Tule tapaamaan Kublon sisällöntuottajia!

Ohoi, te keskiuusmaalaiset lukijat ja seuraajat!

Laita kalenteriisi merkintä ensi lauantain 13.5. kohdalle ja kirjoita siihen: Kublo/Järvenpää-päivä.

Järvenpää

Keski-Uudenmaan blogit eli Kublo esittäytyy Järvenpää-päivän aikana kahdeksan keskiuusmaalaisen sisällöntuottajan voimin.

Lauantaina kuulet, miksi paikallisuus on se juttu - ja mitä kaikkea Keski-Uudenmaan blogit juuri sinulle tarjoaa.

Kävelykatu Jannella toukokuussa järjestettävällä Järvenpää-päivällä on pitkät perinteet.

Perinteisestä markkinahulabaloosta tapahtuma poikkeaa siinä, että yhden päivän aikana asukkailla ja matkailijoilla on mahdollisuus tutustua siihen, mitä yksi keskiuusmaalaisista kulttuurikaupungeista tarjoaa.

Järvenpää-päivän aikana kävijöille esittäytyy kaikkiaan kuutisenkymmentä paikallista yhteisöä ja yhdistystä. Tammikuussa perustettu Kublo on yksi näistä.

Merkille pantavaa on, että  taidemuseoon ja Aholaan on päivän aikana ilmainen sisäänpääsy, joten visiitti kauempaakin kannattaa.

Keski-Uudenmaan blogit eli Kublo on tammikuussa 2017 perustettu keskiuusmaalaisten sisällöntuottajien oma yhteisö.

Kublo syntyi rakkaudesta sanoihin, kuviin, videoihin ja keskiuusmaalaisten tarinoiden kertomiseen.

Kublo kokoaa yhteen keskisellä Uudellamaalla asuvat ja vaikuttavat sisällöntuottajat. Se toimii seitsemän kunnan alueella.

Mukana on Järvenpäässä, Keravalla, Tuusulassa, Nurmijärvellä, Hyvinkäällä, Mäntsälässä ja Pornaisissa asuvia bloggaajia ja tubettajia. Sisällöntuottajia on yhteisössä kaikkiaan reilut parisenkymmentä ja määrä kasvaa yhä.

Kublon sisällöntuottajien tuottamia sisältöjä seuraa ja lukee reilusti yli 100 000 henkeä paitsi Keski-Uudellamaalla myös ympäri Suomen.

Oletko keskiuusmaalainen sisällöntuottaja? Hae mukaan yhteisöön!

Kublon päätarkoituksena on tarjota vertaistukea ja tutustuttaa oman asuinseudun sisällöntuottajia toisiinsa. Yhteisön tärkeintä antia on samanhenkinen seura. Kublossa et tuota sisältöjä yksin.

Lue lisää Kublosta täältä.

Järvenpää-päivän aikana kublolaisista livenä tapaat seuraavat sisällöntuottajat:

Rauharentola - Tuusula
PauMau - Pornainen
Kolmas luonto - Tuusula
Mutsi on MäSä - Tuusula
47 palasta - Kerava
Have an Ice Day - Hyvinkää
Muinainen - Tuusula
sekä Rouva Sana - Järvenpää.

Nähdäänhän lauantaina!


PS. Tiesithän, että Keski-Uudenmaan blogit Kublo on nyt myös Instagramissa. Vaihtuvien viikojen aikana kublolaiset tarjoavat sinulle matkan keskiuusmaalaiseen arkeen, tapahtumiin ja maisemiin. 

Tällä viikolla kuva-antia sinulle päivittää Pai&Go-blogin takaa löytyvä tuusulainen Pia.

Laita Kublon Insta-tili seurantaan. Löydät sen tunnuksella @kubloblogit - tai täältä.


Järvenpää-päivä kävelykatu Jannella launantaina 13.5. klo 10-14.
Kublon tapahtumatiedot löydät täältä.


Järvenpää-päivä


2 kommenttia

  1. Pitäkää oikein ihana päivä lauantaina!
    Mukavaa torstaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen lauantai on luvassa :). Aurinkoista viikonloppua Outi <3!!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!