Maailma muuttuu kouluseni

Maailma muuttuu, eskosen... siis kouluseni ja koulun pitää, on suoranainen pakko, muuttua siinä mukana.

Vajaa viikko sitten keskiviikkona Suomessa vietettiin Maailman suurin vanhempainilta -tapahtumaa reilussa 150 koulussa. Jos illan sanoma pitää kiteyttää yhteen lauseeseen, se oli tuossa edellä.

koulu
(Kuva: Pixabay)



Maailma muuttuu, kovempaa vauhtia kuin meistä moni haluaisikaan, ja muutokset asettavat vaatimuksia peruskoulunsa aikanaan päättäville nuorille. Koulun on pysyttävä jo vähintään siksi muutoksen tahdissa.

Yksi Maailman suurin vanhempainilta -tapahtuman pääaiheita oli myös yhteistyö kodin ja koulun välillä, vanhempien osallistaminen mukaan koulun muutokseen.

Viime viikolla osallistaminen oli konkreettista: Rouva Sana sai ilon olla oman jälkikasvunsa koulun vanhempainillan toinen ulkopuolisista puhujista.

Illan yksi kuumimpia perunoita oli kiinnostaako koulu vanhempia, ja miten heidän aktiivisuuttaan saataisiin lisättyä.

Rouva Sana väittää, että:

  • Koska koulu on lasten työpaikka, se kiinnostaa vanhempia. Osalla teini-ikäisiä nuoria on päiviä, jolloin he viettävät koulussa melkein yhtä pitkään kuin heidän vanhempansa työpaikoilla. Jos vanhempia kiinnostaa oma ja puolison työ, heitä kiinnostaa samaan tapaan myös lastensa koulutyö.

  • Samasta syystä vanhemmat ovat auliita tukemaan koulua ja lastensa koulutyötä. Vanhemmat ovat kuitenkin koulun ulkopuolinen toimija, koulun yksi yhteistyökumppani sen laajassa verkostossa. Kouluarkeen osallistamisessa pallo ei voi olla vanhemmilla itsellään, se pitää olla koululla.

  • Maailma muuttuu, ja vanhempien tapa osallistua koulun arkeen muuttuu. Vanhempainillat, joulujuhlat ja vanhempien kanssa toteutettavat lauantaikoulupäivät eivät ole katoavaa kansanperinnettä, sillä vanhemmat kaipaavat edelleen mahdollisuuksia tavata paitsi lastensa opettajia myös heidän kavereitaan ja muita vanhempia. Mutta koska muuttuneen arjen myötä tilaisuudet eivät saa enää koskaan sataprosenttista täyttöastetta, koulun on varmistettava kuulumisten jakaminen myös tilaisuuksiin osallistumattomille.

  • Jos vanhempien osallistuminen koulutyön arkeen ei innosta, on syytä katsoa peiliin. Vanhemmista on moneen muuhunkin kuin kahvinkeittoon tai varainkeruurumbaa pyörittämään. Yhteistyö koulun ja kodin välillä ei ole yksisuuntaista vaan se on vastavuoroista. Se on viestintää ja se on vuorovaikutusta. Koulun osalta se tarkoittaa paitsi keskustelun herättämistä, mutta ennen kaikkea tiedottamista, markkinoimista ja verkostoitumista. 

No niin, kuulostaako tutulle jostain muusta yhteydestä?

Yrityselämän lainalaisuudet sopivat vain väljästi suoraan koulumaailmaan, mutta paljon yhteistä yrityksen pyörittämisellä ja sen johtamisella sekä koulumaailmalla kuitenkin on.

Harva vanhempi reilut kymmenen vuotta sitten luki verkkolehtiä ja haali sieltä viikon tuoreimmat uutiset vain siksi, että he eivät ehtineet iltapuoliyhdeksän uutisille (viestintää), notkui somessa ja Facebookissa ja luki blogeja kännykän kautta juuri silloin, kun hänelle itselleen sopi (markkinoimista ja tiedottamista), verkostoitui työpaikoilla ja etsi LinkedInistä omaan projektiinsa sopivaa yhteistyökumppania (verkostoitumista).

Muun muassa.

Mutta nyt tuo kaikki on vanhemmille tuttua huttua, ja miksi?

Siksi, koska maailmahan on siis muuttunut, hei. Ja me vanhemmat olemme muuttuneet sen mukana.

Nyt on koulun vuoro. 


4 kommenttia

  1. Kirjoitat kyllä asiaa. Ja näin koulunedustajan voin puhua omasta puolestani, että me myös haluaisimme, että kodit tekisivät enemmän yhteistyötä koulujen kanssa. Tarkoitan siis, vanhemmat osallistuisivat aktiivisemmin /rohkeammin koulutyön kehittämiseen. ( avointa keskustelua, kodin ja koulun välisiä tapahtumia, vanhemmat asiantuntijoina tunneille jne...) Liian helposti viestintä jää Wilma-viestien tasolle ja päivittäisten (yleensä negatiivisten!)asioiden viestintään. Ja niin kuin sanoit yhteistyö on vuorovaikutuksellista molempiin suuntiin. Ja äitinä taas koen saavani vaikuttaa kouluun, sillä vanhempainillat, koulun ja kodin yhteiset tapahtumat ja aktiivinen vanhempain yhdistys madaltavat koulun kynnystä myös meille vanhemmille, siksi toivoisin, että me vanhemmat olisimme enemmän kiinnostuneita koulusta.
    Koulu on muuttunut ja pitääkin muuttua. Yhteiskunnassamme ja maailmassa on viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut suuria mullistuksia ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. Muutokset ovat aina haasteellisia, mutta mahdollistavat myös monta asiaa.
    Ihanaa, ettei koulu (ja oppimiskäsitys) ole enää samanlaista kuin minun lapsuudessani tai edes nuoruudessani
    Nimim. tamburiinin tahdissa voimistellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin huippua, että otit kantaa tähän aiheeseen Satu <3. Olen niin iloinen ajatuksistasi ja komppaan niitä niin.

      Oman käsitykseni ja empiiristen, omaan ja lähipiiriini perustuvien havaintojeni mukaan kouluja on tänä päivänä monenlaisia. Vanhempien osallistaminen näkyy nimenomaan vuorovaikutuksessa ja aidoissa kohtaamisissa. Hyvin usein, mitä pienempi koulu on, sitä kitkattomampaa ja jollakin tapaa epämuodollisempaa (ja juu kyllä, myös myönteisempää) yhteistyö kotien ja koulun välillä on.

      Ja toisin päin: mitä suurempi koulu on, sitä hierarkisemmaksi yhteydenpito ja vuorovaikutus käy ja vanhemmat jäävät etäisiksi.

      Sama vielä toisin sanoin: mitä suurempi koulu on, sitä enemmän koulun henkilökunta joutuu uhraamaan paukkujaan viestintään, tiedottamiseen ja suoranaiseen koulun ja sen tapahtumien ja kuulumisten markkinointiin vanhemmille.

      Olen ehdottomasti vanhempainyhdistysten kannattaja, ja niissä aktiivisesti toimineena tiedän, aivan kuten vanhempainillassakin viikko sitten mainitsin, että vanhenpainyhdistys on parhaimmillaan vanhemmille kuin keittiön takaovi koulun toimintaan.

      Toisaalta samaan hengenvetoon myös väitän, että liian monessa koulussa vanhempainyhdistykset ja niissä vaikuttavat voimavarat jäävät täydellisesti hyödyntämättä. Vanhempia ei käytetä niin hyvin hyödyksi edes vanhempainyhdistystenkään kautta niin kuin se mahdollista olisi vaan vanhemmille liutetaan korkeintaan varainkerääjän rooli. Jos sama jatkuu vuodesta toiseen, kuinka moni äiti ja isä haluaa tehdä sitä omana vapaa-aikanaan, kun raha aika monella päälimmäisenä mielessä tavalla tai toisella jo päivätöissä?

      Omalta kohdaltani vanhempana uskallan sanoa myös, että jos koulusta viedään viimeisetkin mahdollisuudet tavata paitsi opettajia, mutta myös perheitä vapaamuotoisissa tilaisuuksissa niin kuin nyt paljon on tapahtunut, ja tapaamiset jäävät vain kerran vuodessa toteutuihin muodollisiin, jäykkiin ja kovin ulkokohtaisiin vanhempainiltoihin, yhteistyö koulun ja kotien välillä jää kyllä pelkäksi kultareunaiseksi korulauseeksi.

      En yhtään ihmettele, että vanhemmat etsivät muuta tekemistä vapaa-aikanaan - vaikka he noin niinku teoriassa kiinnostuneita lastensa koulutyöstä ovatkin.

      Ja hei näin (some)viestinnän ammattilaisena olen kyllä kade niille kouluille, jotka viestivät arkikuulumisiaan nykyaikaisten viestinnän apuvälinein - myös siis koulun ulkopuolelle... ja ööö, sanotaanko vaikka nyt sinne koteihin ;)..

      PS. Tamburiinikokemukset yhdistävät :D.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!