Kuinka paljon sisällöntuotantotyö maksaa? – osa 4

Minulta tiedustellaan säännöllisin väliajoin, paljonko sisällöntuotantotyö maksaa, ja miksi pelkästä kirjoittamisesta perittävät hinnat ovat niin kovia – minulla ja ylipäätään alan ammattilaisten keskuudessa. Sillä kaikkihan nyt osaavat kirjoittaa.

Vai osaavatko? Ja onko sisällöntuottajan työ oikeasti vain pelkkää kirjoittamista?

Avaan sisällöntuotantotyöstä kertovan juttusarjan viimeisessä osassa, mistä sisällöntuottajan työ ja samalla sisällöntuottajan työn hinta lopulta muodostuu.

Sisällöntuotantotyön hintaan vaikuttavat pääsääntöisesti kaksi asiaa: sisällöntuottajan ammattitaito eli sisällöntuottajan osaaminen ja työhön kuluva aika. Käsitelläänpä ensimmäisenä ammattitaitoon liittyvät näkökulmat. Aloitan esimerkillä.

Muutama sana oto-työläisen lankasyhmyröistä

Sinä osaat kirjoittaa. Ihan samaan tapaan, usko tahi et, minä osaan ommella. Oli aika, jolloin ompelin kaikki verhoni itse. Minun ompelemani työ kuitenkin tarkoitti sitä, että päärmeiden tikkaus ei ollut koskaan täysin suora, ja ompeleen alussa ja lopussa oli kasa lankasyhmyrää.

Jos verhoja katsoi ikkunaan ripustettuna oikein tarkkaan, jokainen katsoja huomasi, kuinka käänteet eivät olleet koskaan täysin suorassa ja kuinka verhon toinen reuna oli ylempänä tai alempana kuin toinen. Tämä oli minun ompelemiseni taso – ja se riitti tuolloin minulle.

Kunnes tuli aika, kun oma ompelemiseni alkoi risoa. Verhot eivät olleet kätteni jäljiltä koskaan priimaa, ja mietin, että ehkä voisin käyttää aikaani johonkin mielekkäämpään kuin lankasyhmyröiden valmistamiseen. Oivallukseni jälkeen olen maksanut ompelemisen ammattilaiselle siitä, että hän valmistaa verhoni.

Onko työ ollut kallista? Varmasti, sillä minähän osaan ainakin teoriassa ommella. Miksi ihmeessä maksaisin siitä ulkopuoliselle?

Mutta samaan aikaan työ on ollut superedullista. Ompelemisen ulkoistaminen on vapauttanut minulle aikaa lankasyhmyröiden valmistamisesta ja ommeltöiden laatu on ensimmäistä kertaa sellaista kuin pitääkin.

Tästä samasta on kyse myös sisältöjen tuottamisessa. On olemassa taidokkaita harrastajaompelijoita ja oman työnsä ohessa sisältöjä tuottavia. Mutta on myös samanlaisia sisällöntuottajia kuin minä ompelijana: työ on kivireen vetämistä ja lopputuloksenkin kanssa joka kerta hieman niin ja näin.

Ammattitaito kertyy vuosien työllä

Oman työnsä ohessa askartelevan tai harrastajan ja ammattilaisen työn välillä on aina vissi ero. On olemassa harrastelijoiden hinnat ja on ammattilaisten hinnat. Ammattilainen tietää, miten sisällöt tulee tuottaa, jotta ne saavuttavat haluamasi lopputuloksen. Siksi ammattilaisen sisällöntuotantotyö maksaa. Sinä päätät, mihin satsaat: hintasäästöön vai kerralla maaliin osuvasta lopputuloksesta.

Sisällöntuotantotöiden hintahaitari on hyvin kirjava. Hintaan pätee sama nyrkkisääntö kuin autokorjaamoilla. Merkkihuoltamoissa hinta on yleensä kalliimpi, mutta samalla tiedät, mitä saat. Lisäksi työn tekijä antaa sinulle työstään takuun laskun maksamisenkin jälkeen. Niin teen ainakin minä.

Minulla yksi kirjallinen, some-päivitystä pitempi sisältö kustantaa yleensä noin 440 e (+alv.). Ei sen vähempää, mutta aika usein ei sen enempääkään. Saat saman työn varmasti joltain muulta edullisemminkin, mutta toisaalta: moni markkinointitoimistossa istuva sisällöntuottaja on myös minua kalliimpi.

Sisällöntuotantotyö on muutakin kuin kirjoittamista

Toisin kuin valtaosa ajattelee, sisällöntuotantotyöhön liittyy toimeksiannosta riippuen valtava määrä erilaisia työvaiheita, joista kirjoittaminen on vain yksi pieni osa. Siksi työ on myös hidasta.

Tilatusta työstä riippuen minulta kuluu yhden asiakkaan yhden some-päivitystä laajemman sisällön tuottamiseen, kuten esimerkiksi artikkelin tai blogikirjoituksen kirjoittamiseen, keskimäärin 7-14 tuntia, siis noin 1-2 työpäivää. Juuri tätä nopeammin ei ammattilainen voi työtään tehdä. Työvaiheista yksi työläimmistä ja siksi eniten aikaa vievistä on mahdollisten haastatteluiden tekeminen.

Mitä enemmän haastateltavia on, sitä enemmän työhön menee aikaa. Neljän haastateltavan artikkelin työstäminen on jo iso työ. Siksi työ halutaan yleensä myös ulkoistaa. Monilla ei ole aikaa eikä resursseja käyttää monta työpäivää yhden artikkelin hieromiseen ja yrityksen markkinointityöhön. Lisää työvaiheista voit lukea täältä.

Mietitäänpä sisällöntuotantotyön hinnoittelua tämän jälkeen konkreettisesti. Tilaat työn sisältöjen tuottamisen ja markkinointiviestinnän konkarilta, joka käyttää sisältösi tuottamiseen liittyviin työvaiheisiin, siis paljon muuhunkin kuin kirjoittamiseen, keskimäärin 9 tuntia aikaa, ja hän veloittaa työstään 440 e (+ alv.). Tuntihinnaksi jää nopealla laskutoimituksella vajaat 50 e/tunti (+alv.). Onko työn hinta mielestäsi edelleen siis kallis?

Muita yritykseni hinnoitteluesimerkkejä löydät lisää täältä. Halutessasi tutustu koko sisällöntuotantotyön hinnastooni täällä.

Kaikki on suhteellista – mihin sinä haluat markkinoinnissasi satsata?

Kerron vielä yhden esimerkin. Tämän blogikirjoituksen kirjoittaminen vei minulta kaikkien työvaiheiden jälkeen ensimmäisestä näppäimenlyönnistä jutun julkaisemiseen noin neljä tuntia. Aika vähän aikaa siis – varsinkin, jos työtä vertaa asiakasesimerkkiini.

Työ jakautui usealle eri päivälle. Käytin yhtenä päivänä parisen tuntia aikaa itse jutun kirjoittamiseen, toisena päivänä tunnin verran sen oikolukemiseen ja tekstin muuhun viilaamiseen sekä toisen tunnin kuvituksen pohtimiseen, jutun siirtämiseen julkaisualustalle sekä jutun viilaamiseen lopulliseen muotoonsa julkaisualustalla. Oma tovi meni myös viimeisten kirjoitusvirheiden korjaamiseen jo valmiiseen juttuun.

Kun kirjoitin tämän blogikirjoituksen omalle yritykselleni, työtäni nopeutti se, että tunnen ja tiedän valmiiksi sisällön kohderyhmän, tavoitteen, aiheen ja näkökulman. Niiden miettiminen ei vaatinut paljoakaan työtä. Samaan aikaan käyttämäni aika oli kuitenkin paljon, sillä käytetyt tunnit olivat pois muusta, varsinaisen leipätyöni tekemiseen käytettävästä ajastani. Jokaisen yrittäjän on kuitenkin harjoitettava sisältömarkkinointia: itse toteutettuna tai ammattilaiselta tilattuna.

Kaikki on siis suhteellista. Sinä päätät, mihin satsaat ja mihin käytät omaa aikaasi.

Mutta muista: sisällöntuotantotyö on hidasta ja aikaa vievää puuhaa, ja toimivat sisällöt syntyvät vain ammattitaidon ja kokemuksen kautta. Siksi sisällöntuotantotyö yleensä maksaa.

Kirjoitus on osa juttusarjaa, jossa on käsitelty sisällöntuotannon ulkoistamista, ulkoistamiseen liittyviä näkökulmia sekä ulkoistetun sisällöntuotannon hinnoittelua. Tämä on sarjan viimeinen osa. Aikaisemman osan yksi löydät täältä (miksi oman sisällöntuottamisen ulkoistamista kannattaa harkita), osan kaksi täältä (sisällöntuotantotyö askel askeleelta) ja seuraavan osan kolme täältä (millaisia erilaisia vaihtoehtoja sisällöntuotannon ulkoistamiseen on olemassa).

Jaa ja käy tykkäämässä