Kiire ja oman blogityön organisointi, sanalla sanoen ajankäyttö, on juttujen ideoinnin ohessa yksi yleisimpiä bloggaajan kompastuskiviä. Miten bloggaaja suoriutuu omasta työstään myös silloin, kun bloggaamisen on tarkoitus olla tavoitteellista, mutta bloggaaminen ei ole ammatti tai päätyö?
Bloggaaminen ei ole pikajuoksu. Se on maraton. Se on sitovaa, aikaa vievää ja hyvin yksinäistä puuhaa. Mitä velvoittavampaa oma leipätyö on, sitä haasteellisempaa on myös bloggaaminen. Haasteellisinta on yleensä ajan löytäminen. Monen tekemisen ristitulessa on vaikea löytää riittävä määrä viikkotunteja ja ennen kaikkea kirjoitusrauha bloggaamiselle – semminkin, kun bloggaaminen on paljon muuta kuin pelkkää, raakaa kirjoittamista.
1. Vinkki numero yksi:
Tee sisältösuunnitelma ja suunnittele
Ehdottomasti tärkein bloggaajan ajankäyttöä helpottava vinkki on oman blogityön suunnitteleminen ja sisältösuunnitelman laatiminen. Sisältösuunnitelma oli blogikirjoituskoulussa omana aiheenaan osassa neljä – ja ihan syystä.
Bloggasitpa millaisella rytmillä tahansa, tee oman blogityösi suunnittelemisesta säännöllinen rutiini. Mitä paremmin suunnittelet, sitä varmemmin ennaltaehkäiset kaaosta ja helpotat omaa ajankäyttöäsi. Kaaos talttuu yleensä myös keskittymällä omaan sisältömarkkinointiin ja bloggaamiseen hieman pitempään kerralla kuin silppuamalla työt oman leipätyön lomaan pieniksi yksittäisiksi palasiksi. Tunti on blogatessa lyhyt hetki.
Opettele hyödyntämään tyhjät hetket kirjoittamalla sisältösuunnitelman mukaisia juttuja varastoon. Tee niistä edes pikainen raakaversio. Sinun on huomattavasti helpompi ryhtyä muokkaamaan tällaisista lopullisia juttuja kuin kääriä joka kerta hihat ja aloittaa kirjoittaminen alusta.
Sisältösuunnitelman laatimisen ja vaalimisen lisäksi etsi helpotusta bloggaajan ajakäyttöön myös seuraavista vinkeistä.
2. Tee blogijuttuja varastoon ja ajasta
Riippumatta valitsemastasi blogialustasta sinulla on yleensä käytössäsi alustan sisälle rakennettu mahdollisuus ajastaa blogikirjoituksiasi. Tällainen on ainakin Bloggerissa ja WordPressissa. Hyödynnä sitä.
Hyvin harvalla bloggaajalla on mahdollisuus kirjoittaa juttu silloin, toinen tällöin sisältösuunnitelman mukaisessa julkaisujärjestyksessä julkaisupäivänä. Käytännössä juttujen kirjoittamiseen tulee varata aina pitempi aika ja laatia useampi juttu varastoon. Niin on myös tämä blogikirjoituskoulu syntynyt. Varastosta julkaiset oikean jutun oikeana päivänä, mielellään ajastusta hyödyntäen.
Juttujen ja sisältöjen julkaisuun sosiaalisen median kanavissa on useita eri ajatusmahdollisuuksia. Facebookissa sellainen on jo sovelluksessa itsessään. Voit ajastaa vaikka viikon, kahden tai jopa puolen vuoden päivitykset, jos ne ovat sinulla tiedossasi, etukäteen yhden päivän aikana.
Instagramiin, ja halutessasi myös muihin some-kanaviin kuten edellä mainittuu Facebookiin, voit ajastaa päivityksiä myös erilaisten sovellusten kautta joko tietokoneellasi selaimen kautta tai kännykälläsi. Yksi erittäin näppärä vaihtoehto on Later. Tutustu myös Bufferiin ja Hootsuiteen. Löydät lisää tietoa googlaamalla.
3. Ei ole häpeä pyytää apua
Ei ole synti eikä häpeä todeta, että aina ei vain kerta kaikkiaan ehdi. Pyydä silloin rohkeasti itsellesi apuvoimia ja lisäkäsiä tai blogisi ympärille kirjoittajatiimi. Muun muassa vierasbloggausmahdollisuuden tarjoaminen taitavaksi tuntemalleen bloggaajalle on usein erinomainen vaihtoehto suunnitella omaa ajankäyttöä. Tätä vaihtoehtoa käytetään blogimaailmassa edelleen aivan liian vähän. Se on sääli, sillä vierasbloggaajat ovat blogeissa yleensä myös erittäin pidettyjä.
4. Rohkeasti huilaa – ja jää blogilomalle
Yhtä olennainen ja tärkeä asia kuin sisältösuunnitelman laatiminen on, on myös blogivapaiden ja -lomien raivaaminen omaan kalenteriin. Joskus viisasta ajankäyttöä voi siis olla se, että hiljentää tahtia tai ihan selkeästi huilaa hetken ja kerää voimia.
Bloggaaja ei ole kone, eikä blogi ole koko elämä. Bloggaaja on luovaa työtä tekevä ihminen, jonka on pakko aika ajoin ottaa etäisyyttä kirjoittamiseen ja levätä – niin antoisaa kuin blogityö normaalisti onkin. Oman luovuuden ruokkimista on siis se, että tekee aika ajoin jotain muuta kuin bloggaa.
Vinkki on toki helpommin sanottu kuin tehty. Silti suurimpia pulmia aiheuttavat yleensä bloggaajan itsensä luomat vääränlaiset mielikuvat bloggaamisesta. On yhtä haasteellista sitoa kätensä monta kertaa viikossa tapahtuvaan bloggaamiseen läpi vuoden kuin jättää blogi ilmaan roikkumaan säännöllisesti päivittymättä. Kultainen keskitie on kaikessa yleensä paras. Niin se on myös bloggaamisessa.
Artikkelia on päivitetty huhtikuussa 2020.
Liity mukaan Minustako bloggaaja? -Facebook-ryhmään
Jos kaipaat bloggaamiseesi vertaistukea, liity mukaan Sisältötoimisto Rouva Sanan ja Bloggaajan käsikirjan yhteiseen Minustako bloggaaja? – suljettuun Facebook-ryhmään. Ryhmä toimii tukenasi kirjoittamisessa ja bloggaamisessasi – myös blogikirjoituskoulun päättymisen jälkeen.
Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirja ja Bloggaajan työkirja
tarjoilevat sinulle tuhdeimman tietopaketin bloggaamisesta
Kaipaatko tuhdimpaa blogitietoutta? Löydät kattavimmat ja perusteellisimmat ohjeet ja näkökulmat blogin perustamiseen Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirja (2019) sekä Minustako bloggaaja? – Bloggaajan työkirja -tietokirjoista (2021) (Minna Luoma, Rouva Kustannus). Kirjoissa on runsaasti sellaista bloggaamisen perustietoutta, joka ei blogikirjoituskouluun sisälly. Bloggaajan työkirjan avulla suunnittelet ja havainnollistat blogikirjoituskoulun muistiinpanot ja tehtävät itsellesi. Löydät molemmat tietokirjat myynnistä kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista kautta maan sekä Rouva Kustannuksen verkkokaupasta. Lue lisää tavoitteellisen bloggaamisen tietokirjoista täältä.