#Blogiperjnatai21

Luotsi vaihtui, muistot jäivät – #Blogiperjantai21

Silmäilin ja skrollailin eräänä joutilaana iltana omaa puhelintani. Silmiini osui Facebookissa vanha valokuva.

Oli kulunut tasan neljä vuotta siitä, kun kuvan muistot, keskiuusmaalaisen sisällöntuottajayhteisön jalkautuminen omalle alueelleen paikalliseen tapahtumaan ja paikallisten ihmisten keskelle, oli ikuistettu. Sisälläni läikähti lämpimästi.

Muistan sen jäsenten valmistautumisen (ja säätämisen!) määrän. Muistan, miten mietimme ja suunnittelimme yhdessä, miten sisällöntuottajayhteisöä tehdään tunnetuksi.

Mitä sisältöjä tarjoamme tapahtumassa kävijöille. Kuka vastaa tapahtuman rekvisiitasta. Kenen vastuulla paikan päällä on valokuvaaminen ja somettaminen, ja miten todennamme yhteisömme tärkeän hetken.

Kun H-hetki koitti, valehtelisin, jos en toteaisi, kuinka ilmassa oli kuin suuren juhlan tuntua. Olimme tapahtumaan mennessä kokoontuneet vain vapaamuotoisesti. Esiinnyimme nyt julkisesti ensi kertaa.

Kuvaa katsellessa muistan sen kiitollisen tunteen sisällöntuottajayhteisön elämääni mukanaan tuomien ystävien määrästä ja heidän energisestä asenteestaan. Olen kaikesta kokemastani suunnattoman kiitollinen.

Kuvan tapahtumaa ja sen jälkeen seuranneita monia muita sisällöntuottajayhteisömme yhteisiä hetkiä en unohda koskaan.

KUBLO sai alkunsa ystävyydestä

Tarinan alueellinen sisällöntuottajayhteisö oli Keski-Uudenmaan blogit – KUBLO. KUBLO sai alkunsa vuoden 2017 alussa minun ja sisällöntuottajaystäväni Sari Laihon yhteisestä kahvihetkestä ja sen aikana virinneestä pähkähullusta ideasta.

Meidän mielestämme keskinen Uusimaa tarvitsi yhteisön, joka paitsi yhdistää alueelliset sisällöntuottajat, mutta tekee myös tutuksi alueellista vaikuttajamarkkinointia.

Yhteisen idean siemen oli istutettu jo vuosi aikaisemmin PING Helsinki -tapahtumassa, missä ajauduimme toinen toisillemme entuudestaan tuntemattomina bloggaajina samaan pöytään. Löysimme heti yhteisen sävelen, ja tutustuimme.

Sitäkään kokemusta en muuten koskaan unohda.

Vaikka luotsi vaihtui, muistot jäävät

KUBLO koki perustamisensa jälkeen lentävän lähdön. Yhteisössä oli parhaimmillaan mukana nelisenkymmentä bloggaajaa, instaajaa ja tubettajaa, ja yhteisön toiminta oli vauhdikasta ja näkyvää.

Tutustuimme, verkostoiduimme ja teimme olemassaoloamme näkyväksi turuilla ja toreilla.

Nyt KUBLOn vetovastuu on uusissa osaavissa käsissä. KUBLOa luotsaa Luomulaakso-blogin Maria. Minä ja Sari vetäydyimme kipparin paikalta takavasemmalle vuoden 2020 lopussa.

Kolmen Kublo-vuoden ajalta seurakseni elämääni jäi valtava määrä uusia ystäviä ja sisällöntuottajakollegoita, joihin en olisi tuskin koskaan tutustunut ilman KUBLOa.

Ja onhan minulla kiikkustuolissa myös nyt muisteltavana sekin, että tulipahan perustettua yksi energinen sisällöntuottajayhteisö, joka jatkaa ja porskuttaa.

Osallistu #Blogiperjantai21-tapahtumaan –
Mitä kokemusta et unohda?

Mitä bloggaamiseen liittyvää tai bloggaamista sivuavaa tapahtumaa sinä et unohda koskaan? Kerro ja jaa kokemuksesi omassa blogissasi. Osallistut samalla valtakunnallisen #Blogiperjantai21-päivän viettämiseen.

Perjantaina 4.6.2021 vietetään järjestyksessä neljättä valtakunnallista blogin ja bloggaamisen teemapäivää, virtuaalista #Blogiperjantaita. Tänä vuonna aiheena on ”Sitä kokemusta en unohda”. Kokemus voi olla suuri tai pieni. Pääasia, että se on sinulle merkityksellinen. Haasta mukaan ystäväsikin!

Osallistu #Blogiperjantai21-päivän viettoon näin:

Pue kokemuksesi sanoiksi omaan blogiisi, jaa blogikirjoitus omissa some-kanavissasi aihetunnisteella #blogiperjantai21, ja linkkaa blogikirjoituksesi teemapäivän Facebook-tapahtumaan. Voit osallistua vaikka heti. H-hetki on perjantaina 4.6.

Kaikki viimeistään lauantaihin 5.6. mennessä #Blogiperjantai21-Facebook-tapahtumassa oman blogikirjoituksensa julkaisseet ovat mukana arvonnassa, jonka kaikki palkinnot liittyvät bloggaamiseen.

Lue ja tutustu palkintoihin, arvonnan sääntöihin ja itse tapahtumaan Facebookissa  tai täällä – ja lue Facebookissa muiden bloggaajien kokemuksia heidän unohtumattomista bloggaamisen hetkistään.

Valtakunnallisen #Blogiperjantain tarkoituksena on nostaa esiin blogin ja bloggaamisen hyötyjä sekä kiinnittää huomiota kirjallisen ilmaisutaidon merkitykseen.

Blogi on sosiaalisen median kanavien viidakossa tehokas ja merkityksellinen käyttöliittymä. Blogi on erinomainen keino markkinoida, brändätä ja viestiä. Bloggaaminen kehittää kirjallista ilmaisutaitoa, jota tarvitsevat kaikki omasta ammatista ja toimialasta riippumatta.

#Blogiperjantai21-teemapäivän järjestävät perjantaina 4.6. yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Lue lisää tapahtumasta täältä.

#Blogiperjantai21

Jaa ja käy tykkäämässä