Helpota bloggaamistasi Bloggaajan työkirjan avulla

Suurin osa kielteisesti omaan bloggaamiseen suhtautuvista murisee, kuinka kyllä mää nyt muuten bloggaisin, mutta kun ei ole aikaa – on aina niin kiire. Saanko sanoa nyt suoraan? Murinan aihe on kummallinen, koska meistä kaikilla, siis ihan kaikilla, on täsmälleen saman verran aikaa.

Eräs bloggajakollegani sanoi kerran oivaltavasti, että meillä on aikaa itselle merkityksellisille asioille. Sopii siis miettiä, kuinka tärkeäksi bloggaamisen lopulta koet, jos et saa raivattua kalenterista sille juuri koskaan aikaa?

Teen nyt paljastuksen. Suuri osa tavoitteellisen bloggaamisen esteistä on itse aiheutettuja. Esteistä valtaosa saa alkunsa yhdestä ja samasta asiasta: suunnittelemisen puutteesta. Bloggaaminen on luovaa työtä, mutta blogatessa ei voi eikä saa jäädä odottamaan kirjoittamisen flowta ja inspiraatiota. Siksi seuraa tämän tarinan toinen paljastus: jos jäät odottamaan, et saa koskaan mitään aikaan.

Suunnittele, suunnittele, suunnittele

Vastaus bloggaamisen moniin ongelmiin on hyvin yksinkertainen: suunnittele, suunnittele ja taas suunittele. Oman bloggaamisen perusta tulee pohjustaa kunnolla, mutta myös oma arkinen bloggaaminen vaatii pohtimista ja aikatauluttamista. Suunnittelemisen tulee olla viikottainen, tai ainakin lähes viikottainen, rutiini.

Jos suunnittelet ja aikataulutat viikosta toiseen oman leipätyön kalenteriisi, miksi erään tärkeimmistä markkinointitoimenpiteistäsi pitäisi jotenkin poiketa tästä? Mitä paremmin suunnittelet, sitä enemmän saat aikaan ja pääset tavoittelemiisi tuloksiin – myös bloggaamisessa.

Bloggaajan työkirjan tähtiä:
sinä ja sinun blogisi

Helpota omaa bloggamistasi. Helmi-maaliskuun vaihteessa ilmestyvä Bloggaajan työkirja (Rouva Kustannus, 2021) on nimensä mukaisesti täytettävä työkirja tavoitteellisesta bloggaamisesta kiinnostuneelle. Teoksen tärkein tarkoitus on auttaa sinua suunnittelemaan ja hahmottamaan oma  blogityösi.

Bloggaajan työkirjan avulla paitsi luot blogisi perustan, mutta myös pidät myös arkisen blogijunasi liikenteessä. Tietokirja on suunnattu erityisesti asiantuntijoille ja yrittäjille, jotka ovat kiinnostuneita tavoitteellisesta bloggaamisesta ja haluavat hyödyntää blogia omassa markkinoinnissaan.

Bloggaajan työkirjan tähtiä olet sinä ja sinun blogisi. Bloggaajan työkirja sisältää runsaan määrän erilaisia tehtäviä, joiden avulla luot suuntaa ja pohjaa omalle tavoitteelliselle bloggaamisellesi ja ylläpidät sitä.

Bloggaajan työkirjan jokainen kappale alkaa lyhyellä aiheeseen liittyvällä johdannolla, jonka jälkeen pääset tekemään monipuolisia tehtäviä ja harjoituksia. Osa tehtävistä on omaan käyttötarkoitukseesi muokattavia ja kopioitavia tehtäväpohjia. Voit hyödyntää niitä siis myös pitkin aikaa.

Bloggaajan työkirja on jatkoa suosion saaneelle tavoitteellisen bloggaamisen tietokirjalle, Bloggaajan käsikirjalle (Rouva Kustannus, 2019). Teokset ja niiden sisällöt täydentävät toinen toisiaan. Et kuitenkaan välttämättä tarvitse Bloggaajan käsikirjaa saadaksesi kaiken hyödyn irti Bloggaajan työkirjasta. Tietokirjat toimivat rinnakkain myös itsenäisinä teoksina.

Bloggaajan työkirja –
tiivis tietopaketti blogistasi

Bloggaajan työkirjan avulla:
  • suunnittelet tavoitteellisen blogin ja polkaiset sen käyntiin
  • ideoit omiin tavoitteisiisi perustuvia blogikirjoitusten aiheita
  •  opit aikatauluttamaan oman bloggaamisesi ja siihen liittyvät muut työtehtävät kuten blogisi markkinoinnin
  • teet tavoitteellisen bloggaajan tärkeimmän työkalun sisältösuunnitelman ja ylläpidät sitä
  • ymmärrät bloggaamiseen liittyvät työvaiheet ja sen, miksi niistä ei voi laistaa sekä tunnistat omaan bloggaamiseen liittyvät haasteet ja mitä niille voi tehdä
  • opit, mitä tunnusmerkkejä onnistuneesta blogikirjoituksesta voi löytää ja opit siirtämään niitä omaan bloggaamiseesi
  • saat vinkkejä helpottamaan omaa bloggaajan ajankäyttöäsi
  • opit tunnistamaan omat bloggaamiseen liittyvät luovat kuoppasi ja saat vinkkejä bloggausilon löytämiseen sekä
  • tiedät, miksi palaute on tavoitteellisen bloggaamisen tärkeintä vitamiinia ja miten sitä voi saada.

Bloggaajan työkirjan on kirjoittanut sisällöntuottaja, toimittaja ja kouluttaja Minna Luoma (Rouva Sana), jolla on lähes 25 vuoden työkokemus sisältöjen tuottamisesta eri alustoille. Hän on toiminut myös lukuisten kirjoittajien sparraajana ja tekstien editoijana sekä kouluttanut bloggaamista, sisällöntuottamista ja sisältömarkkinointia muun muassa asiantuntijoille ja yrittäjille. Tutustu kirjoittajaan paremmin täällä.

Bloggaajan työkirja on ilmestynyt painettuna ja e-kirjana. Tutustu Bloggaajan käsikirjaan ja Bloggaajan työkirjaan täällä.  Löydät lisää Bloggaajan työkirjasta halutessasi myös tästä blogikirjoituksesta.  Kaikkiin yleisimpiin kysymyksiin löydät vastauksen puolestaan tästä blogikirjoituksesta. Osta omasi mistä tahansa maamme kirjakaupasta verkkokirjakaupat mukaan lukien tai  Rouva Kustannuksen verkkokaupasta.

Jaa ja käy tykkäämässä