Bloggaajan käsikirja ja Bloggaajan työkirja
Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirja ja Bloggaajan työkirja
BLOGGAAJAN TYÖKIRJA ON ILMESTYNYT

Bloggaajan työkirja on tavoitteellisen bloggaamisen tehtäväkirja asiantuntijoille ja yrittäjille (kuva: By Satu Hart)
”Jos ole miettinyt blogin perustamista, mutta tuntuu, ettet saa mitään aikaiseksi, niin osta Minnan kirja. Siinä on parhaiten sijoitetut 25 euroa! Sillä saat 152 sivua täyttä tietoa tavoitteellisesta bloggaamisesta. Työkirjan ohjeiden, siihen tekemiesi muistiinpanojen ja harjoitusten avulla blogin perustaminen sujuu kuin vettä vain.”
– Toimistossa-blogi
”Bloggaajan työkirja on todellinen tietopaketti jokaiselle bloggaamisesta haaveilevalle. Se ei pelkästään neuvo ja kerro miten asiat pitäisi tehdä, vaan haastaa ajattelemaan, kehittämään ja miettimään erilaisten tehtävien avulla.”
– Hey girl -blogi
Minustako bloggaaja? – Bloggaajan työkirja on ilmestynyt. Bloggaajan työkirja on nimensä mukaisesti täytettävä kirja, jonka pääosassa olet sinä ja sinun blogisi. Bloggaajan työkirja toimii yrittäjä- tai asiantuntijabloggaajan apuna paitsi blogia perustettaessa myös blogia ylläpidettäessä. Bloggaajan työkirjasta hyötyvät myös harrastajabloggaajat. Bloggaajan työkirja on jatkoa suositulle Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirjalle ja toimii sen eräänlaisena tehtäväkirjana. SAAT OMASI MISTÄ TAHANSA MAAMME KIRJAKAUPASTA KIRJAVÄLITYKSEN KAUTTA TAI ROUVA KUSTANNUKSEN VERKKOKAUPASTA!
Bloggaajan työkirja koostuu runsaista tehtävistä ja harjoituksista, joiden avulla blogin ja oman blogiarjen bloggaamisen suunnitteleminen ja ylläpitäminen on helpompaa. Jokainen kappale alkaa tietopuolisella osuudella ja päättyy harjoituksiin ja tehtäviin. Osa tehtävistä vaatii pohdintaa ja pitempiaikaista työstämistä. Kirjassa on mukana on useita oman blogiarjen suunnittelua helpottavia kopioitavia ja omaan käyttöön muokattavia tehtäväpohjia.
”Bloggaajan työkirja paneutuu myös kiitettävästi luovan kirjoittamisen haasteisiin ja esittelee useampia lähestymistapoja tekstin tuottamiseen – unohtamatta sitä tärkeintä, että kirjoittamaan oppii lukemalla. – Tärkein sanoma minusta oli muistutus siitä, että blogi on oma kanavasi, omassa vallassasi.”
– Meriharakka – Iirislahdesta maailmalle ja takaisin -matkablogi
Minustako bloggaaja? – Bloggaajan työkirjan sisältö:
- Tavoitteellisen bloggaamisen perusteet: miksi blogi on oiva markkinointikanava
- Tavoitteellisen blogin perustamiseen liittyvä pohjatyö: muun muassa tavoitteiden asettaminen, kohderyhmän määritteleminen, sekä erottautuminen muista blogeista
- Tavoitteellisen blogin perustaminen: muun muassa blogialustan valitseminen, domain, blogin visuaalisuus ja blogin markkinointi
- Sisältösuunnitelma: mikä sisältösuunnitelma on, miksi se kannattaa laatia sekä miten se tehdään ja päivitetään
- Blogiaiheiden ideointi ja tavoitteellisen blogin punaisen langan ylläpitäminen
- Blogin ja blogikirjoitusten visuaalisuus
- Bloggaamisen eri työvaiheet
- Bloggaamiseen liittyvä luovuus ja luovat kuopat: runsas määrä erilaisia harjoituksia muun muassa kirjoitusvireen löytämiseen ja vaalimiseen
- Onnistuneen blogikirjoituksen elementit ja niiden tunnistaminen omissa teksteissä
- Bloggaajan ajankäyttö ja työarjen suunnittelemien: ajankäyttöä helpottavia vinkkejä ja tehtäviä
- Palautteen saamisen merkitys: keinot antaa ja vastaanottaa tuikitärkeää palautetta
Katso kirjan tarkka sisältö verkkokaupan kuvatiedostoista löytyvästä sisällysluettelosta. Tutustu myös yleisimpiin tietokirjakaksikkoa koskeviin kysymyksiin ja niiden vastauksiin täällä.
Bloggaajan työkirjasta on saatavilla painettu teos ja e-kirja. Bloggaajan työkirja on myynnissä Rouva Kustannuksen verkkokaupan lisäksi Kirjavälityksen kautta kaikissa maamme kirjakaupoissa ja verkkokirjakaupoissa (Adlibris ja Booky.fi). E-kirja on saatavilla ainoastaan Rouva Kustannuksen verkkokaupasta. Muista myös Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirja.
Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirja (2019) ja Minustako bloggaaja? – Bloggaajan työkirja (2021) ovat tavoitteellisen bloggaamisen tietokirjoja. Kirjat muodostavat peruskoulusta tutun parin: Bloggaajan käsikirja on tietokirja ja Bloggaajan työkirja on siihen liittyvä tehtäväkirja. Tietokirjat tukevat toinen toisiaan, mutta työkirja on suunniteltu niin, että sitä voi käyttää myös yksin. Molemmat teokset on kirjoittanut lähes 25-vuotisen työuran sisältöjen parissa tehnyt Minna Luoma (Rouva Sana).
BLOGGAAJAN TYÖKIRJAN TIEDOT
- Minustako bloggaaja? – BLOGGAAJAN TYÖKIRJA (Minna Luoma – Rouva Kustannus, 2021), tavoitteellisen bloggaamisen työkirja asiantuntijoille, yrittäjille ja omaa osaamistaan markkinoiville
- ISBN 978-952-69644-0-9 (kirja)
- ISBN 978-952-69644-1-6 (e-kirja)
- Teoksessa on 154 sivua ja se on pehmeäkantinen
- Bloggaajan työkirjan on taittanut AD Susanna Muurman-Ovaska Graphic Roomista. Painotyöstä vastaa Grano Oy, ja teoksen on kustantanut Rouva Kustannus.
LUE, MITÄ MIELTÄ MUUT OVAT OLLEET BLOGGAAJAN TYÖKIRJASTA
- Sisällöntuottaja, matkabloggaaja Pirkko Schildt: Meriharakka – Iirislahdesta maailmalle ja takaisin -blogi
- Sisällöntuottaja, toimittaja ja viestintäalan yrittäjä Thea Ekholm: Toimistossa-blogi
- Lifestylebloggaaja Marika Pitkänen: Hey girl -blogi
- Bloggaaja Suvi Siipola: Sivukukkasia-blogi
POIKKEA BLOGGAAJAN TYÖKIRJAN JULKISTAMISTILAISUUDESSA
Kurkkaa Bloggaajan työkirjan julkistamistilaisuuden taltiointi Facebookista ja poimi yrittäjä ja floristimestari Saija Sitolahden vinkit tavoitteelliseen bloggaamiseesi.
MUISTA MYÖS BLOGGAAJAN KÄSIKIRJA!
”Bloggaajan käsikirja on onnistuttu kirjoittamaan just niin, että se kolahti ja kovaa: missä on aiemmin mennyt vikaan ja mitä tavoitteellinen bloggaaminen oikeasti vaatii. Hommasin ensin e-kirjan, mutta ihastuin siihen niin, että piti hommata kirjakin hyllyyn ihasteltavaksi.” – Anni Hurmerinta
Muista myös Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirja. Tavoitteellisen bloggaamisen tietokirja on edelleen myynnissä. Osta omasi jälleenmyyjältä tai Rouva Kustannuksen verkkokaupasta.
Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirjan sisältö:
- Blogin juuret: mistä kaikki sai alkunsa ja miksi blogi on erinomainen markkinointikanava
- Tavoitteellisen blogin suunnittelu
- Tavoitteellisen blogin perustaminen
- Tavoitteellinen bloggaaminen ja blogiarki
- Kirjoittamisen olemus ja tarinallisuus
- Bloggaajan luovuus ja luovat kuopat
- Blogin kaupallistaminen, vaikuttajamarkkinointi
Katso kirjan tarkka sisältö verkkokaupan kuvatiedostoista löytyvästä sisällysluettelosta.
BLOGGAAJAN KÄSIKIRJAN TIEDOT
- Minustako bloggaaja? – BLOGGAAJAN KÄSIKIRJA (Minna Luoma – Rouva Kustannus, 2019), tavoitteellisen bloggaamisen tietokirja asiantuntijoille, yrittäjille ja omaa osaamistaan markkinoiville
- ISBN 978-952-94-1572-4 (kirja)
- ISBN 978-952-94-1573-1 (e-kirja, 2. päivitetty ja korjattu painos 2021)
- Teoksessa on 150 sivua ja se on pehmeäkantinen
- Bloggaajan käsikirjan on taittanut AD Susanna Muurman-Ovaska Graphic Roomista. Painotyö on Painojussien, ja teoksen on kustantanut Rouva Kustannus.
Bloggaajan käsikirja on myynnissä Kirjavälityksen kautta kaikissa maamme kirjakaupoissa ja verkkokirjakaupoissa (Adlibris ja Booky.fi) sekä Rouva Kustannuksen verkkokaupassa. E-kirja on myynnissä ainoastaan Rouva Kustannuksen verkkokaupassa.
LUE, MITÄ MIELTÄ MUUT OVAT OLLEET BLOGGAAJAN KÄSIKIRJASTA
- Sisällöntuottaja, matkabloggaaja Pirkko Schildt: Meriharakka – Iirislahdesta maailmalle ja takaisin -blogi
- Viestintäalan ammattilainen, some-vaikuttaja, sisällöntuottaja Tuula Perälä: Tuulanneli-blogi
- Sisällöntuottaja, ruokabloggaaja Sari Pylsy: Saaran lautasella -blogi
- Sisällöntuottaja, lifestyle-bloggaaja Satu Huttunen: Villa Kotiranta -blogi
KURKI TUNNELMIA BLOGGAAJAN KÄSIKIRJAN JULKISTAMISTILAISUUDESTA

Bloggaajan käsikirja (kuva: Marjo Aaltonen, Marjon matkassa -blogi)