Vaikuttajamarkkinointi: mitä se yritykselle nyt sitten oikein tarkoittaa?

Perustettuani sisältötoimiston olen saanut yrittäjiltä säännöllisin väliajoin tiedusteluja, mitä bloggaajien ja muiden sisällöntuottajien kanssa toteutettava yhteistyö nyt oikeastaan sitten tarkoittaakaan.

Siis se vaikuttajamarkkinointi.

Mitä vaikuttajamarkkinointi on yrityksen näkökulmasta, ja millaisia tuloksia sillä voidaan saada aikaan, erityisesti rahallisesti?

Viimeksi yhteydenotto tuli Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen järjestämien Yritystreffien jälkeen marraskuun lopussa.



Enpä olisi Rouva Sana ellen yrittäisi suu vaahdossa ja lähes verenmaku suussa avata asiaa apua kysyville; en vähiten siksi, että harjoitan vaikuttajamarkkinointia oman blogini kautta itsekin.

Silti tyhjästä on paha nyhjäistä kovin pitkälle.

Niin kauan, kun vaikuttajamarkkinointia harjoittavat yritykset itse eivät avaa sisällöntuottajien kanssa harjoittamansa yhteistyönsä tuloksia edes sisällöntuottajilleen itselleen saati sitten julkisesti, todellisia lopputuloksia on usein hankala valottaa ulkopuoliselle.

Sisällöntuottajana omien kanavieni tunnusluvut tunnen toki tarkkaan, mutta ne eivät riitä. Ne sisältävät aina vain osatotuuden.

Siksi hihkuin enemmän kuin riemuissani eilen torstaina PING Helsingin järjestämässä PING Helsinki Studiossa Helsingissä, jonka teemana oli Vaikuttajamarkkinoinnin mahdollisuudet matkailumarkkinoinnissa. 

Ensimmäisen kerran kuulin selvällä suomen kielellä avattuna yrityksen näkökulmasta, mitä vaikuttajamarkkinoinnilla oli saatu ihan noin niin kuin oikesti aikaan.

Siispä kaikki vaikuttajamarkkinoinnista kiinnostuneet ohoi, oletteko kuulolla. Ohessa on yksi esimerkkicase lyhyesti avattuna sekä yksi bonus, ole hyvä.


Case Thaimaan parhaat - Rantapallo


Suomen suosituimmaksi matkailumediaksi itseään tituleeraava Rantapallo toteutti vajaa vuosi sitten tammi-helmikuussa 2016 yhteistyökampanjan Thaimaan matkailutoimiston ja Thai Airwaysin kanssa sekä sisällöntuottajien kanssa. 

Teemana oli unelmien Thaimaa. Kampanjan tarkoituksena oli innostaa ja inspiroida suomalaisia haaveilemaan ja unelmoimaan sekä pohtimaan, mikä Thaimaassa matkailukohteena kiinnostaa.

Rantapallo loi aiheesta verkkoon teemasivuston. Teemasivustolla järjestettiin muun muassa kaikille avoin kilpailu, jonka palkintona oli matkalahjakortti.

Toiseksi markkinointikeinokseen yritys valitsi sisältöyhteistyön 11 bloggaajan kanssa, eli siis vaikuttajamarkkinoinnin.

Bloggaajat valittiin avoimen haun perusteella, eikä sisällöntuottajien käsiä sidottu eukäteen. Jokainen bloggaaja sai etsiä ja löytää vapaasti oman idean juttunsa toteuttamiseksi ja sen näkökulmaksi.

Jokainen valittu bloggaaja kirjoitti matkasta Rantapallolle yhden jutun kuvin. Toisia aihe innosti niin, että he kirjoittivat useampia tarinoita.

Syntyneitä juttuja Rantapallo hyödynsi paitsi omissa kanavissaan myös bloggaajan somekanavien kautta.

Teemasivustoon yhdistetyn vaikuttajamarkkinoinnin avulla kampanja saavutti seuraavanlaisia tuloksia:

  • Rantapallon verkkosivuilla olleet bannerit saivat reilut 2 miljoonaa näyttöä
  • yritys sai 10 000 uutta markkinointilupaa
  • uutiskirjeen tilasi 160 000 uutta asiakasta ja 
  • kampanjan verkkosivut saivat 47 500 sivunäyttöä.

Vaikuttajamarkkinointikampanjan tärkeänä lisäarvona Rantapallossa pidetään sisällöntuottajien laatimia blogijuttuja, jotka ovat edelleen vajaa vuosi ilmestymisensä jälkeen täysin relevantteja tarinoita.

Toisin kuin lehtijutut, ajattomat sisällöt eivät vanhene verkossa. Rantapallon blogijutut siis markkinoivat Thaimaata lomakohteena edelleen.

Ja mikä tärkeää, kampanjan myötä yrityksen asiakasrekisteri karttui ja se sai tukun uusia asiakkaita.

Vaikuttajamarkkinoinnilla on verkossa pitkä häntä, jonka rahallista arvoa on siksi lopulta vaikea laskea euromääräisesti tarkkaan.


Vielä muutama muu sananen - case Visit Finland


Kuten Visit Finlandin Eva Kiviranta PING Helsinki Studiossa oivallisesti totesi, yksi blogipostaus ei käänny yritykselle vielä tuloiksi. Rahavirtaa on turha sellaisesta vaikuttajamarkkinoinnista odottaa.

Vaikuttajamarkkinointi on pitkäjänteistä työtä.

Kiviranta kiteytti sisältöyhteistyön seuraavasti: Vaikuttajamarkkinointi on pitkällä tähtäimellä tehtävää työtä, joka tarjoaa keinoja ja mahdollisuuksia, kunhan se yhdistetään yrityksen muuhun markkinointiin.

Tärkeämpää yrityksessä olisikin miettiä, miten kuluttajaan ylipäätään vaikutetaan. Miten tulla yrityksenä heidän mieleensä?

Kiviranta kehottaa huomioimaan, että tutkimusten mukaan:

  • kuluttajista 52 prosenttia tekee lopullisen päätöksen vasta ystäviltä ja tutuilta kuulemansa palautteen perusteella
  • yrityksen tuotteista ja palveluista julkaistut innostavat ja inspiroivat sisällöt verkossa ja sosiaalisen median kanavissa vaikuttavat peräti 75 prosenttiin kuluttajista ja
  • kuluttajat lukevat keskimäärin noin 11 erilaista arvostelua verkosta ja somesta ennen kuin he ovat valmiita tekemään ostopäätöksen.

Ja juuri tähän kaikkeen vaikuttajamarkkinoilla halutaan vaikuttaa.

Mitä tämän kaiken perusteella yrityksessä pitäisi ottaa vaikuttajamarkkinoinnissa huomioon? Ainakin se, että:

  • sisällöntuottaja ei onnistu vaikuttajamarkkinoinnissa yksin - onnistuakseen vaikuttajamarkkinointi edellyttää, ei vain sisällöntuottajalta, vaan myös yritykseltä itseltään työpanosta muun muassa sisältöjen jakamisessa somessa  
  • yritys itse pystyy yksin harvoin, käytännössä koskaan, korvaamaan sisällöntuottajan luoman mielipidejohtajan roolin ja että
  • yrityksen harjoittamalle vaikuttajamarkkinoinnille on vaikea laskea suoraan rahallista arvoa vaan sen yksi tärkeimmistä ansioista on sisällöntuottajan mielipidejohtajuudessa, siis mielipiteissä ja niiden mukanaan tuomassa suuren yleisön kiinnostuksessa. Rahavirtojen aika on vasta myöhemmin.


Kiinnostaako aihe enemmän? Pysy taajudella. 

Ensi viikolla on luvassa vielä yksi vaikuttajamarkkinointicase: tarina siitä, kuinka puoli Suomea meni sekaisin, kun Retkipaikka toteutti yhdessä Lohjan kaupungin kanssa vaikuttajamarkkinointiprojektin paikallisesta puusta.

Juu-u. Luit ihan oikein.

Aika ainutlaatuisesta puusta, jonka upeuden tiesi ennen kampanjan alkua toki paikalliset ja muutama muu luonnosta kiinnostunut.

Ja tänään aika moni muukin suomalainen; kiitos onnistuneen vaikuttajamarkkinoinnin. Tänä vuonna paikallinen tammi on Lohjan kaupungin tärkeimpiä matkailuvaltteja.


(Jutun kuvat Pixabay)


Miten puusta tuli kaupungin suosituin nähtävyys vaikuttajamarkkinoinnin avulla?
Lue lisää täältä.


17 kommenttia

  1. Loistava, analyyttinen, perusteltu ja ah, miten sujuvasti kirjoitettu teksti jälleen kerran - kiitos. Täyttä asiaa - näitä pohdintojasi on ilo lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Erja, sanasi lämmittävät sydäntäni pitkään, iso kiitos <3. Meille sisältöjä tuottaville teksti oli varmasti monelta osin tuttua juttua, mutta huippua, jos sinäkin sait siitä jotain.

      Ainakin itse iloitsen aina konkreettisista esimerkeistä; ja kun asioista puhutaan suoraan niiden oikeilla nimillä. Eilinen PING Helsinki Studio oli juuri sitä.

      Poista
  2. Ihanaa saada lukea tästä aiheesta, josta niin olisin halunnut saada livenä kuulla!

    Rouva Sana, oikeassa paikassa taas oikeaan aikaan <3

    Kiitos ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotapa, kun kuulet ensi viikolla vaikuttajamarkkinointicasen suosikkipuustasi. Olisit kuunnellut esitystä mielenkiinnolla, sillä sitä se todella oli :). Valoa ja iloa Johanna <3.

      Poista
  3. Mainio juttu, kiitos tämän jakamisesta. Tämä pitäisi saada kaikkien matkailutoimijoiden luettavaksi! :) Tosi mielenkiintoisia faktoja, joita uskomattoman harvoin jaetaan julkisesti. Antaa ajattelemisen aihetta niin bloggaajan kuin sisällöntuotantoyrittäjän näkökulmasta. Ja jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa tarinaa. Paavolan tammi, Suomen suurin julkkis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei eikö olekin aika kummallista, että vaikuttajamarkkinointiin liittyy edelleen jokin kummallinen salaperäisyyden verho. Markkinoinnin tuloksista kerrotaan paljon muuten, mutta vaikuttajamarkkinoinnin saldoja ei vielä juuri julkisesti jaeta, missään. Eikä puhuta rahasta.

      Ja kuitenkin huomaan omassa työssäni, kuinka superkiinnostuneita näista kahdesta asiasta ovat niin sisällöntuottajat itse kuin vaikuttajamarkkinointia harkitsevat yrityksetkin. Väitän, että monessakin tilanteessa pienikin yritys saisi vaikuttajamarkkinoinnilla paljon aikaan, mutta puuttuu tietoa ja rohkeutta.

      Ja kirjaimellisesti: Paavolan Tammi, Suomen suurin julkkis :D. Moni matkailumarkkinointinsa kanssa painiva kunta on Lohjalle taatusti nyt hieman kateellinen. Siitä enemmän ensi viikolla.

      Poista
    2. En malta odottaa ensi viikkoon! :) Mutta ihan totta turiset, todella paljon tällä alalla vielä piilotellaan faktoja, vaikka niiden julkistaminen rohkaisisi varmasti muitakin kokeilemaan vaikuttajamarkkinointia. Ja nimenomaan tuo, että se EI riitä, että bloggaaja tuottaa yhden postauksen ja that's it. Mitään muuta ei tapahdu. Jos yritys ei itse hyödynnä sitä taidolla ja vaivalla tuotettua, hakukoneoptimoitua, ikuisesti elävää materiaalia omissa kanavissaan, voi syyttää vain itseään, jos ei selkeitä tuloksia tule.

      Poista
  4. Olisi ollut mielenkiintoinen päivä ihan livenäkin -mutta lapsimenoja...Kiitos päivän tiivistelmästä, innolla odotan juttua Paavolan tammesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut ihana nähdä sinua PauMau <3.

      Entisessä elämässä tovin matkailun parissa tehneen sanankäyttäjän sydän eilen suorastaan läikähti. Oli tiivis ja ansiokas studio.

      Poista
  5. Aivan loistava postaus, kiitos tästä ja innolla jään odotamaan juttua puusta :)

    Ensi viikolla nähdään pipareiden merkeissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Dioriina <3! Tiistaina piparoidaan :).

      Poista
  6. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Kiitos jälleen kerran...jäin oikein itsekin pohtimaan tätä some-maailmaa. Markkinointi tavoittaa nykyisin ihmiset niin laajasti ja nopeasti...ja tietoa saa muutamalla napin/näppäimistö painalluksella.
    Kyllä (some)maailma on ihmeellistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Some- ja verkkomaailma Sati on ihmeellinen :).

      Omien havaintojeni mukaan puoli Suomea ei vielä edes ymmärrä, miten ihmeellinen se onkaan, eikä tiedä, miten sen mahdollisuuksia voisi omassa markkinoinnissaan käyttää hyödyksi - ennen kaikkea siis yrityksissä.

      Parasta markkinointia on, kun joku muu puhuu puolestaan. Jo vanha sanalaskukin aikanaan tiesi: hyvä kello kauas kuuluu.

      Itse tuota kelloa ei vain pysty soittamaan. Sitä pitää soittaa joku muu.

      Poista
  7. Niin oikeassa olet - jälleen kerran.

    Olen monet kerrat hämmästellyt kun sisältöjä ei vaivauduta jakamaan somessa. Äskettäin toinen suurista laivayhtiöistä kutsui risteilylle, tarjosi hyvät hytit, ruokailut, hoidot minulle ja kälylleni. Kerrottavaa ja kuvia riitti kahteenkin postaukseen sekä instaan. Kiitin blogipostaukset julkaistuani risteilystä ja lähetin linkit postauksiin. Niitä ei jaettu missään yhtiön kanavissa, eikä sähköpostiini edes vastattu... eikä näköjään muidenkaan sisällöntuottajien postauksia ole ko.yhtiön kanavissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämeni itkee verta, kun näen ja kohtaan sisällöntuottajana sisältöyhteistöitä, joihin yritys satsaa kyllä rahaa (ja ainakin sitä tavaraa ja palveluja), mutta ei hyödynnä investointiaan millään, kirjaimellisesti ei millään muotoa.

      Yrittäjänä en ymmärrä, miten yrityksillä on varaa moiseen. Se on sama kuin nykäisisi pöntöstä alas kasan seteleitä, ja se sitten siitä.

      PING Helsinki Studiossa kävi oivalla tavalla ilmi, kuinka sisältöyhteistyöt eli vaikuttajamarkkinointikampanjat edellyttävät suunnittelua ennalta, sisällöntuottajan ottamista mukaan suunnitteluun sekä yhteistyötä, siis panostusta markkinointiponnistelujen eteen myös yrityksen itsensä osalta.

      Jättämällä kaiken yksin sisällöntuottajan varaan tuottaa sitä, mitä tilaa: kuraa. Sillä sisällöntuottaja yksin ei pysty parhaalla tahdollakaan saamaan täyttä optimaalia sisältöyhteistyöstä yrityksen hyväksi.

      Maailma muuttuu, ja toivottavasti myös nämäkin asiat. Ensi vuonna on jälleen vuosi uus.

      Kiitti Lumo <3!

      Poista
    2. Tällaisissa tapauksissa tuntuu, että jää vähän huutelemaan yksin avaruuteen... Kuitenkin tällainen keskikokoinenkin blogi kuitenkin voisi tuoda näkökulmaa ja näkyvyyttä, kun toivottua ja sisällön pääpuitteiltaan sovittua sisältöä viitsittäisiin/osattaisiin jakaa. Jokainen postausteni facebook-jako yritysten sivuilta on kuitenkin tuonut vähintään satoja yksittäisiä kävijöitä blogiin, joten asiakkaiden kiinnostusta kuitenkin olisi.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!