Tuntuuko, että työaikasi menee epäolennaisten asioiden kanssa puuhasteluun? Koetko, että et saa työpäiväsi aikana aikaiseksi tarpeeksi paljon tähdellistä ja järkevää? Tänään puhutaan työajanhallinnasta.
Olen kirjoittanut ratkaisukeskeisen valmentajan ja sisällöntuotantoyrittäjän Anna Perhon teoksista vuosien aikana paljon – joidenkin mielestä niin paljon, että se todennäköisesti hieman epäilyttää. Vaan minkäs teet, jos ihminen kirjoittaa mielenkiintoisia teoksia. Perhon tuorein, viime syksynä ilmestynyt Antisäätäjä – Fiksun ajankäyttäjän opas on hänen tähänastisesta tuotannosta ehdottomasti paras.
Törmäsin Perhon Pientä säätöä -teokseen vuosia sitten sattumalta. Radio Aallon Dynastia oli tuohon aikaan maailmankaikkeuden paras aamuherätys. Dynastian myötä mielessäni heräsi Perhoa kohtaan sopivan kutkuttava uteliaisuus. Jos Perho tuotti radiossa omaan vinksahtaneeseen mielenympäristööni niin täydellisesti sopivaa sisältöä, jäin miettimään, miten hän onnistuisi siinä kirjallisesti.
Ja onnistuihan hän. Pientä säätöä -teos oli itseironinen ja hyvällä tavalla pöljä kirja – ja jäin koukkuun. Seuraavassa, Työ ja perhe = Superarkea 2 -kirjassa oli jo tiukkaa asiaakin, ja koukutuin enemmän. Jälkikäteen selvisi, että Perho oli opiskellut työnsä ohessa ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja kiireen selättämisestä oli tullut hänelle enemmän kuin pelkkä yhden radioaamun tai kirjan mittainen puheenvuoro. Antisäätäjä – Fiksun ajankäyttäjän opas (Otava, 2017) jatkaa siitä, mihin Työ ja perhe = Superarkea 2 jäi – ja on paljon enemmän.
On niin kiire, ettei ehdi tehdä mitään
Perho ujuttautui elämääni aikana, jolloin sitä hallitsi yksi asia: kiire. Oma ja toisten. Alkoi ärsyttää – varsinkin se oma kiire. Minulla oli paikoin niin hoppu, että ei ollut aikaa tehdä mitään. Tiedätkö sen tunteen, joka muistuttaa Liisa Ihmemaassa -kirjassa kello kädessä juoksevan Kanin tunnetilaa: on kiire, kiire, kiire – aika loppuu ihan kohta?
Ja kun tapasin ystäviä ja tuttuja, kenelläkään ei ollut työpäivän jälkeen kadulla tai kassajonossa muuta kuin aikaa puhua siitä, kuinka heillä on kiire – ja kuinka kenelläkään ei ole y-h-t-ä-ä-n aikaa. Mikä paradoksi.
Ymmärsin tuolloin saman, jolla Perho aloittaa Antisäätäjä – Fiksun ajankäyttäjän opas –teoksensa: meillä kaikilla on vapaata, joutilasta aikaa 2010-luvulla enemmän kuin koskaan, ja silti iso osa työtä tekevistä on stressin partaalla. Päätin omalta osaltani vuosia sitten, että siihen on tultava muutos. Mielellään loppu, kiitos.
Suurin silmäni avannut huomio uutta elämäntyyliä metsästäessäni oli Perhon jo edellisessä teoksessaan (ja niissä aamuherätyksissä) ilmoille loihtima huomio omien arvojen vaalimisesta paitsi työssä, mutta myös omassa arjessa. Ja erityisesti myös se, kuinka omia arvoja vaaliessaan joutuu lähes väistämättä myös kieltäytymään jostain mielenkiintoisesta, mukavasta ja hauskasta. Kaikkea kivaa kun ei vain voi omaan elämäänsä ja työarkeensa aina saada. Eli yhtenä päivänä ei voi tehdä kaikkea pakollista, sulloa siihen ekstrakivaa (joka tulee yleensä vielä kutsujen muodossa omaan työsähköpostiin), ja elää vielä itsensä näköistä rentouttavaa vapaa-aikaa kera perheen, ystävien ja harrastusten.
Perho on kuvaillut samoja esimerkkitilanteita eri yhteyksissä moneen kertaa. Jos olet työstämässä tarkkaan aikataulutettua projektia, et välttämättä voi osallistua jokaiseen iltajuhlaan tai työkutsuille, vaikka ne olisivat kuinka hauskoja tahansa. Yksi ylimääräinen ilta kertautuu ja saattaa kaataa pahimmillaan projektisi aikataulun. Kiire on valmis. Perho kirjoittaa tästä myös uusimmassa teoksessaan.
Jos et määrää ajastasi, joku muu tekee sen
Jos emme itse määrää omasta työstä ja ajastamme – ja vielä itsellemme merkityksellisten ja tärkeiden asioiden pohjalta – , selvää on, että joku muu aivan varmasti tekee sen. Jos et siis aikatauluta ja päätä oman työaikasi käytöstä, moni on mestari tekemään sen puolestasi: esimiehesi, kollegasi ja asiakkaasi. Tämän päivän 24 tuntia ovat huomisen historiaa. Tärkeää siksi on, että aikamme kuluu ja tuhlaantuu itsemme näköiseen työelämään ja arkeen, ja saamme sen aikana jotain myös aidosti aikaan. Joka päivä.
Mikä sitten keinoksi ja opiksi? Perho oppien pohjalta kirjasin itselleni merkitykselliset asiat ja arvoni muistiin, ja ryhdyin tekemään päätöksiä omassa työssäni ja arjessani vain ja ainoastaan niiden pohjalta. Mikä on minulle itselleni elämässäni merkityksellisintä ja tärkeintä. Mitä haluan – ja on pakko – saada työpäivien aikana aikaan.
Onko se keskeneräisenä roikkuva kirjoitusprojekti, jonka dead line häämöttää vai työmeno, joka tarjoaa kahden tunnin hetkellisen ilon, mutta varastaa puolikkaan työpäivän? Vai onko se iltameno puolituttujen kanssa vai tunnin juoksulenkki vaativan kirjoituspäivän päätteeksi? Haluanko todella satsata oman osaamiseni kehittämiseen ja ilmoittaudunko puolen vuoden päästä koittavaan koulutukseen, vaikka kaikki muu tuohon aikaan on vielä hämärää ja epäselvää? Tik-tak, kello käy.
Päätöksenteko oman ajankäytön suhteen on lopulta helppoa kuin heinänteko sen jälkeen, kun näkökulmat oivaltaa. Mikä on minulle itselleni työarjessani ja elämässäni tärkeää nyt ja huomenna, mihin suuntaan minun pitää mennä, ja mitä minun pitää saada aikaan? Antaa kellon raksuttaa. Mikään merkityksellinen ja aidosti tärkeä ei jää väliin. Avainsana on kuitenkin pysähtyminen: omien tavoitteiden ja päämäärien säännöllinen läpikäyminen ja itsensä kuunteleminen. Muiden tahtiin ja rytmiin on muuten helppo kadota.
Ei kiire täysin koskaan häviä, ehei. Mutta vaikka hoppu ajoittain säilyy, se ei enää haittaa tai stressaa, sillä tiedän käyttäväni aikani nyt itselleni merkityksellisiin ja tärkeisiin asioihin. Saan aina jotain, vaikka olisikin kiire, ja mikä erikoisinta: kiire ei kaiken tämän jälkeen yhtäkkiä tunnukaan enää kiireelle. Se tuntuu vain työltä ja tekemiseltä itselleen mielekkäiden asioiden parissa. Ja mikä parasta, nyt tiedän, että en missaan mitään itselleni tärkeää, vaikka olisikin kiire. Kuten Perho kirjassaan sanoo: Miten aikaasi käytät, sellaisen elämän saat. Niin simppeliä se siis on.
Pois luovasta (=boheemista) työelämäntavasta
Tämän jälkeen olen kopioinut lisää Perhon teesejä ja vinkkejä omaan arkeeni. En voisi enää kuvitellakaan aloittavani uutta yrittäjän työviikkoa suunnittelematta sitä, ruksaan kuukaudesta ja vuodenajasta riippumatta itselleni Perhon oppien mukaisesti vapaa-päiviä ja lomia (eli kyllä: suunnittelen monen kauhuksi myös joutilaan aikani siten, että varaan sitä itselleni), organisoin to do -listoin päivittäisen työntekoni ja laadin kaikelle työlleni dead linet. Tiedän noin kahden viikon tarkkuudella hyvin tarkkaan mitä teen ja kuukaudenkin tarkkuudella aika hyvin. Ensi syksykin alkaa olla hahmottuneena kiikarissa.
Joku sanoo nyt, että tylsää: todellakin tylsää. Minä sanon, että ennen kaikkea tehokasta ja toimivaa: saan, mitä haluan ja mihin haluan – ja mihin minun täytyy – satsata. Työni itsessään tarjoaa mahdollisuuden luovuuteen. Minun ei tarvitse olla enää boheemi ajankäytössäni.
Ehdotonta plussaa Perhon Antisäätäjässä ovat runsaat ajankäytön tehtäväesimerkit sekä ainakin tämän rouvan vinksahtaneeseen mielenmaisemaan uppoava kieli ja huumori. Lämmin kirjasuositus kaikille oman työarkensa ja elämänsä säätäjille! Juuri tämä on ajanhallintaopas parhaimmasta päästä kaikille työkseen sisältöjen parissa tuskaileville.
Anna Perho: Antisäätäjä – Fiksun ajankäyttäjän opas (Otava, 2017). Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.
Juttu on muokattu ja laajennettu versio Rouva Sanan blogin puolella alun perin julkaistusta blogikirjoituksesta.
