloman. Poissa ovat meikärouvan yrittäjäarjesta kuukauden palkalliset suviset lomanseudut.

Mutta jollakin merkillisellä tavalla se ei ole haitannut, ei sitten yhtään. Läppäri kulki mukanani koko perheen kanssa jakamani suvisen breikin aikana hotelleihin ja mökille, ja puhelin oli avoinna 24/7.

Tein siis käytännössä töitä melkein koko ajan, vaikka en täällä blogin tai somen puolella hengaillutkaan. Loma oli totaalisesti erilainen kuin ennen. Työn sävyttämä, mutta silti onnistunut.

Onnistuneempi kuin vuosiin.

Tämä rouva on levännyt.

Kylmäpihlaja

Kylmäpihlaja


Olen kolunnut itselleni tuntemattomia seutuja, upottanut varpaat moneen kertaan syvään hiekkaan, haistellut ja maistellut suolaista vettä, ja uinut hulppeissa yli 20 asteisissa vesissä.

Olen katsellut helteisen taivaan pilviä, laskenut salaman etäisyyksiä, ja ihaillut yöttömän yön valon voimaa.

Olen lukenut, lukenut ja taas lukenut, kiikkunut riippukeinussa, syönyt muiden valmistamaa ruokaa, ja nauttinut läheisten ihmisten seurasta.

Ja olen ajatellut. Olen antanut ajatusten virrata ilman minkäänlaista määränpäätä tai merkityksellistä tehtävää.

Ja huomannut, että se, jos jokin, tärkeää vasta onkin.

Ajatusten virta. Flow. Joutilas oleminen.

kesä
Joutilaan olemisen vuoksi - tai paremmin juuri sen ansiosta - huomaan myöntyneeni itseni näköiselle asialle, jolle olen sanonut tähän saakka aina ei koskaan, ei ikinä.

Jopa erikseen kysyttäessä ja pyydettäessä.

Tästä kesästä saattaa syntyä myös jotain uudenlaista hyvää.

Vanha Rauma


Nuoruusvuosien kesiin kuului aina, automaattisesti, että töitä kuului painaa läpi aurinkoisen suven, ja varsinaista lomaa oli korkeintaan viikko tai kaksi ennen opintojen jatkumista syksyllä.

Sitä jaksoi silloin.

Ja sitä jaksaa näköjään edelleen nyt, vaikka tässä ei mikään ikinuori ollakaan enää.

Sillä onni on nyt ja tässä.

Iijoki

20 kommenttia

  1. Tulipa hyvä olo lukiessani tekstiäsi! Joutilaisuus synnyttää yllättäviäkin asioita ja kesän valoisuus tuo lisävirtaa. Ihmisen pitäisi enemmän pystyä kuuntelemaan omaa kehoaan ja tarpeitaan. uteliaisuuteni heräsi, mille olet sanonut ei koskaan, ikinä. ;) Kuulumisiin! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Tuija <3! Ihana aloittaa syksy ja bloggaaminen lyhyen tauon jälkeen tällaisen kommentin myötä, kiitos <3!

      Joutenolo, hellittäminen ja itsensä kuunteleminen; ne todellakin ovat avainsanoja. Ihanaa elokuuta Tuija <3!

      Poista
  2. Sun "loma" on ollut ihana ja juurikin tuollaisia kokemuksia haluat itsekkin kokea. Itsellä alkoi nyt 3 viikon loma :) toivottavasti koko ajan ei sada :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää, miten vähän onnistuneeseen olemiseen tarvitaan, kun osaa vain hellittää. Pidän peukkuja sinulle Dioriina; sään ja kokemusten osalta :). Ihanaa lomaa - onnekas olet, kun sinulla on se vasta edessä <3.

      Poista
  3. Ihana kirjoitus! Osui mulla johonkin herkkään kohtaan kun mietin parhaillaan tulevaisuuden työkuvioita. Olisinko valmis luopumaan kesälomasta, jos saisin tehdä sitä mitä todella rakastan, ja ihan itselleni? Ehkä olisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Arna; kiitos ajatuksistasi ja kiitos, että kävit kommentoimassa <3. Ihana lukea mietteitäsi!

      Jos minulta olisi kysytty etukäteen... vaikka vain viime talvena... olisiko valmis paiskimaan töitä läpi kesän, olisin varmasti vastannut no en tod. ikinä.

      Minäkö luopuisin kuukauden kesälomasta, josta olen saanut nauttia koko aikuisikäni? En koskaan.

      Ja heh, tässä se kesä nyt vain meni. Paussi blogista ja somesta mahdollisti sen, että saatoin ottaa hiukan iisimmin, vaikka töitä lähes läpi kesän käytännössä paiskinkin.

      Ja se onnistui, koska saan tehdä itselleni merkityksellisiä ja tärkeitä asioita. Olo on yhä kuin Liisalla Ihmemaassa, vaikka omaa aikaa on vähemmän kuin vuosikausiin.

      Kuluneet vuodet ja vuosikymmenet sekä kokemukset ovat opettaneet, että kuka meistä tietää oikeasti huomisesta, ei yhtään kukaan. Siksi tärkeintä on tämä hetki; se, millaiseksi sen muodostaa ja että on siihen tyytyväinen ja onnellinen.

      Huomenna voi olla - ihan itsestä riippumattomista syistä - toisin, mutta se on huomenna vasta se.

      Tsemppiä Arna ja lämpimiä ajatuksia <3!

      Poista
  4. Näin se juuri on. Itsekin olen lomalla päätyöstäni, mutta se ei tietenkään tarkoita, että laiskottelen. Teen sitä muuta työtä ja silti tuijotan pilviä laiturilla ja relaan välillä. Ihana kun saa tehdä sitä kohtuudella. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit Maiju; juuri näin. Pilvien tuijottelu onnistuu työpäivänkin lomassa ;).

      Ihanaa lomaa - tai pitäisikö sanoa "lomaa" - Maiju sinulle <3!

      Poista
  5. Tähän lomaan ei kuulunut paljoakaan ennalta ohjelmoitua tekemistä, mutta hyvä niin. Paljon joutenoloa, nopeasti päätettyjä päiväretkiä, runsaasti vadelmien poimimista, ihan riittäväsi aurinkoa (mikä sadekesä?!), jääkahvia, hyvää ruokaa, lukemista... Välillä on hyvä vain olla ja vaikka laiskotellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisen loman resepti sinulla Lumo <3. Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä enemmän arvostaa aikatauluttamatonta lomaa.

      Energistä paluuta arkeen, tästä se taas lähtee!

      Poista
  6. Ihana päästä taas lukemaan blogipostauksiasi. Ja mikä ihana energinen fiilis tekstistäsi huokuukaan. Olet saanut selvästi oman näköisesi loman. Minulla elokuu tuo aina vähän haikeita fiiliksiä. Vaikka opettajan työstäni nautinkin, niin syksyn ja talven hektisyys kesän jälkeen aiheuttaa aina hieman ahdistusta, on ne niin suuri kontrasti kesälle ja leppoisille päiville, jolloin en edes muista, mikä päivä on (ja siitä tänä kesänä ystävänikin ovat saaneet kärsiä, kun olen unohdellut tapaamisia eläessäni ilman kalenteria).
    Tänä kesänä kokeilin vähän eri srtategiaa: olen nyt viikon hulluna tehnyt hommia, päivittänyt verkkokursseja uuten opsiin, ja nyt lähden vielä viikoksi lomalla hakemaan norjalaista energiaa vuonoilta ja vuorilta tulevalle syksylle.

    Ihania elokuun päiviä sinulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinä olet taas täällä Heidi <3!

      Kerron sinulle nyt salaisuuden: totuushan oikeasti on, että minuun iskee täsmälleen samanlainen haikeus loman jälkeen kuin sinuun. Jännintä on, että arkeen ei tarvita edes pitkä taukoa. Kun breikki on onnistunut, haikeus valtaa jo parin päivän jälkeen arjen taas käynnistyessä. Ja syynä on nimenomaan se kontrasti - niin kuin oivallisesti kiteytit :).

      Märehdin tässä samassa haikeuden fiiliksessä koko eilisen sunnuntain. Vaeltelin paikasta toiseen saamatta mitään tähdellistä aikaiseksi, heittäydyin riippukeinuun kirjan kanssa kykenemättä lukemaan siitä sivuakaan ja tuijotin vain taivaalla lipuvia pilviä. Olin, mietin ja tunnelmoin.

      Vaikka olen tehnyt koko kesän ajan töitä, olen kokenut myös niin paljon ihania joutilaisuuden hetkiä ja iloisia kohtaamisia, että kesää tuli välittömästi ikävä.

      Mutta toisaalta ihanaa ehdottomasti on, kun arkikin taas alkaa oikein kunnolla. Muistan aina tärkeän ex-kollegani aikanaan työpaikallamme lausumat sanat: tarvitaan arkea, jotta voi jäädä taas lomalle.

      Hänen sanansa kantavat motivoivien ja inspiroivien töiden keskellä :).

      Poista
  7. Kiitos että tunnustit todellisen laidan :). Mutta ex-kollegasi on aivan oikeassa. Ja miten kummallista sekin, että kesäloman viimeinen viikko (silloin kun se on se pitkän loman villahousu) ei tunnnu edes enää lomalta, mutta viikko lomaa syksyn sateissa on sitten taas syksyn energiantuoja.

    Ja tänään kun työt lopetin, en taas osaa ryhtyä mihinkään… haahuilen vaan netissä vaikka ulkona ihana aurinko. Voi minua ja elokuuta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua. Ja minua. Ja meitä kaikkia, joiden loma on alkamassa, loppumassa tai muuten vain :D!

      Ihanaa menoa Norjaan - nautihan ja tallenna ihania blogipostauksia meidän muiden iloksi <3!

      Poista
  8. Kuulostaa täydellisesti onnistuneelta lomalta. Parasta on se, että olo on rentoutunut.
    Kiva kun tulit taas kirjoittelemaan. Ihanaa elokuuta ja alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus lyhytkin paussi rentouttaa.

      Kiitos ihanista sanoistasi <3! Huippua, että sinäkin olet taas täällä Outi <3. Energistä elokuuta!

      Poista
  9. Tulee hyvä fiilis kun lukee tätä. Kun pystyy itse säätelemään työtä ja vapaa-aikaa, niin sopiva suhde löytyy. Ja se voi muuttua ajan myötä ja hyvä niin. uudelle avautuminen vaatii sitä tyhjää tilaa, mitä onnellinen joutilaisuus tuo ( olkoonkin se kitkemistä, lukemista, löhöilyä, tuijottelua :)) Tulkoon syksy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Merja, sinä nii-iin kiteytit kaiken oivallisesti; tuon paremmin ei asiaa voisi enää sanoa! Kiitos kauniista sanoistasi ja ajatuksistasi <3.

      Ja syksyyn liittyy paljon hyvää: elokuu on kuin toinen tammikuu.

      Poista
  10. Ihana loma sinulla Rouva Sana! Tuollaiseen hyvillä mielin lomailu-flowhun minäkin haluan päästä! Toivottavasti joskus vielä onnistun ja voin sitten laittaa sinulle siitä iloisen viestin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Mindy kauniista sanoistasi <3!

      Tämä bloggaamisen eräs antoisimmista puolista on kommenttien ja palautteen saaminen. Jostain syystä tulen aina suunnattoman hyvälle tuulelle sanoistasi <3. Iso kiitos ja aurinkoa arkeesi!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!